Graph Theory A Problem Oriented

Approach Wei Zhi

Go to download the full and correct content document:
https://ebookgrade.com/product/graph-theory-a-problem-oriented-approach-wei-zhi/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Algorithmic Graph Theory 1th Wei Zhi

https://ebookgrade.com/product/algorithmic-graph-theory-1th-wei-zhi/

ebookgrade.com

Kryger's Sleep Medicine Review A Problem Oriented Approach

https://ebookgrade.com/product/krygers-sleep-medicine-review-a-
problem-oriented-approach/

ebookgrade.com

Modern graph theory

https://ebookgrade.com/product/modern-graph-theory/

ebookgrade.com

Extremal Graph Theory

https://ebookgrade.com/product/extremal-graph-theory/

ebookgrade.com
Chromatic Graph Theory

https://ebookgrade.com/product/chromatic-graph-theory/

ebookgrade.com

First Course in Graph Theory A

https://ebookgrade.com/product/first-course-in-graph-theory-a/

ebookgrade.com

Brief Introduction to Spectral Graph Theory A

https://ebookgrade.com/product/brief-introduction-to-spectral-graph-
theory-a/

ebookgrade.com

Combinatorics and Graph Theory

https://ebookgrade.com/product/combinatorics-and-graph-theory/

ebookgrade.com
Another random document with
no related content on Scribd:
 Sentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottamaan
taikka kaikkia yhdellä paivällä valmiiksi pyytää.

7. Ei ole maitokan makia suusta miehen suuttunehen, parrasta

pahastunehen.

Elkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suuttuttako muistaen,

ettei tahdo kauniitkan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.

8. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa

suurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.

Ei käytä, kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kun onkan.

9. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.

Aivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.

10. Kultanen kotielanto! jos on vaikia vatsalle, niin on helppo

hartioille.

Hyväpä asia onki, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan, ilman

pakkoa, talosta erota.

11. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.

Sanotaan köyhillä taikka muuten onnettomilta, joilla on työläs

nähdä, mistä apua eli turvaa saada.

12. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.

Kuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotai löytyy.

MEHILÄINEN V. 1837.
Helmikuulta.

Huolilauluja.

1.

Osakkahan onni valvo,

Lykyllisen lyyrätteli,
Minun malkion makasi.
Tuuvitti minun emoni,
Waapotteli vanhempani,
Ovensuussa, orren alla,
Kätkyessä vaivasessa.
Erotti minun emoni
Poies muista lapsistansa,
Poies puolelta kotoa;
Jäin kun jäniksen poika
Soille soikarrehtamahan,
Palolle papahtamahan.
Tuuli taitto haavan oksan
Jänön pojan puoliseksi.

2.

En kulu minä kukissa,

Enkä vanhane vakoissa;
Kulun kuivissa sanoissa,
Wäsyn silmävääntelöissä.

3.

Kylä kyllinki puhuvi,

Naapuri naputtelevi,
Elävän minun ilossa,
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia.

4.

Jos oisi käeltä kieli,

Kukkujalta kulkkutorvi,
Kukkuisin jokasen kuusen,
Mäjeltäisin kaikki männyt,
Kaikki lehmät lellättäisin.
Tuolla kukkuisin kovemmin,
Kuss' on kurjat kulkemassa,
Waivaset vaeltamassa.
Mistä tunnen huolellisen,
Arvoan sananalasen?
Tuosta tunnen huolellisen,
Arvoan sananalasen:
Alahalla vyön pitävi,
Alempata henkiävi.

5.
 Oli mulla muoto muinen,
Kasvot kaunihinnäköset;
Nyt on kasvot kaiennehet,
Muoto muualle ruvennut,
Murhe tuonut mustan muovon,
Huoli kasvon kaientanna.

6.

Käyn mä kymmenen kyleä,

Samoan sa'an taloa;
En löya sitä sisarta,
En sitä emosen lasta,
Jolle ma sanon sanani,
Minun mielihauteheni.

Jos sanon minä sinulle,

Niin sanot sinä savulle,
Savu pihtipuoliselle,
Pihtipuolinen pihalle,
Piha muille vierahille;
Wieras sen viieksi tekevi,
Kyläläinen kymmeneksi.

7.

Kumman kukko, laajan lintu!

Miksis niin varahin laulot,
Allittelit aikaisin?
Etsa' sillon laajon laula,
Etkä vienon vierettele,
 Kun sa viejähän viluhun,
Paiskatahan pakkasehen.

8.

Muill'on onni työn tekevi,

Haltia rahan hakevi,
Minun onneni makaavi
Kiven alla, kinnas käessä,
Havun alla hattu päässä.
Yks on lehmä maammollani,
Sen häjy häräksi muutti,
Piru pitkäpiimäseksi;
Härän söi susi keväillä,
Minä maiotta makasin,
Kesän voitta kellittelin.

9.

Ikävät on illat pitkät,

Päivät kahta katkerammat.

Jälkimaine. Tämmöisiä, mielestämme hyvin kauniita lauluja löytyy

vielä paljo Suomessa, vaan koska ovat hajalla kansan suussa, yksi
siellä, toinen täällä, niin vaikia lieneeki niitä kaikkia kerätyksi saada.
Jos niitä jollai olisi tiedossa, niin hartaimmasti pyydämme, saada
niitä tässä kirjassa präntättäväksi, taikka, että jollai muulla tavalla
ilmiantasivat heidät. Waikka taitavat monelta vähäpatösiksi näyttää,
niin tosi kuitenki on, ettei semmoisia enää heti maahan synny ja että
entisetki vuosi vuodelta kansan muistosta katoavat. Tulevilla kuilla
aiomma pränttayttää, mitä meillä niistä on koottuna, nyt vaan näistä
nykysistä joitakuita lausumisia erittäin:
 1:sessä. Osakkahan onni jne. Kullaki ihmisellä luultiin erityinen
onnenhaltiansa olevan, toisella viriämpi ja muuten parempi, toisilla
laiskempi, kehnompi. Osakkahan s.o. osallisen, onnellisen. Lyyrätteli
eli liikku ilosena, leikitteli. Malkion, melkiän, polosen, vaivasen.
Tuuvitti, kiikutti, souti, heiasi. Kätkyessä, kehdossa, tuutussa,
va'ussa. Puoleltaan kotoa, kotopuoleltaan, kodista.
Soikarrehtamahan, hyppäilemään (isoilla askeleilla).

2:sessa. En kulu minä kutissa jne. Kuutiksi (kutiksi?) paikon

sanotaan pienempiin veneisiin eli ruuhiin laitettua erityistä
souturakennusta sillä mahdilla, että hangat ovat laitoja ulompana;
vakomiselta taasen ymmärretään kyntämistä. Niin muistuttaaki sana
vakoissa muinasaikaista elämää, jona juhtain kaipuussa ihmisillä
kynnettiin, eikä vaan mahtanutkan olla se helppo työ vetajällä. Waan
mikä vielä sitäi vaikiampi rasitus, kun auran veto ja kuutissa soutu,
näiden sanain saajalla lie ollut, arvatkoon itse lukiamme.

3:nessa. Kylä kyllinki sanovi jne. Köyhä huonemies (loisi, koturi)

toivo yhä talon isännäksi päästä. Niin pääsi ja rikastu. Waan mitkä
huolet hänellä ennen olivat omasta elosta, monikertautuvat isäntänä
ollessa koko suuren perehen elosta ja muusta talouden toimesta.
Niin sano hän:

"Kylä kyllinki puhuvi,

Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia."

Kera huokasi hän ja sano: "voi kun minua ei koulutettu, jotta olisin
papiksi päässyt. Kelläpäs kuitenkan on huokiampi elämä, kun
papilla." Näin ajatellen rupesi voimainsa mukaan lukemaan ja pääsiki
viimmen papiksi. Talonpoikana oli hänellä kyllin huolta maasta ja
perehestäan, nyt pappina ollen sai vielä uuden murehen siitä, kuinka
voisi koko seurakuntaa vannotun valansa jälkeen opetetuksi,
neuotuksi ja hyödytetyksi saada. Ja taasen saneli hän huolissaan:
"Kylä kyllinki puhuvi, Naapuri naputtelevi jne."

Ei sotaherran etua voita mikän, rupesi hän nyt ajattelemaan. Pian

tuliki sota maahan, hän kokosi talonpojat, lähti niiden kanssa
vihollista vastustamaan, voitti esinnä pienemmät joukot ja viimmen
suuremmatki. Kuningas siitä tiedon saatua käsketti hänen
puheillensa ja kysy, jos ei tahtoisi sotapäämieheksi ruveta.
Ruvettuaan jo luuliki onnen voittaneensa, vaan pian havatsi taasen
erehtyneensä. Sillä jo sodanki aikana toisinaan piti kesken yötä
unisialta pitkillenki ja vaivaloisille matkoille lähteä, toisinaan nähdä
kaatuvan parahimmia ystäviä vierestänsä. Ja rauhan tehtyä hän ei
kuitenkan saanut rauhassa eleä. Sillä jos ei tahtonut peräti toisista
vierautua ja kaikkein katseltalvaksi tulla, piti hänen yhtäläiseen ja
usein halki yökaudetki herraspidoissa käydä eli kotonansa samalla
tavalla elää, korttilyönnissä, tanseissa ja muussa turhuudessa, joka
kansan silmissä näytti ilolta, vaan hänestä kovin vaikiaksi ajan
tuhlaamiseksi. Niin vieläki lausu hän monasti yksinäisillä hetkillään,
sanoen:

"Kylä kyllinki puhuvi jne."

"Niin mikä minua viimmen oikialle onnen tielle saattaisiki", arveli

hän, "tosiaanki ei ole'kan koko maailmassabmuuta oikein onnellista
ihmistä, kun kuningas yksinään." Niin ajatellen jopa saattiki viimmen
onni hänen kuninkaaksi. Millä tavalla se tapahtui, tulisi pitkäksi
kertoa,' vaan kuninkaana ollessaan nousi yhdeltä haaralta
nalkävuodet ja kuolettavaiset taudit maahan, toiselta vihollinen. Hän
levottomuudesta ja huolilta alammaistensa tähden ei saanut
usiampaan yöseen untana silmiinsä ja havatsi vasta oikiaan
onnettomuuteen joutuneensa. Wiimmen kuoli hän ja taisiki niin
lepoon päästä, vaan sitä ennen sanottiin hänen usein toivoneen
kuninkaasta ollen päästä jälle entiseen elämäänsä talonpojaksi eli
huonemieheksiki. Ja monasti kuultiin hänen sanovan:

"Kyla kyllinki puhuvi.

Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni.
Riemut ratki raskahia."

Ei siis ole'kan kaikki kultaa, ku kiiltää, kaikki hopiata, ku hohtaa.

4:nessa. Wäha toisella tavalla ennen präntätty (k. Kantele, 2 Osa,

s. 33). Wäjeltäisin, menostaisiy, äänneltäisin, kaikkuisin. Lehvät,
oksilliset haarat puussa, ryhevät puunoksat. Lellättäisin, liikuttelisin,
heiluttelisin, tuuvittelisin.

5:nessa. Oli mulla muoto muinen jne. Pieni runonen, jota toisinaan
olen kuullut naisten huolissaan laulevan. Muuten sanotaan
sanalaskun tavoin:

Murhe tuopi mustan muovon, huoli harmajan hapenan.

6:nessa. Käyn mä kymmenen kyleä jne. Wähä erilailla ennen

präntätty.
 7:nessä. Kumman kukko, laajan lintu jne. Näyttää, kun olisi
palkollisen sanoja, joka kukolle toru varahin väkeä herättämästä ja
siitä häntä uhkasi tappaaki. Wienon, kummalla äänelläsi.

8:nessa. Muill' on onni työn tekevi jne. Tämäki pieni runo

muistuttaa maamiestemme joutavasta luulosta, erityisen haltian
kullaki ihmisellä olevan, vaikkei ole'kan kellänä muuta haltiata, kun
yhteinen Jumala ja itsensä. Se erotus, joka nähdään ihmisten
vaihilla, nimittäin, että toiset pienemmilläki tiloilla ja saaleilla aina
elävät hyvin ja asuvat rahallisna, toisilla eivät riitä suurimmatkan
palkat ja muut saaliit, vaan tahtovat aina velanalasna olla; se tulee
useimmitenki ihmisen omasta syyttämästä, ei haltiasta, hyvästä tahi
pahasta.

9:nestä. Sananlaskun tavoin välistä huolellisten suussa kuultava.

Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.

(Lisää Tammikuun lehteen).

Suuremmista tulenvahingoista säily Braahen kaupunki kauan ja

aina vuoteen 1810 asti, mutta vainoin, kato-vuosien, tautiaikain
kovat seuruut ovat valitettavasti paljo pahaa tehneet Braahessaki.
Ison vainon aikoina Kaarlo XII:n hallitessa muuttausi enin osa
asukkaista tavaroineen Tukhulmiin. Rauhan tehtyä v. 1721 palasivat
jälle syntymäpaikoilleen — vaan mimmoisille asemille! Suuri osa
kaupunkia tuhkana, kirkko ja muut polttamattomat huoneet
hevosnavettoina, lintuin pesinä, kaikella tavalla sovastuna, pihat ja
kadut paksulta heinää kasvavina. Wasta vähitellen monimuotisella
yrittämällä taisi kaupunki siitä tuhosta tointua. Muutamia aikoja
ennen (1696—1697) oli iso kulkutauti vuoden sisässä Braahesta ja
Salosta yhteen luettuna tappanut 477 henkeä.

Braahen jälkisaikasista tapauksista saamma mainita seuraavat.

Wuonna 1785 laitettiin kirkon ja seurakuntain kululla uusi

urkuvärkki.

1791, 7 Huhti-kuuta, sai Braahe ulkokaupan oikeuden ja omituisen

tullikontuorin. Oli kyllä jo vuonna 1765 annettu Braahelaisille lupa
ulkomailla kauppaa käydä, mutta Oulun, Waasan eli Kokkolan tullin
kautta.

1810, yöllä 6:tta vastaan Lokakuuta, palo suurin ja paras osa

kaupungista yhteensä 70 taloa ja samassa raastupaki.

1815 oli kaupungissa 20 avonaista kauppapuotia, nykyään vieläi

usiampaa, uudessa, paremmin raketussa kaupunkiosassa. Talojen
luku on 100 suurempien, pienempien.

1819, 2 Syyskuuta, kävi korkiamuistosin Keisari Aleksanderi

Braahen kaupungissa ja kirkossa.

1820 laitettiin kivimuuri kirkkotarhan ympäri.

1831 laitettiin tiimakello torniin uurisepältä Matti Eikiltä

Pyhäjoesta. Siitä makso kaupunki 300 riksiä Ruotsin velkarahaa.

1832 oli asukasten luku 1600; kahdeksankymmentä vuotta ennen

ei ollut kun korkeinta 700 asukasta Braahessa.

Porimestareja Braahessa alusta nykysiin aikohin.

 1. Henrikki Korte, Saksan maalta, Porimestari 1650, kuoli 1680.

2. Henrikki Korte, edellisen poika, syntynyt 1647, Porimestari

1680, kuoli 1706.

Hänellä oli kaksi poikaa, joista Gabrieli isänsä jälkeen Porimestari,

Henrikki sotapalvelossa. Wuonna 1701 tuli tämä Saksalaisen
vaimonsa kanssa Breemin maalta Braaheen ja oli sillon Kornettina.
Kaksikymmentä vuotta jälkeen taikka 1721 oli hän Everisti Puolan
kuninkaan Stanislain armeiassa, lähti sitte mainitun Stanislain
seurassa Franskan maalle, pääsi siellä Amiraaliksi ja korotettiin
kreivisäätyyn nimellä Dekorte (de Corte). Toisen kerran oli hän
joutunut rikkaisiin naimisiin Weissenpurista. Ensimmäisistä
naimisistaan oli hänellä poika Stanislai.

3. Gabrieli Korte, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari

1707, kuoli Tukhulmissa 1728.

4. I.W. Wikmanni, Porimestari 1730, pääsi 1741 Savon maahan

tuomariksi.

5. Reinh. Joh. Stormanni, esinnä Raatimies ja Notari, sitte

Porimestari 1742, k. 1743, 31 vuoden vanha.

6. Henrikki Klovensiiki, Porimestari 1744, kuoli 1757, 55 vanha.

7. Samuel, Lithovius, Porimestari 1758, k. 1765, 61 muoden

vanhana.

8. Kaarlo Mentseri, Porimestari 1767, k. 1805, 69 vanha.

Usiamman kerran Herrainsäätykokoukseen valittu.

9. Matti Wilanderi, Porimestari 1806, k. 1815, 62 v. vanha.

 10. Adolphi Fredrikki Westmanni, synt. 1780, Porimestari 1816,
pääsi tuomarivirkaan Iinsalmeen 1828.

11. Gregorius Gummerus, synt. 1793, Porimestari 1828,

Asessoriksi yletty 1835.

Braahen Kirkkoherroista ja Kappalaisista on ennen tili tehty

kirjassa Åbo Stifts Herdaminne af C.H. Strandberg, Sedn. Del. s. 166
e. Maan mitä mainitussa kirjassa s. 167 Kirkkoherran Mathesiuksen
esiisistä sanotaan, ei ole juuri yhteen käyvä meidän Braahesta
saatuin tietomme kanssa, joissa suvun esiisä sanotaan Joakimin
kaksosta, Saksenista, Suomeen tulleen ja sama Kirkkoherra M.G.
Mathesius ennen Braaheen tultuansa olleen ensimmäinen Kollega
Turun koulussa. Kirkkoherra, Johannes Ehomae Londinus, mainitaan
Salosta sukusin olleen, jonka tähden poika itsensä Saloniukseksi
nimitti.

Muutamia muita muistettavia nimiä Braahessa.

Blakmanni, Oke, raatimies, syntynyt Kalmarin läänissä Ruotsissa,

eli puolen ikänsä Braahessa ja kuoli 1705, vanha 54 vuotta. Lahjoitti
Braahen kirkkoon 400 talaria (hopiossa?), kouluun 100 talaria ja
vaivasille 100.

Forbus, Hansu, jonka isä oli Skotlandissa syntynyt ja pormari

Oulussa. Poika Hansu oli Braahen ensimmäi- nen pormari, sitte
raatimies kaupungissa, nimismies Salossa ja Siikajoessa 30 muotta,
myöhemmin pitäjänkirjottaja mainituissa pitäjissä, joku aika vouti
Iinsalmessa, ensimmäinen kirkkoväärti Braahessa, kuoli 88 vuoden
vanhana 1710, elettyänsä 60 vuotta Braahessa, Hänestä ja
veljestänsä Kasperista levesi Forbuksia maahan, joka suku ei
kuitenkan tätä nykyä ole kovin leviä.

Niemi, Simona, eli sata yksitoista vuotta ja kuoli 1691. Haudattiin

pojanpoikansa hautaan.

Sovio, Matti, kuoli ennen muotta 1690. Hänestä on jo ennen

mainittu ja samate miten nykysten Somelius- suku hänestä alko.

Suomalaisnimisiä Braahen asukkaita.

Api (?) 1697.[3] Brokko(?) 1727—89. Ervasti. Hajanen (Hajahn)

1815. Haru 1697. Heikkinen 1807. Hemmikoski 1735. Houru 1708.
Hämmilä 1697. Häm- mälä 1691. Ikonen 1712. Karhunen 1697. Kello
1697. Kemi 1702. Kinnunen 1692. Kyllynen 1697. Lakka 1767. Lanki
1697—1759. Lankila 1697. Leinonen 1767. Mankinen 1691. Memmi
1691. Monkanen 1739—1788. Mukala 1697—1748. Märsy 1714.
Nevalainen 1701. Niemi 1691—1740. Niskanen 1741—1772. Nivala
1693. Paakula 1705. Palo 1711—1744. Pappila 1696—1711. Pirtula
1690. Purainen 1697. Purhalaks 1697. Rappoi 1697. Matikainen
1709. Rehu 1697. Ruotsa- lainen 1690. Räsänen 1736. Saari 1744.
Simi 1710. Sipilä 1738. Sivonen 1792. Soudio 1709. Sovio 1710.
Likka 1772. Wakkulainen 1698. Wirto 1680. Wähä 1699—1772.

[3] Otetut pitkästä reisteristä, jossa on paljo muitaki Braahen

asukasten nimiä, vaan joilla ei taida sopia tätä kirjotusta pitkittää.
Luettavina vuosina kuolivat ensimmäiset eli viimmeset suvusta.

Katrina Maunuttaresta.
 (Muualta).

Ruotsin mainiolla Kuninkaalla Gustaavo I:mäisellä joka Danskan

kovasta vallasta ja paaviuskon erehyksistä maansa pelasti, oli
usiampi lapsi. Wanhin näistä, Eirikkä XIV, tuli isänsä perästä (m.
1560) hallitukseen, nuoremmat, Juhana ja Kaarlo, vasta jälempätä.
Mainittu Eirikkä, ehkä ei muuton herjattava mies vaan kuitenki
pahoilta ystäviltä yllytetty ja välistä mielipuolisesti itsensä käyttäväki,
joutu viimmen veljensä Juhanan käsiin, joka, ryöstettyä
kuninkaallisen istumen, vankina häntä säilytti Turun linnassa ja
monessaki muussa paikassa, myrkyllä viimmen surmaten (m. 1577).

Kuningassa ollessaan kosi Eirikkä monessaki riikissä, vaan, ei

onnistuen, rakastu viimmen halpasäätyseen oman maansa tyttäreen.
Tämä oli Katrina Maunutar, jonka isä Eirikän päävartioissa oli ollut
ensiksi sotamiessä, sittä korpraulina. Tyttönä istukseli Katrina
kaapungin paltalla myöen pähkinöitä, sillä ruokansa tienaava.
Moniasti kulki Eirikkä ohite; kolmitoistavuotiaan tyttären loistava
kauneus pysty heti silmiinsä ja paikallapa ytattiki hovineieksi
sisarelleen, ruhtinatar Elisabethalle. Nuori Katrinapa kaikkinaisien
opetuksien pikasisti pystyvä käytti itsensä aina hyvätapasesti, siististi
ja kaikille mieliksi. Päimä päivältä kukoisti kauneutensa yhä
ihanammaksi. Hänestä Wielä jällellä löytyvät kuvailevat mahtuvat
olla pahasti sattuneita, sillä niissä hänen muotonsa ei ole tavattoman
kaunis; vaan kaikki senaikuset tarinoitsiat, yksin Eirikän
vihamiehetki, mainitsivat hänestä kuin kauniintenki kauniimmasta.
Niin Eirikästäki; syämensä sitousi tähän aina kiintiämmin. Joka
sopivassa tilassa pyysi hän Kaarinalle suosiotansa näyttää; joka
vaikuttiki sitä enemmin kuta ihanampi ja, kuni muuten tahto,
rakastettavampi herra Eirikkä oli. Korkeuelta ja vielä enemmin
rakkauelta mietelty jopa annaksinki kokonansa rakastetun Eirikkänsä
suosioon. Tästä hetkestä erosi Eirikkä muista vaimoloista: Katrina oli
hänelle kaikki kaikessa. Kosiotuumat vierasmaisille ruhtinattarille
lakastuvat, ja, Katrinasta lapsen synnyttyä, päätti Eirikkä mielessään
hänen kuninkaalliseksi aviovaimoksensa korottaa.

Eräs fänderikki, nimeltä Maksimiliani, liikutettu hanki Kaarinan

kauneuelta, oli jo tätä heti hoviin tultua kosjonut; hokevat muutamat
jo kihlonneenki. Jälestä täyty hän kuninkaalle rakastettunsa heittää,
saaen ensiste käskyn sotajoukon kanssa Norjaan paeta. Ei raahtinu
polonen paeta ennen hukatun morsiamensa vielä kerran nähtyä, ja
pistäyten hovikartanolle pujottausi naisten huoneeseen, siellä tätä
tavataksensa. Waan sisään käytyänsä siottiin hirmustuneen
kuninkaan käskystä, joka ystävänsä Yrjänä Pietarin pojan kautta
anto hengetä tuomitun ja säkkiin salvatun raukan jokeen viskoa.

Rahvas ei arvannut syytä, mistä Eirikkä Katriinaan niin oli

suostunut. Penkovat loihtojuomilla kuninkaan lumotuksi. Kaarina ei
konsa hallitustöihen ryhtyä pyrkinyt; vaan kuitenki luuli Yrjänä
Pietarinpoika arvonsa Kaarinan hommalla kuninkaan silmissä
sorrettavan. Senvuoksi koki puolluksinensa vääräin kantelemusten ja
muun senlaisen juonen nojassa tätä kuninkaan vihoin saaha; maan
eipä onnistanu. Heiän paha ilki havattua, kauhistu Eirikkä kokonaan
ja oisiki panetteliain valta pysähtynyt, jos ei Katrina hyvästä
syämestään itse heille oisi armoa anonu.

Kuninkaan rakkaus oli muuttumaton. Kaunosina kesäiltasina sousi

hän ystävinensä Mälärin järvelle. Sillon, Katrina aina oli muassa, ja
kuningas kohtasi häntä koko suosiollaan ja kunnioittamisellaan. Illat
kulutettiin kukkakeoilla laulaen, kisaten ja leikkiä laskien. Ehtoon
tultua kotiin palatessa istu Eirikkä Kaarinansa luona, tähyten
ehtoruskoa ja kimaltelevaisia tähtiä, muin selkiällä taivosella, muin
kirkkaassa veenpovessa, kuunnellen myös lauluja kaukana rannalla
polskuttavista veneistä. Laulut laulettiin kuninkaan käskyllä; usein oli
hän itse sekä laulun että nuotin laatinut. Näistä lauluistansa on
muuan meidän aikoin asti säilyny, josta näytteeksi pistämmä tähän
eräät suikaleet:

Ei Kaarinalla rikkautta,
Mitäpä siitä huolinkaan;
Hänellä ompi rakkautta
Ja se paras minusta vaan.
Seuratkoon miki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän.

Jos ruunu päässähän ei loista,

Loistaapi muoto kaunoinen.
Parempoa en tunne toista,
Jos onki muista halpanen.
Seuratkoon miki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän.

Muut lennelköötkin korkialle;

Mun ompi maassa matkani.
Ja senmä näytän maalimalle
Ett' ompi Kaisa kultani.
Seuratkoon miki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän.

Hyvästi jää nyt armahani!

Levätkös yösi rauhassa!
Minäp'en luovu sanastani,
Ja kaikk' on Herran hallussa.
 Seuratkoon miki mieltähän
Mie en heitä tyttöän.

Päivä päivältä kasvoki kuninkaan rakkaus Katrinalle. Wiimmen,

anottua ja saatua vallansääystöltä luvan naia mieltänsä myöten
hyvän eli halpasen, vihitti hän itsensä salaa Katriinaan, samate
tehtiin lapset laillisiksi kuningasistumen perillisiksi. Keväillä v. 1568
synnytti Kaarina Gustaavo nimisen pojan, jonka hyvin juhlallisesti
kastettaissa äitiki heimoneen vapasukuseen säätyyn korotettiin.

Jälempätä päätti Eirikkä pitää julkiset häät ja Katrinan

kuninkaalliseksi puolisokseen ruunauttaa. Samalla olivat Saksan
hertuan Maunun ja ruhtinatar Sohvian häät piettävät. Ylimmäiset
vallan herrat kutsuttiin, ei kukaan uskaltanu vastahakoisuuttansa
näyttää, kaikki lupasivat tulla, yksin hertuatki. Määrätyllä päivällä
(4:tenä Heinäkuuta v. 1568.) vihki heiät Arkipispa Laurentius Petri.
Pietari Braahe talutti morsianta vihkituolille, kolme ritaria kannattivat
eellä ruunua, riikin omenata ja valtikkaa; neljä kannattivat Katrinan
päällä heiluvaa kullittua taivailemaa; kaksi kuninkaan Neuoista pitivät
kumpaa, ennen julkista vihkimistä saatua, lasta teltan alla, jonka
kautta ne laillisiksi julistettiin. Päivällä jälkeen ruunattiin Katrina
kaikkiin tavallisten juhlakäytösten ohessa. Ruunattaissa oli
ruununkantaja lämpimältä menehtyny ja puottanu pitimensä lattialle.
Rahvaassapa kuiskuteltiin toinen toiselle tämän muka pahaa
vastaruunatulle ennustavan.

Waan eipä tarvittukan aavistavaisia merkkiä Eirikän tulevasta

onnesta. Wiisaammat ja älykkäämmät tämän jo päättivät vissiksi,
varsinki jalkavaimon ruunattua.

Hertuat Juhana ja Kaarlo eivät sinne tulleetkana luvattuansa.

Waan he nostivat kapinan veljeänsä Eirikkätä vastaan, ottivat hänen
vangiksi ja, kaikkien suostuessa, nousi Juhana kuninkaalliselle
istumelle.

Kun jo mainittiinki oli Katrina aniharvoin sekaunut Eirikän

hallitukseen; ei muuten kun hirmusista töistä häntä poistaaksensa.
Hänen leppysä ja lauhkia mielenlaatu oli kaikille tuttu; ja Eirikän
vangittua ei hänen vihamiehetkän Katrinaa sortaneet vaan antavat,
jos alussa kohta pienenki ruokon. Kun sallittiin oli hän miehensä
luona, keventäen sillä tämän kovaa onnea. Ei hän myös antaunu
mihinkään kapinakokeehen. Tämä hiljanen ja siviä elämä teki hänen
kaikilta rakastetuksi ja kuningas Juhana lahjottiki hälle kaikenlaisia
etuja. Eirikän kuoltua annettiin hänelle v. 1577. neljä taloa Suomessa
ynnä vähän hopeita; v. 1578. sai hän sata päivätyötä viljelläksensä;
v. 1581 lahjottiin hän Liuksalan kuninkaan talolla Satakunnassa ynnä
26:tta muulla kartanolla ja v. 1582. taasen yhellätoista talolla. Niin
näytti Juhana, katuin veljentappoansa, jääneelle leskelle kokevan
mahollisesti hyvästi kostaa. Elämänsä lopulla muisti häntä unelleen
Juhana, lisäten v. 1590 taasen Katrinan sisälletuloja. Myös Kaarlo
hertua näytti hälle hyvän suosionsa.

Niin eli Katrina kunnian ja rakkauen alasena. Kaksi lapsistansa,

Heikki ja Arnoldi, kuolivat nuorella iällä. Gustaavo asu iäti ulkomailla.
Tytär Sigri naitiin Suomen Laamannilta Heikki Lavunpoika Totilta.
Wävyneen, tyttäreneen ja tytön lapsine vietti Katrina vanhat
päivänsä unhotuksissa vaan onnellisena, ihanassa ehkä syrjäsessä
Liuksalassaan. Korkiat mehtävät vuoret, lehtevät kunnaat,
ihastuttavat pellot, vihertävät laksot ja välissä kirkkaita järviä
suikertelevaisilla puroilla ja kohisevilla putouksilla yhistetyt; kaikki ne
muuttivat langenneen, vaan jällen paratun mainion majan paratisiksi.
Muisto hänen hyvästä mielenlaadusta ja hyväntahtoisuuesta elää
vielä kaksi vuosisataa jälistä rahvaan muistossa niillä tienoin.
 Sen vaihillä häirysi vielä sisällinen kapina isänmaas- sansa.
Sigismundi, kuolleen Juhanan poika, ja Kaarlo hertua sotivat
keskenään kuninkaallisesta arvosta. Myös Suomeen ja syrjäiseen
Satakuntaanki levesi Ruotsista tämä verinen vaino. Olli Stenbokki,
joka ennen oli Eirikkätä sortanu ja mangiuessa hirmusesti rääkännyt
oli näillä seuvuin Sigismundin puolluksen esimiessä. Waikka enempi
kuin viiskymmmenvuotias, ei oltu kuitenkaan villi mielenlaatunsa
parannu, ja sanoilla ja kirjotuksillaki oli Kaarlo hertuata hävyttömästi
kyllä haukutellut. Hän saatiin nyt vangiksi, siottiin puuhun, ammuttiin
läpi monilla kuulilla, kaivettiin maahan paikalle, kun metsän peto.
Tämä tapahtu likellä Liuksalata. Katrina sai pian tieon vanhan
vainojansa surkiasta lopusta. Salaa lähetti muutamia palvelioitansa
kaivamaan ja liinaamaan ruumista, sittä kunniallisesti vihittyyn
maahan hautauttain.

Katrina Maunutar maipu m. 1612. kuoleman uneen, hauattiin Totin

hautauskammioon Turun tuomiokirkossa, jossa hänelle rakettu
muistomerkki vielä on nähtävä.

Mielen liikunnoista (Wimmoista).

Mielen liikunnot koskevat ruumiiseenki, sillä niin ovat henki ja

ruumis välillänsä yhdistetyt, ettei kumpikan mitään yksinänsä kärsi.
Lepo, toivo, tytyväisyys ja kohtuullinen ilo pitävät ihmisen terveenä
ja vielä toisinaan parantavat sairaanki. Waan vahingollinen on
ylellinen ilo ja riemu, jos liiallinen suru, murhe ja alamielisyyski.
Koska äkilliseltä mielenliikunnolta joku kovasti kohdataan, pitää
vaatteet ja nauhat hänen päällänsä heti hellitettämän, raitista ilmaa
oven ja akkunain aukomalla huoneesen laskettainan, kylmää vettä
juoda annettaman ja kovemmissa tapauksissa suoniki aukastaman ja
lavemankia pantaman. Wielä tarkemmin tulee sairaan äkillisiä
mielenliikuntoja varoa ja, min moipi, kaikki surut ja murheet
mielestänsä heittää. Hän elköön itseänsä murheilla vaivako, vaan
luottakoon ja toivokoon kaikki Jumalan sallimisesta hänelle hyväksi
olevan, jos kohta hän aina ei sitä kasittäisikän. Kaikillenki sairaille,
vaan erittäin lapsensynnyttäjille, heikoille, kivulaisille ja
herkkäluontosille on senlainen mielen levotus varsin tarpeellinen.

Ilosta ja huvituksista.

Kauniit ilot, leikit ja huvitukset ovat rasitusten jälestä

virvottavaisia. Kohtuullisesti nautittuna ne kartuttavat sekä ruumiin
että mielen hyvää, panevat veren ja muut nesteet paremmin
liikkeelle. Töistä päästyä sopii siis itsekunki ilahutella itseänsä ja
toimittaa muillenki, erittäin lapsille ja nuorelle kansalle syyttömiä
huvituksia. Itsekullaki iällä ovat huvituksensa. Hypyt, tanssit,
moninaiset kisat ja leikit, kiekon ja pallon nakkelot, lymysit, hiipat
j.n.e. ovat kyllä syyttömiä ja somia huvituksia nuorukaisille, jos vaan
katsotaan, ettei mitään tapaturmasta vahinkoa sattuisi ja ettei niitä
ylimäärin pitkitetä tahi ettei mitään tarpeellista työtä niiltä viivytetä.
Joka yhä huvituksia etsii, niillen tulee ikäväksi huvituksetki eikä
heistä ole viimmen minkän ilon nautitsiata.

Jos vanhatki voisivat nuorukaisten ilohin yhtyä, niin olisi se kyllä

kaunis. Tavallisesti he kuitenki viipyvät tarinoillansa oluen ja tupakan
vaiheilla. Eikä ole tämäkän heille kielty, jos vaan olutta ei muuteta
paloviinaksi ja kauniita tarinoita noitumisiksi. Kovin laihoille ja
vereville viemistys vioissa ja niillen, jotka paljo sylkevät
tupakoiessansa ei ole tupakka terveellinen. Wäkevä nuuska rikkoo
helposti nenän ja purutupakka on maksalle vahingollinen.

Satuja.

1. Kissa ja Leivonen.

Leivonen joutu kerran Kissan kynsiin. Ei katti kuitenkan ollut häntä

ilman syytä tappavinansa, vaan sanoi: "sinä mukoma suhiset tuolla
ilmassa, ettei sinulta toinen saa unirauhaakan ja vieläpä pitää sitäi
peljätä, ettet oikein päälle putoaisi. Waan nyt tuleeki siitä kerrallansa
loppu." Leivonen sano: "en minä veisuillani kellenkän
rauhattomuutta tee, vaan laulelen ihmisille sekä muille elämille iloksi
ja suosioksi. Eikä tarvitse sitään pelätä, että kenenkään päälle
putoaisin. Enpä nytkän ilmasta putoamalla kynsiisi joutunut." "Waiti,
vastasi katti, ja tiedä se, etten minä elä tyhjällä pakinalla!" Samassa
söi suuhunsa onnettoman.

Löytää syitä, joka lasta piestä tahtoo.

2. Susi ja Hevonen.

Wanha nälkänen susi juoksenteli metsässä ja, kun ei voinut

ajettaviansa tavata, mietti seuraavan keinon. Laino puvun ketulta ja
valhepuvussaan hevosen laitumella nähtyä astu lähemmä ja sano
itsensä tohtariksi, kysyen, eikö olisi hevosella mitään vammaa
parannettavaa. Hevonen, ehkä heti tunsi hänen sudeksi, ei ollut
tuntevinaan ja lausu: "voi kuinka käviki onnellisesti, että, hyvä
tohtari, satutta tulemaan! Wastikään astuin puikon jalkaani,
auttakaapa minua siitä!" Susi lupasi ja kyykistihen hevosen taakse,
juuri kun tutkimaan paikkaa. Waan samassa kun jo sukasi suunsa
toista syödäksensä, sai semmoisen kumauksen hevosen kaviosta,
että lenti kuinka kauas paikalta. Sen tehtyä hevonen juoksi pois ja
nauro palkaksi tohtarillensa.

Pahalla on paha palkka, taikka Niitä kaloja saadaan, kuita

ongitaanki.

3. Mies ja hevosensa.

"Lähde pois ruunani, lähde, juokse, pakene kerkiämiseen;

vihollinen tulee ja viepi sun muuten." Niin sano mies hevosellensa.
Sihen vastasi hevonen: "no jos tulee, mikäpä sitte? luuletko hänen
kaksi satulaa selkääni asettavan?"

Äiä on huolta orjuuessa, isännyyessä enempi,

taikka

Ei tyhjästä ottamista.

4. Miehet ja Rahakukkaro.
 Kaksi miestä kulkeissaan löysivät rahakukkaron. Ei kumpikan olisi
toiselle osaa rahoista antanut. "Minä sen ensin näin", sano toinen ja
toinen sano: "minä sen ensin ennätin tieltä ylös ottaa." Niin menivät
oikeuteen ja oikeus tuomitsi kukkaron keskeä poikki miesten välillä
leikattavaksi, vaan rahat keräjäkuluiksi jäämään.

Ei riidoissa rikastuta

taikka

Parempi laihai sovinto, kun lihavai voitto.

5. Sammakko ja Härkä.

Summako näki härjän laitumella ja kadehtien härjän suuruutta

ajatteli: "enkö toki minäi paisuisi tuommoiseksi, jos oikein vedän
henkeä mahani täyteen." Samassa veti henkeä sisäänsä, pöyhistihen
ja kysy pojiltaan: "miksi näettä, joko olen johonki määriin härjän
suuruinen?" "Et toki," vastasivat pojat. Niin veti toiste enemmin
henkeä puoleensa ja kysy: "enkö vieläkän olisi härjän veronen?" "Et
vieläkän," vastasivat taasen pojat. Oikein innoissaan yritti vieläki
enemmin henkeä saada, vaan samassa pakahtu ja kuoli.

Luonnossansa mies lujempi, tavoissansa taitavampi,

taikka

Ylpeys saattaa lankeamaan.

 Suomen kansan Arvutuksia.

1. Syösty kultanen korento, ikkunasta akkunahan.

2. Kaksi Turjan Lappalaista hiihtoa hivuttelevi yksiä eräsaloja; ei

taia sinä ikänä toinen toistahan tavata.

3. Tervarinta tietä käypi, karvarinta katkuttavi.

4. Eespäin iltasella, takaperin aamusella.

5. Ukko kolmehampahinen, kesät syö, makoaa talvet.

Osviittoja. 1. Päiväpaiste. 2. Reenjalakset. 3. Hevonen ja reki. 4.

Akkunan lauta. 5. Aura.

Suomen kansan Sanalaskuja.

1. Soisi orja yön tulevan, vanki päivän valkeavan.

Eritiloissa on ihmisillä eritoimotuksensaki.

2. Käypi viisaski vipuhun, hullu huhtovi sivute.

Welvollisuutemme kyllä on, aina eteemme ajatella. Jos vielä sitteki

toisinaan onnettomasti sattuu, niin levottava kuitenki on tietä,
itsensä tehneen, mitä ihmisen mukaan taisi.

3. Suu saatti suen ritahan, kieli kärpän lautasehen.

Moniki onnen etsossa löytää surmansa.

 4. Ei sika sinistä tieä, lammas langan painiosta.

Tuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki

yhdenkaltaisna.

5. Kuultuahan koirai haukkuu, eikä aina nähtyähän.

Saahan maailman asioista haastella, vaikk' ei kaikkia oikein

tunnekan.

6. Kuuluu kurikan ääni, naulan päähän napsuttaa.

Pienempi on suuri vielä kehnompansa rinnalla.

7. Kyllä kova kenkä jalan sylkyttää.

Kova onni opettaa ylävänki tasasesti elämään.

8. Mielellään koira merrassä, kun kauniisti kannetaan.

Suosio ja hyvä oletus tekee vaikiammatki tilat kärsittäviksi, jos ei

mieluisiksi.

9. On sitä mieltä metsolla, jos metsonki ampujalla.

Ei kenkään ole yksin viisas; löytyy toisiaki.

MEHILÄINEN W. 1837.
Maaliskuulta.

Kadonnut.

Läksi poika puolukkahan,

Toinen poika mustikkahan,
Kolmansi jänön jälille,
Koukkupolven polkumille.
Tuli poika puolukasta, 5
Toinen poika mustikasta;
Ei tullut jänön jäliltä,
Koukkupolven polkumilta.

Läksi isä etsimähän

Olutveellä otrasella, 10
Kakrasella kannikalla,
Leivällä rukehisella.

Etsi pientä poiuttansa,

Kultaista omenuttansa;
Eip' on löyä pojuttansa, 15
Kullaista omenuttansa.

Läksi emo etsimähän

Olutveellä otrasella,
Kakrasella kannikalla,
Leivällä rukehisella. 20

Etsi pientä pojuttansa,

Kullaista omenuttansa;
Eip' on löyä pojuttansa,
Kullaista omenuttansa.
Läksi veikko etsimähän 25
Olutveellä otrasella,
Kakrasella kannikalla,
Leivällä rukehisella.

Etsi pientä velleänsä,

Kultaista omenattansa; 30
Eip' on löyä vellyttänsä,
Kullaista omenuttansa.

Läksi sikko etsimähän

Olutveellä otrasella,
Kakrasella kannikalla, 35
Leivällä rukehisella.

Etsi pientä vellyttänsä,

Kullaista omenuttansa;
"Missäpä olet, veikko rukka?
Tule poies, veikko rukka!" 40

"Emmä pääse, sikko rukka!

Pilvet päätäni pitävät,
Hattarat hivuksiani.
Wipu toista jalkoani
Päästä päätä, Päivän poika, 45
 Silmiä hyvä sikiä;
Silmät tähtiä lukevi,
Sääret honkia hosuvi.

Kuu kulta, jumalan luoma,

Lähes päätä päästämähän, 50
Syötä Karjalan kaloja,
Kuvetjärven kuorehia."

Jälkimaine. Tämä yksinkertanen runo on Wenäjän puolelta

Karjalasta peritty ja lienee kylläki vanha, koska Päivän poikaa ja
Kuuta poika siinä rukoilee vivusta itsiänsä päästämään.

Naimaruno.

Saatanhan minäi sanoa

Ja panna paperin päälle,
Nuoren kansan nähtäväksi,
Miten ennen on eletty;
Ainapa huvempi aika, 5
Jos on jotai e'essä.

Olipa kerran keisti tyttö,

Joka kulki koriana,
Silkin karttunin sisässä,
Kiirehesti kirkkotiellä. 10
Kun sitte tuli sisälle,
Herran hnoneseen hojotti,
Lakois huonot lattialle
Saman sankarin jaloissa.
Sitte koipesi koria, 15
Lähti kirkon lehterille,
Etupenkkihin pöjötti.
Peilin sievästi sivalsi,
Johon kahta kasvojansa,
Kahto kaulansa visusti. 20
Helottipa kultahelmet,
Niitä käänteli käellä,
Sovirteli sormillansa;
Sitte päätänsä siveli,
Kohenteli koriasti. 25

Joutupa mukoma neiti

Morsiaksi muutamalle,
Talonpojalle hyvälle,
Joka piti pieksukengän,
Hatun halvan ja matalan, 30
Sarkavaatteilla vaelsi.

Wiikon muutaman perästä

Ihan läksi iltasella
Poika kulkemaan kotoa
Naisen luoksi lauantaina. 35
Sitte sinne tultuansa,
Päästyä pimiän tullen,
Naisen luoksi lämpösehen;
Toinen alkapi torua:

"Kuinka kulet kutjuttelet 40

Kehnosti kun kerjäläinen!
Oisit ostanna paremmat
Saapas kengät kelvolliset,
Aika'anturat alaasi,
Hankkinut hatun paremman, 45
Hyvin korkian kopalta,
Werkavaattehet hyvätki
Laullensa laittanunna,
Ettet sarassa samoisi.
Ka'pas monta muuta miestä, 50
Nuorta miestä naimatonta,
Kun ne kulkevat isosti,
Uurivyöllä astuilevat,
Werkavaattehet komiat,
Hatun koppa korkiampi, 55
Saappahat hyvät samate,
Jotta palkit paukkoavat.
Sin' et huoli semmoisista,
Wielä viivyt viinan luona,
Rouvituvissa tuhiset." 60

Eipä enä ensinkänä

Maata poika malttanunna,
Wiipyä sialla sillä.

Kun oli kuullut kunniansa,

Pistihen ulos pihalle, 65
Otti lasin lakkarista,
Ryyppäis siitä oiva ryypyn.
Siirsi jällehen sisälle,
Wutkastihen vuotehelle,
Naisen luoksi lämpösehen. 70