Terry Griffiths
Terry Griffiths (16. lokakuuta 1947 – 1. joulukuuta 2024[1]) oli walesiläinen snooker-ammattilainen, joka on peliuransa jälkeen toiminut valmentajana ja tv-kommentaattorina[2]. Griffiths voitti maailmanmestaruuden vuonna 1979 ollen ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa mukana.
Ura lyhyesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terry Griffiths pelasi amatöörivuosinaan upeasti, mutta hänen ei odotettu tekevän niin suurta vaikutusta ammattilaispiireissä kuin mitä hän lopulta teki. Griffiths oli kahdesti maailmanmestaruuskisoissa finaalissa, joista hän voitti ensimmäisen vuonna 1979, mutta hävisi 1980-luvun hallitsijalle Steve Davisille vuonna 1988. Vuonna 1979 Griffiths voitti mestaruutensa sijoittamattomana pelaajana, eli hän tuli turnaukseen karsintojen kautta[3]. Maailmanmestaruuden lisäksi Griffiths voitti myös toiseksi arvostetuimman (nykyään myös ranking-turnauksen) UK Championshipin sekä useita muita ammattilaisturnauksia. Griffiths lopetti pelaajauransa vuonna 1997.
Pelaajauran jälkeen Griffiths on toiminut ammattipelaajien Stephen Hendryn, Mark Williamsin, Marco Fun, Allister Carterin sekä Mark Allenin valmentajana. Selkeästi parhaiten näistä on menestynyt Stephen Hendry, joka on kaikkien aikojen menestyksekkäin snooker-ammattilainen. Valmentamisen lisäksi Griffiths toimii myös BBC Sport -kanavan kommentaattorina.
Turnausvoitot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranking-turnaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muut turnaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- World Trickshot 1994, 1992
- Welsh Professional Championship 1988, 1986, 1985
- Pot Black 1984
- Irish Masters 1980–1982
- UK Championship 1982
- Masters 1980
- World Cup (joukkue: Wales) 1980, 1979