Helsingin kaupungin viime perjantaina lähettämä viesti on herättänyt ihmetystä kouluissa. Viestissä kaupunki kieltää tekoälyä hyödyntävien työkalujen ja sovellusten käytön kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla toistaiseksi.
Tekoälysovelluksia saa käyttää vasta sitten, kun niiden riskit on arvioitu. Sen tarkemmin mahdollisia riskejä ei viestissä eritellä.
Ylen eri kouluista tavoittamia opettajia viesti on sekä ihmetyttänyt että huvittanut. Aiemmin helsinkiläiskoulujen opettajia on koulutettu tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa, joten sen tilapäinen käyttökielto tuli yllätyksenä.
Viestissä todetaan myös painokkain sanakääntein, että tekoälyjärjestelmien ja -sovellusten käyttäminen työssä on tällä hetkellä lainvastaista.
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori ja tekoälyn asiantuntija Teemu Roos luki Ylen pyynnöstä kaupungin lähettämän viestin, jossa tekoälyn käyttö kiellettiin opettajilta toistaiseksi.
– Viesti tuntui ylireagoinnilta. Siinä oli niin kategorisesti kielletty, että kaikki tekoäly on laitonta. Tykillä ammutaan kärpästä, Roos sanoo.
Opettajien ihmetystä lisäsi myös se, että viestissä kiellettiin erikseen Microsoftin Copilotin käyttö. Sen yksityiskohtaisemmin kieltoa ei viestissä avattu. Tästä syystä opettajat ovat pohtineet, saako esimerkiksi Wordin automaattista oikolukua enää käyttää.
Professori Roos uskoo, että viestin perimmäinen tarkoitus on ollut hyvää tarkoittava. Tällä hetkellä ei voida taata, minne eri tekoälypalveluihin syötetyt tiedot päätyvät.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas lähetti tänään keskiviikkona uuden viestin opettajille, koska aiempi viesti herätti paljon kysymyksiä. Viestissä kerrotaan, mitä sovelluksia saa edelleen käyttää tekoälyn käyttökiellosta huolimatta.
Järvenkallaksen mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on sallittua käyttää ainoastaan sellaisia sovelluksia ja järjestelmiä, joiden riskit on arvioitu.
Tekoälyn käyttökielto on väliaikainen
Ylen tavoittama Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietohallintojohtaja Sami Tikkanen korostaa, että opettajien tekoälyn käyttökielto on väliaikainen. Hän arvioi, että kyse olisi muutamista viikoista.
– Tämä linjaus on tehty nopeasti ja tulemme täsmentämään ohjeita. Totesimme nykyisen tilanteen ja varsinkin tekoälyn tietosuojavaikutukset sellaisiksi, että tässä vaiheessa päätettiin tehdä tilapäinen keskeytys tekoälyratkaisujen käyttöön.
Tikkasen mukaan ei ole mitään yksittäistä syytä, miksi kielto on tehty juuri nyt.
Hän täsmentää myös, että Wordin oikolukua ja esimerkiksi roskapostin automaattista suodatusta opettajat saavat edelleen käyttää. Sen sijaan tilapäinen käyttökielto koskee tekoälyyn perustuvaa Copilot nimistä chat-työkalua, joka on ollut opettajien käytössä.
Kaikki tekoälysovellusten käyttö kouluissa ei ole myöskään laitonta, Tikkanen sanoo. Miksi viestissä sitten sanotaan sen olevan laitonta?
– Tässä on ollut tarkoitus sanoa, että me otamme asiaa vakavasti. Tekoälytyökaluun ei saa syöttää mitään henkilötietoja tai mitään sellaista työhön liittyvää materiaalia, joka on ristiriidassa kaupungin ohjeistuksen kanssa.
Opettajille määrätystä tekoälyn käyttökiellosta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Tietohallintojohtaja Tikkasen mukaan Helsingin kaupungin koulutuksen ja kasvatuksen tietoturvallisuuteen on kiinnitetty entistäkin enemmän huomiota. Viime vuonna sattuneessa tietomurrossa arviolta lähes 100 000 oppilaan ja huoltajan tiedot vietiin Helsingin kaupungin koulutuksen ja kasvatuksen verkkolevyltä.
Professori Teemu Roos näkee tässä tilaisuuden hedelmälliselle keskustelulle siitä, miten tekoälyä kannattaa käyttää kouluissa ja päiväkodeissa.
– Tekoälystä puhuttaessa korostuu teknologian asiantuntijoiden ääni. Hyvin vähän siinä kuuluu opettajien, vanhempien ja erityisesti lasten ääni, Roos sanoo.
Helsingin kaupungin tekoälyn käytön toistaiseksi kieltävässä viestissä viitataan myös siihen, että EU:n tekoälyasetus on astunut voimaan helmikuun alussa. Lain tarkoituksena on edistää turvallista tekoälyn käyttöä Euroopassa.
Ylen video osoittaa, kuinka puheenaiheeksi viime viikkoina noussut kiinalaisen Deepseek-yhtiön tekoäly sensuroi tietoa.