Kansallinen olympiakomitea
Kansallinen olympiakomitea on kansainvälisen olympialiikkeen kansallinen yksikkö. Se vastaa kansan osallistumisesta olympiakisoihin. Kansallinen olympiakomitea voi myös esittää kaupunkia tulevien olympiakisojen pitopaikaksi. Suomessa kansallinen olympiakomitea toimii lisäksi urheilun kattojärjestönä.[1]
Kansalliset olympiakomiteat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2016 kansallisia olympiakomiteoita oli yhteensä 206. Jokaisella Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiolla on oma kansallinen olympiakomiteansa. Lisäksi kansallinen olympiakomitea on Palestiinalla, Cookin saarilla, Kosovolla ja Taiwanilla.
Kansallinen olympiakomitea on myös yhdeksällä ei-itsenäisellä alueella: Yhdysvaltain Samoalla, Guamilla, Puerto Ricolla, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla, Bermudalla, Brittiläisillä Neitsytsaarilla, Caymansaarilla, Aruballa ja Hongkongilla.
Ennen vuotta 1996 Kansainvälisen olympiakomitean säännöissä hyväksyttiin kansallinen olympiakomitea myös maalle, joka ei ollut YK:n tunnustama valtio. Vuoden 1996 jälkeen status voidaan myöntää uudelle jäsenelle vasta, kun muut valtiot tunnustavat alueen itsenäiseksi valtioksi.
Kansainvälinen olympiakomitea erotti Brasilian olympiakomitean toistaiseksi lahjussyytösten vuoksi 4.10.2017.[2] Kuwaitin olympiakomitea on ollut erotettuna vuodesta 2015, koska valtio on lainsäädännöllä puuttunut kansallisten urheilujärjestöjen toimintaan.[3] Henkilöt, jotka eivät edusta mitään tunnustettua kansallista olympiakomiteaa, voivat osallistua olympiakisoihin itsenäisinä olympiaurheilijoina.[4]
Kansainvälisen olympiakomitean maanosajärjestöt ovat hyväksyneet jäsenikseen joitakin kansallisia olympiakomiteoita, jotka eivät ole KOK:n jäseniä. Macaolla ja Färsaarilla on omat paralympiakomiteansa, ja ne voivat nimetä joukkueita paralympialaisiin.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen Olympiakomitea ry:n säännöt storage.googleapis.com. 20.6.2016.
- ↑ Brasilian olympiakomitea erotettiin lahjussyytösten vuoksi Ilta-Sanomat. 6.10.2017. Viitattu 5.11.2017.
- ↑ Kuwait sivuun KOK:sta Yle Urheilu. 27.10.2015. Viitattu 5.11.2017.
- ↑ He eivät edusta mitään maata – keitä ovat Lontoon kisojen Itsenäiset olympiaurheilijat? Ilta-Sanomat. 5.8.2012. Viitattu 6.11.2017.
- ↑ Revolvy, LLC: "Faroe Islands at the Paralympics" on Revolvy.com www.revolvy.com. Viitattu 6.11.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallinen olympiakomitea Wikimedia Commonsissa