Full download solution manuals or test banks for textbooks at testbankmall.

com

Discovering Statistics using IBM SPSS Statistics

Field 4th Edition Test Bank

https://testbankmall.com/product/discovering-statistics-
using-ibm-spss-statistics-field-4th-edition-test-bank/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Download more solution manual or testbank from https://testbankmall.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

IBM SPSS for Introductory Statistics Use and

Interpretation 5th Morgan Solution Manual

https://testbankmall.com/product/ibm-spss-for-introductory-statistics-
use-and-interpretation-5th-morgan-solution-manual/

testbankmall.com

Introductory Statistics Using SPSS 2nd Edition Knapp

Solutions Manual

https://testbankmall.com/product/introductory-statistics-using-
spss-2nd-edition-knapp-solutions-manual/

testbankmall.com

Test Bank for Statistics Informed Decisions Using Data,

4th Edition : Sullivan

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-statistics-informed-
decisions-using-data-4th-edition-sullivan/

testbankmall.com

Solution Manual for Leadership: Theory and Practice, 7th

Edition Peter G. Northouse

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-leadership-
theory-and-practice-7th-edition-peter-g-northouse/

testbankmall.com
Solution Manual for Fundamentals of Financial Management,
15th Edition, Eugene F. Brigham Joel F. Houston

https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-fundamentals-of-
financial-management-15th-edition-eugene-f-brigham-joel-f-houston/

testbankmall.com

Psychiatric Mental Health Nursing, 8th Edition 2015 Test

Bank

https://testbankmall.com/product/psychiatric-mental-health-
nursing-8th-edition-2015-test-bank/

testbankmall.com

Test Bank for The Earth and Its Peoples A Global History,
6th Edition

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-the-earth-and-its-
peoples-a-global-history-6th-edition/

testbankmall.com

Solution Manual for Foundations of Financial Management,

17th Edition, Stanley Block Geoffrey Hirt Bartley
Danielsen
https://testbankmall.com/product/solution-manual-for-foundations-of-
financial-management-17th-edition-stanley-block-geoffrey-hirt-bartley-
danielsen/
testbankmall.com

Test Bank for Guiding Childrens Social Development and

Learning, 8th Edition

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-guiding-childrens-
social-development-and-learning-8th-edition/

testbankmall.com
Test Bank for Human Development Across the Lifespan, 7th
Edition : Dacey

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-human-development-
across-the-lifespan-7th-edition-dacey/

testbankmall.com
Exercise FieldStat4 1.MC.001.

Classify each of the following variables as either nominal or continuous.

a. age
b. gender
c. height
d. race

Author’s Notes

Multiple Choice Part (a) Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

continuous Correct

nominal Incorrect

Multiple Choice Part (b) Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

nominal Correct

continuous Incorrect

Multiple Choice Part (c) Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

continuous Correct

nominal Incorrect

Multiple Choice Part (d) Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

nominal Correct

continuous Incorrect
Exercise FieldStat4 1.MC.002.

A café owner decided to calculate how much revenue he gained from lattes each month. What type of
variable would the amount of revenue gained from lattes be?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

continuous Yes, the amount of revenue gained from lattes would

be a continuous variable. A continuous variable is one
for which, within the limits the variable ranges, any
value is possible. Indeed, it is meaningful to speak of
£107,543 (or dollars, euros etc.) (see Section 1.5.1.2).

categorical This is incorrect because categorical variables are

variables in which entities are divided into distinct
categories (see Section 1.5.1.2).

discrete This is incorrect because a discrete variable can only

take on certain values (usually whole numbers) (see
Section 1.5.1.2).

nominal This is incorrect because a nominal variable is one

that describes a name or category (see Section
1.5.1.2).
Exercise FieldStat4 1.MC.003.

A café owner wanted to compare how much revenue he gained from lattes across different months of the year. What
type of variable is ‘month’?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

categorical Yes, this is correct because months of the year are

divided into distinct categories (see Section 1.5.1.2).

dependent This is incorrect because a ‘dependent variable’

represents the output or effect (see Section 1.5.1.1).
Revenue would be the dependent variable.

interval This is incorrect because interval variables can be

measured along a continuum and they have a
numerical value (for example, temperature measured
in degrees Celsius or Fahrenheit) (see Section
1.5.1.2).

continuous This is incorrect, a continuous variable is one for

which within the limits the variable ranges, any value
is possible (see Section 1.5.1.2).
Exercise FieldStat4 1.MC.004.

Which of the following best describes a confounding variable?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

A variable that affects the outcome being Yes, this is correct because a confounding variable is
measured as well as, or instead of, the an unforeseen and unaccounted-for variable that
independent variable. jeopardizes reliability and validity of an experiment's
outcome (see Section 1.5.5).

A variable that is manipulated by the experimenter. This is incorrect because a confounding variable is an
unforeseen and unaccounted-for variable that
jeopardizes reliability and validity of an experiment's
outcome (see Section 1.5.5).

A variable that has been measured using an This is incorrect because although a confounding
unreliable scale. variable could be measured using an unreliable scale,
this is not its defining feature – it could equally be
measured using a reliable scale, or not measured at
all (see Section 1.5.5.2).

A variable that is made up only of categories. This is incorrect, because although a confounding
variable could be categorical, this is not its defining
feature – it could equally be a continuous variable. A
variable that is made up only of categories is known
as a categorical variable (see Section 1.5.1.2).
Exercise FieldStat4 1.MC.005.

A demand characteristic is:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

When a person responds in an experiment in a way Yes, this is correct; a demand characteristic refers to
that is consistent with their beliefs about how the an experimental artefact where participants form an
experimenter would like them to behave. interpretation of the experiment's purpose and
unconsciously change their behaviour to fit that
interpretation.

When the experimenter’s behaviour affects the This describes an experimenter effect and is,
results of an experiment. therefore, incorrect.

A personality trait that affects the results of an This is incorrect; a demand characteristic refers to an
experiment in an undesirable way. experimental artefact where participants form an
interpretation of the experiment's purpose and
unconsciously change their behaviour to fit that
interpretation.

A personality trait that makes a participant likely to This is incorrect; a demand characteristic refers to an
find an experiment too demanding. experimental artefact where participants form an
interpretation of the experiment's purpose and
unconsciously change their behaviour to fit that
interpretation.
Exercise FieldStat4 1.MC.006.

If a test is valid, what does this mean?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

The test measures what it claims to measure. Yes, this is correct. For more information on validity
and reliability see Section 1.5.3.

The test will give consistent results. This is incorrect. This statement describes reliability.
For more information on reliability and validity see
Section 1.5.3.

The test has internal consistency. This is incorrect. Internal consistency is typically a
measure based on the correlations between different
items on the same test (or the same subscale on a
larger test). It measures whether several items that
propose to measure the same general construct
produce similar scores. For example, if a respondent
expressed agreement with the statements ‘I like rock
music’ and ‘I've enjoyed listening to rock music in the
past’, and disagreement with the statement ‘I hate
rock music’, this would be indicative of good internal
consistency of the test (see Section 1.5.3).

The test measures a useful construct or variable. This is incorrect. A test can measure something useful
but still not be valid (see Section 1.5.3).
Exercise FieldStat4 1.MC.007.

When questionnaire scores predict or correspond with external measures of the same construct that the
questionnaire measures it is said to have:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Criterion validity Yes, this is correct. Criterion validity is a measure of

how well a particular measure/questionnaire
compares with other measures or outcomes (the
criteria) that are already established as being valid.
For example, IQ tests are often validated against
measures of academic performance (the criterion)
(see Section 1.5.3).

Factorial validity This is incorrect. Factorial validity refers to the

clustering of correlations of responses by groupings of
items in the questionnaire. Factor analysis can be
used for this purpose. Basically, the groupings must
make intuitive sense to the investigator otherwise the
questionnaire has poor factorial validity (see Section
1.5.3).

Ecological validity This is incorrect. For a research study to possess

ecological validity, the methods, materials and setting
of the study must approximate the real-life situation
that is under investigation (see Section 1.5.3).

Content validity This is incorrect. Content validity refers to the degree

to which individual items on a questionnaire/measure
represent the construct being measured, and cover
the full range of the construct (see Section 1.5.3).
Exercise FieldStat4 1.MC.008.

When the results of an experiment can be applied to real-world conditions, that experiment is said to have:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Ecological validity Yes, this is correct. For a research study to possess

ecological validity, the methods, materials and setting
of the study must approximate the real-life situation
that is under investigation (see Section 1.5.3).

Factorial validity This is incorrect. Factorial validity refers to the

clustering of correlations of responses by groupings of
items in the questionnaire. Factor analysis can be
used for this purpose. Basically, the groupings must
make intuitive sense to the investigator otherwise the
questionnaire has poor factorial validity (see Section
1.5.3).

Content validity This is incorrect. Content validity refers to the degree

to which individual items on a questionnaire/measure
represent the construct being measured, and cover
the full range of the construct (see Section 1.5.3).

Criterion validity This is incorrect. Criterion validity is a measure of how

well a particular measure/questionnaire compares
with other measures or outcomes (the criteria) that are
already established as being valid. For example, IQ
tests are often validated against measures of
academic performance (the criterion) (see Section
1.5.3).
Exercise FieldStat4 1.MC.009.

A variable manipulated by a researcher is known as:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

An independent variable Yes, this is correct. An independent variable (or

predictor variable) is a variable that is thought to be
the cause of some effect. This term is usually used in
experimental research to denote a variable that the
experimenter has manipulated (see Section 1.5.1.1).

A dependent variable This is incorrect. A dependent variable is a variable

that is thought to be affected by changes in an
independent variable. You can think of this variable as
an outcome (see Section 1.5.1.1)

A confounding variable This is incorrect. A confounding variable is a variable

which has an unintentional effect on the dependent
variable. When carrying out experiments we attempt
to control these extraneous variables; however, there
is always the possibility that one of these variables is
not controlled and if this affects the dependent
variable in a systematic way, we call this a
confounding variable (see Section 1.5.1.1).

A discrete variable This is incorrect. A discrete variable can take on only

certain values (usually whole numbers) on the scale
(see Jane Superbrain Box 1.3 and Section 1.5.1.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.010.

A variable that measures the effect that manipulating another variable has is known as:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

A dependent variable Yes, this is correct. A dependent variable (or outcome

variable) is a variable that is thought to be affected by
changes in an independent variable (see Section
1.5.1.1).

A confounding variable This is incorrect. A confounding variable is a variable

which has an unintentional effect on the dependent
variable. When carrying out experiments we attempt
to control these extraneous variables; however, there
is always the possibility that one of these variables is
not controlled and if this affects the dependent
variable in a systematic way, we call this a
confounding variable (see Section 1.5.1.1).

A predictor variable This is incorrect. An predictor variable is a variable

that is thought to predict another variable (see Section
1.5.1.1).

An independent variable This is incorrect. An independent variable is a variable

that is thought to be the cause of some effect. This
term is usually used in experimental research to
denote a variable that the experimenter has
manipulated (see Section 1.5.1.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.011.

A predictor variable is another name for:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

An independent variable Yes, this is correct. An independent variable (or

predictor variable) is a variable that is thought to be
the cause of some effect. This term is usually used in
experimental research to denote a variable that the
experimenter has manipulated (see Section 1.5.1.1).

A dependent variable This is incorrect. A dependent variable is a variable

that is thought to be affected by changes in an
independent variable. You can think of this variable as
an outcome (see Section 1.5.1.1).

A confounding variable This is incorrect. A confounding variable is a variable

which has an unintentional effect on the dependent
variable. When carrying out experiments we attempt
to control these extraneous variables; however; there
is always the possibility that one of these variables is
not controlled and if this affects the dependent
variable in a systematic way, we call this a
confounding variable (see Section 1.5.1.1).

A discrete variable This is incorrect. A discrete variable can take on only

certain values (usually whole numbers) on the scale
(see Jane Superbrain Box 1.3 and Section 1.5.1.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.012.

The discrepancy between the numbers used to represent something that we are trying to measure and the
actual value of what we are measuring is called:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Measurement error Yes, this is correct. It’s one thing to measure

variables, but it’s another thing to measure them
accurately. (see Section 1.5.2).

Reliability This is incorrect. Reliability refers to whether an

instrument can be interpreted consistently across
different situations (see Sections 1.5.2 and 1.5.3).

The ‘fit’ of the model This is incorrect. The ‘fit’ of the model is the degree to
which a statistical model represents the data collected
(see Section 1.5.2).

Variance This is incorrect. The variance is the average error

between the mean and the observations made (see
Section 1.5.2).
Exercise FieldStat4 1.MC.013.

What kind of variable is IQ, measured by a standard IQ test?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Continuous Yes, this is correct. A continuous variable is one for

which, within the limits the variable ranges, any value
is possible (see Section 1.5.1.2).

Categorical This is incorrect. Categorical variables are variables in

which entities are divided into distinct categories (see
Section 1.5.1.2).

Discrete This is incorrect because a discrete variable can only

take on certain values (usually whole numbers) (see
Section 1.5.1.2).

Nominal This is incorrect because a nominal variable is one

that describes a name or category (see Section
1.5.1.2).
Exercise FieldStat4 1.MC.014.

A frequency distribution in which low scores are most frequent (i.e. bars on the graph are highest on the left
hand side) is said to be:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Positively skewed Yes, this is correct. In a positively skewed distribution

the frequent scores are clustered at the lower end and
the tail points towards the higher or more positive
scores (see Section 1.6.1).

Leptokurtic This is incorrect. A leptokurtic distribution describes a

distribution with positive kurtosis, it has many scores
in the tails (a so-called heavy-tailed distribution) and is
pointy (see Section 1.6.1).

Platykurtic This is incorrect. A platykurtic distribution describes a

distribution with negative kurtosis and it is relatively
thin in the tails (has light tails) and tends to be flatter
than normal (see Section 1.6.1).

Negatively skewed This is incorrect. In a negatively skewed distribution

the frequent scores are clustered at the higher end
and the tail points towards the lower or more negative
scores (see Section 1.6.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.015.

A frequency distribution in which high scores are most frequent (i.e. bars on the graph are highest on the right
hand side) is said to be:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Negatively skewed Yes, this is correct. In a negatively skewed distribution

the frequent scores are clustered at the higher end
and the tail points towards the lower or more negative
scores (see Section 1.6.1).

Positively skewed This is incorrect. In a positively skewed distribution the

frequent scores are clustered at the lower end and the
tail points towards the higher or more positive scores
(see Section 1.6.1).

Leptokurtic This is incorrect. A leptokurtic distribution describes a

distribution with positive kurtosis, it has many scores
in the tails (a so-called heavy-tailed distribution) and is
pointy (see Section 1.6.1).

Platykurtic This is incorrect. A platykurtic distribution describes a

distribution with negative kurtosis and it is relatively
thin in the tails (has light tails) and tends to be flatter
than normal (see Section 1.6.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.016.

A frequency distribution in which there are too many scores at the extremes of the distribution said to be:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Platykurtic Yes, this is correct. A platykurtic distribution describes

a distribution with negative kurtosis and it is relatively
thin in the tails (has light tails) and tends to be flatter
than normal (see Section 1.6.1).

Positively skewed This is incorrect. In a positively skewed distribution the

frequent scores are clustered at the lower end and the
tail points towards the higher or more positive scores
(see Section 1.6.1).

Leptokurtic This is incorrect. A leptokurtic distribution describes a

distribution with positive kurtosis, it has many scores
in the tails (a so-called heavy-tailed distribution) and is
pointy (see Section 1.6.1).

Negatively skewed This is incorrect. In a negatively skewed distribution

the frequent scores are clustered at the higher end
and the tail points towards the lower or more negative
scores (see Section 1.6.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.017.

A frequency distribution in which there are too few scores at the extremes of the distribution said to be:

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Leptokurtic Yes, this is correct. A leptokurtic distribution describes

a distribution with positive kurtosis, it has many scores
in the tails (a so-called heavy-tailed distribution) and is
pointy (see Section 1.6.1).

Positively skewed This is incorrect. In a positively skewed distribution the

frequent scores are clustered at the lower end and the
tail points towards the higher or more positive scores
(see Section 1.6.1).

Platykurtic This is incorrect. A platykurtic distribution describes a

distribution with negative kurtosis and it is relatively
thin in the tails (has light tails) and tends to be flatter
than normal (see Section 1.6.1).

Negatively skewed This is incorrect. In a negatively skewed distribution

the frequent scores are clustered at the higher end
and the tail points towards the lower or more negative
scores (see Section 1.6.1).
Exercise FieldStat4 1.MC.018.

Which of the following is designed to compensate for practice effects?

Author’s Notes

Multiple Choice Options (correct choice comes first) Feedback (rejoinder) for this choice

Counterbalancing Yes, this is correct. Although practice effects are

impossible to eliminate completely, we can ensure
that they produce no systematic variation between our
conditions by counterbalancing the order in which a
person participates in a condition (see Section 1.5.6).

A repeated measured design This is incorrect. Practice effects are an issue in

repeated measures designs (see Sections 1.5.2 and
1.5.6).

Giving participants a break between tasks This is incorrect. This technique is used to
compensate for boredom effects (see Section 1.5.6).

A control condition This is incorrect. A control condition provides you with

a reference point to determine what change (if any)
occurred when a variable was modified (see Section
1.5.6).
Another Random Scribd Document
with Unrelated Content
 Niin sanottuaan hän sieppasi ämpärin, upotti sen pataan, veti
sieltä kolme kanaa ja kaksi hanhea ja sanoi Sancholle:

— Syökää, hyvä ystävä, pahimpaan nälkäänne, mitä olen tästä

kuorinut, kunnes tulee aterian aika.

— Minä en tiedä, mihin sen panen — virkkoi Sancho.

— Ottakaa sitten ämpäri ja kaikki — sanoi kokki. — Camacho on

niin rikas ja iloinen, ettei se mitään haittaa.

Sanchon ollessa näissä puuhissa Don Quijote katseli, kuinka

lehväsalin toiselta puolelta ratsasti sisään kaksitoista talonpoikaa
erinomaisen kauniilla hevosilla, joilla oli kallisarvoiset, upeat valjaat
ja varukset ja rinnuksissa joukko tiukuja, ja kuinka he, kaikki
juhlapukuihin puettuina, ajoivat niityn yli, ei yhtä kertaa, vaan
moneen kertaan, hilpeästi meluten ja huutaen: — Eläkööt Camacho
ja Quiteria, toinen yhtä rikas kuin toinen kaunis, ja toinen kaunein
maan päällä!

Sen kuultuaan Don Quijote sanoi itsekseen:

— Huomaa kyllä, että nuo eivät ole nähneet valtiatartani Dulcinea

Tobosolaista; jos he olisivat hänet nähneet, niin eivät varmaankaan
niin hillittömästi ylistäisi tuota Quiteriaa.

Kohta sen jälkeen alkoi lehväsalin eri puolilta tulla sisään useita eri
tanssijaryhmiä, muiden muassa eräs miekkatanssia esittävä joukko,
johon kuului kaksikymmentäneljä reippaan ja komean näköistä
nuorta miestä, kaikki puettuina hienoihin ja hohtavan valkoisiin
palttinapukuihin, joihin kuuluvat päähineet oli kirjaeltu monivärisellä
hienolla silkillä. Eräs ratsastavista talonpojista kysyi heidän
johtajaltaan, reippaalta nuorukaiselta, oliko joku tanssijoista
loukkaantunut.

— Toistaiseksi ei, Jumalan kiitos, ole kukaan haavoittunut; me

olemme kaikki terveitä.

Hän alkoi heti toveriensa kanssa tanssia käännähdellen niin

ketterästi ja taitavasti, että Don Quijote, vaikka olikin tottunut
näkemään semmoisia tansseja, piti tätä parempana kuin mitään
aikaisemmin näkemäänsä.

Häntä miellytti myös toinen ryhmä, joka nyt tuli sisään. Siihen
kuului kauniita nuoria tyttöjä, joista yksikään ei näyttänyt olevan
neljäätoista vuotta nuorempi eikä kahdeksaatoista vuotta vanhempi.
Heillä oli kaikilla yllään viheriästä Cuencan verasta tehdyt vaatteet,
heidän puolittain palmikoidut, puolittain irrallaan liehuvat hiuksensa
olivat niin kullanhohtelevat, että voivat kilpailla auringonjumalan
kutrien kanssa, ja heillä oli päässään jasmiineista, ruusuista,
kaunokeista ja kuusamista punotut seppeleet. Heitä johtivat eräs
kunnianarvoinen ukko ja muudan vanha eukko, jotka olivat, paljoa
ketterämmät ja kevytjalkaisemmat kuin heidän ikänsä edellytti.
Heidän joukkoonsa kuului zamoralainen säkkipillin soittaja, ja tytöt
osoittautuivat maailman parhaiksi tanssijattariksi karkeloidessaan
siinä viheriällä niityllä, kasvot vakavina ja jalat vikkelästi liikkuen.

Sitten tuli toinen taiteellinen tanssi, sitä lajia, jota, nimitetään

puhetanssiksi. Siihen kuului kahdeksan nymfiä, jotka olivat
jakautuneet kahteen riviin; toista johti Cupido-jumala, toista
Vauraus; edellinen oli varustettu siivillä, jousella, viinellä ja nuolilla,
jälkimmäinen puettu kultaan ja moniväriseen silkkiin. Rakkauden
jumalaa seuraavilla nymfeillä oli selässään valkoinen
pergamenttilevy, johon oli suurin kirjaimin merkitty heidän nimensä.
Ensimmäisen nimi oli Runous, toisen Äly, kolmannen Jalosukuisuus,
neljännen Urhoollisuus. Samalla tavalla oli Vaurautta seuraavat
nymfit merkitty: ensimmäisen nimenä oli Anteliaisuus, toisen Lahja,
kolmannen Aarre ja neljännen Rauhallinen omistus. Kaikkien edellä
kuljetettiin puusta rakennettua linnaa, jota vetämässä oli neljä
murattiin ja viheriään hamppukankaaseen puettua villi-ihmistä, jotka
olivat niin luonnollisen näköisiä, että Sancho melkein säikähti. Linnan
etusivuun ja kaikkiin sen neljään seinään oli kirjoitettu: Siveyden
linna. Soittajina oli neljä taitavaa tamburuninsoittajaa ja
huilunpuhaltajaa. Tanssin aloitti Cupido, joka kaksi vuoroa
tanssittuaan kohotti katseensa ja jännitti jousensa kohti erästä
neitoa, joka ilmaantui linnan sakarain vähin, ja lausui hänelle näin:

Mun jumaltahtohoni kaikkialla maat, ilmain ääret nöyrtyvät,

mua kuullaan meren aaltoin alla, ja hornankuilut hirveät täll'
ohjaan jousi-valtikalla.

En pelkoa ma tunne laisin; voin tehdä mitä haluan, jos

mahdotonta halajaisin, myös helposti sen saavutan — miss'
on se, ketä kavahtaisin.

Esitettyään nuo säkeet Cupido ampui nuolen kohti linnan sakaroita

ja palasi sitten paikalleen. Heti sen? jälkeen astui esille Vauraus ja
tanssi hänkin kaksi vuoroa; tamburiinit vaikenivat, ja hän lausui:

Suur' rakkaus on kyllä, mutta ma synnyltäni suurin lien, oon

mahtavampi rakkautta, mi ohjaa elämäni tien päin taivaallista
korkeutta.

Oon Vauraus, tuo suuri, jalo, jot' oikein harvoin käytetään,

mua ilman menesty ei talo; sun luokses tänäpänä jään, oon
ikuisesti huonees valo.
 Vauraus vetäytyi syrjään, ja esiin astui Runous. Tanssittuaan
vuoronsa samoinkuin toiset se suuntasi katseensa linnanneitoon ja
lausui:

Niin helein soinnuin, äänin vienoin myös Runous nyt

ilmestyy, sonetin verhoin tummin, hienoin sua, valtiatar,
lähestyy tää outo vieras näillä tienoin.

Jos tunkeilevaksi et soimaa mun intoani rohkeaa, niin

minun siivissäni voimaa on nostaa nimes kunniaa, jo
tuhansien ihannoimaa.

Runous väistyi syrjään, ja Vaurauden ryhmästä tuli esiin

Anteliaisuus, joka tanssi vuoronsa ja sanoi:

On antelias se, ken taitaa ain' aulis olla antamaan niin

näyttämättä mieltä saitaa, mut tuhlaamatta kuitenkaan myös
koskaan viime lantin laitaa.

Mut tuhlarien viitta yllä sun onneksesi kuljen nyt, sen

synnin anteeks saanen kyllä, näät sydän lempeen syttynyt
mua siihen kiihtää pyytelyllä.

Niin tulivat esiin ja vetäytyivät jälleen syrjään molempien ryhmien

kaikki henkilöt; jokainen heistä tanssi vuoronsa ja lausui säkeensä,
joista toiset olivat aistikkaita, toiset naurettavia. Don Quijoten
muistiin (joka oli erittäin hyvä) jäivät kumminkin vain tässä mainitut.
Sitten molemmat ryhmät hajautuivat, muodostivat ketjuja ja
katkaisivat ne jälleen varsin sievästi ja sulavasti. Kulkiessaan
puulinnan ohi Lemmenjumala ampui aina nuoliaan ilmaan, ja
Vauraus rikkoi linnan seinään kullattuja savisia säästölippaita. Kun he
siten olivat tanssineet kauan aikaa, otti Vauraus vihdoin esiin ison
roomalaisen kissan nahasta tehdyn valtavakokoisen kukkaron, joka
näytti olevan täynnä rahoja, ja heitti sen linnanseinään. Kova isku sai
seinien puulevyt irtautumaan liitoksistaan ja kaatumaan maahan,
niin että linnanneito seisoi siinä aivan suojatonna. Vauraus riensi
esiin koko seurueineen, he heittivät neidon kaulaan pitkät
kultakäädyt ja näyttivät aikovan käydä häneen käsiksi, valloittaa ja
ottaa vangikseen. Sen nähtyään Lemmenjumala ja hänen
seuralaisensa taas olivat riistävinään neidon heiltä. Kaikkia tämän
esityksen yksityiskohtia säesti tamburiinien helinä ja siihen sopivat
liikkeet ja karkelot. Villit tulivat tekemään rauhaa ja kohottivat jälleen
kiireesti linnan lautaseinät liittäen ne paikoilleen, niin että neito oli
taas niitten suojassa, ja siihen päättyi tanssi katselijoitten suureksi
tyydytykseksi.

Don Quijote kysyi eräältä nymfiltä, kuka tuon oli keksinyt ja

järjestänyt. Hän vastasi, että sen oli tehnyt eräs sillä paikkakunnalla
asuva kirkkoherrakunnan omistaja, joka oli hyvin kekseliäs
semmoisissa asioissa.

— Lyönpä vetoa, — sanoi Don Quijote — että sen kandidaatin tai

kirkkoherran täytyy olla parempi Camachon kuin Basilion ystävä ja
että hän on etevämpi satiiriseppo kuin saarnamies. Hän on erittäin
taitavasti yhdistänyt tuohon tanssiin Basilion kyvyt ja Camachon
rikkauden!

Sancho Panza kuuli keskustelun ja sanoi:

— Kuningas on minun kukkoni; minä pidän Camachon puolta.

— Selvästi näkee, Sancho, — virkkoi Don Quijote — että olet

moukka ja kuulut niihin, jotka sanovat: »Eläköön se, joka voittaa!»
 — En tiedä, kenen joukkoon kuulun, — vastasi Sancho — mutta
sen tiedän varmaan, etten voi koskaan kuoria Basilion padoista
mitään niin hyvää kuin olen saanut Camachon padoista.

Hän näytti ämpäriään, joka oli täynnä hanhia ja kanoja, otti yhden
kananruhon, alkoi sitä syödä hyvillä mielin ja hyvällä ruokahalulla ja
sanoi:

— Hiiteen kaikki Basilion kyvyt; ihminen on varainsa arvoinen, ja

hänellä on varoja yhtä paljon kuin arvoakin. Isoäidilläni oli tapana
sanoa, että maailmassa on vain kaksi sukua, se, jolla on, ja se, jolla
ei ole, ja hän piti aina sen puolta, jolla on. Nykyisin, armollinen herra
Don Quijote, kysytään pikemmin omaisuutta kuin tietoja, ja kullalla
lastattu aasi näyttää paremmalta kuin hevonen kuormasatula
selässä. Siksi sanon vielä kerran, että minun mieheni on Camacho,
sillä hänen padoistaan voi ammentaa hanhia ja kanoja, jäniksiä ja
kaniineja niin paljon kuin haluaa, mutta Basilion padasta saa, vaikka
pohjaa myöten haraisi, pelkkää vesiheraa.

— Joko loppui lorusi, Sancho? — kysyi Don Quijote.

— Taisi loppua, — vastasi Sancho — sillä minä huomaan, että

teidän armonne panee sen pahakseen; jollei sitä estettä olisi, niin
minulla olisi työtä vaikka kolmeksi päiväksi.

— Suokoon Jumala, Sancho, — virkkoi Don Quijote — että saan

nähdä sinut mykkänä, ennenkuin kuolen.

— Kun elämme niinkuin elämme, — vastasi Sancho — niin minä

varmaan saan haukata multaa, ennenkuin teidän armonne kuolee, ja
silloin minä kukaties olen niin mykkä, etten sano sanaakaan ennen
maailmanloppua tai ainakaan ennen tuomiopäivää.
 — Vaikka niinkin kävisi, oi Sancho, — vastasi Don Quijote — ei
vaikenemisesi voi milloinkaan korvata, mitä olet puhunut, puhut ja
tulet vielä puhumaan eläessäsi; onhan sitäpaitsi aivan luonnollisen
järjestyksen mukaista, että minun kuolemani päivä saapuu
ennenkuin sinun, ja siksi en uskokaan, että tulen milloinkaan
näkemään sinua mykkänä, en edes silloin, kun juot tai nukut, — ja
tämä on totinen tosi.

— Armollinen herra, — vastasi Sancho luurankomieheen ei ole

luottamista, tarkoitan kuolemaan, sillä se syö samalla karitsan kuin
lampaankin; ja minä olen kuullut kirkkoherramme sanovan, että se
astuu yhtä hyvin kuninkaitten korkeihin linnoihin kuin köyhien
mataloihin majoihin. Tämä herra on pikemmin väkivaltainen kuin
valikoiva, hän ei hylkää mitään, hän syö kaikkea ja kaikki häntä
maittaa, ja kaikenmoista väkeä, eri-ikäistä ja erisäätyistä, hän sulloo
haarapussiinsa. Hän on semmoinen viljan korjaaja, joka ei välitä
päivällislevosta, vaan niittää ja leikkaa lakkaamatta sekä lakastunutta
että tuoretta ruohoa, eikä hän näytä ruokaansa ollenkaan
pureksivan, vaan nielevän ja ahmivan kaikki, mitä hänen eteensä
asetetaan, sillä hän on nälkäinen kuin susi eikä saa koskaan
kyllikseen, ja vaikka hänellä ei ole vatsaa, näyttää hän olevan
vesitautinen ja janoavan kaikkien elävien elämää niinkuin janoinen
ihminen himoitsee raikkaalla vedellä täytettyä maljaa.

— Riittää, Sancho — virkkoi nyt Don Quijote. — Istu lujasti

satulassa ja katso, ettet putoa. Totta totisesti, sen, mitä olet
maalaismiehen kielellä lausunut kuolemasta, olisi yhtä hyvin voinut
sanoa joku oiva saarnamies. Minä sanon sinulle, Sancho, että sinä,
jos sinulla olisi yhtä sivistynyt äly kuin sinulla on hyvät luounonlahjat,
voisit nousta saarnastuoliin ja lähteä maailmalle saarnaamaan oikein
sievästi.
 — Joka hyvin elää, se hyvin saarnaa; — vastasi Sancho — siinä
koko minun teologiani.

— Et sinä enempää tarvitsekaan; — sanoi Don Quijote — mutta

minä en kumminkaan pääse oikein käsittämään enkä oivaltamaan,
kuinka sinulla voi olla niin paljon viisautta, vaikka jumalanpelko on
viisauden alku ja sinä pelkäät sisiliskoakin enemmän kuin Jumalaa.

— Arvostelkaa te, armollinen herra, omia ritariasioitanne; —

virkkoi Sancho — älkää huoliko ruveta arvostelemaan toisten
ihmisten pelkuruutta tai rohkeutta; minä näet pelkään Jumalaa yhtä
hyvin kuin kuka muu tahansa. Mutta antakaa minun nyt syödä
loppuun tämä kauhallinen, sillä kaikki muu on joutavaa lorua, josta
meidät vaaditaan tilille toisessa elämässä.

Sen sanottuaan hän alkoi jälleen tutkia ämpärinsä sisältöä niin

hyvällä ruokahalulla, että Don Quijotenkin alkoi tehdä mieli jotakin
maistaa, ja hän olisi varmaan käynyt Sanchoa auttamaan, jollei
häntä olisi siitä estänyt eräs seikka, joka on tässä ensin mainittava.

Yhdeskolmatta luku,

jossa jatketaan kertomusta Camachon häistä ja esitetään muita

hauskoja tapahtumia.

Don Quijoten ja Sanchon vielä keskustellessa niinkuin edellisessä

luvussa kerrottiin, kuultiin yhtäkkiä kovaa huutoa ja ankaraa melua.
Sen saivat aikaan ratsastavat miehet, jotka täyttä laukkaa ajaen ja
äänekkäästi huutaen riensivät ottamaan vastaan morsiusparia, joka
nyt saapui lukemattomien soittimien ja tanssivien ryhmien
ympäröimänä, seurassaan kirkkoherra ja sukulaiset sekä arvokkain
väki kaikilta lähiseudulla sijaitsevilta paikkakunnilta, kaikki
juhlapuvussa. Nähdessään morsiamen Sancho sanoi:

— Hän ei totisesti ole puettu niinkuin talonpoikaistyttö, vaan kuin

hieno hovinainen. Jumaliste, olenpa näkevinäni, että hänellä on
kaulassa tavallisten rintahelyjen asemesta komeita koralleja, ja
hänen pukunsa ei suinkaan ole tavallista viheriää Cuencan verkaa,
vaan kolmikymmensäikeistä samettia! Ja reunus, onko se tehty
valkoisesta palttinasuikaleesta! Ei totisesti, sehän on silkkiä! Ja
katsokaahan hänen käsiään, onko niissä agaattisormuksia! Minut saa
paha viedä, jolleivät sormukset ole kultaa, ja kaikkein parasta kultaa,
ja niissä on maidonvalkoisia helmiä, joista jokainoa on yhtä kallis
kuin ihmisen silmä. Voi koiranpoika, millaiset hiukset; jos se ei ole
irtotukka, niin en ole eläessäni nähnyt pitempiä enkä vaaleampia! Ja
voisiko hänen ryhtiänsä ja vartaloansa mitenkään moittia, ja eikö
häntä täydy verrata palmuun, joka hiljaa huojuu, taakkanaan pitkät
taatelitertut, sillä juuri semmoisilta näyttävät ne korut, joita hänellä
on hiuksissaan ja kaulassaan! Siinä on totisesti pulska tyttö, joka
kelpaa kuusipuisten pukkien päälle.

Don Quijote nauroi Sanchon maalaismaisille ylistyksille, mutta oli

itsekin sitä mieltä, ettei ollut nähnyt milloinkaan kauniimpaa naista,
omaa valtiatartaan Dulcinea Tobosolaista lukuunottamatta. Kaunis
Quiteria oli hiukan kalpea, mikä luultavasti johtui unettomasta yöstä,
jonka morsiamet tavallisesti viettävät varustautuessaan hääpäivää
varten. Kulkue eteni kohti koroketta, joka oli rakennettu niityn
toiselle laidalle ja koristettu matoilla ja lehvillä; siellä piti vihkimisen
tapahtua, ja sieltä oli määrä katsella tansseja ja muita näytöksiä.
Mutta siihen saapuessaan he kuulivat takaa äänekästä huutoa ja
jonkun sanovan:

— Odottakaa hiukan, te ajattelemattomat ja äkkipikaiset ihmiset.

Tuon äänen ja nuo sanat kuultuaan kaikki kääntyivät katsomaan ja

huomasivat, että ne oli lausunut mies, jolla oli yllään tulipunaisella
läikesilkillä päärmätty pitkä musta viitta. Päässä hänellä oli (kuten
kohta huomattiin) pahaenteisen sypressin oksista punottu seppele ja
kädessä pitkä sauva. Hänen ehdittyään lähemmäksi kaikki tunsivat
hänet uljaaksi Basilioksi ja kaikki odottivat jännittyneinä ihmetellen,
mitä hänen huutonsa ja sanansa tarkoittivat, sillä hänen tulonsa tänä
hetkenä saattoi ennustaa ainoastaan jotakin ikävää tapahtumaa.

Hän saapui vihdoin luo, uupuneena ja hengästyneenä, pysähtyi

morsiusparin eteen, työnsi teräskärjellä varustetun sauvansa
maahan, loi katseensa Quiteriaan, kalpeni ja virkkoi kumealla ja
vapisevalla äänellä:

— Sinä tiedät hyvin, kiittämätön Quiteria, että sen pyhän

uskonnon mukaan, jota tunnustamme, sinun on mahdoton minun
vielä eläessäni ottaa ketään muuta puolisoksesi; eikä sinulle ole
tuntematonta sekään, etten minä, odottaessani ajan ja oman
uutteruuteni lisäävän varallisuuttani, ole tahtonut jättää
huomioonottamatta sinun kunniasi vaatimuksia. Mutta sinä olet
kylmästi sivuuttanut kaikki ne velvollisuudet, joihin rehellinen
aikomukseni sinua sitoo, ja tahdot tehdä minulle kuuluvan
omaisuuden herraksi toisen, jonka rikkaudet eivät ainoastaan tuota
hänelle onnea ja ulkonaista loistoa, vaan vielä kaikkein korkeimman
autuuden. Ja jotta hän saisi sen täysin määrin (ei niin, etten minä
katsoisi hänen sitä ansaitsevan, vaan taivaan tahdon mukaan),
tahdon omin käsin raivata pois sen mahdottomuuden tai esteen,
joka voisi olla hänen tiellään, surmaamalla itseni. Eläköön, eläköön
rikas Camacho kiittämättömän Quiterian kanssa pitkät ja onnelliset
vuodet, ja kuolkoon, kuolkoon köyhä Basilio, jonka köyhyys leikkasi
hänen onneltaan siivet syösten hänet hautaan!

Niin sanoen hän tarttui maahan pistämäänsä sauvaan, jonka

toinen puoli jäi maahan kiinni; se näet oli vain siinä piilevän kapean
pistoaseen tuppi. Toisen pään, jota sopii nimittää kahvaksi, hän nyt
painoi maahan ja syöksyi rohkeasti ja päättäväisesti terän kärkeen,
ja samassa nähtiin verisen kärjen ja puolen terää pistävän ulos
hänen selästään. Siihen jäi onneton mies makaamaan veriinsä oman
aseensa lävistämänä.

Hänen ystävänsä riensivät heti hänen avukseen surkutellen hänen

kärsimystään ja surullista kohtaloaan. Don Quijotekin astui
Rocinanten selästä ja tuli häntä auttamaan, sulki hänet syliinsä ja
huomasi, ettei hän ollut vielä vetänyt viimeistä henkäystä. Toiset
aikoivat kiskoa terän ulos, mutta läsnäoleva kirkkoherra oli sitä
mieltä, ettei sitä pitänyt vetää pois, ennenkuin hän oli ripittäytynyt,
koska hän terää pois otettaessa varmaan heti kuolisi. Mutta nyt
Basilio tuli hiukan tajuihinsa ja sanoi tuskallisella, heikolla äänellä:

— Jos sinä, säälimätön Quiteria, tänä viimeisenä ja ratkaisevana

hetkenä ojennat minulle kätesi luvaten tulla puolisokseni, niin katson
uhkarohkean tekoni saavan jonkinlaista puolustusta, koska sen
avulla saavutan onnen päästä sinun omaksesi.

Kuullessaan nuo sanat kirkkoherra lausui hänelle, että hänen piti

ennemmin ajatella sielunsa autuutta kuin ruumiillista nautintoa, ja
kehoitti häntä rukoilemaan vilpittömin sydämin Jumalalta anteeksi
syntejänsä ja epätoivoista tekoansa. Siihen Basilio vastasi, ettei hän
missään tapauksessa suostunut ripittäytymään, ellei Quiteria sitä
ennen ojentanut hänelle kättään luvaten tulla hänen puolisokseen, ja
sanoi, että siitä johtuva tyydytys yksin voisi vahvistaa hänen
tahtoaan ja antaa hänelle rohkeutta ripittäytymiseen.

Kuultuaan haavoittuneen pyynnön Don Quijote sanoi kuuluvalla

äänellä, että se, mitä Basilio vaati, oli aivan oikeutettua ja järkevää
ja sitäpaitsi helposti toteutettavaa ja että herra Camachon kunnia ei
tulisi mitenkään loukatuksi, vaikka hän saisi vaimokseen neiti
Quiterian hänen jäätyään uljaan Basilion leskeksi eikä suoraan hänen
isänsä kädestä. Hän lausui:

— Tässä ei saa tulla kysymykseen mikään muu kuin myöntö, mikä

edellyttää vain sen pelkkää lausumista, sillä tuleehan tämän liiton
morsiussänky kuitenkin olemaan hauta.

Camacho kuuli kaiken tuon ja joutui siitä niin hämilleen, ettei

tietänyt mitä tehdä tai sanoa. Mutta Basilion ystävien huuto kiihtyi
yhä, ja he pyysivät häntä sallimaan Quiterian ojentaa kätensä
kuolevalle, jottei hänen sielunsa joutuisi kadotukseen, jos hän lähtisi
epätoivoissaan tästä elämästä. Niin he saivat tai oikeammin
pakottivat Camachon selittämään, että hän tyytyisi siihen, jos
Quiteria ojentaisi Basiliolle kätensä, koska kaikki tuo ei merkinnyt
muuta kuin hänen omien toiveittensa täyttymisen vähäistä
viivästymistä.

Nyt kääntyivät kaikki Quiterian puoleen ja koettivat, toiset

rukouksilla, toiset kyynelillä, toiset taas pätevillä syillä saada hänet
ojentamaan kätensä Basilio raukalle. Mutta Quiteria seisoi siinä
jäykempänä kuin marmori ja liikkumattomampana kuin kuvapatsas
eikä näyttänyt voivan eikä tahtovan vastata sanaakaan, eikä hän olisi
mitään sanonutkaan, jollei pappi olisi kehoittanut häntä tekemään
nopeasti päätöksensä, koska Basilio oli jo henkihieverissä eikä ollut
enää aikaa odottaa epäröivää harkintaa. Silloin kaunis Quiteria
vihdoin astui mitään virkkamatta, hämmentyneenä, nähtävästi aivan
murheellisena ja järkytettynä, siihen paikkaan, missä Basilio makasi
jo murtuvin silmin, hengitellen lyhyeen ja kiihkeästi, kuiskaillen
Quiterian nimeä ja ilmeisesti ollen kuolemaisillaan pakanana eikä
kristittynä. Quiteria tuli nyt aivan hänen luokseen, painui polvilleen ja
pyysi hänen kättään vain viittoen, mitään virkkamatta. Basilio katseli
häntä suurin silmin jäykästi tuijottaen ja sanoi:

Oi Quiteria, sinussa on siis herännyt sääli vasta nyt, kun se tulee

olemaan tikari, joka tekee lopun elämästäni: minulla näet ei ole enää
voimia kestää onnea, jonka minulle lahjoitat valitsemalla minut
puolisoksesi, tai hillitä tuskaa, joka kohta verhoo silmäni kuoleman
kauhistavaan varjoon! Minä anon sinulta, sinä kovan onneni tähti,
ainoastaan yhtä: ettet sinä nyt, kun pyydät kättäni ja ojennat minulle
oman kätesi, tee sitä ainoastaan täyttääksesi minun toivomustani tai
jälleen minua pettääksesi, vaan että nyt tunnustat ja selität
ojentavasi ja antavasi minulle kätesi ottaen minut lailliseksi
puolisoksesi, millään tavalla tekemättä väkivaltaa omille tunteillesi,
sillä eihän olisi oikein, jos tällä kuoleman hetkellä pettäisit minut tai
teeskentelisit minulle, joka olen aina kohdellut sinua aivan
vilpittömästi.

Näitä sanoja lausuessaan hän pyörtyi useita kertoja, niin että

kaikki läsnäolijat aina luulivat pyörtymyksen sammuttavan hänen
elämänsä. Quiteria tarttui vilpittömästi ja arasti oikealla kädellään
Basilion käteen ja sanoi hänelle:

— Mikään väkivalta ei kykene taivuttamaan minun tahtoani, ja

minä ojennan siis niin vapaasti kuin suinkin voin käteni sinulle ottaen
sinut lailliseksi puolisokseni ja otan vastaan sinun kätesi, jos sinä
puolestasi ojennat sen minulle vapaasta tahdostasi, sen
onnettomuuden, johon harkitsematon tekosi on sinut syössyt,
tajuntaasi himmentämättä.

— Minä teen sen, — vastasi Basilio — enkä suinkaan

hämmentyneenä, vaan selvällä järjellä, jonka taivas on armossaan
minulle suonut, ja lupaan siis tulla sinun puolisoksesi.

— Ja minä sinun puolisoksesi, — vastasi Quiteria — siitä

riippumatta, elätkö vielä monet vuodet vai kannetaanko sinut
hautaan minun sylistäni.

— Tuo nuori mies puhuu kovin paljon — virkkoi nyt Sancho Panza
— ollakseen niin pahoin haavoittunut. Pitäkää huolta siitä, että hän
jättää nuo lemmenjutut ja ajattelee sieluansa, joka minusta näyttää
pikemmin olevan hänen kielellään kuin hänen huulillaan.

Kun siis Basilio ja Quiteria olivat liittäneet kätensä yhteen, antoi

kirkkoherra heltyneenä ja itkien heille siunauksensa ja rukoili
Jumalaa suomaan ikuisen levon vastanaineen nuoren miehen
sielulle. Mutta tuskin siunauksen saatuaan tämä kavahti notkeasti
seisoalleen ja sieppasi uskomattoman uskaliaasti ulos terän, jonka
tuppena oli ollut hänen ruumiinsa. Kaikki läsnäolijat joutuivat
ihmetyksen valtaan, ja muutamat heistä, jotka olivat pikemmin
yksinkertaisia kuin terävä-älyisiä, alkoivat äänekkäästi huutaa:

— Ihme, ihme!

Mutta Basilio virkkoi:

— Ei mikään »ihme, ihme», vaan viekkaus, viekkaus!

 Hämmästynyt ja pelästynyt kirkkoherra kiiruhti molemmin käsin
tutkimaan haavaa ja huomasi, ettei terä ollut tunkeutunut Basilion
lihan ja kylkiluitten välitse, vaan verellä täytetyn rautaputken läpi,
jonka hän oli taitavasti sijoittanut oikeaan paikkaan, ja vereen oli,
kuten myöhemmin kävi ilmi, sekoitettu semmoisia aineita, ettei se
voinut hyytyä. Sanalla sanoen, kirkkoherra ja Camacho sekä kaikki
läsnäolevat havaitsivat joutuneensa pilan ja petoksen esineiksi.
Äsken vihitty vaimo ei näyttänyt kumminkaan olevan pilasta
pahoillaan, vaan päinvastoin, kuullessaan sanottavan, ettei
vihkiminen voinut olla pätevä, koska siinä oli käytetty petosta, sanoi
uudelleen antavansa siihen suostumuksensa. Siitä kaikki päättelivät,
että koko asia oli suunniteltu kummankin asianosaisen yhteisestä
päätöksestä. Camacho ja hänen seuralaisensa suuttuivat niin, että
aikoivat käydä heti kostamaan, ja monet heistä paljastivat miekkansa
hyökäten Basilion kimppuun, jota puolustamaan heti paljastettiin
yhtä monta miekkaa. Kaikkein ensimmäisenä syöksyi esiin Don
Quijote ratsunsa selässä, peitsi kädessä ja kilvellään hyvin itseään
suojaten, ja pakotti kaikki väistymään kauemmaksi. Sancho, jota
tällaiset kohtaukset eivät koskaan miellyttäneet tai ilahduttaneet,
peräytyi lihapatojen luo, joista oli saanut mainion ateriansa, sillä
tämä paikka tuntui hänestä pyhältä paikalta, jota tuli pitää kunniassa
ja arvossa. Don Quijote huusi raikuvalla äänellä:

— Pysähtykää, hyvät herrat, pysähtykää; ei ole oikein, jos haluatte

kostaa rakkauden tekemiä loukkauksia. Muistakaa, että rakkaus ja
sota ovat yhtä ja samaa, ja samoinkuin sodassa on yleisesti sallittua
käyttää viekkautta ja sotajuonia vihollisen voittamiseksi, samoin
hyväksytään rakkauden kiistoissa ja kilpaleikeissä viekkautta ja
juonia, joihin turvaudutaan toivotun tarkoitusperän saavuttamiseksi,
kunhan ne vain eivät koidu vahingoksi tai häpeäksi rakastetulle.
Quiteria kuului Basiliolle ja Basilio Quiterialle kaitselmuksen oikean ja
suopean päätöksen mukaan. Camacho on rikas ja voi rahalla hankkia
itselleen toiveittensa tyydytyksen milloin, missä ja miten vain haluaa.
Basiliolla on vain tämä yksi karitsa, eikä sitä voi häneltä riistää
kukaan, olipa kuinka mahtava tahansa, sillä kahta, jotka Jumala on
yhteen liittänyt, eivät ihmiset voi toisistaan erottaa, ja ken sitä
yrittää, joutuu sitä ennen tekemisiin tämän peitsenkärjen kanssa.

Niin sanoen hän heilutti peistä niin voimakkaasti ja taitavasti, että

säikähdytti kaikki, jotka eivät häntä tunteneet. Quiterian
välinpitämättömyys teki muuten Camachon mieleen niin voimakkaan
vaikutuksen, että hän häivytti silmänräpäyksessä rakastetun kuvan
muististaan, ja senvuoksi hän myös kuunteli kirkkoherran, älykkään
ja hyväntahtoisen miehen kehoituksia, joten sekä Camacho että
hänen puoluelaisensa kohta leppyivät ja tyyntyivät. Rauhan merkiksi
he pistivät miekkansa tuppeen ja syyttivät koko asiasta enemmän
Quiterian kevytmielisyyttä kuin Basilion viekkautta. Camacho itse
ymmärsi, että Quiteria, joka oli rakastanut Basilioa tyttönä, olisi
rakastanut häntä vielä naimisissakin, joten hänen, Camachon,
ennemmin tuli kiittää taivasta siitä, että se oli Quiterian häneltä
riistänyt, kuin siitä, että se oli hänet hänelle antanut.

Kun siis Camacho ja hänen väkensä olivat rauhoittuneet ja

tyyntyneet, rauhoittuivat myös Basilion ystävät, ja rikas Camacho,
joka tahtoi osoittaa, ettei hän kantanut mitään kaunaa tehdystä
kepposesta eikä siitä mitään välittänyt, vaati, että juhlallisuuksia
jatkettaisiin, ikäänkuin hän olisi todella viettänyt häitään. Mutta
Basilio, hänen vaimonsa ja seuralaisensa eivät tahtoneet ottaa
juhlallisuuksiin osaa, vaan lähtivät Basilion kotikylään. Köyhilläkin
ihmisillä, jos he ovat kunnollisia ja älykkäitä, on näet omat
seuralaisensa, jotka heitä kunnioittavat ja suojaavat, samoinkuin
rikkailla on sellaisia, jotka heitä imartelevat ja keräytyvät heidän
ympärilleen.

Basilion seuralaiset veivät mukanaan Don Quijoten, jota he pitivät

jalona ja pelottomana miehenä. Ainoastaan Sanchon mieli pimeni,
kun hän huomasi, ettei saanutkaan jäädä odottamaan Camachon
oivallista ateriaa ja juhlaa, joka jatkui myöhään yöhön, ja niin hän
seurasi herraansa, tämän ratsastaessa Basilion ja hänen
tovereittensa kanssa, seurasi heitä surullisena ja alakuloisena jättäen
taakseen Egyptin lihapadat, vaikka kuljettikin niitä mielessään, sillä
niistä nostettu, nyt jo kohta syöty ja nautittu muona, jota hänellä oli
ämpärissään, palautti hänen mieleensä kadotetun onnen ihanuuden
ja runsauden. Niin hän ajoi murheellisena ja mietteissään, vaikka ei
nälkäisenä, Rocinanten jäljessä, harmonsa selässä järkähtämättä
istuen.

Kahdeskolmatta luku,

missä kerrotaan suuresta seikkailusta Montesinon luolassa, joka

sijaitsee keskellä Manchaa, ja kuinka urhoollinen Don Quijote
Manchalainen saattoi tämän seikkailun onnelliseen päätökseen.

Vastanaineet kestitsivät Don Quijotea mitä parhaimmin ja

runsaimmin, sillä he tunsivat olevansa hänelle kiitollisuudenvelassa
siitä urhoollisuudesta, jota hän oli osoittanut heidän asiaansa
puolustaessaan, ja yhtä paljon kuin hänen urhoollisuuttaan he
kunnioittivat hänen älyään, jopa siinä määrässä, että pitivät häntä
Cidin vertaisena soturina ja Ciceron kaltaisena kaunopuhujana. Kelpo
Sancho huvitteli kokonaista kolme päivää vastanaineitten
kustannuksella, joilta nyt saatiin tietää, ettei näennäinen
haavoittuminen suinkaan ollut kauniin Quiterian kanssa ennakolta
tehty suunnitelma, vaan että juonen oli keksinyt Basilio toivoen siten
saavuttavansa, mitä todella saavuttikin. Hän tunnusti kumminkin
ilmaisseensa suunnitelmansa muutamille ystävilleen, jotta he
tarpeen vaatiessa tulisivat hänen avukseen ja tukisivat hänen
petostaan.

— Ei sovi eikä tule nimittää petokseksi — virkkoi Don Quijote —

sellaisia keinoja, joiden avulla tavoitellaan hyviä tarkoituksia.

Hän lisäsi vielä, että kaikkein paras tarkoitus, mikä rakastavaisilla

saattoi olla, oli naimisiinmeno, ja huomautti, että rakkauden pahin
vihollinen on nälkä ja alinomainen puute, koska rakkaus on pelkkää
iloa, riemua ja autuutta, varsinkin, jos rakastavainen on saanut
omakseen rakastetun; mutta näiden tunteiden verivihollisia ovat
puute ja köyhyys. Hän sanoi puhuvansa näin siksi, että herra Basilio
luopuisi entisistä askarruksistaan, jotka tosin voivat tuottaa hänelle
mainetta, mutta joista hänellä ei ollut mitään rahallisia tuloja, ja
koettaisi ahkeruudella ja älykkäille ja uutterille ihmisille aina
tarjoutuvilla keinoilla hankkia itselleen parempia tuloja. Köyhällä
kunniallisella miehellä (mikäli köyhän osaksi voi kunniaa tulla) on
suuri aarre, jos hän omistaa kauniin vaimon; jos häneltä tämä aarre
riistetään, niin häneltä riistetään samalla kunnia ja tuhotaan se.
Kaunis ja kunnollinen vaimo, jolla on köyhä mies, ansaitsee
laakeriseppeleen ja voitonpalmun. Kauneus sinänsä herättää
kiintymystä kaikissa, jotka sen näkevät ja tuntevat, ja sen kimppuun
hyökkäävät kuningaskotkat ja ylhäällä liitelevät linnut, kuin johonkin
maukkaaseen syöttiin, mutta jos semmoiseen kauneuteen liittyy
puute ja köyhyys, niin sitä ahdistavat myös korpit, haukat ja muut
petolinnut. Ja semmoista vaimoa, joka pysyy järkkymättömänä,
vaikka joutuu niin monien hyökkäysten alaiseksi, kannattaa todella
nimittää miehensä kruunuksi.

— Muistakaa, älykäs Basilio, — sanoi Don Quijote vielä — että eräs

viisas mies, en muista kuka, oli sitä mieltä, että maailmassa on yksi
ainoa kunnon nainen, ja neuvoi jokaista ajattelemaan ja uskomaan,
että tämä ainoa kunnon nainen on hänen oma vaimonsa, ja siten
elämään onnellisena ja tyytyväisenä. Minä en ole naimisissa enkä ole
toistaiseksi ajatellutkaan naimisiin mennä, mutta siitä huolimatta
rohkenisin antaa henkilölle, joka sitä minulta pyytäisi, neuvon,
kuinka hänen tulee etsiä naista, jonka kanssa haluaa mennä
naimisiin. Ensinnäkin neuvoisin häntä pitämään silmällä enemmän
hyvää mainetta kuin varallisuutta, sillä kelpo nainen ei saavuta hyvää
mainetta ainoastaan olemalla moitteeton, vaan myös näyttämällä
semmoiselta; naisen kunnia näet joutuu paljon enemmän kärsimään
varomattomuudesta ja liian vapaasta käyttäytymisestä julkisuudessa
kuin hänen salaisista vioistaan. Jos tuot kotiisi kunnon naisen, niin
sinun on helppo säilyttää hänet kunnollisena, jopa lujittaakin hänen
hyvettään, mutta jos otat huonon naisen, niin sinun on kovin vaikea
häntä parantaa, sillä ei ole suinkaan helppo siirtyä äärimmäisyydestä
toiseen. En sano, että se on mahdotonta, mutta pidän sitä vaikeana.

Sancho kuunteli tuota kaikkea ja sanoi itsekseen:

— Tämän minun isäntäni tapana on sanoa, kun minä puhun

mehukkaasti ja voimallisesti, että minä voisin ottaa saarnastuolin
kainalooni ja vaeltaa ympäri maailmaa mainiona saarnamiehenä,
mutta minä sanon hänestä, että hän, alkaessaan ladella viisaita
lauseita perätysten ja jaella hyviä neuvoja, voisi ottaa saarnastuolin
kainaloonsa ja lisäksi kaksi joka sormelle ja kulkea paikasta toiseen
saarnaten mitä ikinä ihminen voi toivoa. Oletpa pirunmoinen
vaeltava ritari, kun osaat ja ymmärrät niin paljon! Minä ajattelin
mielessäni, ettei hän ymmärrä mitään muuta kuin omia
ritariasioitaan, mutta eihän maailmassa ole semmoista seikkaa,
johon hän ei kajoa ja heitä kauhallista omaa viisauttaan.

Sancho mutisi tuon puoliääneen; hänen herransa kuuli jotakin ja

kysyi häneltä:

— Mitä sinä mutiset, Sancho?

— En minä sano mitään enkä mutise mitään; — vastasi Sancho —

ajattelinhan vain itsekseni, että minun olisi pitänyt kuulla, mitä
teidän armonne tässä sanoi, ennenkuin menin naimisiin; jos niin olisi
laita, voisin kukaties sanoa nyt: »Hätäkös joutilaan härän kuvettansa
nuolla!»

— Onko Teresasi siis niin paha, Sancho? — kysyi Don Quijote.

— Ei hän järin paha ole, — vastasi Sancho — mutta ei kovin

hyväkään, ei ainakaan niin hyvä kuin toivoisin olevan.

— Sinä teet väärin, Sancho, — sanoi Don Quijote — kun puhut

pahaa vaimostasi, joka kuitenkin on lastesi äiti.

— Emme me ole toisillemme velkaa kumpikaan, — vastasi Sancho

— sillä puhuu se eukkokin pahaa minusta, kun niin sattuu, varsinkin,
kun on mustasukkainen; silloin ei sitä siedä itse pirukaan.

Niin he viettivät kolme kokonaista päivää vastanaineitten luona,

missä heitä kestittiin ja palveltiin kuin prinssejä. Don Quijote pyysi
miekkailija-lisensiaattia hankkimaan hänelle oppaan, joka veisi hänet
Montesinon luolalle, sillä hän halusi hartaasti mennä luolaan omin
silmin näkemään, olivatko tosia kaikki ne ihmeet, joita siitä kerrottiin
kaikkialla lähiseuduilla. Lisensiaatti lupasi antaa hänelle oppaaksi
oman serkkunsa, mainion oppineen miehen, joka luki sangen
mielellään ritariromaaneja ja joka varsin kernaasti opastaisi hänet
mainitun luolan aukolle ja näyttäisi hänelle myös Ruidera-järvet,
jotka nekin ovat kuuluisia koko Manchassa, vieläpä koko
Espanjassakin. Hän sanoi lisäksi, että Don Quijote saisi hänestä
hupaista seuraa, koska tämä nuori mies osasi kirjoittaa kirjoja, jotka
kelpasivat painettaviksi ja ruhtinaallisille henkilöille omistettaviksi.
Serkku tulikin vihdoin ratsastaen kantavalla aasintammalla, jonka
satulaa peitti kirjava matto tai loimi. Sancho satuloi Rocinanten ja
pani kuntoon harmonsa sekä varusti haarapussinsa, jonka
vahvisteeksi tuli serkun yhtä hyvin varustettu eväslaukku, ja niin he
lähtivät matkaan sulkeutuen Jumalan varjelukseen ja sanoen
jäähyväiset kaikille ja suuntasivat kulkunsa kohti Montesinon
kuuluisaa luolaa.

Matkalla Don Quijote kysyi serkulta, mitä lajia ja laatua hänen

askarruksensa, ammattinsa ja opintonsa olivat, ja serkku vastasi
opiskelevansa kaunotieteitä, pitävän työnään ja tutkimuksenaan
kirjoittaa ja julkaista kirjoja, joista kaikista oli yhteiskunnalle suurta
hyötyä eikä vähemmän huvia. Eräs niistä oli nimeltään Tutkimus
ritaripuvuista, jossa hän oli kuvaillut seitsemänsataakolme eri pukua
kaikkine väreineen, valiolauseineen ja vertauskuvineen. Niistä hovin
herrat voivat juhlien ja huvien aikana valita ja ottaa minkä tahtoivat,
joten heidän ei tarvinnut käydä niitä keneltäkään kerjäämässä tai,
kuten sanotaan, ajatella päätänsä puhki yrittäessään keksiä sellaisia,
jotka vastaisivat heidän toiveitaan ja tarkoituksiaan.

— Minä näet annan mustasukkaiselle, ylenkatsotulle, unohdetulle

ja erossaolevalle kullekin semmoisen puvun, joka sopu ja sopii aivan
moitteettomasti. Minulla on tekeillä vielä toinenkin kirja, jonka nimi
tulee olemaan Muodonmuutokset[50] eli Espanjan Ovidius ja jonka
juoni on aivan uudenlainen ja erikoinen; minä näet jäljittelen siinä
Ovidiusta hullunkuriseen tapaan ja kerron, kuka oli Sevillan Giralda
ja Magdalenan enkeli, mikä oli Cordoban Vecinguerran veto-oja,[51]
mitä olivat Guisandon härät, Sierra Morena, Leganitosin ja Lavapiésin
suihkukaivot[52] Madridissa, unohtamatta Täikaivoa, Kultaista
enempää kuin Priorittarenkaan kaivoa, ja kaiken tämän minä kerron
käyttäen vertauskuvia ja kuvallisia lauseparsia, niin että esitys
samalla kertaa huvittaa, jännittää ja opettaa. Minulla on vielä kolmas
kirja, jolle annan nimen Lisäys Polydorus Vergiliukseen ja jossa
käsitellään olioitten keksimistä; se on erittäin oppinut ja
syvämietteinen teos, sillä minä olen siinä tutkinut ja kauniissa
muodossa esittänyt kaikki tärkeät seikat, jotka Polydorus on jättänyt
mainitsematta. Polydorus Vergilius näet unohti meille mainita,
kenellä maailmassa oli ensinnä nuha ja kuka on ensimmäisenä
käyttänyt voiteita parantuakseen ranskantaudista, mutta minä
osoitan tuon täsmällisesti ja esitän todistukseksi enemmän kuin
viisikolmatta eri tekijää, mistä kaikesta teidän armonne näkee, että
olen tehnyt työtä uutterasti ja että tämä kirja tulee olemaan
hyödyksi kaikille ihmisille.

Sancho oli kuunnellut erittäin tarkkaavasti serkun kertomusta ja

sanoi nyt:

— Kuulkaahan, hyvä herra, niin totta kuin toivon Jumalan suovan

teille onnea kirjojanne painettaessa, voitteko minulle sanoa — ja
varmaan voitte, koska kerran tiedätte kaikki — kuka on
ensimmäisenä ruopinut päätänsä; minä näet olen siinä uskossa, että
sen on täytynyt olla meidän ensimmäinen isämme Aatami.
 — Niin on varmaan laita, — vastasi serkku — sillä Aatamilla oli
aivan varmaan pää ja hiukset, ja koska hänellä ne oli ja koska hän
oli maailman ensimmäinen ihminen, niin hän varmaan toisinaan
raapi päätänsä.

— Sitä minäkin; — vastasi Sancho — mutta sanokaahan minulle

nyt: kuka heitti maailmassa ensimmäisenä häränpyllyä?

— Totta puhuen, hyvä ystävä, — vastasi serkku — en voi varmasti

vastata siihen kysymykseen nyt heti, ennenkuin olen asiaan
syventynyt. Minä ryhdyn sitä kysymystä tutkimaan, kun palaan
takaisin kirjojeni luo, ja vastaan teille toiste tavattaessa; eihän tämä
kerta liene viimeinen.

— Kuulkaahan, armollinen herra, — virkkoi Sancho — älkää viitsikö

nähdä semmoista vaivaa; mieleeni näet johtui juuri nyt vastaus
omaan kysymykseeni. Tietäkää siis, että ensimmäinen häränpyllyn
heittäjä tässä maailmassa oli Lucifer; kun hänet syöstiin pois
taivaasta, niin hän heitti häränpyllyä aina helvetin syvyyteen.

— Olet oikeassa, hyvä ystävä — sanoi serkku.

Don Quijote sanoi:

— Tuota kysymystä ja tuota vastausta sinä et ole keksinyt itse,

Sancho; olet kuullut sen joltakin muulta.

— Olkaa hiljaa, armollinen herra; — virkkoi Sancho — minä näet

vakuutan, että jos rupean kysymään ja vastaamaan, en pääse
päähän vielä huomennakaan. Niin on laita, sillä ei minun tarvitse
lähteä pyytämään apua naapurilta, jos tahdon kysyä tyhmästi ja
vastata mielettömästi.
 — Sinä, Sancho, olet puhunut paremmin kuin tiedätkään; — sanoi
Don Quijote — on näet henkilöitä, jotka kiusaavat itseään oppimalla
ja tutkimalla asioita, joista, kun ne on opittu ja tutkittu, ei ole hyödyn
rahtuakaan ymmärrykselle enempää kuin muistillekaan.

Näissä ja muissa hupaisissa keskusteluissa he kuluttivat päivän ja

majoittuivat illan tultua erääseen pieneen kylään, missä serkku sanoi
Don Quijotelle, että sieltä Montesinon luolaan oli vain kahden
peninkulman matka ja että hänen, jos oli todella päättänyt siihen
tunkeutua, täytyi hankkia itselleen köysi, johon sidottuna voisi
laskeutua sen syvyyteen. Don Quijote vastasi tahtovansa tutkia sen
pohjan, vaikka se ulottuisi aina helvetin kuiluun saakka. He siis
ostivat noin sata syltä köyttä ja saapuivat seuraavana päivänä kello
kaksi iltapuolella luolalle, jonka aukko on laaja ja avara, mutta
tuuheiden ja toisiinsa kietoutuneitten orjantappurapensasten ja
villien viikunapuitten, vadelmapensaitten ja karhunvatukkain niin
tarkoin peittämä, ettei sitä ollenkaan voi nähdä. Tultuaan paikalle
serkku, Sancho ja Don Quijote astuivat maahan, molemmat
ensinmainitut sitoivat ritarin vyötäisille köyden niin lujasti kuin
suinkin osasivat, ja heidän siinä häntä siteessään ja vyöttäessään
Sancho sanoi hänelle:

— Ajatelkaa, armollinen herra, mitä teette, älkää hautautuko

elävältä ja älkää astuko tuonne alas, missä olette kuin pullo, joka
lasketaan kaivoon kylmenemään. Eihän tämä koske teidän
armoanne, eikä ole teidän asianne tutkia luolaa, joka on varmaan
hirmuisempi kuin mikään maanalainen vankikomero.

— Sido ja ole vaiti; — vastasi Don Quijote — tällainen yritys, hyvä

Sancho, on jätetty juuri minun suoritettavakseni.

Sitten sanoi opas:

 — Minä rukoilen teidän armoanne, herra Don Quijote, hyvin
katselemaan ja sadalla silmällä tutkimaan, mitä siedä alhaalla on;
siedä saattaa kenties olla seikkoja, joita voin käyttää teoksessani
Muodonmuutoksista.

— Rumpu on semmoisen miehen käsissä, joka osaa sitä lyödä —

vastasi
Sancho Panza.

Tämän jälkeen ja kun Don Quijoten köyttäminen oli päättynyt

(köyttä ei kiinnitetty hänen haarniskaansa, vaan asetakin päälle),
Don Quijote lausui:

— Olemme menetelleet harkitsemattomasti, kun emme ole

ottaneet mukaan pientä tiukua, jonka olisimme kiinnittäneet köyteen
pääni yläpuolelle ja jonka helinästä olisitte voineet kuulla, että minä
painun yhä alemmaksi ja olen vielä hengissä; mutta koska sille
asialle ei nyt enää mitään mahda, niin antaudun Jumalan huomaan,
joka minua johtakoon.

Sitten hän painui polvilleen ja lausui hiljaisella äänellä rukouksen

anoen Jumalaa avukseen ja saattamaan hyvään päätökseen tämän
vaarallisen ja ennenkuulumattomalta tuntuvan seikkailun. Sitten hän
sanoi kuuluvalla äänellä:

— Oi sinä minun tekojeni ja tunteitteni valtiatar, maanmainio ja

verraton Dulcinea Tobosolainen! Jos on mahdollista, että sinun
korviisi saapuvat tämän sinun onnellisen rakastajasi pyynnöt ja
hartaat rukoukset, niin minä rukoilen sinua sanomattoman
kauneutesi nimessä niitä kuuntelemaan, sillä ne eivät tarkoita mitään
muuta kuin ettet kiellä minulta apuasi ja suojaasi nyt, kun sitä niin
kipeästi kaipaan. Minä olen nyt hyppäämässä, painumassa ja
syöksymässä tässä edessäni olevaan kuiluun, vain näyttääkseni
maailmalle, ettei ole mitään niin mahdotonta, etten siihen ryhtyisi ja
sitä suorittaisi, kun vain sinä minua autat.

Niin sanottuaan hän astui kohti kuilua, mutta huomasi, että oli
mahdotonta sinne heittäytyä tai edes päästä kuilun partaalle
raivaamatta itselleen tietä käsivarsiansa voimalla tai miekaniskuilla.
Senvuoksi hän tarttui miekkaansa ja alkoi hakata ja raivata pois
luolan suulla kasvavaa pensaikkoa, ja siten syntyvä räiske sai
pensaikosta lehahtamaan lentoon erinomaisen suuria korppeja ja
variksia niin taajat parvet ja sillä vauhdilla, että Don Quijote keikahti
kumoon. Jos hän olisi uskonut enteisiin, niinkuin luotti katoliseen
uskoonsa, olisi hän varmaan pitänyt tätä pahana merkkinä ja olisi
luopunut aiheestaan lähteä sellaiseen vaaran paikkaan. Hän nousi
kumminkin jälleen seisomaan ja huomattuaan, ettei pensaikosta
enää singonnut ylös korppeja eikä muita yöllisiä lentäjiä, kuten
yölepakoita, joita oli korppien kanssa sieltä lähtenyt, hän alkoi
serkun ja Sanchon köyttä löyhdyttäessä painua peloittavaan kuiluun.
Hänen hävitessään luolan aukkoon Sancho antoi hänelle
siunauksensa, teki lukemattomia ristinmerkkejä hänen ylitseen ja
sanoi:

— Jumala ja Ranskanvuoren madonna[53] sekä Gaetan pyhä

kolmiyhteys[54] ohjatkoot sinua, sinä vaeltavan ritarikunnan kukka,
kerma ja vaahto! Sinne sinä nyt painut, sinä maailman suurin
sotaurho, sinä, jonka sydän on terästä ja käsivarsi pronssia! Jumala
sinua ohjatkoon, sanon vielä kerran, ja tuokoon sinut vapaana,
terveenä ja vioittumattomana takaisin päivän valkeuteen, jonka nyt
jätät hautautuaksesi tuohon etsimääsi pimeyteen!
 Suunnilleen samat toivotukset ja rukoukset lähetti serkku hänen
jälkeensä.

Don Quijote huusi huutamistaan kehoittaen heitä päästämään

enemmän köyttä, ja he päästivät sitä vähitellen. Kun hänen
huutoansa, joka kuului luolasta kuin putken läpi, ei voinut enää
kuulla, olivat he jo päästäneet alas sata syltä, ja koska heillä ei enää
ollut köyttä, pitivät he parhaana vetää Don Quijoten jälleen ylös. He
odottivat kumminkin noin puoli tuntia ja alkoivat sen ajan kuluttua
lappaa köyttä, mikä kävi aivan helposti ja heidän huomaamatta
mitään painoa. Siitä he otaksuivat, että Don Quijote oli jäänyt alas,
ja Sancho, joka todella niin uskoi, itki katkerasti lappaen samalla
köyttä sangen vikkelästi saadakseen selville asian todellisen laidan.
Mutta ehdittyään lappaa, kuten heistä näytti, hiukan enemmän kuin
kahdeksankymmentä syltä he tunsivat painoa ja ilahtuivat siitä kovin.
Vihdoin, kun jäljellä oli vain kymmenen syltä, he näkivät selvästi Don
Quijoten, jolle Sancho huusi:

— Tervetullut takaisin, armollinen herra; me jo luulimme, että

olitte jäänyt sinne iäksenne.

Mutta Don Quijote ei vastannut sanaakaan, ja vedettyään hänet

maan päälle he huomasivat, että hänen silmänsä olivat kiinni ja että
hän näytti nukkuvan. He laskivat hänet maahan ja irroittivat köyden,
ja hän ei herännyt vieläkään. Mutta he kääntelivät ja pyörittelivät,
pudistelivat ja ravistelivat häntä niin kauan, että hän pitkän ajan
kuluttua vihdoin tuli tajuihinsa ja oikoi jäseniään, ikäänkuin raskaasta
ja sikeästä unesta heräten. Hän katseli ympärilleen kuin
kauhistuneena ja virkkoi:

— Antakoon Jumala teille anteeksi, hyvät ystävät, että olette

temmanneet minut kaikkein miellyttävimmästä ja ihanimmasta
elämästä ja näystä, mitä kukaan ihminen on milloinkaan nähnyt tai
kokenut. Nyt minä totisesti vasta oikein ymmärrän, että kaikki tämän
elämän ilot häipyvät pois kuin varjo ja unennäkö ja lakastuvat
niinkuin kedon kukkaset. Oi sinä onneton Montesinos! Oi sinä
vaikeasti haavoittunut Durandarte![55] Oi sinä kovia kokenut
Belerma! Oi sinä kyyneleinen Guadiana ja te kovaosaiset Ruideran
tyttäret, joiden virrat osoittavat, kuinka paljon itkunhelmiä on
valunut teidän kauniista silmistänne!

Serkku ja Sancho kuuntelivat erittäin tarkkaavasti Don Quijoten

sanoja, jotka hän lausui niin murheellisesti kuin olisi sanomaton
tuska puristanut ne hänen sydämestään. He pyysivät hartaasti häntä
selittämään, mitä tarkoitti, ja kertomaan, mitä oli nähnyt tuossa
helvetinkuilussa.

— Helvetinkuiluksiko te sitä nimitätte? — virkkoi Don Quijote. —

Älkää antako sille semmoista nimeä, sillä se ei sitä ansaitse, kuten
kohta saatte nähdä.

Hän pyysi heiltä jotakin syötävää sanoen olevansa kovin

nälkäinen. He levittivät serkun satulaloimen viheriälle nurmelle,
vetivät haarapussista esiin muonaa, istuutuivat siihen kaikki kolme
hyvässä sovussa ja ystävyydessä ja nauttivat samalla kertaa
päivällisen ja illallisen. Kun sitten satulaloimi oli jälleen korjattu pois,
sanoi Don Quijote Manchalainen:

— Älköön kukaan nousko, vaan kuunnelkaa, lapseni, molemmat

tarkkaavasti.

Kolmaskolmatta luku.
 Niistä ihmeellisistä seikoista, joita mainio Don Quijote kertoi
nähneensä Montesinon syvässä luolassa, mutta jotka ovat niin
mahdottomia ja suurenmoisia, että seikkailun todenperäisyyttä
epäillään.

Kello lienee ollut neljä iltapäivällä, kun pilviin peittynyt aurinko,

luoden himmeätä ja hillittyä valoaan, teki Don Quijotelle
mahdolliseksi helteestä kärsimättä ja rasittumatta kertoa kuuluisille
kuulijoilleen, mitä oli nähnyt Montesinon luolassa. Hän aloitti
kertomuksensa seuraavaan tapaan:

— Noin kahdentoista tai neljäntoista sylen syvyydessä on tässä

luolassa oikealla puolella niin suuri ontelo, että siihen mahtuvat
muulien vetämät suuret vaunut. Siihen tulee hiukan valoa
muutamista raoista tai rei’istä, joiden aukot ovat etäällä
maanpinnalla. Minä näin tuon onkalon ehdittyäni jo väsyä ja
kyllästyä riippumaan köydessä ja liukumaan alaspäin tuossa
pimeässä tyhjyydessä ilman mitään varmaa ja määrättyä suuntaa, ja
senvuoksi päätin mennä tuohon suojaan hetkeksi lepäämään. Minä
huusin teille pyytäen teitä olemaan päästämättä enempää köyttä,
kunnes teitä jälleen siihen kehoittaisin, mutta te nähtävästi ette
kuulleet sanojani. Käärin siis kokoon alas laskemanne köyden, tein
siitä pyöreän kasan ja istuuduin mietteissäni siihen, harkiten, miten
minun piti menetellä päästäkseni luolan pohjaan, kun minulla ei ollut
ketään, joka olisi minua kannattanut. Kun istuin siinä mietteissäni ja
epäröiden, valtasi minut yhtäkkiä ja tahtomattani erittäin sikeä uni,
ja sitten minä odottamatta, ollenkaan tietämättä, miten se
oikeastaan tapahtui, jälleen heräsin ja havaitsin olevani kaikkein
kauneimmalla, miellyttävimmällä ja ihanimmalla niityllä, mitä luonto
voi luoda tai ihmisen kekseliäinkään mielikuvitus kuvitella. Avasin
silmäni, hieroin niitä ja havaitsin kohta, etten nukkunut, vaan olin
todella valveilla. Siitä huolimatta koettelin päätäni ja rintaani
saadakseni varmuuden, olinko siinä itse, vai oliko sijassani jokin
olematon haamu ja kummittelija; mutta tunto, tajunta ja mielessäni
tapahtuva järkevä harkinta antoivat minulle varmuuden, että olin
siellä aivan sama kuin nyt olen tässä. Kohta senjälkeen tuli näkyviin
komea kuninkaallinen palatsi tai linna, jonka muurit ja seinät
näyttivät olevan läpikuultavaa kirkasta kristallia. Sitten avautui kaksi
suurta ovea, ja minä näin niistä tulevan vastaani kunnianarvoisen
vanhan miehen, jolla oli yllään sinipunaisesta kankaasta tehty pitkä
viitta, joka viisti maata hänen jäljessään; hänen hartioillaan ja
rinnallaan oli viheriä atlas-kaista, jollaisia korkea-arvoiset
kirkonmiehet käyttävät, päässä hänellä oli musta baretti, ja hänen
lumivalkoinen partansa ulottui vyötärystä alemmaksi. Hänellä ei ollut
mitään aseita, mutta hän kantoi kädessään rukousnauhaa, jonka
helmet olivat tavallisia pähkinöitä suuremmat, ja joka kymmenes
helmi oli tavallisen strutsinmunan kokoinen. Hänen ryhtinsä,
käyntinsä, arvokkuutensa ja komea hahmonsa, kukin seikka erikseen
ja kaikki yhdessä, herättivät minussa hämmästystä ja ihastusta. Hän
saapui luokseni ja ensi työkseen sulki minut kiinteästi syliinsä
lausuen sitten: »Urhoollinen ritari Don Quijote Manchalainen, me,
jotka elämme lumottuina tässä yksinäisyydessä, olemme jo kauan
toivoneet saavamme nähdä sinut, jotta sinä voit kertoa maailmalle,
mitä sisältää ja itseensä kätkee tämä Montesinon luolan nimellä
mainittu syvä kuilu, johon olet tunkeutunut, tehden siten urotyön,
jonka suorittaminen on säästetty yksin sinun voittamatonta sydäntäsi
ja sinun hämmästyttävää rohkeuttasi varten. Tule kanssani, sinä
maanmainio herra; minä tahdon näyttää sinulle ne ihmeet, joita
sisältää tämä läpikuultava palatsi, missä minä olen alinomaisena
päällikkönä ja ylivalvojana, sillä minä olen itse Montesinos, josta