Hallitus suunnittelee uutta kiristystä työttömille

Hallitus aikoo kiristää velvoitteiden laiminlyönnistä seuraavia työttömyysturvan karensseja ensi vuodesta alkaen, käy ilmi HS:n näkemästä asiakirjasta.

Asiakas menossa Helsingin työllisyyspalveluiden toimipisteeseen Pasilassa. Työnhaun ja palveluiden laiminlyönnistä voi seurata karenssi eli työttömyysetuuden väliaikainen menettäminen.

Hallitus aikoo kiristää työttömyysturvan karensseja eli työttömille langetettavia rangaistuksia velvoitteiden laiminlyönnistä. Asia selviää Helsingin Sanomien näkemästä työ- ja elinkeinoministeriön asiakirjasta.

Hallituksen työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä on asiakirjan mukaan linjannut valmistelun aloittamisesta maaliskuun 20. päivänä. Kyse on uudesta suunnitelmasta, josta ei ole linjattu esimerkiksi hallitusohjelmassa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat