Kaikki jutut
-
-
Tuoksusta tunteeMetsästä maustehyllyyn
Pienellä sikurirouskulla on niin iso aromi, että jo rippunen tuo mukavasti makua ruokiin.
-
iloksiTein minä pojan lehtipuusta
Sormenpaksuinen puunpiiska, saha ja puukko. Pikkuisen puuhailua ja kohta on pyykkipoikue valmis.
-
Taivaanpallon tuijottajaLoista, loista kaunokainen
Yksi, kolme tai kokonainen sylillinen. Auringonkukka hymyää pilvisenäkin päivänä.
-
JatkokertomuksetOnnenlahti soi, osa 3
Kuuntele Kodin Pellervon kesäjatkiksen 2026 kolmas osa.
Tilaajille -
Ei este vaan haastePiirre muiden joukossa
Lukiseula auttaa nykylapsia ja -nuoria saamaan tukea lukivaikeuksiin. Marjo Danilsonin lapsuudessa oppimisen haasteet leimattiin usein tyhmyydeksi. Se ei kuitenkaan ole vienyt häneltä opiskelun iloa tai estänyt työuralla etenemistä.
-
Naistenviikon namupalaLettukakku
Herkutellaan kuin Viiru ja Pesonen! Lettukakkua on helppo leikata, kun annat sen tekeytyä kylmässä tunnin verran ennen nauttimista.
-
Tuoksumatka lapsuuteenTuoksuvat korret, kaartuvat röyhyt
Tuoksuheiniä käytettiin aikoinaan liinavaatekaapeissa, vuodeoljissa, pitopöydissä ja kopioarkuissa hajusteina. Niitä voi suosia myös pihamaallaan.
-
Saavu varjo, poista paahdePaperilankalierihattu
Kevyt kesälakki syntyy paperilangasta virkaten, yhtä herkullisen värisenä kuin kypsyvät marjat.
-
Eläkeläisillä räpylät ja käpälätTäyden palvelun eläinkoti
Marjaana Tanskasella on suojeluksessaan kuutisenkymmentä eläintä. Moni koditon kana, kalkkuna ja kani saa viettää hänen luonaan levollisen vanhuuden. Hoidossa piipahtaa myös luonnoneläimiä.
-
JatkokertomuksetOnnenlahti soi, osa 2
Kuuntele Kodin Pellervon kesäjatkiksen 2026 toinen osa.
Tilaajille -
Kakkoskoti kullan kallisTunnelman tähden
Kuume oman punaisen pikkutorpan saamiseksi kävi niin pahaksi, että Johanna alkoi nähdä sellaisia kaikkialla. Se oikea löytyi lopulta Joutsasta – ilon ja rauhan paikaksi.