Therese Johaug tarvitsee lisää aikaa päätöksentekoon – maajoukkue ei aseta takarajaa

Therese Johaug palasi viime kaudella kilpaladuille. Hän ei ole pystynyt vielä tekemään päätöstä uransa jatkosta.

Therese Johaug hymyili Salpausselän kisoissa 2025.
Therese Johaug ei ole vielä tehnyt päätöstä uransa jatkosta. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
  • Anu Karttunen

Therese Johaug palasi parin vuoden tauon jälkeen tositoimiin viime talvena, sillä hän halusi voittaa maailmanmestaruuden Trondheimin MM-kisoissa. Kulta jäi haaveeksi, mutta sen jälkeen 36-vuotias Johaug on empinyt uransa jatkoa. Ensi talvena siintävät Milano-Cortinan olympialaiset kiinnostaisivat häntä, mutta hän ei ole ollut vielä tekemään päätöstä.

– OIen väsynyt pitkän ja tapahtumia täynnä olleen kauden jälkeen. En ole tällä hetkellä valmis tekemään päätöstä tulevaisuudestani. Sen takia olen pyytänyt lisää aikaa lopullisen päätöksen tekemiseen, Johaug kertoi Norjan hiihtoliiton tiedotteessa.

Johaugin mukaan on tärkeää, että hänellä on tarpeeksi energiaa päätöksen tekoon. Hän haluaa olla täysin valmis tulevaan kauteen, jos hän päättää jatkaa uraansa.

Norjan maajoukkueesta löytyy ymmärrystä hiihtokuningattaren jahkailulle. Maajoukkueen GM Cathrine Instebö kertoi, että Johaug saa lisäaikaa niin paljon kuin haluaa.

– Emme halua painostaa häntä millään tavalla, kun on näin tärkeästä päätöksestä kysymys. Luonnollisesti toivomme, että hän jatkaa, mutta se päätös hänen täytyy tehdä täysin itsenäisesti.

Norjan hiihtoliitto kertoi tiedotteessaan, että Therese Johaug valitaan maajoukkueeseen, mutta hänen päätökselleen ei ole asetettu takarajaa.