Kalastaja Markku Turtiaisen alus kyntää lokakuun tuiverruksessa kohti Luonterin keskellä olevia saaria Saimaalla. Saimaannieriän emokalojen pyyntiin viritetyt rysät ovat olleet kovien tuulten takia tovin kokematta.
– Saa nähdä, miten rysät ovat kestäneet paikoillaan kovissa tuulissa, Turtiainen aprikoi.
Saimaannieriä viihtyy Luonterin kaltaisilla kirkasvetisillä, syvillä ja karuilla Saimaan selkävesillä. Sieltä ja Ristiinan suunnan Yövedeltä pyritään saalistamaan myös seuraavat emokalat.
Saimaannieriä on luokitukseltaan äärimmäisen uhanalainen. Se on sinnitellyt sukupuuton partaalla vuosikymmeniä. Tällä hetkellä paras säilynyt kanta on Etelä-Karjalan Kuolimolla, mutta siellä olevien emokalojen annetaan tällä kertaa lisääntyä rauhassa luonnollista tietä.
Saimaannieriän pelastamisen eteen tehdään töitä Metsähallituksen eräpalveluissa. Kalastuksen erityisasiantuntija Eetu Karhunen muistuttaa, että luonnossa lisääntyneet emokalat ovat arvokkaimpia. Ne ovat käyneet luonnon valinnan läpi ja tietävät, miten Saimaan sokkeloissa voi menestyä.
– Haluamme pitää myös eri selkävesiltä pyydetyt emokalat erillään sekoittamatta niitä. Jatkossa selvitämme kalojen DNA:n, jolloin tiedämme, poikkeavatko ne toisistaan, Karhunen sanoo.
Luontaisesta lisääntymisestä huolimatta nieriän elinvoima on levännyt pitkälti laitokseen pyydettyjen emokalojen varassa. Siellä syntyneet poikaset on istutettu takaisin emojen kotivesiin.
Kookkaita kaloja tavattu jo
Kalanviljelylaitoksilla raivoava vesihome-tauti on tappanut merkittävän osan paitsi saimaannieriän myös järvitaimenen ja saimaanlohen emokaloista.
– Tavoite on tänä syksynä saada 25 koirasta ja naarasta paikkaamaan tilannetta, Karhunen sanoo.
Saimaannieriän tulevaisuus näyttää silti hieman takavuosikymmeniä valoisammalta. Esimerkiksi Luonterilta on saatu viime aikoina nieriäsaaliita, vaikka vesialueelle ei ole tehty kymmeneen vuoteen istutuksia.
– Saaliskalat ovat todennäköisesti luonnossa syntyneitä, ja sehän se paras vaihtoehto on.
Karhusen korviin on kantautunut tietoja jopa viisikiloisista yksilöistä, joita on tarttunut uistelijoiden vieheisiin.
Uutta tietoa tarvitaan
Metsähallituksen tarkoituksena on emokalapyynnin lisäksi hankkia tietoja hieman salaperäisen saimaannieriän sielunelämästä ja elintavoista. Olemassa oleva tieto on hajallaan ranta-asukkailla, tutkijoilla ja kalaveden omistajilla.
Saimaannieriällä on sukulaislajeja muun muassa Lapin tunturijärvillä ja Ruotsin suurilla Vättern- ja Vänern-järvillä.
– Ruotsista tulleen tuoreen tutkimustiedon mukaan vaikuttaa siltä, että nieriä liikkuu luultua enemmän vesistöjen välillä, sanoo Karhunen.
Nieriä poikkeaa Saimaan muista uhanalaisista lohikaloista, taimenesta ja lohesta, siinä, että se lisääntyy järvessä, toiset virtaavissa vesissä.
Nieriä on suurelle yleisölle taimenta ja lohta vieraampi, sillä se viettää suuren osan elämästään syvänteissä niin sanotun harppauskerroksen alapuolella. Karhusen mukaan saimaannieriöiden liikkeitä on tarkoitus tutkia jo ensi vuonna lähettimien avulla. Tiedon avulla voitaisiin asettaa vaikkapa kalastusrajoituksia.
– Tietääksemme nieriä on lisääntymispaikkojen suhteen hyvin uskollinen.
Emokalapyynti käynnistyi hyvin
Saimaannieriä kutee järvessä myöhään syksyllä. Kovat tuulet ovat tänä syksynä tuoneet lisähaasteita emokalojen pyyntiin. Ensimmäiset rysät Luonterilla tuottivat lähes vesiperän, vain yhden 2,5-kiloisen mätikalan.
Yövedellä sen sijaan onnisti.
– Kuusi kalaa, joista suurin oli kuusikiloinen naaras, Eetu Karhunen iloitsee.
Metsähallituksen Eräpalveluiden Raisa Nikulan mukaan uudet emokalat tulevat suureen tarpeeseen.
– Erityisesti uroskaloista on suuri pula, maitia on vain pakasteena. Enonkoskella meillä on uutta sukupolvea, mutta ne ovat parin vuoden takaa, eivätkä vielä sukukypsiä, sanoo Nikula.
Myös Nikula muistuttaa saimaannieriän pelastusoperaation tärkeydestä, koska se on jopa norppaa uhanalaisempi.
