Roosa Söderholm
Roosa Söderholm | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 23. toukokuuta 1994[1] |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2014– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Roosa Söderholm (s. 23. toukokuuta 1994[2]) on suomalainen näyttelijä. Hän valmistui vuoden 2019 keväällä Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi.[3]
Opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen elokuvansa jälkeen Söderholm osallistui Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin ja pääsi sinne opiskelemaan.[4] Hän opiskeli siellä vuosina 2014–2019[5] ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2019.[3] Vuonna 2019 hän oli Ryhmäteatterissa näytelmässä Harriet, jonka ensi-ilta oli 13. helmikuuta 2019. Näytelmä oli samalla hänen taiteellinen opinäytetyönsä, jolla hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi.[6]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Söderholmin ensimmäinen elokuvarooli oli elokuvassa He ovat paenneet vuonna 2014. Hän esitti elokuvassa koulukodissa asuvaa Raisaa. Raisa karkaa sinne siviilipalvelustaan suorittamaan tulleen ja häneen ihastuneen Jonin (Teppo Manner) kanssa, kun tämä auttaa hänet pakoon. Elokuva esitettiin myös Venetsian elokuvajuhlilla ja Toronton elokuvajuhlilla. Ennen esikoisrooliaan Söderholm oli näytellyt lähinnä harrastajateattereissa pienissä rooleissa sekä tehnyt vaatimattomia sivuosia joissakin Vares-elokuvissa.[4]
Hänen toinen elokuvansa oli vuonna 2016 Lunastus, joka on pienellä budjetilla tehty kuvaus ihmiskaupasta.[7] Hän näytteli siinä Katalinia, jonka veli Tomas (Lauri Tanskanen) ryhtyy selvittämään rikollisten ihmiskauppaa Itä-Suomessa ja soluttautuu rikollisjärjestöön.[8] Söderholmin kolmas elokuva on Sofi Oksasen kirjan pohjalta tehtyyn samannimiseen elokuvaan Baby Jane. Sen ensi-ilta oli vuonna 2019. Elokuva on tarina kahden naisen kiihkeästä rakkaussuhteesta.[9]
Elokuvat | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuva | Rooli | Ohjaaja | |
2013 | Apeiron | tyttö lavalla | Maria Ruotsala | |
2014 | He ovat paenneet | Raisa | Jukka-Pekka Valkeapää | |
2016 | Lunastus | Katalin | Marton Jelinko | |
2019 | Baby Jane | Jonna | Katja Gauriloff |
Televisiosarjat | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Televisiosarja | Rooli | ||
2021– | Maria Kallio | Susanna Honkanen | ||
2022 | Musta valo | Mira Leino | ||
2023 | Syke | Siru Liimatainen |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ CV
- ↑ CV
- ↑ a b Baby Jane October Oy – Mediainfo. 2019. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ a b Palokari, Sirpa: Hienot ja rankat esikoispääosat Lapsen Maailma – Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. 12.11.2014. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Näyttelijäntaiteen maisteriopiskelijat Taideylio-opisto. Arkistoitu 20.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Milja Sarkola: Harriet Ryhmäteatteri. 2019. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Rosenqvist, Juha: Lunastus Suomalaisen elokuvan festivaali. Arkistoitu 19.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Lunastus (2016) Elonet. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Vilkman, Sanna: Sofi Oksasen Baby Jane nähdään nyt valkokankaalla: "Naiset puhuvat harvoin keskenään elokuvissa – varsinkaan muusta kuin miehistä" Yle Uutiset. 9.3.2019. Viitattu 19.4.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Roosa Söderholm Internet Movie Databasessa. (englanniksi)