Hanko on maineensa veroinen: pilvipeite repeää, kun lähestymme ”Suomen aurinkoisinta kaupunkia”.
Sivuutamme kuuluisat hiekkarannat ja suuntaamme paikallishistorioitsija Alexander Ishchenkon kanssa kohti Länsisatamaa. Etsimme paikkaa, josta lähti matkaan merihistorian tuhoisimman onnettomuuden aiheuttaja.
Hangon sodanaikaiset vaiheet ovat hyvin tiedossa. Talvisodan jälkeen vuonna 1940 kaupunki vuokrattiin Neuvostoliitolle ja hankolaiset evakuoitiin muualle. Seuraavana vuonna alkoi jatkosota, jonka yksi rintama oli Hangossa. Muutaman kuukauden taistelujen jälkeen puna-armeija vetäytyi Hangosta. Kaupungista tuli taas suomalainen.
Mutta se, että puna-armeija palasi Hankoon vielä toisen maailmansodan aikana – sitä ei moni tiedä.
Kapteeni Marineskon S-13
Jatkosodan päättäneen välirauhansopimuksen mukaan Suomen piti auttaa Neuvostoliittoa sodassa Saksaa vastaan. Se johti muun muassa Lapin sotaan.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Suomi antoi myös satamiaan Neuvostoliiton käyttöön. Helsinkiin, Turkuun ja Hankoon lipui kaikessa hiljaisuudessa puna-armeijan sukellusveneitä.
– En löytänyt sen aikaisista lehdistä yhtään juttua sukellusveneistä, Ishchenko ihmettelee.
Neuvostoliiton laivasto oli ollut jatkosodan ajan jumissa satamissaan Suomenlahden itäpäädyssä. Suomi ja Saksa olivat sulkeneet kapean merialueen. Sen poikki oli vedetty muun muassa metallinen verkko, joka esti sukellusveneiden kulun. Välirauhan jälkeen syksyllä 1944 sukellusveneet pääsivät liikkeelle.
Yksi niistä oli S-13, keskikokoinen sukellusvene, jota luotsasi kapteeni Aleksandr Marinesko. Ukrainalais-romanialaistaustaisesta Marineskosta liikkuu monelaisia tarinoita.
– Hänellä oli suuri sydän. Marinesko rakasti ja rakasteli naisia, vaikka oma perhe odotti Leningradissa, Ishchenko kuvailee.
Marineskosta on merkintä kuuluisan salakuljettajan Algot Niskan muistelmissa. Sen mukaan miehet olisivat ryypänneet yhdessä.
Totta tai ei, Marineskon alkoholin käyttö johti ongelmiin: tammikuussa 1945 Marinesko joutui ryypiskelyn takia putkaan ja häntä uhkasi sotaoikeus. Marineskon onnistui kuitenkin vakuuttaa esimiehensä ja hän pääsi palaamaan alukselleen.
11. tammikuuta S-13 irtautui Hangon Länsisataman laiturista ja suuntasi kohti etelää.
Saksan Dunkirk
Operaatio Hannibalia on kuvattu Saksan omaksi Dunkirkiksi. Molemmissa oli kyse valtavasta, meriteitse tapahtuneesta evakuoinnista.
Hannibalin ja Dunkirkin erona on se, että operaatio Hannibalissa valtaosa siirrettävistä oli siviilejä. Hannibal oli myös tunnetumpaa Dunkirkia mittavampi operaatio: sitä pidetään maailman suurimpana merievakuointina, jossa laivoissa siirrettiin noin 900 000 ihmistä.
Operaation taustalla oli puna-armeijan eteneminen Baltiassa ja etelämpänä Itä-Preussissa nykyisen Puolan alueella. Tammikuussa 1945 neuvostojoukot saavuttivat Itämeren rannan, jolloin parin miljoonan alueella asuneen saksalaisen maayhteys emämaahan katkesi. Mottiin jäivät myös pohjoisempana Kuurinmaalla olleet saksalaissotilaat.
Hitler vaati viimeiseen asti saksalaisia taistelemaan. Lopulta amiraali Karl Dönitzin onnistui taivuttaa Hitler hyväksymään evakuointi – operaatio Hannibal käynnistyi tammikuun lopussa.
Huhut lähestyvien neuvostosotilaiden ryöstelystä, joukkoraiskauksista ja murhista synnyttivät paniikkia. Saksalaisia alkoi virrata nykyisen Gdanskin alueen satamiin. Niistä tärkein oli Gotenhafen, nykyinen Gdynia. Kaupunki oli pian täynnä pakolaisia, monet niin huonokuntoisia, etteivät kestäneet parinkymmenen asteen pakkasta, vaan menehtyivät ennen evakuointimatkaa.
Yksi Gotenhafenin satamassa lähtöä odottavista laivoista oli kaunis, valkeakylkinen Wilhelm Gustloff.
Tuho, jonka rinnalla Titanic kalpenee
Monella saksalaisella oli hyviä muistoja Wilhelm Gustloffista. Alus oli valmistunut vuonna 1936 natsien Kraft durch Freude -virkistysjärjestön huvialukseksi. Se oli kuljettanut tavallisia saksalaisia ihastelemaan muun muassa Norjan vuonoja. Nimensä alus oli saanut Sveitsin natsipuolueen murhatulta johtajalta.
Sodan sytyttyä laiva toimi hetken sairaalana, mutta se otettiin vuoden 1940 lopussa sotalaivaston käyttöön. Samalla sairaalaan viittaavat merkit maalattiin piiloon.
Tammikuun 30. päivänä 1945 Wilhelm Gustloff oli ahdettu täpötäyteen ihmisiä. Virallisten ohjeiden mukaan laivaan sai ottaa pari tuhatta ihmistä, mutta nyt sen uumenissa oli arvioiden mukaan noin 10 000 länteen pyrkivää, joukossa tuhansia lapsia.
Gustloff irtautui Gotenhafenin satamasta puolilta päivin ja otti suunnan kohti kaukana lännessä sijaitsevaa Kielin kaupunkia.
Merimuseo Forum Marinumin tutkija Mikko Meronen kertoo alla olevassa videossa olosuhteista Wilhelm Gustloff -aluksella.
Kapteeni Marineskon luotsaama S-13-sukellusvene oli Hangosta lähdön jälkeen partioinut Liettuan rannikolla. Marinesko oli kuitenkin päättänyt siirtyä Danzigin edustalle, koska tiesi alueella käynnissä olevasta evakuointioperaatiosta. Toiveissa siinteli näyttävä upotus, jolla Marinesko voisi hyvittää viinanhuuruiset töppäilynsä.
Gustloffin komentosillalla tunnelmat olivat jännittyneet. Upseeristolla oli erimielisyyttä reitistä ja etenemisnopeudesta. Huolta aiheutti myös se, ettei laivalla ollut kuin yksi pieni tukialus – se oli käytännössä oman onnensa nojassa.
Illan pimetessä Gustloff sai tiedon vastaantulevasta laivueesta ja törmäyksen välttääkseen sytytti valot päälle. Se oli virhe.
S-13 havaitsi Gustloffin noin kello 20. Sukellusvene seurasi laivaa reilun tunnin kunnes laukaisi torpedot. Se sai täysosuman. Kolme torpedoa tuhosi Gustloffin ja laiva upposi noin tunnissa.
Ne harvat, jotka onnistuivat pääsemään laivan sisuksista ulos, eivät selvinneet pitkään jäisessä meressä. Gustloffia saattanut alus ja paikalle saapunut toinen laiva onnistuivat pelastamaan noin 1 200 ihmistä. Surmansa sai yli 9 000 ihmistä.
Uhrimäärällä mitattuna Wilhelm Gustloffin turma on merihistorian tuhoisin. Titaniciin verrattuna Gustloffin mukana meren uumeniin painui kuusinkertainen määrä ihmisiä.
Suomi osallisena historian pahimmissa meritragedioissa
Onnistuneen upotuksen jälkeen S-13 ei suinkaan palannut heti lähtösatamaansa. Kymmenen päivää myöhemmin se upotti toisen evakuointilaivan General von Steubenin. Kyseessä oli sairaalalaiva, eikä haavoittuneilla matkustajilla ollut mahdollisuuksia pelastua. Turmassa menehtyi 3 000 ihmistä.
Tämän jälkeen kapteeni Marinesko otti kurssin kohti pohjoista ja palasi, ei Hankoon, vaan Turkuun.
Neuvostoliitossa tapahtunutta ei ensin oltu uskoa. Alexander Ischenkon mukaan asia varmistui lopullisesti vasta vuonna 1959, kun saksalaiset julkaisivat tietoa Wilhelm Gustloffin ja General von Steubenin kohtalosta.
Alexandr Marinesko oli tuossa vaiheessa jo potkittu pois laivastosta ja hän oli viettänyt aikaa Siperian vankileirillä. Elinaikaa hänellä oli muutama vuosi. Marinesko kuoli syöpään vuonna 1963, 50-vuotiaana.
Marineskosta ei siis tullut Neuvostoliitossa sankaria, eikä häntä toisaalta tuomittu myöskään sotarikoksista. Sekä Gustloff että von Steuben olivat riittävästi sota-aluksia, jotta niiden tuhoaminen saatettiin tulkita sotatoimeksi.
Tosiasia kuitenkin on, että Hangosta lähtenyt ja Turkuun palannut S-13-sukellusvene aiheutti valtavan inhimillisen tragedian.
Tutkija Mikko Meronen lisää synkkään listaan vielä kolmannenkin tapauksen. Turusta lähtenyt Neuvostoliiton L-3-sukellusvene upotti huhtikuussa 1945 Goya-nimisen rahtialuksen, joka sekin oli kuljettamassa evakuoitavia saksalaisia. Turmassa menehtyi arviolta noin 6 000 ihmistä.
Suomi on siis ollut osallisena kolmessa historian tuhoisimmassa merionnettomuudessa. Harva on on kuitenkaan kuullutkaan tapahtuneesta.
– Saksa aiheutti itse valtavan määrän ihmishenkien menetyksiä. Ehkä siksi heidän uhrejaan ei ole niin paljon muistettu. Mielestäni se on valitettavaa, sillä samanlaisia siviilejä oli joka puolella rintamaa, tutkija Mikko Meronen sanoo.
