Tietyöt ovat aiheuttaneet liikenneruuhkaa tänään Jyväskylässä Ritopohjantien ja Norolantien risteyksessä. Destian työmaapäällikkö Timo Vesterinen raportoi, että jonot ovat olleet tänä aamuna jopa satoja metrejä.
Liikennettä ruuhkauttaa risteyksen työmaalla tehtävät asfaltointityöt.
Liikenne vähenee tiellä yleensä päivän mittaan, mutta työt alueella kestävät tänään koko päivän.
Vesterinen toivoo, että autoilijat kiertäisivät toista reittiä.
– Jos on näin kauhea ruuhka, niin massa-autot eivät pääse levittäjien eteen. Se voi venyttää töitä huomiselle, mutta tehdään sitten vaikka pitkää päivää.
Norolantien ja Ritopohjantien risteykseen on rakennettu kiertoliittymää kesästä asti. Vesterinen kertoo, että normaalina päivänä risteyksen läpi kulkee päivittäin noin 15 000 autoa.
– Viimeistelyt ja lopullinen pinta on valmis ensi keväänä, mutta kyllä tällä viikolla liikenne kulkee jo normaalisti. Ensi viikolla saadaan kevytliikennekin kulkemaan normaaleja reittejä.