Keltaisten ja oranssien lehtien välistä pilkistää yli 50 vuotta vanhoja roskia. Kulutusmaitoa on näköjään pakattu joskus muovipusseihin.
Täällä merenrannalla Helsingin Talissa muhii peräti 35 eduskuntatalon verran jätteitä. Se tarkoittaa 3,5 miljoonaa kuutiota roskaa noin 27 hehtaarin alueella.
Jätteitä tulee ajoittain näkyviin, koska ne peitettiin aikanaan vain ohuella, alle metrin paksuisella maakerroksella, joka hupenee vuosi vuodelta muun muassa valumisvesien johdosta. Kaupunkilaiset ovat tehneet havaintoja jätteistä varsinkin keväisin ja asiasta on uutisoitu lähes vuosittain. Viime vuonna jätteitä havaittiin myös vesistössä, kirjoitti Helsingin Sanomat.
Vehreällä alueella tulee vastaan ulkoilijoita tämän tästä. Koiriakin ulkoilutetaan.
Kauempaa kuuluu kilahdus, joka syntyy siitä, kun kiekko osuu frisbeegolf-koriin. Jätekasan huipulla on suosittu kenttä.
– Jos ilmassa tuntuu rikkivedyn paha haju, ei kannata alkaa jumppailemaan enempää, neuvoo Helsingin vanhoista kaatopaikoista vastaava massakordinaattori Mikko Suominen.
Hajuhaitat ovat alueella kuitenkin harvinaisia. Talissa kuntoillessa voi Suomisen mukaan vetää keuhkot täyteen ilmaa turvallisin mielin. Ihmisille jätteet eivät aiheuta suoraa haittaa, hän sanoo.
Suuri osa jätteistä on merenpinnan alapuolella
Kaatopaikan olemassaoloa ei moni ehkä tiedä tai muista enää. Kyseessä on Helsingin 60-70-lukujen pääkaatopaikka. Siitä käytettiin nimeä Iso Huopalahden kaatopaikka. Sen toiminta loppui vuonna 1979.
Alueelle tuotiin valtavia määriä kotien ja yritysten jätettä ajan tavan mukaan lajittelematta. Jätteet upposivat löysään saveen.
Suuri osa roskista on alueesta laaditun seurantaraportin mukaan merenpinnan alapuolella, vaikka Talin huipun korkein kohta on noin 25 metriä merenpinnasta.
– Olisi tärkeää, ettei unohdeta sitä, että jätteet ovat täällä viidenkymmenen sentin maakerroksen alla ja kaikki valuu ympäristöön, Suominen muistuttaa.
Kaatopaikan herkän sijainnin ja rakenteen vuoksi paikkaa ei uskallettu ryhtyä kunnostamaan. Vaarana oli, että läjä sortuu mereen.
Näin oli tapahtunut alueen länsiosassa vuonna 1987. Monikonpuro meni sortuman vuoksi tukkoon, kertoo Helsingin massakoordinaattori Mikko Suominen.
Jätevuori on sittemmin stabiloitunut, mutta jonkinlainen sortumisvaara on edelleen olemassa. Se ei enää kuitenkaan estä kaatopaikkaa kajoamista, vaan se on yksi syy siihen, miksi alueen kunnostamiseen pitäisi ryhtyä.
Taimenet uivat kutemaan kaatopaikalta tulleiden jätevesien läpi
Ympäristölle vaarallisten aineiden kasaaminen alueelle, joka rajautuu kolmelta sivultaan vesistöön voi tuntua nyt käsittämättömältä, mutta 60- ja 70-luvulla asiasta ajateltiin toisin ja tiedot mahdollisista ympäristöhaitoista olivat puutteelliset.
Muutaman metrin päässä vanhoista jätteistä liplattaa tosiaan meri, Iso-Huopalahti. Sen vesi on hyvin sameaa.
Alueen länsireunassa kulkee Monikonpuro ja idässä Mätäjoki. Taimenet nousevat niitä pitkin kutemaan. Kannattaakohan jätevesissä uineita jalokaloja syödä?
– Kaatopaikan aiheuttama typpikuorma vesistöön vastaa 2 900 omakotitalon asukkaan vuosittaisia puhdistamattomia jätevesiä, sanoo Suominen.
Kuormitus on sama, joka syntyy noin kolmesta prosentista koko Helsingin puhdistetuista jätevesistä.
Kokonaissyanidin raja-arvo ylittyi sisävedessä
Kaatopaikalle läjitettyjen jätteiden määrästä ja laadusta ei ole käytettävissä tarkkoja tietoja. Yhdyskuntajätteiden lisäksi kaatopaikalle on tuotu runsaasti teollisuusjätteitä, jonka vuoksi ympäristöministeriö on listannut kaatopaikan mahdolliseksi riskikaatopaikaksi.
– Vähän liuottimia ja öljyä on tavattu pohjavesiputkessa silloin tällöin, mutta mitään vakavaa ongelmaa ei ole, kertoo Suominen.
Kaupungin AFRY Finlandilta tilaaman kolmivuotisen seurantaraportin mukaan viime syksynä kaatopaikan sisäisistä vesistä löydettiin syanidia. Se tapahtui, kun kaatopaikalta analysoitiin ensimmäistä kertaa kokonaissyanidi. Pitoisuuden määritysraja ylittyi kolmessa mittauspisteessä. Ainetta esiintyy mittausten mukaan alueella kuitenkin vain vähäisiä määriä.
– Kaatopaikalta mitattu kokonaissyanidi 5-10 mikrogrammaa litrassa on mitätön ja merkityksetön pitoisuus, sillä esimerkiksi talousveden laatuvaatimus on 50 mikrogrammaa litrassa, Suominen sanoo.
Määritysraja on mittamiseen käytettävän laitteen alhaisin havaitsema arvo, joka kertoo lähinnä menetelmän tarkkuudesta.
– Kun on 35 eduskuntatalon verran jätettä niin voihan sinne kätkeytyä jokin yllätys, mutta ei siellä mitään radioaktiivisen tyyppistä jätettä ainakaan ole, Suominen sanoo.
Myös hiilidioksidin osalta todettiin kolmivuotisessa seurannassa kohtalaisia tai korkeita yli kymmenen prosentin pitoisuuksia useassa havaintopisteessä.
Räjähdysvaara kasvaa tietynlaisissa sääoloissa
Entisen kaatopaikan alueella on olemassa kaasujen vuoksi yhä myös pieni räjähdysvaara. Se on Suomisen mukaan kuitenkin niin vähäinen, ettei aluetta ole syytä sulkea. Aiempina vuosina harkinnassa oli kuitenkin tupakointikielto.
Räjähdysvaara lisääntyy Suomisen mukaan hieman tietyillä sääilmiöillä. Kun on matalapaine, ja kaasut valuvat alarinteeseen, kuvailee Suominen.
– Kovin huolissaan ei kannata olla, mutta tupakointi ei ole terveellistä, hän vitsailee.
Kunnostusta kaavaillaan taas parin vuoden päähän
Vuonna 2010 alueelle oli haussa ympäristölupa ja töiden piti alkaa vuonna 2013.
Se myönnettiin kaatopaikan kunnostukselle lopulta vuonna 2015, mutta kaupunki ei ole ryhtynyt toimeen tähän päivään mennessä.
– Kaupunki keskittyi vuosina 2013–2021 Vuosaaren kaatopaikan kunnostamiseen, Suominen sanoo.
Syynä Talin kunnostuksen lykkääntymiseen on ollut Suomisen mukaan yksinkertaisesti se, ettei siihen ole löytynyt rahaa.
Jälleen kunnostuksen kerrotaan tapahtuvan muutaman vuoden päästä.
– Kunnostamiselle on varattu 20 miljoonaa kolmelle vuodelle jaettuna, Suominen sanoo.
Kaupunki tiedostaa sen, etteivät kaikki alueen nykyiset käyttäjät tiedä liikkuvansa entisen kaatopaikan alueella. Tähän tulee Suomisen mukaan muutos. Asiasta kertovat kyltit menevät tilaukseen, hän lupaa.
Juttua muokattu 10.11.2023 klo 16:07 Kokonaissyanidin yhteydessä korvattiin “raja-arvo” sanalla “määritysraja”, koska selvisi, että kyseessä ei ole aineen haitallisuuden vuoksi määritelty arvo, jonka ylittäminen kertoisi, että pitoisuus on vaarallinen ympäristölle. Jutussa lainatussa seurantaraportissa kerrottiin kokonaissyanidin määritysrajasta, joka tarkoittaa mittaamiseen käytetyn laitteen alhaisinta havaitsemaa pitoisuutta. Juttuun myös lisätty sitaatti: ”Kaatopaikalta mitattu kokonaissyanidi 5-10 mikrogrammaa litrassa on mitätön ja merkityksetön pitoisuus, sillä esimerkiksi talousveden laatuvaatimus on 50 mikrogrammaa litrassa, Suominen sanoo.