Davidin kapina

Davidin kapina oli Ylä-Satakunnassa vuosina 1438–1439 tapahtunut talonpoikaiskapina. Liikehdintä levisi Vesilahden ja Lempäälän pitäjistä myös läheiseen Hämeeseen. Samaan aikaan Davidin kapinan kanssa myös Karjalassa oli vastaavia kapinailmiöitä. Se sijoittuu ajallisesti samaan kauteen Engelbrektin kapinan ja Puken kapinan kanssa, jonkin verran niiden jälkeen.

Tausta

Kapina on nimetty Vesilahden pitäjän Anian kylässä asustaneen vauraan talonpojan mukaan. Talo on tunnettu 1500-luvulta lähtien nimellä Heikkilä, ja sillä oli eräomistuksia Ruovedellä saakka. Talon isännät olivat nimismiehiä, mikä kertoo talon ja tilan vauraudesta ja siitä, että David oli eräänlainen talonpoikaisjohtaja.

Yhteiskunnallisesti kuningas Eerik Pommerilaisen kaudella myös Satakunnan talollisten olosuhteet olivat käyneet entistä heikommiksi. Veronkannossa oli lisätty rahaverojen osuutta ja tilan tuotteiden vaihtohintoja oli muutettu entistä epäedullisemmiksi, ja näin tilalliset joutuivat antamaan voudeille tuotteitaan halvemmalla hinnalla kuin he olisivat markkinoilla niistä saaneet. Samanaikaisesti rälssimiesten valta yhteiskunnassa ja maanomistuksessa oli merkittävästi kasvanut. Itsenäisesti päättämään tottuneet talonpojat eivät enää hallinnetkaan maakuntansa luonnonvaroja, sillä rälssisukujen edustajat haalivat itselleen koskien ja virtojen kala-apajien valvontaoikeuksia, myllypaikkoja ja erilaisia kulkureittejä. Jos rälssimiehet olivat vouteja ja tuomareita, he edustivat samalla myös kruunua.

Kapina

Syksyllä 1438 Ylä-Satakunnan talonpojat nousivat kapinaan, ja johtajakseen he valitsivat Davidin, jonka jotkut ovat korottaneet talonpoikaiskuninkaaksi (bondekonung). Hänen ensimmäinen tekonsa oli, kun hän ryövärin tavoin kulki useiden naapureidensa ja samanmielisten kanssa Pirkkalassa olevaan Viikin kartanoon (nykyisin Nokiaa). Siellä he tappoivat neljä huovia, jotka olivat Jöns Turenpojan (Odygd-sukua) palveluksessa.

Jäljempänä siteeratussa sitoumusasiakirjassa mainitaan Ylä-Satakunnan kaikkien pitäjien miesten seuranneen ”pirunriivaamaa” Davidia ja hänen veljiään, mikä osaltaan todistaa kapinaliikkeen laajuutta. Talonpoikien viha näkyy lähteiden perusteella purkautuneen seudun rälssimiehiin ja heidän kauttaan veronkantoa kohtaan, jota edusti ylinnä Turun linnan päällikkö ja vouti Hans Kröpelin, jota erityisesti vihattiin. Toisaalta Kaarlenkronikan mukaan Kröpelin oli talonpoikien keskuudessa pidetty.

Myös Hämeen läänin talonpojat olivat nousseet kapinaan, ja samaan aikaan kapinoitiin ainakin Lammilla. Heillä on todettu olleen yhteistoimintaa Vesilahden talonpoikien kanssa, koska lammilaisten vihan kohteena ollut tuomari Olav Tavast toteaa koko selkkauksen olleen Daavidin kiusantekoa. Myös Karjalassa kapinoitiin samaan aikaan, mutta näillä kapinoilla ei ole todettu yhteyttä Hämeen ja Ylisen-Satakunnan kapinointeihin.

Kapinan loppuvaiheet

Asiakirjat eivät kerro, miten tämä mittavaksi paisunut kapina taltutettiin, mutta vouti Hannu Kröpelin oli asiassa mukana, ja itse Turun piispa Maunu II Tavast oli henkilökohtaisesti sovittelemassa tätä hyvin uhkaavaa tilannetta Lempäälän Kuokkalassa tammikuussa 1439. Maunu II Tavast tunsi alueen, koska hän oli itse ollut jo vuonna 1422 vihkimässä Vesilahden uutta kirkkoa.

Tavalliset talonpojat päästettiin tapahtumista vähällä. Sitoumusasiakirjassa 76 talonpoikaa kuuden pitäjän alueelta sai kuitenkin allekirjoittaa asiakirjan, joka on Suomen historiassa ainutlaatuinen.

David ja hänen veljensä eivät kuitenkaan kuuluneet armahdettujen joukkoon, sillä he olivat onnistuneet pakenemaan Rääveliin tai ainakin jonnekin Viroon. Viipurin linnanpäällikkö Krister Nilsinpoika on kirjeessään 5. heinäkuuta 1439 kehottanut Räävelin raatia vangitsemaan Davidin, jos hän ilmestyy kaupunkiin, ja toimittamaan pakolainen ja karkuri Hans Kröpelinille Turkuun. Davidin myöhemmät elämänvaiheet ovat hämärän peitossa, mutta suku kuitenkin säilytti tilansa Anian kylässä, joskin se todennäköisesti menetti erämaitaan ja niittyjä korvauksena vahinkoja kärsineille. Mutta jos kapinan päättymisen jälkeen tehtiin takavarikkoja, ne on kuitenkin myöhemmin purettu ja omaisuus palautettu suvulle.

Asiakirja eli sitoumusasiakirja laadittiin Turun piispa Maunu II Tavastin johdolla, ja sitä olivat siis vastaanottamassa Hans Kröpelin ja muita Kuokkalassa läsnä olleita herroja:

»Kaikille, jotka tämän kirjeen kuulevat luettavan, tunnustamme ja tiedoksi annamma me, jotka asumme Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Vesilahden, Kyrön sekä ylisen ja alisen Sastamalan pitäjissä, että olemme suuresta tyhmyydestä pahoin rikkoneet esivaltaamme, Ruotsin valtakuntaamme ja valtaneuvostoa sekä päämiehiämme vastaan seuratessamme tuota heittiötä ja hurjimusta Davidia ja hänen veljiänsä ja muita hänen joukostansa heidän konnuudessaan ja turmiossaan, jota he juonittelivat, niin että olimme rikkoneet henkemme ja tavaramme, sekä maat että irtaimet, valtakunnan lain mukaan. Semmoisen ikuisen turmion ja tyhmyyden ovat kuitenkin kunnialliset herrat ja Ruotsin valtaneuvokset meille Jumalan tähden ja hyvien miesten rukousten vuoksi armoksi kääntäneet sillä tavoin kuin tähän on kirjoitettu: että meidän tulee oikealla uskollisuudella esivallallemme ja valtaneuvostolle ja päämiehellemme, joka Turun linnaa halussa pitää ja hänen virkamiehilleen, kenet hän puolestaan siihen käskee, tottelevaisia ja kuuliaisia olla ja uskollisesti suorittaa kaikki, mitä olemme kuninkaallemme ja esivallallemme oikiasti velvolliset eikä koskaan ryhtyä esivaltaamme, valtakuntaamme eikä päämiestämme vastaan. Jos niin tapahtuisi, jonka Jumala estäköön, että me tai joku meistä sitä vastaan rikkoisimme semmoisella tai jollakin muunlaisella kavaltamiselle herrasväkeämme ja valtakuntaamme vastaan, niin velvoitamme kaikki itsemme siihen, että tämä asiamme, joka niin armollisesti on annettu anteeksi kuin edellä on kirjoitettu, on kaikkine oleva jälleen auki niin kuin sen vasta silloin olisimme tehneet, ja se silloin oikein oikaistava sen mukaan, kuinka lakikirja sanoo ilman armoa. Ja siitä, että edellämainitut säännökset ovat vastaansanomatta niin pidettävät kuin edellämainitut säädökset on kirjoitettu, olemme me pyytäneet takaamaan puolestamme 12 miestä kustakin pitäjästä, jotka tässä luetellaan (nimet seuraavat)... Me kaikki edellämainitut 12 miestä kustakin pitäjästä tunnustamme kädellä ja suulla luvanneemme rauhamme ja kristillisen uskomme kautta päämiehellemme Hannu Kröpelinille useiden hyvien miesten läsnä ollessa, joita ei tässä nimetä, herrasväen ja valtakunnan puolesta, kaikki edellämainitut pykälät pitää ilman vääristelyä tulevaisena aikana. Suuremmaksi vakuudeksi, paremmaksi ja korkeammaksi pitämiseksi painamme maakuntamme sinetin tämän kirjeen selkään, joka on kirjoitettu ja annettu vuonna jälkeen Jumalan syntymän 1439 Lempäälän pitäjässä Kuokkalan kylässä perjantaina jälkeen loppiaisen (9 p. tammikuuta) ja sinetöity seuraavana Pyhän Henrikin aattona (18 p. tammikuuta), Ylistarossa Kokemäen pitäjässä, koska sinettinne ei ennen ollut saapuvilla.»
(FMU 2279, 9.1.1439)

Lähteet

• Kansallisbiografia (Arkistoitu – Internet Archive)
• Blomstedt Kaarlo: Davidin kapina v. 1438. Historiallinen aikakauskirja 35, 1937.
• K. Arajärvi, Vesilahden historia. 1950
• J. Jaakkola, Suomen historia V : Suomen myöhäiskeskiaika I. 1950
• Juhlajulkaisu Aulis J. Alasen 60-vuotispäiväksi. 1966: S. Suvanto, Henrik Görtzhagenin käräjäkierros Hämeessä v. 1442.
• Seppo Suvanto, Satakunnan historia III: keskiaika. 1973
• Väinö Voionmaa, Keskiajan kansankapinat Suomessa. Historiallinen aikakauskirja 1916.
• Einar W. Juva: Suomen kansan historia I, esihistoria keskiaika. Otava 1946.

Aiheesta muualla

• K. V. Kaukovalta : 500 vuotta Davidin kapinasta, Aamulehti, 18.09.1938, nro 251, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot