Jaakko Kolmonen
Jaakko Kolmonen | |
---|---|
Jaakko Kolmonen |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. toukokuuta 1941 Juankoski |
Kuollut | 3. syyskuuta 2016 (75 vuotta) Helsinki |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | keittiömestari |
Arvonimi | opetusneuvos (2007) |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Jaakko Reino Kolmonen (2. toukokuuta 1941 Juankoski[1] – 3. syyskuuta 2016 Helsinki)[2] oli suomalainen keittiömestari. Hän toimi vuodesta 1962 alkaen ruoanlaiton opettajana monissa alan ammattikouluissa ja kotitalousopettajien toimipisteissä. Erityisesti hänet tunnetaan lukuisista ruoka-aiheisista televisio-ohjelmista, kuten Maukasta mutkattomasti, Patakakkonen ja Asia on pihvi, joita hän juonsi ensin aisaparinsa Veijo Vanamon kanssa.[3]
Kolmoselle myönnettiin vuonna 1991 Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi sekä Valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 1988. Jaakko Kolmonen toimi myös Suomen Keittiömestarit ry:n aktiivijäsenenä ja asiantuntijana. Kolmonen sai opetusneuvoksen arvonimen vuonna 2007.
Jaakko Kolmosen poika Petri Kolmonen tunnetaan myös kokkina, joka on valmistunut Ravintolakoulu Perhosta. Hän on voittanut muun muassa kalankäsittelyn Suomen mestaruuden. Hän toimi isänsä kanssa useissa ruoka-aiheisissa tapahtumissa nimellä Kokki Kolmoset. Nykyisin Petri Kolmonen toimii Lauttasaaressa K-Supermarketin kauppiaana.[4]
Kolmonen julkaisi lähes 40 ruoka-aiheista teosta. Hänen tunnusmerkkinään pidetään niin sanottua Väinämöisen lakkia.
Jaakko Kolmonen vastusti sokerin, suolan ja kovien rasvojen käyttöä suomalaisessa ruokavaliossa. Hän kirjasi syöneensä vuosina 1964–2011 keskimäärin 270 ruisleipää vuodessa.[5] Kolmonen kuoli äkilliseen sairauteen syyskuussa 2016.[6]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1
- Kolmonen, Jaakko & Kolmonen, Petri: Kokin niksikirja. Helsinki: Patakolmonen, 1997. ISBN 952-5090-01-9
- Mitä minä syön. Helsinki: Patakolmonen, 1999. ISBN 952-5090-04-3
- Kolmonen, Petri & Kolmonen, Jaakko: Terve nuori. (Kansialanimeke: Päihitä päihteet, herkkuruoat nuorten makuun) Helsinki: Patakolmonen, 2002. ISBN 952-5090-09-4
- Tartu pannuun: Nuorten keittokirja. Helsinki: Patakolmonen, 2007. ISBN 978-952-5090-13-0
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lappalainen, Tiina: ”Synnyin evakkomatkalla” Iltalehti. 10.12.2007.
- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 17.9.2016. s. C19
- ↑ Juho Mäyry: "Veijo Vanamon kanssa Veijonpäivälounaalla" (pdf) Metos uutiset 1/2008. 2008. Kerava: Metos Oy. Viitattu 13.9.2009.
- ↑ http://tupalo.com/en/helsinki/k-supermarket-west-best-petri-kolmonen-oy
- ↑ "70-vuotias Jaakko Kolmonen elää oppiensa mukaan – ja voi hyvin" diabetes.fi. Viitattu 2.4.2015.
- ↑ Kokki Jaakko Kolmonen on kuollut Ilta-Sanomat. 9.9.2016. Viitattu 9.9.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kotisivut (arkistoitu)
- Jaakko Kolmonen Ylen Elävässä arkistossa
- Jaakko Kolmosella riittää elämäntehtävää: Ristiretkellä puhtaan ruuan puolesta (Risto Rasilainen, KD 8.11.2007)
- Superfood, lähiruoka ja extreme? Jaakko Kolmonen teki niitä jo 30 vuotta sitten (Jarmo Raivio, Suomen kuvalehti 27.3.2013)
- Jaakko Kolmosen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa