Espoo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia. Muita merkityksiä on käsitelty täsmennyssivulla.
Espoo
Esbo

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°12′20″N, 024°39′20″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Helsingin seutukunta
Kuntanumero 049
Hallinnollinen keskus Espoon keskus
Perustettu 1400-luvulla
– kauppalaksi 1963
– kaupungiksi 1972
Pinta-ala ilman merialueita 330,25 km²
232:nneksi suurin 2022 
Kokonaispinta-ala 528,03 km²
211:nneksi suurin 2022 [1]
– maa 312,34 km²
– sisävesi 17,91 km²
– meri 197,78 km²
Väkiluku 319 811
toiseksi suurin 31.10.2024 [2]
– väestötiheys 1 024 as./km² (31.10.2024)
Ikäjakauma 2020 [3]
– 0–14-v. 18,7 %
– 15–64-v. 66,2 %
– yli 64-v. 15,0 %
Äidinkieli 2023 [4]
– suomenkielisiä 69,9 %
– ruotsinkielisiä 6,4 %
– muut 23,6 %
Kunnallisvero 5,30 %
306:nneksi suurin 2024 [5]
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
Hallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen
Kaupunginvaltuusto 75 paikkaa
– puheenjohtaja Inka Hopsu
  2021–2025[6]
 • Kok.
 • Vihr.
 • SDP
 • PS
 • RKP
 • KD
 • Kesk.
 • Liik.
 • Vas.
28
14
10
8
6
3
2
2
2
www.espoo.fi

Espoo (ruots. Esbo) on kaupunki Uudellamaalla, Helsingin metropolialueella, Suomenlahden rannalla. Espoon kaupungissa asuu noin 320 000 henkilöä. Väkiluvultaan Espoo on Suomen toiseksi suurin kunta.[2] Rakenteellisesti Espoo kuuluu Helsingin keskustaajamaan ja Helsingin seudun metropolialueeseen.

Espoon naapurikunnat ovat Vihti ja Nurmijärvi pohjoisessa, Vantaa ja Helsinki idässä, Kirkkonummi lännessä sekä Kauniainen Espoon sisällä.[7] Sen pinta-ala on 528,03 km², josta 312,34 km² on maata, 17,91 km² sisävesiä ja loput 197,78 km² merta.[1]

Espoo on osa neljän kaupungin muodostamaa pääkaupunkiseutua, jonka kunnilla on laissa säädettyinä yhteistoimintavelvoitteina jätehuolto ja joukkoliikenne.[8] HSY vastaa alueen jäte- ja vesihuollosta ja HSL joukkoliikenteestä.[9]

Espoon väkiluku ohitti Tampereen Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina vuoden 1991 alussa.[10] Espoo on tunnettu myös Nokian, energiayhtiö Fortumin, Angry Birdsin kehittäneen peliyhtiö Rovion sekä useiden muiden korkean teknologian yritysten kotikaupunkina, Nuuksion kansallispuistosta sekä Otaniemen kampusalueesta, jossa sijaitsee Aalto-yliopiston kuusi korkeakoulua. Espoossa sijaitsee myös Ämmässuon ekoteollisuuskeskus, jossa käsitellään pääkaupunkiseudun noin 1,2 miljoonan asukkaan ja teollisuuden jätteet.[11]

Espoon maapinta-alasta oli vuoden 2004 lopussa kaavoitettuna hieman vajaa kolmannes. Espoossa on kaupungiksi varsin paljon metsää. Kaavoitetulla alueella metsää on noin 2 000 hehtaaria, ja lisäksi on kaavoittamattomat metsäalueet. Espoon pohjoisosassa on useita järviä, joista suurimmat ovat Bodominjärvi, Nuuksion Pitkäjärvi, Pitkäjärvi, Loojärvi, Velskolan Pitkäjärvi, Saarijärvi, Matalajärvi, Siikajärvi ja Lippajärvi.[12] Kaikkiaan Espoossa on 73 vähintään hehtaarin laajuista järveä.[13]

Espoon alueella on ollut asutusta vähintään 8 000 vuotta. Esihistoriallisen ajan asuinpaikkoja tunnetaan kivikaudelta sekä varhaismetallikaudelta. Vanhin Espoota koskeva historiallinen maininta on vuodelta 1431. Espoo itsenäistyi Kirkkonummesta omaksi seurakunnakseen 1400-luvulla.[14] Espoon ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868 ja ensimmäinen edustuksellinen kunnanvaltuuston kokous vuonna 1910. Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupunki 1972.

Espoo-päivää on vietetty alkuaikoina 27. elokuuta, mutta nykyään se on käytännön syistä elokuun viimeinen lauantai. Espoo-päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992.[15]

Nimen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon nimi viitannee joennimeen Espoonjoki (ruots. Esboån, alkujaan Espå / Espåå), jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista (ruotsin kielen haavikkoa tarkoittava sana on äspe). Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1431. Alun perin nykyinen Gumbölenjoki oli nimetty Espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan. Kun sitten Södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko, Espoonjoeksi nimettiin Kirkkojärvestä Kauklahteen virtaava joki.[16]

Espoon vaakunassa esiintyvä kruunu viittaa Espoon kuninkaankartanoon ja hevosenkenkä kyyditysvelvollisuuteen, joka kuninkaantien varrella sijainneella pitäjällä oli. Monin paikoin Espoon teistä on jäljellä Kuninkaantien keskiaikaista linjausta. Tämä Suomen keskeisin historiallinen maantie, Turun ja Viipurin välinen Suuri Rantatie syntyi 1340- tai 1350-vuosikymmenellä.[17]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uloimman saariston paljaat kallioluodot alkavat vaihtua metsäisemmiksi saariksi rannikkoa lähestyttäessä. Kuvassa Kytön entinen linnakesaari.
Maisemaa Soukan Kasavuorelta.
Nuuksion kansallispuisto.

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon kokonaispinta-ala on 528 neliökilometriä, joista maa-aluetta 312 neliökilometriä (59 %) ja vesistöjä 216 neliökilometriä.[18] Etelä-Espoon saaristo- ja rantavyöhyke vaihtuu rehevien jokiseutujen ja Keski-Espoon pelto- ja kulttuuriaukeiden pohjoispuolella järvisyydeltään runsaaksi ja jylhäksi maastoksi. Paikoitellen Pohjois-Espoon järvialue muistuttaa Järvi-Suomea. Suurin osa Nuuksion järviselänteestä sijaitsee Espoon alueella, ja paikoin se jatkuu Vihdin puolelle.[19] Uudenmaan suurimmat järvet, Lohjanjärvi ja Hiidenvesi, sijaitsevat selänteen länsipuolella.

Kallioperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon jylhän ja kallioisen topografian kivilajit ja rakenteet ovat syntyneet 1880–1650 miljoonaa vuotta sitten. Nykyiseen ympäristöön on vaikuttanut etenkin viimeisin jääkausi – mannerjäätikkö vetäytyi nykyisen Espoon alueelta noin 13 000 vuotta sitten. Ensimmäisinä merenpinnan alta paljastuivat Pohjois-Espoon korkeat mäet kuten Mustakorvenkallio.[20] Rannikon ja saariston runsaat silokalliot ovat syntyneet mannerjään kulutuksesta; niiden pinnoilla on havaittavissa uurteita, jotka mukailevat mannerjään kulkusuuntaa. Mannerjäätiköstä irronneet jäävuoret ovat puolestaan kuljettaneet mukanaan useita siirtolohkareita,[21] joita ovat muiden muassa Kunnarlan siirtolohkare, Soukan siirtolohkare ja Suomenojan siirtolohkare.

Espoon kallioperän pääkivilajeja ovat gneissit, migmatiitit, graniitit, gabrot, amfiboliitit ja kiilleliuskeet. Nuuksiossa tavataan harvinaista pallokiveä, esiintymä on myös kansainvälisesti arvokas.[22] Useissa kohdin kallioperän päälle on kerrostunut paksua savikkoa ja savisiin laaksopainanteisiin on aikoinaan raivattu peltoja. Savipatjojen paksuus muodostui pääosin Baltian jääjärvi- ja Yoldiamerivaiheessa.[23] Perinteiseen espoolaiseen luonnonmaisemaan kallioperän vaikutus on huomattava: loivasti aaltoilevilta pelloilta kohoaa jyrkästi korkeita kallioseinämiä. Pohjoisen Espoon pitkänomaiset järvet sijaitsevat kallioperän ruhjelaaksoissa. Kallioperän muotoutuminen on määrännyt rannikon suuret muodot, kuten Espoonlahden ja Laajalahden. Maankohoamisen, metsämaan soistumisen ja järvien umpeenkasvun johdosta savikerroksen päälle on paikoin muodostunut soita ja turvekerrostumia.[21]

Merialue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon merialue on verraten kapea kaistale Kirkkonummen ja Helsingin merialueiden välissä.[24] Merialueen eteläisen osan eli ulkosaariston syvyys on enimmillään joitakin kymmeniä metrejä. Helsingin ja Tukholman välinen laivareitti halkoo merialueen uloimpia osia ja siellä täällä on pieniä puuttomia, meren huuhtomia kallioluotoja. Ulkosaariston isoimmilla saarilla kasvaa puustoa. Niihin kuuluu muun muassa entinen linnakesaari Kytö. Pienimmät saaret ovat matalia kallioluotoja, kuten Stenskär. Ne ovat merkittäviä lintujen pesimäpaikkoja, ja monet niistä ovat suojeltuja. Kesäisin niillä saattaa kukkia niittylaikkuja. Lähempänä Espoon rantaviivaa sijaitsevat muun muassa Stora Herrö, Pentala, Kopplorna ja Lehtisaaret. Saarilla on runsaasti loma-asutusta, ja niitä kutsutaan toisinaan välisaaristoksi.[25]

Sisäsaariston saaret ovat suurempia ja rehevämpiä, niissä on venesatamia, rakennuksia ja lähimpänä mannerta sijaitsevilla saarilla on myös vakituista asutusta. Suvisaariston asuttuihin saariin on maayhteys ja se muodostaa oman kaupunginosansa, joka tosin on ilmeeltään varsin maaseutumainen.

Merialue työntyy sisämaahan useissa kohdin merenlahtina, joista suurimmat ovat Espoonlahti lännessä ja Laajalahti idässä. Niiden välisellä rantavyöhykkeellä sijaitsevat muun muassa Nuottalahti, Haukilahti ja Otsolahti. Lahdet ovat matalia ja saaria on runsaasti, etenkin Espoonlahdella. Laajalahden saaret sijaitsevat pääosin Helsingin hallinnollisella alueella. Espoon niemimaista suurin on Soukka, joka pirstaloituu etelässä saaristoksi. Näkymiä avomerelle ei siten juurikaan avaudu. Lähimmät laivasatamat sijaitsevat Helsingissä, Espoon rannoilla on sitä vastoin useita pienvenesatamia, suurimpana Suomenojan venesatama.[26] Espoon edustan vesiliikenne koostuu lähinnä erikokoisista moottoriveneistä, vesiskoottereista ja saaristoliikennettä hoitavista lautoista.

Luonnonmaantieteellisesti Espoon rantavedet jakautuvat neljään merialueeseen, jotka ovat lännestä lukien Espoonlahti, Suvisaaristo-Lauttasaari ja Seurasaari. Neljäs merialue on edellisten eteläpuolinen Helsinki-Porkkala. Espoonlahden merialueen pinta-ala on 19,2 neliökilometriä. Sen pohjoisosassa sijaitsee Espoonlahden luonnonsuojelualue. Merialueen länsiosa on Kirkkonummen alueella. Suvisaaristo-Lauttasaaren merialueen pinta-ala on 48,5 neliökilometriä. Se ulottuu Stora Herrön ja Pentalan rannoilta aina Helsingin Länsisatamaan. Seurasaaren merialueen pinta-ala on 13,1 neliökilometriä. Sen luoteisosassa sijaitsee Laajalahden luonnonsuojelualue. Merialue on suurimmaksi osaksi Helsingin alueella. Helsinki-Porkkalan merialueen pinta-ala on 400,5 neliökilometriä. Se ulottuu Porkkalanniemen itärannalta aina Suomenlinnaan ja Santahaminaan. Alueella sijaitsee muun muassa Kytö, Stenskär, Knapperskär ja Gåsgrund.[27]

Rantaviiva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon rantaviivan pituus on noin 58 kilometriä ja sen edustalla on 165 saarta.[28] Rantaviiva on moni-ilmeinen maaduntalahtineen, ruovikkoineen, hiekkarantoineen, rantakallioineen ja venesatamineen. Lähinnä Westendissä on mereen rajautuvia omakotitontteja, muualla Espoossa rannat ovat pääosin yleisessä käytössä. Espoon rannoille on rakennettu niin kutsuttu Rantaraitti, jonka reitti kattaa lähes koko rantaviivan.[29] Kivenlahdessa on rantakallioita, ihmisen muokkaamaa rantaviivaa ja hiekkarantoja rinta rinnan.

Maa kohoaa Espoossa noin neljännesmetrin sadassa vuodessa ja kosteat maankohoamisrannat soistuvat vähitellen.[23]

Manneralue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuuksion Pitkäjärvi Pohjois-Espoossa.
Länsiväylä Etelä-Espoossa Suomenlahden rannalla.
Mankinjoki virtaa vuolaana Keski-Espoossa.

Espoossa on kuusi Natura 2000 -aluetta: Bånbergetin aarnialue, Espoonlahti–Saunalahti (osin Kirkkonummen puolella), Laajalahden lintuvesi, Matalajärvi, Nuuksio (osin Kirkkonummen ja Vihdin puolella) sekä Vestran suot, lehdot ja vanhat metsät (osin Vantaan puolella).[30] Espoon metsät ovat suurelta osin kuusi- ja mäntyvaltaisia kangasmetsiä, sekapuina on lehtipuita. Reheviä ja monimuotoisia lehtoja on paikoitellen, niissä kasvaa runsaasti jalopuita, kuten tammea.[31] Eteläisen Espoon ekologinen ydinalue on Keskuspuisto, joka muodostuu pääosin kahdesta metsämassiivista: Harmaakallio ja Bosmalm.[32]

Espoon kuuluisin ja suosituin luontokohde on pohjoisen Espoon järviylängöllä sijaitseva Nuuksion kansallispuisto, joka ulottuu myös Kirkkonummen ja Vihdin puolelle. Yhtenäisen metsäalueen ja makean veden altaiden ohella Nuuksiossa on pieniä soita ja niittyjä. Alueella on myös reheviä lehtomaisia purolaaksoja.[33]

Espoon korkein kohta eli Mustakorvenkallio sijaitsee Velskolassa Saarijärven lounaispuolella 114 metriä merenpinnan yläpuolella ja yli 40 metriä Saarijärven vedenpintaa korkeammalla.[34] Myös aivan rannikon tuntumassa on verraten korkeita paikkoja, kuten Soukan Kasavuori, joka kohoaa 44 metrin korkeuteen merenpinnasta.[35]

Sisävedet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa on yli sata järveä ja lampea, joista 73 on yli hehtaarin laajuisia.[19][13] Espoon järvet syntyivät, kun mannerjään sulettua maa alkoi hiljalleen kohota ja vettä jäi kalliopohjan painanteisiin. Espoon vanhimmat järvet ovat yli 80 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevat Kalatoin, Iso Majaslampi, Orajärvi ja Pieni Majaslampi. Tuolloin nykyinen Itämeri oli niin sanotussa Yoldiameren vaiheessa, joka oli syntynyt Baltian jääjärven pinnan laskettua lyhyessä ajassa kymmeniä metrejä. Nuuksio laajeni pikku hiljaa osaksi mannerta ja uusia järviä muodostui merenpinnan laskiessa. Kehitys pysähtyi noin puolentoista tuhannen vuoden ajaksi muinaisen Itämeren alueen muututtua Ancylusjärveksi. Sen pinta oli alkuun noin 60 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Ancylusjärvestä muotoutui suolainen Litorinameri, kun nykyiset Tanskan salmet alkoivat aueta. Litorinameren pinta oli noin 34 metriä nykyisen meren yläpuolella. Tuolloin lähes kaikki pohjoisen Espoon järvet olivat kuroutuneet irti merestä. Vain Nuuksion Pitkäjärvi oli edelleen kapeana, vuonomaisena merenlahtena. Litorinameren ranta pysyi varsin kauan paikoillaan maan kohoamisen hidastuttua. Tuolloisesta muinaisrannasta on jäänyt jäljelle kivikkopalteita mäenrinteisiin ja kallioille. Nuuksion Pitkäjärvi kuroutui järveksi vasta noin 5 000 vuotta sitten. Noin 4 000 vuotta sitten maa oli kohonnut siihen pisteeseen, että myös Bodominjärvi, Lippajärvi ja muut keskisen Espoon altaat muuttuivat matalista merenlahdista järviksi.[36]

Suurin osa Espoon järvistä sijaitsee Turunväylän pohjoispuolella, etenkin Nuuksion järviylängöllä. Pitkäjärvi-nimisiä altaita on kolme: Pitkäjärvi, Nuuksion Pitkäjärvi ja Velskolan Pitkäjärvi. Espoon suurin järvi on Bodominjärvi, sen pinta-ala on 4,1 km² ja keskisyvyys 4,3 metriä.[37] Nuuksion Pitkäjärven suurin syvyys on 18 metriä ja keskisyvyys 6,5 metriä, sen 60 km²:n suuruisella valuma-alueella on kymmenittäin järviä ja lampia.[38] Etelä-Espoossa järviä on niukalti. Kaitaalla sijaitsee kuuden hehtaarin laajuinen matala Hannusjärvi[39] ja Pentalan saaressa on pieni Pentalanjärvi.[40]

Koska Salpausselkien eteläpuoliset makean veden altaat muodostuivat muinaisten merenlahtien perukoiden kurouduttua järviksi maankohoamisen seurauksena, ne jäivät varsin vähäsaarisiksi.[36] Yksi harvoja Espoon sisävesien saaria on Saarijärven viisitoistahehtaarinen saari aivan Vihdin rajalla. Kallioiselle ja mäntymetsäiselle saarelle ehdotettiin aikoinaan nimeä Partiosaari, mutta asia raukesi.[41]

Espoon järvien pintojen korkeuserot ovat huomattavan suuria. Korkeimmalla sijaitsee Pieni Majaslampi, 97 metriä merenpinnan yläpuolella. Läheinen Saarijärvi sijaitsee noin 25 metriä Pientä Majaslampea alempana. Korkeuserojen seurauksena lähekkäin sijaitsevien vesialtaiden välisiin puroihin syntyy kevätaikaan lumien sulamisen myötä jopa pieniä koskia.[42]

Espoon vesistöt kuuluvat suurimmaksi osaksi Suomenlahden rannikkoalueeseen (81) ja sen puitteissa joko Mankinjoen tai Espoonjoen valuma-alueeseen. Molemmat joet laskevat Espoonlahteen. Pohjoisimmat vesistöt kuuluvat Vantaanjoen vesistöön (21), ja ne laskevat Vanhankaupunginselälle.[43]

Espoon kymmenen suurinta järveä (pinta-alan mukaisesti):[44][45][46]

Sija Järvi Pinta-ala
(km²) 		Vesitilavuus
(km³) 		Keskisyvyys
(m) 		Syvin kohta
(m) 		Korkeustaso
(m)
1. Bodominjärvi 4,12 0,018 4,3 12,7 22,9
2. Nuuksion Pitkäjärvi 2,45 0,016 6,5 18,0 27,3
3. Pitkäjärvi 1,71 0,0039 2,3 5,6 19,2
4. Loojärvi 1,23 0,0024 1,9 4,3 13,5
5. Velskolan Pitkäjärvi 1,02 0,0027 2,7 8,0 50,8
6. Saarijärvi 0,97 0,0046 4,8 12,5 72,3
7. Matalajärvi 0,73 0,0009 1,2 2,4 22,9
8. Siikajärvi 0,69 0,0039 5,6 13,8 57,3
9. Lippajärvi 0,57 0,0013 2,3 4,5 19,4
10. Sahajärvi 0,55 0,0016 3,0 6,5 42,8

Virtavedet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa on runsaasti virtavesiä, kuten Gräsanoja, Espoonjoki, Mankinjoki, Monikonpuro ja Suomenoja. Ne ovat muotoutuneet kallioperän pitkiin rotkoihin.[47] Luukinjärvestä Bodominjärveen laskeva Lukbäcken meanderoi eli polveilee voimakkaasti Nettaan purolaakson kohdalla. Myös Gumbölenjoki meanderoi ja sen varrelle on kehittynyt juoluoita, kuten Lukbäckeninkin oheen.[48]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kevät. Vappu Soukan Puropuistossa.
Kesä. Piispansilta Matinkylässä.
Syksy. Suvisaaristo pohjoisesta kuvattuna.
Talvi. Veneitä Bodominjärven rannalla.

Lämpötilat ja sademäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti pohjoisilla leveysasteilla laajan Euraasian mantereen ja vielä laajemman Atlantin valtameren välillä aiheuttaa Espoon säätilaan hyvinkin nopeita vaihteluita. Ilmastoon vaikuttaa olennaisesti myös maaston korkeus merenpinnasta: espoolaiset elävät valtaosin Bodominjärven eteläpuolella, missä maasto kohoaa vain paikka paikoin yli 50 metriä merenpinnan yläpuolelle. Pohjois-Espoossakaan ei ole varsinaista ylänköä: siellä maasto on ylimmillään runsaat 100 metriä mpy.

Espoo sijaitsee hemiboreaalisella vyöhykkeellä eli tammen vyöhykkeellä. Merkittävin ilmastoon paikallisesti vaikuttava tekijä on Suomenlahti, jonka vaikutus on keväisin viilentävä ja syksyisin lämmittävä. Rannikkokonvergenssi lisää sademääriä sisämaahan mentäessä. Nuuksion paikallisilmasto poikkeaa muusta Espoosta: maasto nousee Nuuksioon lähes kaikista ilmansuunnista, mikä aiheuttaa ilmavirtauksille pakotetun nousun, joka puolestaan vaikuttaa pilvisyyteen. Nuuksion selänne on sademäärältään Suomen runsainta. Lisäksi Nuuksion ilmastoon vaikuttaa rikkonainen maasto, joka aiheuttaa sademääriä lisäävää kitkaa. Nupurissa mitattiin vuonna 1981 sademääräksi 1 109 millimetriä, joka on Suomen ennätys.[49] Eteläisessä Espoossa Suurpellon alue on ympäristöään hivenen viileämpi.[50]

Vaikka Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, sen meteorologisia keskiarvoja ei ole mitattu. Naapurikuntien sääasemilla vuoden keskilämpötila oli kaudella 1981–2010 noin 5–6 °C. Kylmintä on tammi–helmikuussa ja lämpimintä heinä–elokuussa. Vuodenaikojen väliset lämpötilaerot pienenevät rannikkoa kohden. Aivan rantaviivalla ja saaristossa lämpötila kohoaa harvoin yli 30 °C:n ja laskee harvoin alle –20 °C:n. Sademäärä on keskimäärin 600–700 millimetriä vuodessa. Kuivinta on keväisin ja sateisinta elokuussa sekä lokakuusta joulukuuhun. Sadepäiviä on eniten syksyisin.[51]

Ilmatieteen laitoksella on Espoossa kahdeksan havaintoasemaa: Friisilä, Kivenlahti, Kytö, Leppävaara, Luukki, Nuuksio, Otaniemi ja Tapiola. Sääasemia ovat Nuuksio ja Tapiola, jotka otettiin käyttöön 2010-luvulla. Nuuksion asema sijaitsee harvaanasutulla ja maastoltaan rikkonaisella järviselänteellä 90 metriä mpy. Tapiolan sääasema sijaitsee Suomenlahden rannikolla esikaupungissa 6 metriä mpy.[52]

Lumiolot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskimäärin lumipeite saadaan Espooseen joulun jälkeen ja se katoaa maalis–huhtikuun taitteessa. Lumiolot vaihtelevat rannikolla enemmän kuin sisämaassa. Lumitalvi saattaa kestää joinakin vuosina jopa viisi kuukautta, toisinaan koko talvi saattaa olla lähes lumeton. Etenkin lounaasta saapuu matalapaineita tuoden mukanaan lauhaa ilmaa, joka pitää lumipeitteen ohuena tai sulattaa sen kokonaan.[49]

Tuulet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merituuli puhaltaa pilviä sisämaahan etenkin keväisin. Olarinkatu pohjoiseen. Koivuihin puhkeaa hiirenkorvat yleensä vapun tienoilla.

Espoon vallitseva tuulensuuntasektori on etelä–länsi, kuten Suomessa ylipäätään, eli lounaistuulta on eniten.[53] Rannikkoseudun paikallistuuliin vaikuttaa laaja-alaisesti merituuli, joka voi itsenäisestikin luoda oman tuulikenttänsä. Se saattaa muuttaa perustuulen suuntaa ja nopeutta rannikon läheisyydessä useaan otteeseen vuorokauden aikana. Etenkin keväisin ja alkukesästä merituuli pitää saariston ja rantaviivan pilvettömänä, kun taas etäällä sisämaassa on valkea pilvivalli, joka toisinaan aiheuttaa kuuroluontoisia sateita.[54]

Ilmanlaatu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon ilmanlaatu on verraten hyvä huolimatta liikenteen heikentävästä vaikutuksesta. Liukkaudentorjuntaan käytetään etenkin kävelyteillä hiekkaa, mikä aiheuttaa huomattavan pölyongelman keväisin. Nastarenkaat nostavat niin ikään haitallisten hiukkasten määrää. Espoon ilmanlaatua mitataan Leppävaarassa ja Luukissa. Lisäksi on siirrettäviä mittausasemia.[55][56] Lepän ja koivun siitepöly heikentää ilmanlaatua keväisin, heinät ja pujo puolestaan kesäisin.[57]

Valaistusolot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo sijaitsee 60. pohjoisen leveyspiirin tuntumassa, joten päivän pituus vaihtelee tuntuvasti. Kesäpäivänseisauksessa se on noin 19 tuntia ja talvipäivänseisauksessa noin 6 tuntia. Auringon kulma kesällä on korkeimmillaan 53,4° ja talvella vastaavasti 6,6°. Espoo on pohjoisimpia paikkoja, jossa on nauttista hämärää myös kesäpäivänseisauksen aikaan, eli aurinko on yön pimeimpänä hetkenä vähintään 6 astetta taivaanrannan alapuolella.[58] Varsinaista pimeää ei tuolloin ole. Talvipäivänseisauksen aikaan valoisa hetki jää puolestaan lyhyeksi, varsinkin kun aurinkotunteja on marras–tammikuussa niukalti.[58]

Rakennusten langettamat varjot ovat kesäisinkin pitkiä. Lyhimmillään ne ovat kesäpäivänseisauksessa keskipäivällä noin 75 % rakennuksen korkeudesta. Esimerkiksi Niittyhuipun varjon pituus on tuolloin noin 63 metriä. Talvipäivänseisauksessa keskipäivällä varjon pituus on peräti 8,8 kertaa rakennuksen korkeus. Esimerkiksi Tapiolan keskustornin varjo on tuolloin noin 430 metriä pitkä.[59]

Espoon virallinen aika määritellään 30. itäisen pituuspiirin mukaan. Kaupunki sijaitsee yli viisi pituusastetta siitä länteen, joten solaarinen keskipäivä on yli 20 minuuttia myöhemmin kuin 30. pituuspiirillä.

Kasvukausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo kuuluu kasvien menestymisvyöhykkeeseen 1b. Terminen kasvukausi kestää keskimäärin hieman yli puoli vuotta. Kasvukausi alkaa yleensä huhtikuussa ja päättyy lokakuussa. Toisinaan se jatkuu marraskuun alkupuolelle. Termisen kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on yli 1 400 °Cvrk, ja vuosittaiset vaihtelut ovat suuria.[60]

Eläimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin puolet Suomen pesimälajistoon kuuluvista 240 linnusta pesii Nuuksiossa. Yleisimmät linnut ovat peippo ja pajulintu. Muita lintulajeja ovat muun muassa kaakkuri, kuikka, lehtokerttu, sirittäjä ja varpuspöllö. Uhanalaiset kangaskiuru ja kehrääjä pesivät kalliomänniköissä. Yleisiä nisäkkäitä ovat hirvi, kettu, lepakko, metsäjänis ja valkohäntäkauris. Harvinaisia ovat muun muassa ilves, liito-orava ja metsäkauris. Piisamia tavataan Etelä-Espoossa Suomenojan lintualtaalla.[61][62]

Vesieläinten lajisto on rikas. Espoon virtavesissä tavataan saukkoa ja merenluodoilla itämerennorppaa. Espoonlahden merialueen erikoisuus on uhanalainen meriupokaskuoriainen. Pienen, sinivihreän ja erittäin harvinaisen kovakuoriaisen purohyrrän ainoa tunnettu suomalainen esiintymä on Glomsinjoen rantalehdossa.[63][64]

Suomenojan lintuallas on lintujen kannalta valtakunnallisesti merkittävä. Siellä esiintyy muun muassa uhanalainen liejukana sekä mustakurkku-uikku ja harmaasorsa. Yleisin ja kuuluvin laji on naurulokki.[62] Joutsen on yleinen näky Espoon saaristossa ja merikotkiakin voi tavata.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Espoon historia
Espoon tuomiokirkko.
Espoon kuninkaankartano.
Tapiolan Taskumattitalot rakennettiin 1959–1961. Kuva vuodelta 1967.

Espoon alueella on ollut asutusta ainakin 8 000 vuotta. Kivikauden asuinpaikkoja tunnetaan muun muassa Nuuksiosta, Peringistä[65] ja Bosmalmilta.[66][67] Varhaismetallikauden asuinpaikkalöytöjä on puolestaan tehty Mikkelästä[68] ja esiroomalaiselle rautakaudelle ajoitetusta Morbystä, joista jälkimmäinen on karjatalouden tutkimuksen kannalta merkittävä kohde.[69] Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista, ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla.[70] Paikannimistöön on jäänyt jälkiä seudun varhaisesta asutuksesta. Esimerkiksi Soukan alkuperäinen nimi on ollut Soukko.[71] Suurin osa Espoon alkuperäisistä kylistä on ollut paikannimien valossa hämäläisten perustamia. Suomenojan seudulla on ollut siitepölyanalyysin perusteella maata viljelevää asutusta 1000-luvun alussa[72] ja viimeistään 1100-luvulla hämäläistaloja oli Kaukjärven eli nykyisen Pitkäjärven rannalla Kauklahdessa, Karvasmäellä, Bembölessä, Haapalahdessa ja Finnevikissä.[73]

Ruotsalaisten Uudenmaan kolonisaation seurauksena myös Espooseen siirtyi 1200-luvulta lähtien väestöä Ruotsista. Ensimmäiset ruotsalaiset tulivat alueelle todennäköisesti nykyisen Kirkkonummen kautta ensiksi Esbobyn tienoille, josta he jatkoivat koilliseen Kauklahteen, Bemböleen ja Vanhakartanoon. Myöhemmässä vaiheessa siirtolaisia saattoivat tulla Espooseen myös suoraan Ruotsista, todennäköisesti Sveanmaalta. Espoon ruotsinkielinen nimistö on tältä ajalta. Siirtolaiset ruotsalaistivat hämäläisten suomenkieliset nimet; esimerkiksi Kaukalahti muuttui Köklaxiksi ja Karvasmäki Kasvasbackaksi. Nykyiset suomenkieliset nimet saattoivat tässä prosessissa myös muuttua alkuperäisistä. Esimerkiksi paikannimi Välli muuttui siirtolaisten suussa ruotsinkieliseen muotoon Vällskog, josta paikan nykyinen suomenkielinen nimi Velskola juontaa juurensa.[73] Ruotsalaisten siirtolaisuus oli kaikkiaan niin voimakasta, että alue ruotsalaistui sen pohjoisinta osaa, sekä mahdollisesti Haapalahti-Mäkkylän seutua lukuun ottamatta kokonaan.[72]

Espoosta tuli oma seurakuntansa 1400-luvulla. Se oli aiemmin ollut Kirkkonummen seurakunnan alainen kappeliseurakunta.[14] Kirkosta erillinen kunnallishallinto perustettiin 1868. Espoon tuomiokirkko sijaitsee Espoonjoen varrella, ja sen vanhimmat osat ovat 1480-luvulta. Se on yksi pääkaupunkiseudun vanhimmista säilyneistä rakennuksista, joskin Helsingin pitäjän kirkko on hieman vanhempi. Espoon keskus on kasvanut kirkon ja lähellä sitä sijaitsevan rautatieaseman ympärille.

Vuonna 1920 Espoo oli alle 9 000 asukkaan maalaiskunta, ja 70 prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä. 75 prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä. Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920, mutta Espoon ja Kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta 1940-luvun lopulla. Espoo alkoi kasvaa voimakkaasti 1940- ja 1950-luvuilla, ja se kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Espoon sijainti Helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin. Jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten Leppävaara ja Kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut Kauklahti. Sen jälkeen kun uusi Jorvaksentie (nykyisen Länsiväylän edeltäjä) valmistui, alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja, varsinkin Westendiin. Sodan jälkeen Espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja. Suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta 1950-luvun alussa, kun Asuntosäätiö alkoi rakentaa Tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen Otaniemeen alettiin rakentaa Teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta.

Espoon ja Kirkkonummen rajalla oleva Espoonlahti oli vuosina 1944–1956 myös Neuvostoliiton hallussa olleen Porkkalan sotilastukikohdan rajana. Suuri osa Kirkkonummea, mutta myös kaistale Espoon vesialuetta ja muutamat siellä olevat saaret kuuluivat tukikohdan alueeseen. Espoossa lähellä Porkkalan alueen rajaa sijaitsevasta Kauklahden rautatieasemasta tuli Suomen ja Neuvostoliiton tiukasti vartioitu raja-asema. Maayhteys Porkkalan alueelle kulki Kivenlahden sillan kautta. Sotilastukikohdan aikana osa Espoon länsirannikosta oli evakuoitu asukkaistaan ja rajakylien talojen ikkunat Neuvostoliiton puolella oli peitettävä iltaisin. Porkkalan vuokra-alueen läpi kulkevien junien ikkunat peitettiin luukuilla ulkopuolelta läpiajon ajaksi.

1960-luvun alussa suunniteltiin Espoon jakamista kolmeksi kunnaksi. Sen tuolloin jo varsin tiheään asutuista itäosista aiottiin muodostaa Tapiolan ja Leppävaaran kauppalat, kun taas kunnan silloin vielä jokseenkin maaseutumaiset länsi- ja pohjoisosat olisivat jääneet edelleen Espoo-nimiseksi maalaiskunnaksi. Jakoa ei kuitenkaan toteutettu, vaan pitäjä kokonaisuudessaan muutettiin kauppalaksi vuonna 1963 ja kaupungiksi vuonna 1972. Kaupungin uusi hallinnollinen keskus, Espoon keskus rakennettiin 1970-luvulla Espoon rautatieaseman ja Espoon vanhan harmaakivikirkon ympärille. Vuosina 1950–2000 Espoon väkiluku kasvoi 22 000:sta 210 000:een. Samalla Espoo muuttui enemmistöltään ruotsinkielisestä kunnasta enemmistöltään suomenkieliseksi. Espoon väkiluku ylitti 300 000:n rajan kesällä 2022.[74]

Kulttuurimaisema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Söderskogin maalaismaisema.
Träskändan kartano sijaitsee Keski-Espoossa.
Aalto-yliopiston rakennukset sijaitsevat entisen Otnäsin kartanon mailla.
Kauklahden Kauppamäki.

Espoolainen kulttuurimaisema alkoi muotoutua jokilaaksoihin ja maankohoamisen paljastamille lahdenperukoille raivatuista viljelyksistä. Laajimmat viljelysaukeat olivat jo 1700-luvun puolivälissä laaditussa pitäjänkartassa pääosin samassa muodossa kuin 1900-luvun lopulla. Tiiviitä, pieniä rakennusryhmiä alkoi kehittyä viljelysten reunoille, paikoitellen myös niiden keskellä kohonneille kukkuloille. Bodominjärven pohjoispuolella levittäytyy laaja Snettansin ja Röylän maisemakokonaisuus, jonka eteläosassa sijaitsee Backbyn kartano. Espoon kartanon länsipuolella on merkittävä maisemakokonaisuus,[75] joka ulottuu Kirkkonummen puolelle. Pohjois-Espoossa Velskolan kartanon ympärillä levittäytyy laaja viljelysmaisema.[76]

Espoon keskuksen koillispuolella on laajahko Bembölen–Karvasmäen kulttuurimaisemakokonaisuus ja eteläpuolella Söderskogin selkeärajainen maisemakokonaisuus.[77][78] Pitkäjärven rannoilla itäisessa Espoossa on varsin hyvin säilynyt Gammelgårdin kylämaisema.[79]

Historiallisesti arvokkaimman maisemakokonaisuuden muodostaa Espoonjokilaakso tuomiokirkon kohdalla. Jyrkkärinteinen laakso lienee raivattu viljelyskäyttöön jo muinoin. Kokonaisuuteen kuuluu kirkon ohella lukuisia kulttuurihistoriallisesti huomattavia rakennuksia.[80]

Tavanomainen espoolainen maatalouskylä oli pieni: kaksi tai kolme taloa epäsymmetrisenä rykelmänä kyläkukkulalla. Gammelgårdin kylä oli huomattava poikkeus: siellä oli vuonna 1540 kolmetoista kantataloa. Pienen taloluvun seurauksena isojako 1700-luvun jälkipuoliskolla ei juuri vaikuttanut Espoon perinteiseen kulttuurimaisemaan. Espoolainen rakennustapa säilyi pitkään vanhoillisena: matala paritupatyylinen asuinrakennus oli yleinen aina 1800-luvun loppupuolelle. Elokuun 1890 hirmumyrsky toi muutoksen, kun tuhansista kaatuneista tukkipuista rakennettiin aikakauden tyylisuunnan mukaisia taloja.[75]

Kartanoita alkoi syntyä, kun yksi kylän taloista kasvoi muita suuremmaksi ja kehittyi ratsutilaksi, joka viimein päätyi säätyläisomistukseen. Lähes jokainen Espoon kartanoista sijaitsee siten vanhan talonpoikaiskylän paikalla. Espoon kartano perustettiin uuden ajan taitteessa, mutta valtaosa Espoon kartanoista on muodostunut ilman virallista perustamista 1700-luvun loppupuoliskolla. Suomenlinnan upseerit ostivat maatiloja Helsingin läheltä, jolloin syntyi niin sanottuja upseerikartanoita, kuten Bodom, Hovgård ja Träskända. Kartanoiden päärakennusten myöhäiskaroliininen ulkoasu on säilynyt parhaiten Bodomissa ja Backbyssa. Albergan ja Kilon kartanot edustavat 1800-luvun lopun tyyli-ihanteita, Träskända edustaa parhaiten 1900-luvun alkua.[75]

Kartanoiden omistajat myivät maitaan kunnalle ja rakennusliikkeille 1900-luvulla. Etelä-Espoon kartanot ovat jääneet suurelta osin asutuksen ja tiestön alle. Olarin alueella sijaitsi keskiaikainen Gräsan kartano, joka oli Espoon ainoa niin kutsuttu vanha rälssi. Gräsaa pidetään malliesimerkkinä kulttuurimaiseman nopeasta ja perinpohjaisesta muutoksesta.[81] Hagalundin ja Matinkylän kartanoista on säilynyt päärakennus, Frisansin ja Finnon kartanoista ei ole jäljellä juuri mitään.[82][83][84] Soukanpohja on Etelä-Espoon ainoa yhtenäisenä rakennusryhmänä säilynyt kartano. Se muodostaa myös suppean maatalousmaisemakokonaisuuden 1900-luvun lopulla syntyneen uudisasutuksen keskellä.[85]

Tiestön vaikutus espoolaiseen kulttuurimaisemaan on eittämätön. Kuninkaantien varteen kasvoi kyliä ja tie toi mukanaan kulttuurivaikutteita. Maaseutumaisen Espoon maisemat alkoivat muuttua hiljalleen 1800-luvun lopussa, kun rannikolle alkoi kehittyä huvila-asutusta säännöllisen höyrylaivaliikenteen myötä. Vasikkasaaressa sijaitsee hyvin säilynyt kesähuvilamiljöö 1900-luvun alusta. Monet villoista tunnetaan erityisesti kuuluisan arkkitehtinsa tai rakennuttajansa ansiosta, kuten Lars Sonckin suunnittelema Villa Carlstedt.[75]

Kiloon ja Leppävaaraan muodostui niin ikään laaja huvila-asutus. Kaakkois-Espooseen kohosi 1890-luvulla Karhusaaren huvila ja Kaitaaseen Villa Rulludd.[86] Suvisaariston huvila-asutus alkoi 1860-luvulla Tallholmin saarelta, sitä ennen alueella oli ollut lähinnä kalastajayhdyskuntia.[87] Rakennustaiteellisesti Espoon huviloista arvokkain on Villa Miniato Soukassa.[88]

Pasila–Karjaa-rautatien valmistuminen 1903 muutti merkittävästi Espoon kulttuurimaisemaa. Asemapaikkojen läheisyyteen alkoi nousta teollisuuslaitoksia, jotka toivat mukanaan työväen asuinalueita. Rautatien varteen nousivat myös ensimmäiset esikaupunkitaajamat: keuhkotauti oli 1900-luvun alussa suomalaisten yleinen kuolinsyy, ja Espoon kuivat ja valoisat rinteet mäntyineen nähtiin oivallisina taudin ehkäisemiseksi ja parantamiseksi. Espoota pidettiin terveellisenä vaihtoehtona Helsingille, mutta idästä tullut uudisasutus oli sangen moninaista ja uudet asuinalueet poikkesivat toisistaan suuresti. Kauniaisiin rakennettiin suurta ja näyttävää, Leppävaaraan vaatimattomampaa.[89]

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo kuuluu Uudenmaan maakuntaan. Ylintä päätösvaltaa kunnassa käyttää Espoon kaupunginvaltuusto. Valtuustossa on 75 jäsentä, jotka on valittu neljän vuoden toimikaudeksi.

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espoon 7 suuraluetta ja 56 kaupunginosaa.
Katso myös: Luettelo Espoon kaupunginosista ja Espoon kyläjako

Espoo jakautuu seitsemään hallinnolliseen suuralueeseen, joista asukasluvultaan suurin on Suur-Leppävaara. Suuralueiden aluekeskuksiin on keskitetty kaupungin terveys-, sosiaali-, kulttuuri- ja koulupalveluja.

Suuralue Väkiluku 31.12.2023[90] Aluekeskus
Suur-Leppävaara 78 475 Leppävaara
Suur-Tapiola 55 385 Tapiola
Suur-Matinkylä 47 376 Matinkylä – Olari
Suur-Espoonlahti 60 408 Espoonlahti
Suur-Kauklahti 12 979 Kauklahti
Vanha-Espoo 42 715 Espoon keskus
Pohjois-Espoo 11 830 Kalajärvi

Suuralueiden lisäksi Espoo on jaettu kaupunginosiin, joita on 56.[91] Tilastoinnissa on myös kohta ”muut”, johon oli laskettu 4 856 henkeä vuodenvaihteessa 2024. Vuodenvaihteesta 2011 vuodenvaihteeseen 2024 Espoon väkimäärä lisääntyi noin 27 prosenttia. Seuraavien suuralueiden osuus Espoon väkiluvusta nousi: Suur-Kauklahden väkiluku kasvoi noin 83 prosenttia. Suur-Matinkylä kasvoi noin 37 prosenttia. Suur-Tapiola kasvoi noin 29 prosenttia ja Suur-Leppävaara noin 28 prosenttia. Seuraavien suuralueiden osuus puolestaan laski: Suur-Espoonlahti kasvoi noin 19 prosenttia ja Vanha-Espoo noin 17 prosenttia. Pohjois-Espoo kasvoi noin 10 prosenttia.[90][92]

Postinumerot alkavat Espoossa numeroilla ”02”, kuten myös Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Siuntiossa. Espooseen kuuluvat 02100–02380, 02600–02860 (pois lukien 02700 Kauniainen) sekä 02920–02980. Numeroinnissa pienemmät alueet sijaitsevat etelässä ja suuremmat pohjoisessa.

Kuntaliitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntauudistuksen yhteydessä on esitetty ajatuksia että Espoo tulisi liittää yhteen muun pääkaupunkiseudun, sekä joidenkin kehyskuntien kanssa[93], Espoon kaupunginvaltuusto on kuitenkin ollut toistaiseksi vahvasti tätä vastaan.[94]

Organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungissa on kolme toimialaa ja yksi tulosalue.

Kaupungin- ja kunnanjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnanjohtajan virka tuli maalaiskuntiin vuoden 1948 kunnallislain myötä, mutta Espoossa se täytettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1962, vuotta ennen kauppalaksi tuloa. Sitä ennen kunnanjohtajan tehtäviä hoiti kunnanvaltuuston puheenjohtaja.[96]

Arvi E. Heiskanen 1962–1963
Teppo Tiihonen 1963–1985
Pekka Löyttyniemi 1985–1995
Marketta Kokkonen 1995–2010
Jukka Mäkelä 2011–2024
n.n.[97] 2025 -2031

Kaupunginvaltuusto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Espoon kaupunginvaltuusto

Espoo on voimasuhteiltaan selkeästi porvarillinen kaupunki, suurin puolue on ollut pääsääntöisesti Kokoomus. Vihreiden ja RKP:n kannatus on myös Espoossa Suomen keskiarvoa suurempaa.lähde? 2010-luvun suurimmat nousijat vaaleissa olivat Vihreät sekä Liike Nyt.[98][99]

Korruptio ja väärinkäytökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyviä rakenteellisen korruption esimerkkejä Espoossa ovat muun muassa hyvä veli -verkostot. Oikeuskansleri Kai Kortteen mukaan Espoossa oli yleistä 1970-luvulla kaavoittaa arvokkaita tontteja rakennusliikkeiden toivomusten mukaan. Vuonna 1997 Espoon käräjäoikeus tuomitsi virkamiehen ja projekti-insinöörin lahjuksen ottamisesta liittyen Puolarmaarin työmaa-alueeseen vuosina 1990–1992 ja samaan aikaan rakennusurakoitsijan laskuun tehtyihin ulkomaanmatkoihin. Vuonna 2013 Espoon teknisen toimen johtaja tuomittiin sakkoihin lahjusrikkomuksesta.[100] Espoon kaupungin tilapalveluissa työskennellyt asiantuntija vaati ja sai vuosina 2018-2020 lahjuksia yrittäjältä, jolle hän ohjasi tilattavia urakoita.[101]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestörakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kunta. Espoon asukasluku oli vuoden 2023 lopussa 314 152 asukasta, mikä on 20 prosenttia Uudenmaan maakunnan asukasluvusta. Espoon väkiluku on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Espoon väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2021 lopussa 50,7 prosenttia, mikä on noin 0,4 prosenttiyksikköä matalampi kuin Uudellamaalla keskimäärin. Alle 15-vuotiaita Espoon väestöstä on 18,4 prosenttia. Työikäisiä Espoossa on 60,7 prosenttia ja yli 65-vuotiaita 20,9 prosenttia. Vieraskielistä väestöä Espoossa oli vuonna 2021 yhteensä 59 610 eli 20,1 prosenttia kaupungin asukkaista.[102]

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon väkiluku kasvaa sekä muuttovoiton että luonnollisen väestönkasvun johdosta. Kuntien välinen nettomuutto on ollut joinakin vuosina negatiivista, maahanmuutto puolestaan oli lievästi negatiivinen viimeksi vuonna 2000 (vuoden 2021 tilanteessa). Kokonaisnettomuutto on ollut joka vuosi voitollista, useina vuosina muuttovoitto on ollut yli prosentin väkiluvusta. Paljasjalkainen espoolaisuus lisääntyy. 2020-luvun alussa lähes seitsemän prosenttia Suomen syntyneistä tilastoitiin Espoossa.[103]

Kuntien välinen muuttoliike tapahtuu suurimmalta osin Espoon ja sen naapurikuntien välillä. Muuttoliike Espoon ja Kauniaisten välillä on vilkkaampaa kuin muuttoliike Espoon ja useimpien maakuntien välillä.[104]

Espoon väkiluku vuodesta 1901 vuoteen 2007 sekä ennuste vuoteen 2030.
Kerrostalo Suurpellossa.
Vuosi Väkiluku
1901     5 888
1910     7 891
1920     8 817
1930   11 370
1940   13 378
1950   22 874
1960   53 042
1970   92 655
1980 133 835
1985 153 019

Vuodesta 1990 (kunkin vuoden viimeisen vuorokauden virallinen väkiluku):[105]

Vuosi Väkiluku Väestönmuutos Osuus Suomen väestöstä
1990 172 629
+12,8 %
3,5 %
1995 191 247
+10,8 %
3,7 %
2000 213 271
+11,5 %
4,1 %
2005 231 704
+8,6 %
4,4 %
2010 247 970
+7,0 %
4,6 %
2015 269 802
+8,8 %
4,9 %
2020 292 796
+8,5 %
5,3 %
2023 314 024
+7,3 %
5,6 %

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Kyseessä on kunkin vuoden viimeisen vuorokauden virallinen väkiluku. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Espoon väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
 137 409
1985
  
 156 778
1990
  
 172 629
1995
  
 191 247
2000
  
 213 271
2005
  
 231 704
2010
  
 247 970
2015
  
 269 802
2020
  
 292 796
Lähde: Tilastokeskus.[106][107]
Saunalahden koulu.
Niittyhuippu ja Niittykummun metroasema.

Taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2020 lopussa Espoossa oli 292 796 asukasta, joista 287 089 asui taajamissa, 1 375 haja-asutusalueilla ja 4 332:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Espoon taajama-aste on 99,5 %.[108] Espoon taajamaväestö jakaantuu neljän eri taajaman kesken:[109]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2020)
1 Helsingin keskustaajama* 286 100
2 Kolmiranta* 582
3 Kunnarla 305
4 Klaukkala* 102

Kaupungin keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kaupunkiin vain osittain. Espoon keskuspaikka Espoon keskus, Leppävaara ja muut aluekeskukset eivät muodosta omia taajamiaan, vaan ne ovat osa Helsingin keskustaajamaa, joka ulottuu Espoon lisäksi usean Helsingin lähikunnan alueelle.[110] Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 286 172 asukasta, ja sen pinta-ala on 682,98 neliökilometriä.[111] Klaukkalan taajama sijoittuu pääosin Nurmijärven kunnan alueelle. Kolmirannan taajama sijaitsee pääosin Espoossa, mutta pieniltä osin myös Kirkkonummella.[110]

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa puhutut kielet vuodenvaihteessa 2023/2024 (vähintään 3 000 tilastoitua henkilöä):[112]

  Suomi (69.9%)
  Ruotsi (6.4%)
  Venäjä (3.4%)
  Arabia (1.9%)
  Viro (1.8%)
  Englanti (1.7%)
  Kiina (1.3%)
  Albania (1.1%)
  Persia (1.1%)
  Somali (1.0%)
  Muut (10.4%)

31. joulukuuta 2023 espoolaisista puhui äidinkielenään suomea noin 219 600 asukasta ja ruotsia noin 20 200 asukasta. Saamea puhui äidinkielenään seitsemäntoista asukasta. Vieraskielisiä asukkaita oli noin 74 200 eli noin 24 prosenttia väestöstä. Heidän väestöosuutensa oli pienempi kuin Vantaalla, mutta suurempi kuin Helsingissä.[112] Vieraskielisten määrä nousee ennusteen mukaan 30 prosenttiin kaupungin asukkaista vuoteen 2030 mennessä ja vuonna 2027 lähes joka toisen (43,3 %) 35–64-vuotiaan espoolaisen ennustetaan olevan vieraskielinen.[113]

Ruotsinkielisten osuus väheni erityisesti 1950-luvulla: vuonna 1950 heitä oli 43,1 prosenttia väestöstä (noin 10 800 henkeä[114]) ja vuonna 1960 puolestaan 23,5 prosenttia (noin 13 300 henkeä[115]). Tähän vaikutti ennen kaikkea suomenkielisten voimakkaasti positiivinen muuttotase.

Ruotsinkielisten määrä kasvoi hitaasti 2010-luvun taitteeseen saakka, jolloin heitä oli noin 20 300. Heidän osuutensa kuitenkin väheni vuodesta toiseen. Vuonna 1996 se laski alle kymmenen prosentin. 2020-luvulle tultaessa ruotsinkielisiä oli seitsemisen prosenttia Espoon väestöstä. Absoluuttisin luvuin Espoo oli Helsingin jälkeen Suomen ruotsinkielisin kunta ennen Raaseporia, Vaasaa, Porvoota ja Mustasaarta.[112]

Vuonna 2018 Espoon kaupunginosista ruotsia puhuttiin suhteellisesti eniten Suvisaaristossa (33,6 %), Espoonkartanossa (29,9 %), Sepänkylässä (24,1 %) ja Bodomissa (21,3 %)[116] Määrällisesti ruotsinkielisiä oli eniten Haukilahden (993 asukasta) ja Matinkylän (813 asukasta) kaupunginosissa.[116]

Suomenkielisten määrän kasvu on jatkunut, ja se ylitti 200 000:n rajan vuonna 2007. Heidän osuutensa lisääntyi aiemmin ruotsinkielisten kustannuksella, mutta kääntyi hienoiseen laskuun 1990-luvulla, kun vieraskielisten osuus alkoi kasvaa. Selvään laskuun suomenkielisten osuus kääntyi 2000-luvulla. Vuonna 1999 suomenkielisiä oli noin 88 prosenttia, ja vuonna 2023 noin 70 prosenttia.[112]

Vieraskielisten määrä on kasvanut voimakkaasti: vuonna 1999 heitä oli noin neljä prosenttia, ja vuonna 2023 noin 24 prosenttia. Vieraskielisen väestön määrän kasvu oli 2010-luvulla hitaampaa kuin 2000-luvulla. Espoon vieraskieliset ovat kymmeniin kieliin jakautuva heterogeeninen ryhmä, suurin on venäjää puhuvat, joita oli vuonna 2021 noin kolme prosenttia väestöstä. Vieraskielisten väestöosuus oli Espoossa Uudenmaan keskiarvoa korkeampi.[112]

Vuonna 2019 ulkomaan kansalaisia kaupungissa oli 33 576 henkeä, eli 11,6 prosenttia väestöstä.[117]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uskonto Espoossa
Olarin kirkko.

Vuoden 2023 lopussa espoolaisista 50,3 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 3,8 prosenttia kuului muihin uskontokuntiin ja 45,9 prosenttia ei kuulunut mihinkään uskontokuntaan.[118]

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Espoon seurakuntayhtymällä (ruots. Esbo kyrkliga samfällighet) on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[119]

Vuonna 2003 Espoon asukkaista 79,5 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 18,0 prosenttia ei kuulunut uskonnollisiin yhdyskuntiin, 1,2 prosenttia kuului Suomen ortodoksiseen kirkkoon, 0,4 prosenttia oli katolisia ja 0,2 prosenttia Jehovan todistajia. Suomen Vapaakirkon jäseniä, mormoneja, juutalaisia, muslimeja, muita ortodokseja ja metodisteja oli 0,1 prosenttia kutakin.[120]

Espoossa on viisi luterilaista kirkkoa (jokaisella suomenkielisellä seurakunnalla on yksi), jotka ovat Espoon tuomiokirkko, Espoonlahden kirkko, Olarin kirkko, Tapiolan kirkko ja Leppävaaran kirkko. Lisäksi Espoossa on 27 luterilaisen kirkon kappelia.[121]

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Espoon alueella toimii Helsingin ortodoksinen seurakunta[122]. Sillä on Tapiolassa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko[123].

Suomen helluntaikirkon jäsenseurakunnista Espoossa toimii Espoon helluntaiseurakunta. Itsenäisinä helluntaiseurakuntina Espoossa toimivat Espoonlahden helluntaiseurakunta, Keski-Espoon Lähiseurakunta, Leppävaaran Lähetyskappeli ja Mankby bibliska församling.[124] Vapaakirkon jäsenseurakunnista Espoossa toimii Espoon vapaaseurakunta.[125]

Entiset seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Espoon kaupungin nykyisellä alueella.

Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alvar Aallon suunnittelema TKK:n päärakennuksen auditorio.

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa sijaitsee Aalto-yliopiston Otaniemen kampus, jolla toimivat helmikuusta 2019 alkaen kaikki yliopiston kuusi korkeakoulua.[126][127] Kaupungissa on myös Metropolia-ammattikorkeakoulun toimipiste (entinen Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu) sekä Laurea-ammattikorkeakoulun paikallisyksiköitä. Kauppakeskus Sellon yhteydessä sijaitsee musiikkiopisto Juvenalia. Espoon kulttuurikeskuksessa sijaitsee myös Espoon musiikkiopisto.

Terveydenhuolto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon Karvasmäellä sijaitsee Jorvin sairaala, joka tekee yhteistyötä HYKSin kanssa ja kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (HUS). Espoon kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä kymmenen.

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maatalous-Espoosta on säilynyt peltoaukeiden lisäksi useita rakennuksia, kuten Henttaan Punainen tupa.
Keilaniemen toimistorakennuksia.
Vuonna 2001 avattu kauppakeskus Iso Omena sijaitsee Espoon Matinkylässä lähellä merta.
Suomenojan voimalaitos.

Taloushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo oli omavaraistaloudessa elävä maaseutuyhteisö vielä 1800-luvun puolivälissä. Teollisuutta oli vain nimeksi, kylät olivat pieniä ja ne sijoittuivat varsin tasaisesti pitäjän eri osiin. Nykyisen Espoon keskuksen tienoilla ja Suuren Rantatien varrella oli jonkinasteista väestönkeskittymää, ja myös Suomenlahden rannalla oli suhteellisen tiheää asutusta. Vuonna 1865 Espoon miehistä noin 90 % sai elantonsa maataloudesta. Käsityöläisiä oli seitsemisenkymmentä ja teollisuudessa työskenteli noin kaksikymmentä henkeä. Espoon naisista useampi kuin joka viides työskenteli piikana.[128]

Espoon 1800-luvun taloushistoriaan kuuluu myös pienimuotoista kaivostoimintaa. Kilon kartanon alueella louhittiin malmia vuoden 1840 tienoilla, ja toiminta jatkui 1850-luvulle. Malmi oli laadukasta mutta köyhää, lisäksi malmijuonteet olivat katkonaisia. Kilosta louhittu malmimäärä jäi lopulta hyvin vähäiseksi.[129] Albergan säteriratsutilan alueelta löydettiin malmia 1840-luvun alussa. Siellä työskenteli enimmillään seitsemän miestä, mutta louhitun malmin määrä jäi myös Albergassa pieneksi. Kaivostoiminta hiipui hiljalleen ja loppui tyystin 1851.[130]

Espoon lounaisrannikolle Soukan kylään kehittyi 1870-luvulla elinvoimainen puuseppäyhteisö, joka oli aktiivinen aina 1930-luvun lamaan saakka. Puusepät erikoistuivat huonekalutuotantoon, mutta tuotantomäärät jäivät pienteolliselle tasolle. Heidän ammattitaitonsa oli erittäin hyvä, ja he saivat Suomen puuseppien keskuudessa leikkimielisen lempinimen "Espoon yliopisto". Soukkaan saapui nuoria puuseppiä vielä 1920-luvulla saamaan oppia vanhoilta taitajilta. Soukan verstaiden tuotanto myytiin helsinkiläisille huonekalukauppiaille, joista merkittävin oli John Paischeff.[131]

Espoon pitäjä ei ollut Helsingin kaupungin rajanaapuri 1800-luvulla – välissä oli Helsingin pitäjän maita. Kiihkeää kasvuvaihetta elänyt Helsinki veti espoolaisia puoleensa: lyhyestä etäisyydestä huolimatta matka taittui siinä määrin hitaasti, että muutto Helsinkiin oli lähes välttämätöntä, jos sieltä sai työpaikan.[132]

Helsingin nopea kehitys alkoi heijastua myös kaupungin hallinnollisten rajojen ulkopuolelle. Espoonlahden rannikon tuntumaan syntyi Espoon ensimmäinen teollisuusalue. 1800-luvun loppua kohden alueelle sijoittui kolme tiilitehdasta ja höyrysaha. Espoonlahden savi sopi hyvin tiilenvalmistukseen, ja tiilet oli helppo kuljettaa vesiteitse Helsinkiin. Muun muassa Uspenskin katedraali on rakennettu Stensvikin tiilitehtaan tiilistä. Espoon teollisuuden keskukseksi muodostui Mulbyn kylä, jonka väkiluku moninkertaistui. Myös muut lounaisen Espoon kylät kasvoivat teollisuuden myötä. Rantaradan valmistuttua 1900-luvun alussa teollisuutta siirtyi radan varteen, ja rautatie mahdollisti myös työssäkäynnin Espoosta Helsinkiin.[133][134]

Espooseen syntyi myös lasiteollisuutta. Pehr Appelgrén perusti Espoon rautatieaseman lähelle pullolasitehtaan 1912. Toiminta lopetettiin 1922. Kauklahden lasitehdas aloitti 1923, ja seuraavalla vuosikymmenellä se oli Suomen suurin valaistuslasitehdas. Tehdas lopetettiin 1951. Espoon lasiteollisuus ylipäätään hiipui 1950-luvulla.[135]

1930-luvun lopulle tultaessa Espoossa oli kolmisenkymmentä yritystä. Lasi- ja tiiliteollisuuden ohella pitäjässä toimi muun muassa konepajoja, sahoja ja metalliverstaita. Kauklahdessa oli teollista vaatetuotantoa ja Viherlaaksossa valmistettiin kelloja. Vuonna 1876 perustettu Bastvikin höyrysaha oli varsin vakavarainen; sen sahalaitteet siirrettiin 1900-luvun puolella Hankoniemelle.[136] Kauppias F. F. Sjöblom perusti Espoon ensimmäisen kauppapuodin Stensvikiin pian sen jälkeen, kun kauppojen perustaminen maaseudulle oli vapautettu 1868. Suomen itsenäistymisen aikoihin Espoossa oli jo noin 40 kauppaliikettä, useimmat niistä sekatavarakauppoja.[137]

Teollisuuden ja palveluelinkeinojen kehittymisestä huolimatta Espoo oli vielä 1920 varsin maatalousvaltainen pitäjä. Noin kaksi kolmasosaa väestöstä sai elantonsa maataloudesta.[138] Ruis ja ohra olivat Espoon vuosisataisia pääviljoja. 1900-luvulle tultaessa karjatalouden merkitys lisääntyi, ja samaan aikaan kauran viljely yleistyi.[139]

Rakentamisesta ja palveluelinkeinoista muodostui Espoon talouselämän runko 1950-luvulta lähtien, jolloin Espoon nopea väestönkasvu alkoi. 2010-luvulla työpaikkojen lukumäärällä laskettuna keskeisimmät toimialat ovat kauppa, majoitus ja ravitsemistoiminta sekä asiantuntijapalvelut. Informaatio- ja viestintäalan osuus on noin kymmenesosa. Noin kuudennes työpaikoista on teollisuudessa ja rakentamisessa. Julkinen sektori on suuri: lähes neljännes työpaikoista oli julkisella sektorilla 2010-luvun puolivälissä.[140]

Muutos keskiaikaisesta maalaispitäjästä elimelliseksi osaksi Helsingin suurkaupunkialuetta on pudottanut maa- ja metsätalouden osuuden työpaikoista pariin promilleen.[140]

Yritykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa sijaitsee useita globaalien yritysten pääkonttoreita ja lukuisia korkean teknologian yrityksiä. Tutkimus- ja kehitystoiminnan keskiössä on Aalto-yliopiston kampusalue Espoon kaakkoisosassa.[141]

Muun muassa Nokian, Fortumin, Nesteen, Huhtamäen, Metsä Boardin, Orionin, Oriolan, Outotecin ja LähiTapiolan pääkonttorit ovat Espoossa.[142][143][144][145][146][147][148][149]

Espoon valmistavaa teollisuutta edustaa muun muassa Orion, jolla on tuotanto- ja tutkimustoimintaa Etelä-Espoossa.[150][151] Länsi-Espoossa toimii kosmetiikkaa valmistava Lumene.[152] 2000-luvulla Espooseen on perustettu monia pienpanimoita, kuten Fat Lizard Brewing ja Olarin panimo.[153]

Espoon suurimmat kauppakeskukset ovat Iso Omena, Sello, Lippulaiva, Entresse ja Ainoa. Länsiväylän pohjoisen rinnakkaistien eli Merituulentien, Kuitinmäentien ja Martinsillantien muodostaman yhtenäisen liikenneväylän varrella sijaitsee muun muassa kauppakeskus Niitty, Länsikeskus, retail park Merituuli ja Kauppakeskus Liila sekä useita vapaa-ajan, sisustuksen ja autoalan myymälöitä. Kehä II:n varrella sijaitsee puolestaan 2017 avattu pienehkö Suurpellon ostoskeskus eli Suuris.

Espoolaisia teollisuusalueita ovat muun muassa Juvanmalmin, Karamalmin ja Kivenlahden teollisuusalueet.

Espoon kaupunki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon kaupunki tuottaa palvelunsa suurimmalta osin verorahoituksella. Vuonna 2022 kaupungin verotulot eli kunnallisvero, yhteisövero ja kiinteistövero olivat yhteensä noin 1 850 miljoonaa euroa[154], kunnallisveroprosentti oli 18,00.[155] Kaupunki on henkilöstömäärältään Espoon suurin työnantaja: se työllisti vuonna 2016 noin 14 000 henkeä.[156]

Espoon talous on ylijäämäinen, mutta ylijäämä ei riitä rahoittamaan kasvavan kaupungin investointeja.[155]

Espoo on allekirjoittanut Yhdistyneiden kansakuntien vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Rahastoja Espoolla on viisi: peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahasto, peruspalvelujen kehittämisrahasto, elinkeinojen ja työllisyyden kehittämisrahasto, investointirahasto ja vahinkorahasto.[155]

Espoon erityispiirteenä on, että kaupunki toteuttaa investointihankkeitaan tytäryhtiöidensä kautta.[155]

Tulotaso

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoolaisten tulotaso ylittää pääkaupunkiseudun ja etenkin muun Suomen keskiarvot. Valtionveronalaisia tuloja espoolaisilla oli vuonna 2015 noin 40 % enemmän kuin suomalaisilla keskimäärin. Työttömyys on korkea, mutta kuitenkin Suomen keskiarvoa matalampi.[157] Espoon suurituloisimmat alueet, kuten Westend ja Haukilahti sijaitsevat pääosin rannikolla. Edellä mainitut kaupunginosat kuuluvat Tapiolan suuralueeseen, jonka tulotaso on huomattavasti Espoon keskiarvoa korkeampi. Matinkylän ja Espoonlahden suuralueiden tulotaso on lähellä Espoon keskiarvoa. Leppävaaran ja etenkin Vanhan-Espoon suuralueilla tulotaso on keskiarvoa matalampi.[158]

Espoo ei ole suuralueittain erityisen segregoitunut, vaan tuloerot suuralueiden sisällä ovat huomattavasti suuremmat kuin suuralueiden välillä. Pienituloisilla osa-alueilla keskitulo vastaa lähinnä Helsingin keskitasoa. Eräillä osa-alueilla, kuten Kivenlahdessa ja Suvelassa, se jää jopa Vantaan keskiarvon alapuolelle. Pientalovaltaiset alueet ovat tyypillisesti kerrostaloalueita suurituloisempia.[158]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turunväylän ja Kehä III:n ympäristöä.
Tapiolan metroasema sijaitsee kauppakeskus Ainoan yhteydessä.
Pääartikkeli: Espoon liikenne

Espoon halki kulkee kaksi Helsingistä länteen johtavaa moottoritietä: Länsiväylä, joka on osa Helsingin ja Karjaan välistä kantatietä 51, sekä Turkuun johtava valtatie 1 (Turunväylä). Näitä sekä muita Helsingistä eri suuntiin johtavia pääteitä yhdistävät toisiinsa Kehä I ja Kehä III, jotka myös ovat osittain Espoon alueella, samoin kuin Länsiväylältä Turuntielle johtava Kehä II kokonaisuudessaan. Espoon pohjoisosan halki kulkee seututie 120, joka on osa valtatie 2:n vanhaa reittiä.

Espoo on osa HSL:n seutuliikennealuetta. Rantaradan lähiliikenne on tiheää, ja junat on merkitty aakkosin. L-junat pysähtyvät jokaisella asemalla Helsingin päärautatieasemalta Kirkkonummelle. E-junat, U-junat, L-junat sekä X-junat pysähtyvät kaikilla Espoon ja Kauniaisten asemilla, lukuun ottamatta Mäkkylää. Mäkkylään pysähtyvät ainoastaan A- ja L-junat. Helsingin ja Siuntion välinen Y-juna pysähtyy Leppävaarassa, Espoon keskuksessa ja Kauklahdessa. A-juna käyttää Leppävaaran kaupunkirataa ja sen pääteasema on Leppävaara. Kaikki Espoon halki kulkevat paikallisjunat pysähtyvät Pasilassa, josta on yhteys muun muassa Tampereelle ja Pietariin, sekä Huopalahdessa, josta on yhteys P-junalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle.[159]

Helsinki–Turku-kaukojunat pysähtyivät aiemmin Espoon keskuksessa. Syksystä 2015 alkaen ne alkoivat pysähtyä Espoon keskuksen sijaan Leppävaarassa.[160]

Espoon sisäistä joukkoliikennettä hoitavat useat bussilinjat. Etelä-Espoon linjat kulkevat Matinkylän metroasemalle ja ruuhka-aikoina suoraan Kampin keskukseen. Lisäksi on Tapiolaan kulkevia sisäisiä linjoja. Keski- ja Pohjois-Espoon bussilinjat kulkevat puolestaan Töölön kautta Elielinaukiolle. Kaikki Espoon bussilinjat muutettiin kolminumeroisiksi 2010-luvulla. Numerolla yksi alkavat linjat liikennöivät pääosin Espoon eteläosassa ja numerolla kaksi alkavat puolestaan Espoon keski- ja pohjoisosassa. Etelä- ja Keski-Espoon väliä kulkevat bussilinjat alkavat numerolla viisi. Jokerilinja 550 kulkee Westendin ja Itäkeskuksen väliä Helsingin kantakaupungin pohjoispuolitse.

Helsingin metrolla on taulukossa mainitut yksitoista asemaa Espoossa. Kaikki Espoon asemat on rakennettu maan alle. Metron läntisen jatkeen eli Länsimetron ensimmäinen vaihe avattiin liikenteelle vuonna 2017 ja toinen vaihe vuonna 2022[162].

Tietoliikenteen osalta Espoossa on ollut kuusitoista yleisradiolähetystaajuutta, jotka on listattu alla olevaan avattavaan taulukkoon.[164]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espoon kulttuurikeskus yövalaistuksessa joulukuussa 2018.
Neljästä eri museosta koostuva WeeGee-talo Tapiolassa.

Espoon virallisesta kulttuuritarjonnasta vastaa Kulttuurin tulosyksikkö, jonka palvelualueet ovat kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta sekä tapahtuma- ja kulttuuripalvelut.[165]

Espoon taide-elämän ytimet sijaitsevat ympäri kaupunkia:

Espoon Kaupunginteatteri sijaitsee Tapiolassa. Revontulentiellä sijaitsevan omien tuotantojen näyttämön Revontulihallin lisäksi suomalaisia ja ulkomaisia vierailuesityksiä nähdään Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Murre

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon alue on historiallisesti ruotsinkielistä ja nykyisin kaksikielistä aluetta. Suomen kielessä Espoo kuuluu Länsi-Uudenmaan murteen eteläiseen alueeseen, joka kuuluu lounaisten välimurteiden itäryhmään.[166] Espoon ruotsinkielinen murre luetaan uudenmaanruotsin ryhmän keski-uusimaalaisiin murteisiin.[167]

Perinnekulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1992 lähtien Espoon kaupunki on järjestänyt elokuun viimeisenä lauantaina Espoo-päivää, joka jatkaa espoolaisten kyläjuhlien perinnettä. Espoo-päivän ajankohta perustuu Espoon kartanon perustamispäivään.[168] Ruotsalaisuuden päivää on vietetty Espoossa vuodesta 1917 lähtien. Juhlapaikkana toimii perinteisesti seurantalo Carlberg.[169]

Ruotsinkieliset bemböleläistarinat ovat suomenruotsalainen vastine hölmöläistarinoille. Bemböleläistarinat ovat saaneet alkunsa 1800-luvun lopulla ja tarinoita julkaistiin vuonna 1887. Laajin kokoelma sisältyy vuonna 1917 aloitettuun sarjaan Finland svenska folkdiktning.[170] Espoon perinneseura ja Esbo hembygdsförening ovat julkaisseet useita Espoon kulttuuriperintöä ja paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja.[171][172]

Espoon kansallispuku on suunniteltu vuonna 1909 ja malli on viimeistelty 1920-luvulla Bragen pukuosastolla. Espoon kansallispuvun värityksessä korostuu sininen väritys. Puvussa ei ole lainkaan punaista, sillä punaisen värin katsottiin yhdistyvän suomalaiseen maaseutuun. Espoo kun oli ruotsalaisenemmistöinen kunta pitkälle 1900-luvulle saakka. Raidallinen hame, liivi ja miesten liivi perustuu Ollas Mandan ja Hanna Hirnin suuunnitelmaan. Hameessa ja liivissä käytetään sinisellä pohjalla valkoisia, mustia, vihreitä ja keltaisia raitoja. Miesten liivissä raidat ovat puolta kapeammat kuin hameessa. Esiliinan on oltava valkoista pellavaa tai valkoista puuvillaa. Olkaliina on valkoista puuvillaa sinisillä raidoilla. Miesten puku noudattaa Karl ja Emil Hindbergin kuvausta.[173][174]

Kulttuuriperintö ja museot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon alueen kulttuuriperintöä esitteleviä museoita ovat Espoon kaupunginmuseo, johon kuuluvat näyttelykeskus WeeGee, talomuseo Glims, koulumuseo Lagstad ja Villa Rulludd. Glimsin rakennukset ovat kestikivarina toimineen talonpoikaistilan rakennuksia. Akseli Gallen-Kallelan museo on 1900-luvun alussa rakennettu kansallisromanttinen ateljeemuseo. Espoon Automuseo esittelee suomalaista tieliikennehistoriaa ja Suomen kello- ja korumuseo Kruunu esittelee Kelloseppäkoulun perintöä.[175] Hanasaaren kulttuurikeskus ylläpitää suomenruotsalaista kulttuuriperintöä ja vuorovaikutusta.[176]

Merkittäviä kulttuuriympäristöjä Espoossa ovat Alvar Aallon yleissuunnitelman pohjalta toteutettu Otaniemen kampusalue, Haukilahden, Tapiolan ja Leppävaaran alueella sijaitsevat ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoituslaitteet, Tapiolan puutarhakaupunki, 1400-luvulla rakennettu Espoon kirkonmäki, Kauklahden rautatieasema, Snettans-Rödskogin kylä- ja viljelymaisema Bodomjärven pohjoispuolella sekä Kustaa Vaasan 1500-luvulla perustama Espoonkartano. Muita merkittäviä kartanoita ovat Albergan kartano sekä Järvenperässä sijaitseva, Aurora Karamzinin 1800-luvulla omistama, Träskändan kartano. Merkittäviä huviloita ovat Villa Rulludd, Villa Koli sekä Villa Solkulla.[177][178][175]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimpia espoolaisia kirjailijoita ovat Bo Carpelan, Eeva Kilpi, Helvi Hämäläinen ja Arto Paasilinna.[179] Espoon kaupunginosat esiintyvät muun muassa Paasilinnan teoksissa Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä (Tapiola ja Haukilahti), Aatami ja Eeva (Otaniemi) sekä Herranen aika (Jorvi).lähde? Espoo esiintyy myös Maria Kallion kotikaupunkina Leena Lehtolaisen rikosromaanisarjassa. Muita espoolaiskirjailijoita ovat muun muassa Outi Alanne, Inkeri Kilpinen,[180] Antti Hyry ja Mauri Kunnas. lähde? Espoossa on yhteensä 17 kirjastoa, jotka kuuluvat Helmet-kirjastoverkkoon. Kirjastoissa järjestetään opastuksia, neuvontaa, tapahtumia ja näyttelyitä.[181]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuria suomalaisia ja kansainvälisiä esiintyviä esitteleviä rock- ja pop-festivaaleja Espoossa ovat muun muassa Vermon tapahtumapuistossa vuodesta 2023 järjestetty Weekend Festival[182], vuodesta 2022 järjestyt Tapiola Festivaali Tapiola Golfin alueella ja Espoon Viinijuhlat Haukilahden rannassa.[183][184] Kivenlahti Rock-tapahtumaa järjestettiin Espoossa vuosina 1991–2001 sekä 2005–2015.[185] Lisäksi Espoo Metro Areenalla on järjestetty useita isoja konsertteja.[186]

Espoon klassisen musiikin tarjonnasta vastaa Tapiola Sinfonietta, joka pitää konsertteja Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa sekä Leppävaaran Sellosalissa.[187] Urkuyö ja aaria on Suomen vanhimpia klassisen musiikin tapahtumia. Tapahtuma järjestetään kesätorstaisin Espoon tuomiokirkossa.[188] Vanhan musiikin tapahtumia ovat myös Espoon barokkipäivät, joita on järjestetty eri puolilla Espoota vuodesta 2019 lähtien.[189] Espoossa järjestetään myös joka toinen vuosi kansainvälinen pianomusiikkia esittelevä PianoEspoo-festivaali sekä joka toinen vuosi vokaalimusiikkia esittelevä VocalEspoo-festivaali. Espoolaista pelimannimusiikkia esitellään JuuriJuhla-RotFest-tapahtumassa. Suomen suurimpiin jazz-festivaaleihin kuuluva April Jazz on järjestetty Espoossa vuodesta 1987 alkaen.[190] Espoon seurakuntien kirkoissa ja kappeleilla järjestetään konsertteja ja konserttisarjoja sekä yhteislaulutilaisuuksia ympäri vuoden.[191]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo kuuluu ruokakulttuuriltaan uusimaalaiseen alueeseen. Rannikkokaupungissa kala on kuulunut päivittäiseen ruokavalioon. Tyypillisiä suolakaloja ovat olleet silakka ja lahna ja tyypillisin mauste ruohosipuli. Uusimaalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvat rosollit, piimäjuustot ja laatikot. Uusimaalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu myös marjaviinituotanto, puutarhamarjat ja niistä tehdyt jalosteet.[192] Espoon pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla turskaperunat, kalastajan silakkapannu ja Annan kakku. Ateriakokonaisuutena huomioitiin Espoon kartanon päivällinen, johon kuuluvat lihaliemi ja juustotangot, vasikanpaisti ja kermakastike, umpioidut herneet, suolakurkut, kermajäätelö ja umpioidut mansikat.[193]

Muut tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapiolassa järjestetään vuosittain elokuvafestivaali Espoo Ciné. Vesipuisto Serenassa järjestetään talvisin Pacifique-kylpyläbileet. Suomen suurin ja Euroopan suurin itsenäinen roolipelitapahtuma Ropecon järjestettiin Dipolissa vuodesta 1998 vuoteen 2015.lähde?Herättäjäjuhlat järjestettiin Espoossa vuonna 2008.[194]

Urheilu ja liikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leppävaaran urheilupuisto.
Tapiolan uimahallin kahluuallas kesällä 2001. Taustalla oikealla Espoon kulttuurikeskus ja vasemmalla Tapiolan keskustorni.
Espoo Metro Areena (aiemmin Barona Areena ja Länsi-Auto Areena) on Tapiolan urheilupuistossa sijaitseva urheilu- ja viihdehalli.

Espoon urheiluseuroista tunnetuimpia ovat jääkiekkoseurat Kiekko-Espoo ja Espoo Blues ja jalkapalloseura FC Honka. Espoo Blues saavutti SM-hopeaa kaudella 2007–2008 ja kaudella 2010–2011. Espoosta ovat kotoisin monet maailman huipulle edenneet urheilijat, kuten jääkiekkoilijat Teemu Selänne ja Jere Lehtinen, uimari Antti Kasvio, taitoluistelija Laura Lepistö, keihäänheittäjä Tiina Lillak, hiihtäjä Marjo Matikainen ja autourheilija Kimi Räikkönen.

Espoossa sijaitsevat Vermon ravirata, Espoo Metro Areena, Tapiolan urheilupuisto, Leppävaaran urheilupuisto, Espoonlahden urheilupuisto ja Vesipuisto Serena. Espoon suurimmat uimahallit ovat Leppävaaran uimahalli, Keski-Espoon uimahalli, Espoonlahden uimahalli ja Tapiolan uimahalli. Muita liikuntakohteita ovat Espoon keskuspuisto, Espoon ulkoilusaaret ja Helsingin kaupungin ulkoilualueet Luukki ja Pirttimäki.

Espoon vuoden urheilija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa valitaan oma espoolainen vuoden urheilija. Tittelin ovat saaneet muun muassa seuraavat henkilöt:

  • Vuonna 2014: voimistelija Saga Hänninen, jolla on Downin oireyhtymä. Hän kilpailee rytmisessä kilpavoimistelussa ja harrastaa monia muitakin lajeja. Hän on voittanut kultaa kehitysvammaisten Special Olympics -kilpailussa pallo-ohjelmassa.[195]
  • Vuonna 2015: jousiampuja Jarkko Lehtinen[196]
  • Vuonna 2016: telinevoimistelija Oskar Kirmes, joka voimisteli kuusiottelussa Rion olympiakarsinnoissa ennätyspisteensä, varmistaen Suomelle ensimmäisen miestelinevoimistelun olympiapaikan 44 vuoteen.[197]
  • Vuonna 2017: ampuja Cristian Friman, joka voitti vuonna 2017 nuorten maailmanmestaruuden pienoiskiväärin makuuammunnassa.[198]

Espoolaisia urheiluseuroja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävyyskaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon ystävyyskaupungit ovat:[199]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ikkala, Marja-Leena: Kylästä lähiöön (Espoo-sarja). Espoon kaupunki, 1989. ISBN 951-857-124-4
  • Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisemat : Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo. (Toinen, tarkistettu painos) Helsinki: Espoon kaupunginmuseo/Esbo stadsmuseum, 1991. ISBN 951-857-182-1
  • Paikkala, Sirkka (toim.): Järvi-Espoo : vesistönimet, luontoa, historiaa ja tulevaisuutta. Espoon kaupunkisuunnitteluviraston nimistöyksikkö, 1992. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Ahola, Joel: Nuuksio : retkeilyopas & kartta. Helsinki: Retkeilymedia Ahola ja Affecto Oy, 2008. ISBN 978-951-593-200-6
  • Aia, Katrin; Merikoski, Pirkko-Liisa: Kotinurkilta kallioille. Espoon kaupunkitekniikan keskus ja Espoon ympäristökeskus, 2017. ISBN 978-951-857-521-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2022 1.1.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.1.2022.
  2. ↑ a b Suomen ennakkoväkiluku oli 5 635 560 lokakuun 2024 lopussa 19.11.2024. Tilastokeskus. Viitattu 23.11.2024.
  3. ↑ Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972–2020 31.12.2020. Tilastokeskus. Viitattu 13.5.2021.
  4. ↑ Väkiluvun kasvu suurin lähes 70 vuoteen 31.12.2023. Tilastokeskus. Viitattu 29.4.2024.
  5. ↑ Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2024 22.11.2023. Verohallinto. Viitattu 23.1.2024.
  6. ↑ Kuntavaalit 2021 – Espoo Tieto- ja tulospalvelu. Oikeusministeriö. Viitattu 18.8.2021.
  7. ↑ Aino – Suuri Suomen kartasto, s. 114–115. Genimap, 2005.
  8. ↑ Laki pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevasta yhteistoiminnasta 2009. Finlex. Viitattu 16.4.2013.
  9. ↑ Helsingin seudun yhteistyöalueen kartta Seutuportaali "helsinginseutu.fi". Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 16.4.2013.
  10. ↑ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003048381.html
  11. ↑ http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=5697EBB09A47590EC22571F00017C2D1&kanta=kunnari%5C%5Cintrakun_e.nsf (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Järviwiki jarviwiki.fi. Viitattu 23.2.2015.
  13. ↑ a b Espoo jarviwiki.fi. Viitattu 9.9.2019.
  14. ↑ a b Espoon historia 16.7.2012. Espoon kaupunki. Arkistoitu 13.10.2016. Viitattu 8.3.2013.
  15. ↑ Info Espoo-päivä. Viitattu 22.8.2023.
  16. ↑ Kaija Mallat (toim.): Kylä-Espoo – Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2008, s. 35–38. ISBN 978-951-857-381-7
  17. ↑ Suuri Rantatie - Kuninkaantie 1999. Tielaitos. Arkistoitu 9.2.2016. Viitattu 20.2.2016.
  18. ↑ {{Verkkoviite |osoite = https://www.espoo.fi/fi/espoon-kaupunki/tietoa-espoosta#section-5039 |nimeke = Tietoa Espoosta : Espoo lukuina | julkaisu = espoo.fi | viitattu = 2022-12-07 |ietf-kielikoodi=fi-FI
  19. ↑ a b Paikkala, s. 5
  20. ↑ ESPOON ARVOKKAAT GEOLOGISET KOHTEET 2006 (s. 11) Espoon ympäristökeskus. Viitattu 9.11.2017.
  21. ↑ a b Espoon kallioperän synty Espoon tekninen keskus. Espoon ympäristökeskus. Arkistoitu 5.10.2017. Viitattu 5.11.2017.
  22. ↑ ESPOON ARVOKKAAT GEOLOGISET KOHTEET 2006 (Kuvailulehti) Espoon ympäristökeskus. Viitattu 9.11.2017.
  23. ↑ a b ESPOON ARVOKKAAT GEOLOGISET KOHTEET 2006 (s. 12) Espoon ympäristökeskus. Viitattu 9.11.2017.
  24. ↑ UUDENMAAN MERI- JA RANNIKKOALUESELVITYS (pdf-sivu 26/102) Uudenmaanliitto. Arkistoitu 18.4.2016. Viitattu 5.11.2017.
  25. ↑ UUDENMAAN MERI- JA RANNIKKOALUESELVITYS (pdf-sivu 20/102) Uudenmaanliitto. Arkistoitu 18.4.2016. Viitattu 5.11.2017.
  26. ↑ Venesatamat Espoon kaupunki. Arkistoitu 2.12.2018. Viitattu 15.3.2019.
  27. ↑ Espoo Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.10.2019.
  28. ↑ Espoon rannat ja saaristo Espoo550. Viitattu 6.11.2017.
  29. ↑ Rantaraitti © Espoon kaupunki. Arkistoitu 6.11.2017. Viitattu 6.11.2017.
  30. ↑ Uudenmaan Natura 2000 -alueet Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 16.8.2014.
  31. ↑ ESPOON LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELUN TOIMENPIDEOHJELMA (s. 10 ja 12) espoo04.hosting.documenta.fi. Arkistoitu 11.11.2017. Viitattu 7.11.2017.
  32. ↑ Espoon Keskuspuisto Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 7.11.2017.
  33. ↑ Hiironniemi, Kalevi & Pajakoski, Johanna: Kuin pieni Suomi : Espoon luontoa mereltä erämaahan, s. 10. Espoo: Espoon kaupunki, 2008. ISBN 978-951-857-514-9
  34. ↑ Kotinurkilta kallioille: Espoon luontokohteet : 12.13 Espoon korkein kohta (pdf, 552 Kt) © Espoon kaupunki. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 7.11.2017.
  35. ↑ Kotinurkilta kallioille: Espoon luontokohteet : 4.16 Soukan kasavuori (pdf, 1085 Kt) © Espoon kaupunki. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 7.11.2017.
  36. ↑ a b Paikkala, s. 15
  37. ↑ Selvitys Espoon järvien tilasta (s. 50/74) Uudenmaan ympäristökeskus. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 9.11.2017.
  38. ↑ Selvitys Espoon järvien tilasta (s. 37/74) Uudenmaan ympäristökeskus. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 9.11.2017.
  39. ↑ Selvitys Espoon järvien tilasta (s. 53/74) Uudenmaan ympäristökeskus. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 9.11.2017.
  40. ↑ Selvitys Espoon järvien tilasta (s. 55/74) Uudenmaan ympäristökeskus. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 9.11.2017.
  41. ↑ Paikkala, s. 61
  42. ↑ Ahola, s. 50
  43. ↑ Virtavedet Sll.fi. Viitattu 26.2.2023.
  44. ↑ Järviwiki : Semanttinen haku Jarviwiki.fi. Viitattu 10.4.2019.
  45. ↑ Espoon vesistötutkimus 2009 : Vuosiyhteenveto Proespoonjoki.fi. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Viitattu 10.4.2019.
  46. ↑ Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta Ympäristö.fi. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.4.2021.
  47. ↑ Aia ja Merikoski, s. 10
  48. ↑ Aia ja Merikoski, s. 43 ja 235
  49. ↑ a b Uusimaa ja Itä-Uusimaa – avomereltä Lohjanharjulle Ilmatieteenlaitos.fi. Ilmatieteen laitos. Viitattu 21.4.2020.
  50. ↑ Suurpellon luonto muutoksen kynnyksellä Espoo.fi. Espoon kaupunki. Arkistoitu 22.5.2016. Viitattu 22.4.2020.
  51. ↑ TILASTOJA SUOMEN ILMASTOSTA1981-2010 Helda.helsinki.fi. Ilmatieteen laitos. Viitattu 21.4.2020.
  52. ↑ Ilmatieteen laitoksen havaintoasemat Ilmatieteenlaitos.fi. Ilmatieteen laitos. Viitattu 21.4.2020.
  53. ↑ Tuulisuus Suomessa Tuuliatlas.fi. Arkistoitu 27.1.2020. Viitattu 5.5.2020.
  54. ↑ Sään takaa Foreca.fi. Foreca Oy. Viitattu 5.5.2020.
  55. ↑ Espoossa hengitetään hyvää ilmaa Espoo.fi. Espoon kaupunki. Arkistoitu 15.4.2020. Viitattu 22.4.2020.
  56. ↑ Kitkarenkaiden käytöllä parempaa ilmanlaatua NASTA-tutkimusohjelman 2011 – 2013 loppuraportti. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2013. Viitattu 22.4.2020.
  57. ↑ Siitepölykausi Suomessa Allergia.fi. Allergia- ja Astmaliitto ry. Viitattu 23.4.2020.
  58. ↑ a b Espoo, Finland — Sunrise, Sunset, and Daylength Timeanddate.com. Time and Date AS. Viitattu 22.4.2020.
  59. ↑ Calculate Shadow Casting: Length, Height, Altitude of the Sun Rechneronline.de. Jumk.de Webprojects. Viitattu 4.5.2020.
  60. ↑ Terminen kasvukausi Ilmatieteenlaitos.fi. Ilmatieteen laitos. Viitattu 22.4.2020.
  61. ↑ NUUKSIO Nuuksiontaika.fi. Viitattu 4.5.2020.[vanhentunut linkki]
  62. ↑ a b Retkivinkki: Finnoon allas Espoon Suomenojalla Suomenluonto.fi. Suomen Luonto. Viitattu 4.5.2020.
  63. ↑ Vesien uhanalaiset lajit Espoo.eu. Espoon kaupunki. Viitattu 4.5.2020.[vanhentunut linkki]
  64. ↑ Pikkuruinen purohyrrä sai oman polun ja puiston Espoo.fi. Espoon kaupunki. Arkistoitu 13.5.2021. Viitattu 4.5.2020.
  65. ↑ Espoon historia www.espoo.fi. Arkistoitu 13.10.2016. Viitattu 13.10.2016.
  66. ↑ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/01/tata-et-tieda-kivikauden-elamasta-paakaupunkiseudulla
  67. ↑ https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=101903&ttyyppi=pdf&kansio_id=49
  68. ↑ Museovirasto - Rekisteriportaali kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 13.10.2016. Viitattu 13.10.2016.
  69. ↑ Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 133. Gaudeamus, 2015.
  70. ↑ Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 300–301. Gaudeamus, 2015..
  71. ↑ Terhi Ainiala, Minna Saarelma ja Paula Sjöblom: Nimistöntutkimuksen perusteet, s. 127. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008.
  72. ↑ a b Saulo Kepsu. toim. Kaija Mallat, Sami Suviranta, Reima T. A. Luoto: Kylä-Espoo, s. 147–148. Espoon kaupunki, 2008.
  73. ↑ a b Saulo Kepsu: Uuteen maahan - Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 40–42. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005.
  74. ↑ Väestörakenteen ennakkotiedot muuttujina Kuukausi, Alue, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot Tilastokeskuksen maksuttomat tilastotietokannat. Viitattu 22.7.2022.
  75. ↑ a b c d Härö, s. 10–11
  76. ↑ Härö, s. 272
  77. ↑ Härö, s. 83
  78. ↑ Härö, s. 140
  79. ↑ Härö, s. 258
  80. ↑ Härö, s. 63
  81. ↑ Härö, s. 157
  82. ↑ Härö, s. 162–163
  83. ↑ Härö, s. 205
  84. ↑ Härö, s. 311
  85. ↑ Härö, s. 170–171
  86. ↑ Härö, s. 167 ja 201
  87. ↑ Härö, s. 179
  88. ↑ Härö, s. 172
  89. ↑ Härö, s. 11–12
  90. ↑ a b Espoon väestö äidinkielen ja iän mukaan 31.12. Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat. Viitattu 11.5.2024.
  91. ↑ Kaupunginosat Espoon kaupunki. Arkistoitu 6.6.2011. Viitattu 31.3.2010.
  92. ↑ Espoo alueittain 2011 Espoon kaupunki. Viitattu 23.4.2023.
  93. ↑ http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=427137&lan=fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  94. ↑ Espoon poliittinen johto vastustaa pakkoliitoksia espoo.fi. 13.2.2012.[vanhentunut linkki]
  95. ↑ a b c d Kaupunginjohtaja ja toimialajohto espoo.fi. Viitattu 30.4.2022.
  96. ↑ Kemppi-Virtanen, Pirjo: Framilla: Espoo tarina – kolme kaupunginjohtajaa 15.10.2013 28.10.2013. Espoon Kokoomus. Viitattu 18.4.2016.
  97. ↑ Espoon kaupunginjohtajaksi 46 hakijaa, joista 14 täyttää viran kelpoisuusehdot Yle Uutiset. 23.8.2024. Viitattu 28.8.2024.
  98. ↑ YLE: Kuntavaalit 2017 tulospalvelu 9.4.2017. Yleisradio.
  99. ↑ YLE: Eduskuntavaalit 2019 tulospalvelu 14.4.2019. Yleisradio.
  100. ↑ Mölsä, Sepoo: Rakentamisen musta kirja – rötösherroja ja kartellien solmijoita Rakennuslehti. 28.10.2016. Viitattu 2.8.2024.
  101. ↑ Espoon tilapalvelujen asiantuntija haali yrittäjältä yli miljoonan lahjukset vastineeksi kaupungin tilauksista – oikeudelta ehdottomat vankeusrangaistukset mtvuutiset.fi. 21.4.2023. Viitattu 28.8.2024.
  102. ↑ Tilastot: Väestö Uudenmaan liitto. Viitattu 20.3.2024.
  103. ↑ Väestönmuutokset muuttujina Alue, Vuosi ja Tiedot Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-8381. Joulukuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus. Tilastokeskus. Viitattu 27.1.2022.[vanhentunut linkki]
  104. ↑ 11a1 -- Kuntien välinen muutto tulo- ja lähtöalueittain, 1990-2020 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-8381. Joulukuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus. Tilastokeskus. Viitattu 27.1.2022.[vanhentunut linkki]
  105. ↑ 11ra -- Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2022 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Viiteajankohta 2022. Helsinki. Tilastokeskus. Viitattu 31.3.2023.
  106. ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 6.3.2018.
  107. ↑ Tunnuslukuja väestöstä muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi (Vuoden 2020 tieto) Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. 2020.. 31.3.2021. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 2.4.221.[vanhentunut linkki]
  108. ↑ Taajama-aste alueittain 31.12.2020[vanhentunut linkki]
  109. ↑ Taajama- ja haja-asutusväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2020[vanhentunut linkki]
  110. ↑ a b Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 4.12.2018.
  111. ↑ Tilastokeskus[vanhentunut linkki]
  112. ↑ a b c d e Väestö 31.12. muuttujina Alue, Sukupuoli, Vuosi, Kieli ja Tiedot Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Helsinki. Tilastokeskus. Arkistoitu 29.6.2024. Viitattu 26.4.2024.
  113. ↑ Espoon kaupunki: Talousarvio 2018 sekä taloussuunitelma Espoon kaupunki. Espoon kaupunki. Arkistoitu 11.5.2021. Viitattu 11.4.2018.
  114. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja (PDF) doria.fi. 31.12.1950. Viitattu 14.5.2018.
  115. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja (PDF) doria.fi. 31.12.1960. Viitattu 14.5.2018.
  116. ↑ a b Aluesarjat.fi - Taulukko: Espoon väestö äidinkielen mukaan 1.1. (Arkistoitu – Internet Archive)
  117. ↑ Väestörakenne ja väestönmuutokset espoo.fi. Arkistoitu 23.11.2020. Viitattu 24.9.2020.
  118. ↑ Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2023 Tilastokeskus. Viitattu 4.5.2024.
  119. ↑ Yhteystiedot - Suomen evankelis-luterilainen kirkko evl.fi. Arkistoitu 23.8.2018. Viitattu 23.8.2018.
  120. ↑ Espoon hautausmaaselvitys, s. 10. Espoon kaupunki, 2004. ISBN 951-857-468-5 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.2.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
  121. ↑ Kirkot Espoonseurakunnat.fi. Arkistoitu 9.8.2013. Viitattu 31.7.2013.
  122. ↑ https://ort.fi/seurakunnat-hiippakunnat-ja-luostarit/seurakunnat/helsingin-ortodoksinen-seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
  123. ↑ Tapiolan kirkko — Helsingin ortodoksinen seurakunta Helsingin ortodoksinen seurakunta. Viitattu 9.10.2018.
  124. ↑ Seurakunnat Suomen helluntaikirkko. Arkistoitu 6.9.2021. Viitattu 6.9.2021.
  125. ↑ Seurakunnat Suomen Vapaakirkko. Viitattu 19.7.2022.
  126. ↑ Organisaatio aalto.fi. 10.4.2018. Aalto-yliopisto. Viitattu 12.12.2018.
  127. ↑ Ekonominaukio 1 – Kauppakorkeakoulun uusi osoite kunnioittaa historiallista muuttoa aalto.fi. 30.10.2018. Aalto-yliopisto. Viitattu 12.12.2018.
  128. ↑ Ikkala, s. 48
  129. ↑ Härö, s. 108
  130. ↑ Härö, s. 116
  131. ↑ Långvik-Huomo, Marianne: Soukan puusepät 1873–1932 : Snickarna i Sökö 1873–1932, s. 5, 35. Espoon kaupunginmuseo, 1989. ISBN 951-857-108-2
  132. ↑ Ikkala, s. 49
  133. ↑ Ikkala, s. 49, 58
  134. ↑ Espoon kaupungin taskutilasto 2017 (s. 7) Espoon kaupunki. Arkistoitu 19.9.2020. Viitattu 13.11.2017.
  135. ↑ Ikkala, s. 59, 60
  136. ↑ Ikkala, s. 58–61
  137. ↑ Ikkala, s. 62
  138. ↑ Ikkala, s. 53
  139. ↑ Ikkala, s. 32, 55
  140. ↑ a b Espoon kaupungin taskutilasto 2017 (s. 17) Espoon kaupunki. Arkistoitu 19.9.2020. Viitattu 13.11.2017.
  141. ↑ Tietoa Espoosta Espoon kaupunki. Arkistoitu 3.12.2020. Viitattu 14.11.2017.
  142. ↑ https://www.nokia.com/fi_fi/yhteystiedot
  143. ↑ https://www.fortum.com/fi/konserni/yhteystiedot/pages/default.aspx
  144. ↑ http://www.huhtamaki.com/fi/yhteystiedot/toimipisteet (Arkistoitu – Internet Archive)
  145. ↑ https://www.metsagroup.com/fi/ota-yhteytta/Pages/default.aspx
  146. ↑ https://www.orion.fi/konserni/orion-yrityksena/
  147. ↑ http://www.oriola.com/fi/tietoa-meista/yhteystiedot/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  148. ↑ http://www.outotec.com/contacts/contact-information/locations/
  149. ↑ https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/lahitapiola-ryhma/yhtioryhmatietoa/ryhman-rakenne-ja-johto
  150. ↑ Suomi tuotantoympäristönä Lääketeollisuus.fi. Lääketeollisuus ry. Viitattu 16.11.2022.
  151. ↑ Tutkimus ja kehitys Orionilla Orion.fi. Orion Oyj. Viitattu 16.11.2022.
  152. ↑ Espoo­lainen Lumene on alansa vastuul­lisin yritys Suomessa Fortum.fi. Fortum. Viitattu 16.11.2022.
  153. ↑ Tutustu Espoon pienpanimoihin panimokierroksilla Visitespoo.fi. Visit Espoo. Arkistoitu 7.12.2022. Viitattu 16.11.2022.
  154. ↑ Raportit : Kausitilitykset : Kunnat : Valittu kunta : Espoon kaupunki Verohallinto. Arkistoitu 17.1.2021. Viitattu 26.1.2023.
  155. ↑ a b c d Talous 2016 Espoon kaupunki. Arkistoitu 13.9.2022. Viitattu 16.11.2017.
  156. ↑ http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen (Arkistoitu – Internet Archive)
  157. ↑ Espoon kaupungin taskutilasto 2017 (s. 15 ja 16) Espoon kaupunki. Arkistoitu 19.9.2020. Viitattu 13.11.2017.
  158. ↑ a b Helsingin seudun aluesarjat Helsinki, Espoo, Vantaa, HSY ja Uudenmaan liitto. Arkistoitu 7.10.2016. Viitattu 14.11.2017.
  159. ↑ Lähiliikenteen reittikartta VR-Yhtymä Oy. Arkistoitu 22.4.2020. Viitattu 17.3.2019.
  160. ↑ Muutoksia kaukoliikenteeseen VR-Yhtymä Oy. Arkistoitu 29.6.2018. Viitattu 17.3.2019.
  161. ↑ Lähiliikenteen reittikartta Vr.fi. VR-Yhtymä Oy. Arkistoitu 22.4.2020. Viitattu 16.3.2019.
  162. ↑ Metron uusi osuus Matinkylästä Kivenlahteen avautuu 3.12. Länsimetro.fi. Länsimetro. Viitattu 7.12.2022.
  163. ↑ Liikenne metron uudella osuudella Hsl.fi. HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä. Arkistoitu 2.2.2019. Viitattu 16.3.2019.
  164. ↑ a b Radioasemat Suomessa viestintavirasto.fi. Suomen Viestintävirasto. Viitattu 25.4.2020.
  165. ↑ Tietoa meistä Espoo.fi. Espoon kaupunki. Arkistoitu 5.2.2020. Viitattu 21.12.2019.
  166. ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 281. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
  167. ↑ Suomenruotsin murteet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 25.7.2024.
  168. ↑ Info Espoo-päivä. Viitattu 26.7.2024.
  169. ↑ Svenska veckan -tapahtumaviikkoa vietetään 6-12.11.2023 Espoon kaupunki. 5.11.2023. Viitattu 26.7.2024.
  170. ↑ Bemböle Upplagsverket Finland. Viitattu 26.7.2024.
  171. ↑ Julkaisuja Espoon perinneseura. Viitattu 26.7.2024.
  172. ↑ Publikationer Esbo hembygdsförening. Viitattu 26.7.2024.
  173. ↑ Selén, Lena: Finlanssvenska folksdräkter i västra och mellersta Nyland. Ekenäs Tryckeri Aktiebolags Förlag, 1983. ISBN 951-9001-00-X
  174. ↑ Esbo Brage Dräktbyrån. Viitattu 25.7.2024.
  175. ↑ a b Rikkinen, Kalevi ym. (toim.): Finlandia: Otavan iso maammekirja. 1, Uusimaa, s. 51. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07487-3
  176. ↑ Kulttuurikeskus Hanaholmen. Viitattu 26.7.2024.
  177. ↑ Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Museovirasto. Viitattu 25.7.2024.
  178. ↑ Rakennusperintö Museovirasto. Viitattu 25.7.2024.
  179. ↑ Espoo - elävien kirjailijoiden kaupunki Helsingin Sanomat. 17.8.1995. Viitattu 26.7.2024.
  180. ↑ Mikä ihmeen Espoo? Yle Vintti. Viitattu 26.7.2024.
  181. ↑ Kirjastot Espoon kaupunki. Viitattu 26.7.2024.
  182. ↑ Weekend Festivaali palaa juurilleen Espooseen – 25 miljoonan kuuntelijan DJ pääesiintyjäksi Länsiväylä. 8.12.2022. Viitattu 26.7.2024.
  183. ↑ Ensi kesänä järjestetään Tapiola-festivaali, mutta ei Tapiolassa: kukaan ei tiedä tapahtumapaikkaa Helsingin Sanomat. 9.2.2024. Viitattu 26.7.2024.
  184. ↑ Espoon Viinijuhlien ensimmäiset artistit julkaistu Epressi. 7.11.2023. Viitattu 26.7.2024.
  185. ↑ Info Kivenlahti Rock. Viitattu 26.7.2024.
  186. ↑ Espoo Metro Areena My Helsinki. Viitattu 26.7.2024.
  187. ↑ Pääkaupunkiseudun klassisen musiikin konserttipaikat My Helsinki. Viitattu 26.7.2024.
  188. ↑ Info Urkuyö Festival. Viitattu 26.7.2024.
  189. ↑ Espoon barokkipäivät 2024 järjestetään Järvenperässä Newsbox. 8.7.2024. Viitattu 26.7.2024.
  190. ↑ Kaupunkitapahtumat ja festivaalit Espoon kaupunki. Viitattu 26.7.2024.
  191. ↑ Konsertit Espoon seurakunnat. Viitattu 26.7.2024.
  192. ↑ Pojanluoma, Riitta: Perinnemakuja maakunnista, s. 77–79. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2003. ISBN 951-31-2764-8
  193. ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 50. Helsinki: Patakolmonen Ky.
  194. ↑ Vuodet -1893 Herättäjäjuhlat. Arkistoitu 20.1.2022. Viitattu 27.3.2022.
  195. ↑ Oksanen, Kimmo: Downin oireyhtymä ei hidasta 14-vuotiasta Saga Hännistä: Hän on Espoon Vuoden urheilija (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat. 24.12.2014. Viitattu 25.12.2014.
  196. ↑ Liikunta- ja nuorisolautakunta valitsi vuoden 2015 espoolaiseksi urheilijaksi jousiampuja Jarkko Lehtisen www.espoo.fi. Viitattu 7.6.2018.[vanhentunut linkki]
  197. ↑ Vuoden 2016 espoolainen urheilija, joukkue ja urheiluteko on valittu www.espoo.fi. Viitattu 7.6.2018.[vanhentunut linkki]
  198. ↑ Sirpa Repo: Nuoresta ampujasta vuoden urheilija, FC Hongan naisista vuoden joukkue Länsiväylä. Viitattu 7.6.2018.
  199. ↑ Verkostot espoo.fi. Espoon kaupunki. Arkistoitu 17.12.2018. Viitattu 17.12.2018.
  200. ↑ a b Henrik Vuornoksen tviitti 28.2.2022 Twitter. ”Espoo on tänään kaupunginjohtajan päätöksellä päättänyt jäädyttää kaiken yhteistyön venäläisten ystävyyskaupunkien Hatsinan ja Sotšin kanssa.” Viitattu 28.2.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Espoo.
Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Espoo
Suomen 30 suurinta kuntaa väkiluvun mukaan (31. lokakuuta 2024)
1. Helsinki 683 669 7. Jyväskylä 149 263 13. Lappeenranta 73 481 19. Porvoo 51 698 25. Lohja 45 670
2. Espoo 319 811 8. Kuopio 125 597 14. Vaasa 70 382 20. Salo 50 890 26. Nurmijärvi 44 991
3. Tampere 260 051 9. Lahti 121 447 15. Hämeenlinna 68 421 21. Kotka 50 336 27. Tuusula 42 112
4. Vantaa 251 070 10. Pori 83 375 16. Seinäjoki 66 556 22. Kokkola 48 372 28. Kirkkonummi 41 610
5. Oulu 216 174 11. Kouvola 78 514 17. Rovaniemi 65 673 23. Hyvinkää 47 041 29. Rauma 38 957
6. Turku 205 949 12. Joensuu 78 764 18. Mikkeli 51 960 24. Järvenpää 46 795 30. Kerava 38 444
Suomen Neuvostoliitolle 1940-luvulla luovuttamat alueet
Kokonaan luovutetut kunnat
kaupungit

Käkisalmi | Sortavala | Viipuri

kauppalat

Koivisto | Lahdenpohja

maalaiskunnat

Antrea | Harlu | Heinjoki | Hiitola | Impilahti | Jaakkima | Johannes | Kanneljärvi | Kaukola | Kirvu | Kivennapa | Koiviston maalaiskunta | Kuolemajärvi | Kurkijoki | Käkisalmen maalaiskunta | Lavansaari | Lumivaara | Metsäpirtti | Muolaa | Petsamo | Pyhäjärvi Vpl | Rautu | Ruskeala | Räisälä | Sakkola | Salmi | Seiskari | Soanlahti | Sortavalan maalaiskunta | Suistamo | Suojärvi | Suursaari | Terijoki | Tytärsaari | Uusikirkko | Valkjärvi | Viipurin maalaiskunta | Vuoksela | Vuoksenranta | Äyräpää

Osin luovutetut kunnat
sodan jälkeen muihin kuntiin yhdistetyt

Jääski | Korpiselkä | Pälkjärvi | Säkkijärvi | Vahviala

toimintaansa vuoden 1948 jälkeen jatkaneet

Ilomantsi | Inari | Kitee | Kuusamo | Lappee | Nuijamaa | Parikkala | Rautjärvi | Ruokolahti | Saari | Salla | Simpele | Tohmajärvi | Vehkalahti | Virolahti | Uukuniemi | Värtsilä | Ylämaa

Vuokra-alueeseen sisältyneet kunnat
kokonaan

Hanko

osin

Bromarv | Degerby | Espoo | Inkoo | Kirkkonummi | Siuntio

Yksittäisiä mainittavia paikkoja luovutetuilla alueilla
 

Elisenvaara | Enso | Ihantala | Ilmee | Kolosjoki | Konevitsa | Kyyrölä | Liinahamari | Pitkäranta | Pölläkkälä | Uuras | Valamo

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Espoo&oldid=22774368”