Tenojokivarressa tuoksuu kostea kevätaamu. Aurinko ei ole malttanut laskea yölläkään, mutta lämpömittari näyttää silti vain vajaata viittä plusastetta. Kello lyö seitsemää, lehmät ammuvat. On aamulypsyn aika.
Guttormin sukutilan nuori isäntä Jani Guttorm starttaa pihalla autoaan.
Mustan ajopelin kulku ei käy navetalle Reippaan ja Rusinan luo, vaikka Guttorm niin haluaisi, vaan 50 kilometrin päähän Karigasniemen koululle opettajaksi.
– Kyllä minä unelmoin jo lapsena, että jatkan sitten joskus tätä tilaa. Vielä se ei vain ole onnistunut, hän sanoo.
Tähän asti EU:n pohjoisinta maitotilaa on isännöinyt Janin isä Urho Guttorm. Sukupolvenvaihdos oli tarkoitus tehdä jo viime vuonna, mutta rahoittajien usko pohjoisen maatalouteen ei ole ollut yhtä kova kuin itse tilallisten.
– Pankille meidän suunnitelmat eivät kelvanneet. Siellä käskettiin kokeilemaan taas vuoden päästä uudelleen, Jani Guttorm sanoo.
Huolia on toki ollut viime aikoina muillakin kuin pankilla.
Huoltomies Rovaniemeltä, eläinlääkäri Ivalosta
Lypsykone pauhaa navetassa.
Urho Guttorm katselee tarkasti, kun lomittaja Markku Poutanen asettelee lypsimiä lehmän utareisiin.
Guttormin sijaan parsien välissä touhuaa lomittaja, sillä miehen oma käsi makaa kantoliinassa. Kaatunut rehunjakokärry katkaisi Guttormin solisluun toukokuun alussa, kesken kiireisten kevättöiden.
– Onhan tässä kaikkea muutakin.
Ostorehun hinnannousut, polttoöljyn hinta, lannoitteiden hinnat, Guttormin lista on loputon.
– Kaikki täällä on kaukana, pelkästään se että traktorin huoltomies ajaa pihaan maksaa 1500 euroa. Eläinlääkäri tulee Ivalosta, harvoin sekään maksaa alle 500 euron vaikka itse työ maksaisikin sen viisikymppiä, hän jatkaa.
Tulevaisuudessa myös lehmien keinosiemennys on hoidettava tilalla itse. Jos lehmiä ei siemennä, ne eivät poi’i eli synnytä vasikoita saati tuota maitoa.
– Kustannukset tulla tänne ovat kuulemma niin korkeat. Pitäisi itse käydä kurssi ja hakea toimilupa keinosiemennykseen, jos haluaa tilaa jatkaa.
Maito matkaa satojen kilometrien päähän
Kun kaikki sujuu hyvin, Guttormin lehmät tuottavat vuodessa noin 220 000 litraa maitoa.
Maitoauto Tenojoen varressa käy joka toinen päivä. Maito kuljetetaan meijeriin 850 kilometrin päähän Ouluun, joskus jopa vielä kauemmas, Haapavedelle asti.
Matka on periaatteessa sama kuin, jos oululaisten maito kuljetettaisiin jatkojalostukseen Tallinnaan.
– Kyllähän se on käynyt mielessä, että miten pitkään maitoa kannattaa täältä hakea, Guttorm pohtii.
Yritykset kuten Valio saavat pohjoisen kuljetuksiin yritystukea. Paraikaa käytävissä hallitusneuvotteluissa esimerkiksi ympäristöministeriö on esittänyt ympäristölle haitallisten tukien leikkaamista. Ministeriön mukaan ympäristörasitusta lisääviä tukia olisivat muun muassa maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki sekä alueellinen kuljetustuki.
Guttormeille tämä voi tarkoittaa lisää myrskypilviä.
– Jos tuki loppuu, niin enpä tiedä, miten maidonhaunkaan käy.
Pari vuosikymmentä sitten Utsjoella pohdittiin, voisiko Tenojoen maidon viedä Tanan meijeriin, Norjaan, jonne matkaa olisi vain 130 kilometriä. Ajatus kaatui, kun Suomesta tuli EU:n jäsen. –Norjahan ei ole jäsen, joten ei sitä maitoa kovin helposti sinne voi ajaa, Urho Guttorm sanoo.
Valion mukaan Utsjoelle yltävä maidon keräilyreitti on todennäköisesti Suomen kallein.
– Ei sitä lähimaidoksi ehkä voi kutsua, mutta Tenojoen maidolla on varmasti muita arvoja puhdas luonto mukaan lukien, Valion logistiikkapäällikkö Petteri Laine sanoo.
Laine ei suostu kertomaan, millainen litrahinta pohjoisemman Suomen maidon keräilykustannuksista oikein syntyy.
– Valion keskimääräinen keräilykustannus on vähän päälle pari senttiä per maitolitra. Yksittäisen tilan tai reitin osalta se toki voi olla moninkertainen, hän sanoo.
Viime vuonna maidon keräilyn kokonaiskustannukset nousivat lähes 10 prosenttia pääosin dieselin hinnannousun takia.
Se tarkoittaa Laineen mukaan, että pohjoisen kuljetustuilla on Lapissa jopa entistä suurempi merkitys.
– Sen avulla päästään niihin kahden sentin keräilykustannuksiin myös Lapissa.
Hän ei lähde avaamaan, mitä kuljetuksille tapahtuisi, jos kuljetustukia ei olisi tai onko Valiolla pohdittu, miten järkeviä puolen Suomen halki taittuvat maidonkeruumatkat oikein ovat.
– Osuuskunnat päättävät itse näistä asioista. Osuuskuntaperiaatteeseen kuuluu, että maito haetaan joka toinen päivä kaikilta osakkailta, Laine sanoo.
Valiolla keskimääräinen tilakoko on 50 lypsävää. Guttormien tilalla Tenojokivarressa lypsyssä on tällä hetkellä 25 lehmää.
Laineen mukaan Valio on osuuskuntana sitoutunut hakemaan maidon paljon pienemmiltäkin tiloilta.
– Raja on tällä hetkellä noin 200 litraa. Se tarkoittaa kolmen, neljän lehmän tilakokoa. Ei siinä maitotili silloin kovin suuri ole. Kyse on enemmän elämäntavasta.
Utsjoella on tällä hetkellä 1200 asukasta, Guttormin tila tuottaa puolestaan yhteensä 1200 litraa maitoa joka toinen päivä. – Teoriassa kriisitilanteessa jokainen utsjokinen voisi hakea meiltä litran maitoa joka toinen päivä, Urho Guttorm pohtii.
Pohjoisen maitotilat hupenevat vauhdilla
Jos Guttormien maitotila lopettaisi, se tarkoittaisi, ettei Utsjoella olisi enää ainoatakaan lypsylehmää. Tosin tilanne on sama monessa muussakin kunnassa.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan maitotilojen hupeneminen puolesta Suomesta ei silti ole vielä suuri huoli.
Vanhemman varautumisasiantuntijan Juha Mantilan mukaan maitoa ja siitä jalostettuja tuotteita kuljetetaan joka tapauksessa varsin pitkiä matkoja.
– Paikallisille toimijoille tämä on erittäin ikävää ja toki maatiloilla on vaikutusta paikalliseen elinkeinoelämään muutenkin, Mantila viestittää sähköpostitse.
Mantilan mukaan huoltovarmuuden kannalta huolestuttavinta olisi, jos isot ja voimakkaasti investoineet tilat joutuisivat lopettamaan. Riippumatta siitä, missä osissa maata ne sijaitsevat.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 26.5. kello 23:een saakka.
Korjattu 25.5. kello 7.39 lomittajan sukunimi Partasesta Poutaseksi. Korjattu kello 11.14 Huoltovarmuuskeskuksen kirjoitusasu.