Kuurojen liiton nimissä on viime viikkoina kerätty ympäri Suomen lahjoituksia. Keräys on huijausta ja lisäksi keräystapa aiheuttaa närkästystä ihmisissä. Kerääjät ovat olleet välillä lähes hyökkääviä ja aggressiivisen tuntuisia.
Keski-Suomessa poliisille ei ole ilmoitettu kerääjistä, vaikka sellaisia voi hyvinkin Keski-Suomen alueella olla, rikoskomisario Annukka Liukkonen Sisä-Suomen poliisista toteaa.
– Me otetaan kaikki ilmoitukset vastaan, ja niistä on kyllä hyvä ilmoittaa. Tässä on taas sellaisesta ilmiöstä kysymys, että esimerkiksi Keski-Suomessa tällaisia tapauksia on ollut, mutta niistä ei ole poliisille tiedotettu. Sitten niistä keskustellaan jossakin somessa tai muualla ja tieto ei tule meille, Liukkonen sanoo.
Epäilyttävässä tilanteessa helpointa on kysyä rahankeräyslupaa. Hälytyskellojen on hyvä soida, jos keräystyyli on iholle käyvä tai kerääjä ei osaa sanoa, mihin rahat menevät.
– Ehkä luontevinta on kysyä, että mihin tämä raha menee. Jos henkilö ei pysty siihen vastaamaan tai ilmaisemaan sitä asiaa, niin siinä vaiheessa on hälytyskellojen jo hyvä soida.
Ilmoitus poliisille kannattaa aina tehdä myös silloin, jos tullaan väkisin ovelle tai sisään, tai estetään jotenkin ihmisen kulku tai tunkeudutaan kotirauhan piiriin, Liukkonen muistuttaa.