Alexandre Millerand
| Alexandre Millerand | |
|---|---|
.jpg) Alexandre Millerand vuonna 1920. |
|
| Ranskan presidentti | |
| Pääministeri |
Georges Leygues Aristide Briand Raymond Poincaré Frédéric François-Marsal |
| Edeltäjä | Paul Deschanel |
| Seuraaja | Gaston Doumergue |
| Ranskan pääministeri | |
| Presidentti |
Raymond Poincaré Paul Deschanel |
| Edeltäjä | Georges Clemenceau |
| Seuraaja | Georges Leygues |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. helmikuuta 1859 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 7. huhtikuuta 1943 (84 vuotta) Versailles, Ranska |
| Puoliso | Jeanne Millerand |
| Tiedot | |
| Puolue |
PS PRS |
 Nimikirjoitus |
|
Alexandre Millerand (10. helmikuuta 1859 Pariisi – 7. huhtikuuta 1943 Versailles)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka toimi useasti eri ministerinviroissa sekä Ranskan pääministerinä vuonna 1920 ja presidenttinä vuosina 1920–1924. Millerand oli alkujaan sosialisti, mutta siirtyi myöhemmin oikeistoon. Hänen toimintansa ministerinä Pierre Waldeck-Rousseaun hallituksessa vuosina 1899–1902 nostatti Ranskan vasemmistossa ja Toisessa internationaalissa kiistan siitä, oliko sosialistisen poliitikon sopivaa osallistua porvarilliseen hallitukseen.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Millerand oli koulutukseltaan lakimies ja saavutti mainetta vuonna 1883 puolustamalla oikeudessa eräitä lakkojohtajia. Hän työskenteli vuosina 1883–1888 Georges Clemenceaun julkaisemassa La Justice -lehdessä ja hänet valittiin vuonna 1884 Pariisin kaupunginvaltuustoon sekä vuonna 1885 Ranskan edustajainkamariin. Vuonna 1889 perustamassaan La Voix -lehdessä hän vastusti voimakkaasti boulangismia.[2] Parlamentissa Millerandista tuli riippumattomien sosialistien ryhmän johtohenkilö ja hän toimi vuoteen 1896 sosialistien äänenkannattajan La Petite Républiquen päätoimittajana.[1] Hän yritti myös koota parlamentin hajanaisia sosialistisia ryhmiä yhteen.[2]
Vuonna 1899 Millerand tuli kauppaministeriksi Waldeck-Rousseaun hallitukseen ja pyrki parantamaan työoloja, ajanmukaistamaan Ranskan kauppalaivastoa sekä kehittämään ulkomaankauppaa, koulutusta ja postilaitosta.[1] Millerandin ministeriys herätti paheksuntaa sosialistien piirissä, varsinkin kun samaan hallitukseen kuului myös vuoden 1871 Pariisin kommuunin kukistamisessa kovia otteita käyttänyt paroni Gaston de Galliffet. Arvostelusta huolimatta Millerand jatkoi ministerinä vuoteen 1902. Seuraavana vuonna häntä vaadittiin erotettavaksi sosialistipuolueesta. Puoluekokous ei hyväksynyt ehdotusta, mutta Millerand etääntyi vähitellen entisten puoluetoveriensa kannoista.[2] Vuonna 1904 hänet lopulta erotettiin.[3]
Millerand kutsuttiin vuonna 1909 yleisten töiden ministeriksi Aristide Briandin ensimmäiseen hallitukseen, missä hänen keskeisimmäksi saavutuksekseen muodostui valtion rautateiden uudelleenjärjestely. Yhdessä Briandin kanssa hän otti vastuun sotilaiden käytöstä rautatielakon taltuttamisessa lokakuussa 1910. Vuosina 1912–1913 Millerand toimi sotaministerinä Raymond Poincarén hallituksessa ja järjesti uudelleen sotavoimien ylimmän johdon.[1] Millerand kannatti sotilaallista varustautumista, ja ensimmäisen maailmansodan sytyttyä hänet kutsuttiin uudelleen sotaministeriksi syksyllä 1914. Hän tuki ylipäälliköksi nimitettyä kenraali Joseph Joffrea useissa kiistoissa, kunnes menetti ministerinvirkansa hallituksen vaihtuessa lokakuussa 1915.[4]
Vuonna 1919 Millerand nimitettiin Ranskaan liitettyjen Alsacen ja Lorrainen alueiden kenraalikomissaariksi.[5] Pääministeri Clemenceaun erottua tammikuussa 1920 Millerand kokosi Ranskan uuden hallituksen, jossa hän toimi sekä pää- että ulkoministerinä. Tämä hallitus pyrki muun muassa tukahduttamaan vallankumouksellisen lakkoliikehdinnän ja tarjosi aseapua Puolalle sen sodassa Neuvosto-Venäjää vastaan.[1]
Syyskuussa 1920 Millerand valittiin keskustaoikeistolaisen Bloc National -liittouman ehdokkaana presidentiksi mielenvikaisuuden vuoksi eronneen Paul Deschanelin tilalle. Jo ennen valintaansa Millerand teki selväksi, että hän halusi lisätä presidentin valtaa perustuslainmuutoksella. Hän sai tämän seurauksena vastaansa vasemmiston, joka syytti häntä konservatiivien suosimisesta. Cartel des Gauches -vasemmistoliittouman saatua toukokuun 1924 vaaleissa enemmistön parlamenttiin Millerand joutui eroamaan presidentin virasta, sillä vasemmiston häntä kohtaan tuntema epäluottamus esti hallituksen muodostamisen. Millerand oli vielä vuosina 1927–1940 senaatin jäsenenä.[1]
Millerand oli vuodesta 1918 Académie des Sciences Morales et Politiques -akatemian jäsen.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Alexandre Millerand (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2013.
- ↑ a b c Nordisk familjebok (1913), s. 527–528 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2013.
- ↑ Alexandre Millerand (englanniksi) World at war. Viitattu 27.3.2013.
- ↑ Alexandre Millerand (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 27.3.2013.
- ↑ Nordisk familjebok (1925): s. 545–546 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alexandre Millerand Wikimedia Commonsissa
- Alexandre Millerand (ranskaksi) Assemblée Nationale.
- Adolphe Thiers (1871–1873) | Patrice MacMahon (1873–1879) | Jules Grévy (1879–1887) | Sadi Carnot (1887–1894) | Jean Casimir-Perier (1894–1895) | Félix Faure (1895–1899) | Émile Loubet (1899–1906) | Armand Fallières (1906–1913) | Raymond Poincaré (1913–1920) | Paul Deschanel (1920) | Alexandre Millerand (1920–1924) | Gaston Doumergue (1924–1931) | Paul Doumer (1931–1932) | Albert Lebrun (1932–1940)
