Suomen merimuseon pihaan hurauttaa auto perässään iso traileri. Vedettävänä on 7,5 metriä pitkä erikoinen soutuvene, joka ei itse asiassa lainkaan näytä perinteiseltä soutuveneeltä. Eikä se sitä olekaan.
Tällä veneellä helsinkiläinen Jari Saario souti viime kesänä Tanskan Kööpenhaminasta Helsinkiin.
Vene pääsi vesille ensimmäisen kerran viime keväänä, ja nyt se on jo tulossa museoitavaksi Suomen merimuseoon Kotkaan.
– Vene päätyy nyt ihan oikeaan paikkaan. Sen tarina jää elämään, ja vene on nyt täällä hyvässä hoidossa, sanoo hyväntuulinen Jari Saario.
1 250 kilometriä
Koko matka Kööpenhaminasta Helsinkiin taittui yksin, ja pelkästään soutamalla.
Matka alkoi kesäkuussa. Sen piti kestää kolmisen viikkoa. Toisin kuitenkin kävi. Tuulet olivat vastaiset, keli epämukava ja reitti muuttui alkuperäistä pitemmäksi.
Alun perin Saario laski, että soutumatkaa Kööpenhaminasta Helsinkiin tulee vähintään 1 000 kilometriä.
Tarkoitus oli suunnata Ruotsin länsirannikkoa kohti ja sieltä heti Öölannin ja Gotlannin jälkeen suoraan Suomeen. Vuosikymmenen pahin pohjoistuuli oli kuitenkin niin valtava, että suunnitelmaa oli pakko muuttaa.
– Jos minä olisin siitä suoraan Suomeen lähtenyt, olisin varmaan vieläkin merellä tuulten vietävänä.
Niinpä hän souti Ruotsin rannikkoa pitkin aina Tukholmaan saakka.
– Tuulta puhalteli Tukholmaan asti varmaan kuusi viikkoa. Ihan satunnaisia päiviä oli, kun oli myötätuuli tai tuuli sivusta.
Lopulta matkaa kertyi 1 250 kilometriä, ja aikaa kului yhdeksän viikkoa.
– Sanoin perheelle kotoa lähtiessäni, että kyllä minä tämän kolmessa viikossa vedän, mutta ei se ihan toteutunut, naurahtaa Saario.
Mahtava tsemppi
Vaikka reissu oli reilusti ennakoitua pitempi ja raskaampi, Saario on kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen mies.
Erityisesti hän nauttii, miten pääsi aivan uudella tavalla tutustumaan naapurimaihimme.
– Tanskalaiset olivat ihan älyttömän mukavia ja ruotsalaiset oikein superkansaa.
Ruotsalaisilta Jari Saario olisi saanut apua mihin tahansa ongelmaan. Matkan aikana ruotsalaiset myös tsemppasivat häntä jaksamaan loppuun saakka.
Esimerkiksi kun Saarion veneen peräsin vioittui, laittoi erään ruotsalaisen saaren asukas sen korvauksetta kuntoon. Satamamaksujakaan häneltä ei huolittu.
– Ei minulla alun perin ollut suurta käsitystä ruotsalaisista, mutta kyllä minä nyt sanon, että se on ihan superkansa.
Taistelua mielen kanssa
Jari Saarion souturupeamaa auttoi huomattavasti, että hänen kuntonsa on erinomainen. Vuosi sitten hänet valittiin vuoden palomiesurheilijaksi.
Soutu vaati toki kuntoa, mutta ennen kaikkea päättäväisyyttä. Sitä tarvittiin varsinkin siinä kohdassa kun hiilihydraattivarastot alkoivat kehossa olla vähissä.
– Aina 15 tunnin kohdalla huomasin, että meinaan nukahtaa paikoilleen. Se hetki pitää tunnistaa ja siitä pitää päästä yli. Sen jälkeen kroppa antoi vapautuksen, ja pystyin jatkamaan ihan miten kauan vain halusin.
Palomiehenä työskentelevä Saario tunnustaa, ettei hän ole ikinä laskenut päivittäistä kaloritarvettaan. Tutut ovat tehneet sen hänen puolestaan.
– Minä ajattelin, että jos saisin edes puolet siitä kalorimäärästä, jota he suosittelevat, niin olisi hyvä. Se taisi lopulta jäädä neljäsosaan siitä.
Vaikka jatkuva soutaminen on kuluttavaa, ei ruoka oikein tahtonut edes maistua.
– Päivät olivat pitkiä, ja aina kun ajattelinkin ruokaa, rupesi yököttämään. Sitten olin syömättä. Suolaa, vettä ja vähän väkisin jotain. Sellaiset 2500 kilokaloria päivässä, kertoo Jari Saario.
Vene mahonkivanerista
Erikoisen soutuveneen valmisti sulkavalainen veneentekijä Pauli Parkkinen. Runko on yhdeksän millimetriä paksua mahonkivaneria. Samasta materiaalista on tehty myös veneen kansi, tosin vanerin paksuus on siinä kuusi millimetriä.
Leveyttä 7,5 metrisellä veneellä on puolitoista metriä. Pelkkä vene painaa noin 230 kiloa, varusteiden kanssa noin 450 kiloa.
– Puu on kaunista materiaalia, ja minä olen aina tykännyt puuveneistä.
Yksi vaihtoehto keventää matkantekoa olisi ollut hankkia kevyet komposiittiairot. Saario halusi puiset.
– En vaihtaisi vieläkään komposiittiairoihin, vaikka tein kyllä matkan varmasti itselleni raskaammaksi puuairoilla, naurahtaa Saario.
Turvalaitteet hätätilanteisiin
Varusteena veneessä olivat nykyaikaiset navigointi- ja turvalaitteet sekä hätäraketit. Pimeässä yössä piti pitää huolta, että soutaja näkee muut vesillä liikkujat ja he näkevät hänet.
Yllään Saariolla oli kuivapuku, joka helpottaa pelastautumista.
– Jos sattuu huuhtoumaan mereen, niin sillä pärjää monta tuntia, kertoo Jari Saario.
Erityisen turvalaitteen avulla hän olisi voinut nappia painamalla saada yhteyden pelastajiin.
– Siellä Etelä-Ruotsin tienoilla ei näkynyt ketään missään. Ajattelin, että jos täällä hätäraketin ampuu, niin ihan hukkaan menee, tuumaa Jari Saario.
Matka kuitenkin sujui siinä mielessä onnekkaasti, että yhtään suurempaa vaaratilannetta ei reissun aikana sattunut.
Veneessä on edessä ja takana kannen peittämät suojat. Toisessa niissä on tilaa tavaroille ja toisessa pienen pieni hytti, jossa Saario nukkui.
Tavaraa piti jo alun perin varata niukasti mukaan. Lusikoita oli yksi ja mukejakin vain yksi.
– Niitä olisi kyllä pitänyt enemmän olla. Pienessä kopissa olivat kaikki tavarat sekaisin, ja lusikkaa ja mukia sai välillä etsiä oikein kunnolla. Jos ei löytynyt, olin syömättä.
Säilytystilat veneessä olivat pienet. Siksi Saario hankki ruokatarvikkeensa pääasiassa matkan varrelta.
Yli Atlantin valtameren
Viime kesän matka oli niin suuri elämys, että nälkä kasvaa. Suunnitteilla on soutumatka Atlantin valtameren yli.
Parhaillaan Saario etsii yhteistyökumppaneita, jotta matkan voisi toteuttaa. Lomaakin pitäisi palolaitokselta saada.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, voisi startti olla jo puolentoista vuoden kuluttua.
– Se ei voi enää olla puuvene. Soudettava vene kuitenkin. Näyttää enemmän avaruusalukselta.
Jari Saarion puuvene Arctic blue on kohta kaikkien nähtävillä Suomen merimuseossa Kotkassa. Näytillä ovat kaikki varusteet, joita Saariolla oli kesällä mukanaan.
– Aika hauskaa, että tänä kesänä on laitettu vene veteen, tehty sillä yksi reissu ja nyt se on jo museossa. Aikamoinen saavutus sekin, tuumaa Jari Saario.