Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kuusamon keskustan tieremontti valmistui

Uudistunutta katukuvaa kehutaan turvalliseksi ja viihtyisäksi. Remontti on uudistanut kaupungin keskustan yleisilmettä merkittävästi.

Kuusamon taajaman remontin avajaiset.
Kuusamon taajamaremontin avajaisia vietettiin uudella tapahtuma-aukealla. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
  • Ensio Karjalainen

Kaksi vuotta jatkunut Kuusamon keskustan katuremontti on valmistunut. Noin viisi ja puoli miljoonaa euroa maksanut Kitkantien ja Ouluntaipaleen remontti on uudistanut kaupungin keskustan yleisilmettä merkittävästi. Muun muassa katujen asfaltoinnista on osin luovuttu ja materiaali on vaihtunut kiveksi.

Taajaman kaksi suurinta liikennevaloristeystä on nyt kiertoliittymiä. Katuremontin yhteydessä aluella tehtiin laajasti myös vesijohtotöitä.

– On selvästi parempi yleisilme verrattuna vanhaan katukuvaan. Lasten kanssa täällä on nyt turvallisempaa liikkua, kuin silloin liikennevalojen aikana, sanoo kuusamolainen Katri Kivilahti.

Kivilahden mukaan myös autoilijan näkökulmasta parannus on huomattava.

– Liikenne on sujuvoitunut remontin myötä.

Päätoteuttajana hankkeessa on ollut GRK Infra Oy. Myös Kuusamon kaupunki ja paikallinen Energia- ja vesiosuuskunta EVO on ollut töiden maksajina.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.