Tämä on lupaava artikkeli.

Salomoninsaaret

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Salomoninsaaret
Solomon Islands
lippu vaakuna

Valtiomuoto parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Kuningas
Kenraalikuvernööri
Pääministeri		 Charles III
David Tiva Kapu
Jeremiah Manele
Pääkaupunki Honiara
9°28′S, 159°49′E
Pinta-ala
– yhteensä 30 407 km² [1] (sijalla 140)
– josta sisävesiä 3,2 %
Väkiluku (2014) 721 455[1] (sijalla 168)
– väestötiheys 23,7 as. / km²
– väestönkasvu 2,7 % (2019)
Viralliset kielet englannin kieli
Valuutta Salomoninsaarten dollari (SBD)
BKT (2013)
– yhteensä 1,6 mrd. USD [2]  (sijalla 195)
– per asukas 2 203 USD [2]
HDI (2019) 0,567 [3] (sijalla 151)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 26,1 % [4]
– teollisuus 15,7 % [4]
– palvelut 58,2 % [4]
Aikavyöhyke UTC+11
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
– Britanniasta
7. heinäkuuta 1978
Lyhenne SB
Kansainvälinen
suuntanumero		 +677
Tunnuslause To Lead is to Serve (Johtaminen on palvelemista)
Kansallislaulu ”God Save Our Solomon Islands”

Salomoninsaaret[5] tai Salomonit[6] (ent. myös Salomonsaaret) on saaristovaltio Tyynellämerellä. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa ja sijaitsee Papua-Uuden-Guinean itäpuolella suureksi osaksi Salomonin saaristossa. Salomoninsaaret koostuu yli 990 saaresta, joiden yhteispinta-ala on yli 30 000 neliökilometriä ja asukasluku vuoden 2019 väestönlaskennan mukaan 721 455.[1] Maan pääkaupunki on yli 130 000 asukkaan Honiara[1], joka sijaitsee Guadalcanalin saarella. Valtaosa maan väestöstä on melanesialaisia ja uskonnoltaan kristittyjä. Salomoninsaaret päätyi Ison-Britannian siirtomaaksi 1800-luvun lopulla ja itsenäistyi 7. heinäkuuta 1978. Toisen maailmansodan aikana saarilla käytiin merkittäviä taisteluita Japanin ja Yhdysvaltojen välillä. Salomoninsaaret kuuluu nykyään Kansainyhteisöön.

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmakuva Salomoninsaarilta

Salomoninsaarten pääsaaret muodostuu pitkästä saariryhmästä, joka ulottuu yli 1 500 kilometriä Papua-Uudesta-Guineasta kaakkoon. Salomoninsaaret kuuluu eteläisen Tyynenmeren suurimpiin saaristoihin ja sijaitsee noin 1,3 miljoonan neliökilometrin vesialueella. Salomoninsaarten yli 990 saaresta yli 320 on asutettuja. Suurimmat saaret ovat Guadalcanal (5 336 km²), Malaita (3 840 km²), Santa Isabel (3 380 km²), Choiseul (3 200 km²), Makira (3 188 km²) ja New Georgia (2 145 km²).[7] Maapinta-alaa Salomoninsaarilla on 30 407 neliökilometriä.[1]

Pääsaaret ovat vuoristoisia, ja niiden korkein huippu on 2 330 metrin korkuinen Mount Popomanaseu Guadalcanilla. Pääsaaret kulkevat käytännössä kahdessa rinnakkaisessa luoteesta kaakkoon kuuluvassa jonossa. Pohjoiseen ketjuun kuuluvat muun muassa Choiseul, Santa Isabel ja Malaita ja eteläiseen Vella Lavella, Uuden-Georgian saaret, Savo ja Guadalcanal. Guadalcanalista 555 kilometriä itään on vielä pienempi Santa Cruzin saarten ryhmä.[8] Rennell on puolestaan maailman suurin koralliatolli, ja saaren itäosa kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.[9] Monet pienemmistä saarista ovatkin hiekan ja palmupuiden peittämiä atolleja.[10]

Geologisesti Salomoninsaaret ovat osa Papua-Uuden-Guinean Uuden-Irlannin saaresta alkavaa ja Vanatuun jatkuvaa vulkaanista kaarta.[8] Saarilla on tulivuoria, joista osa on aktiivisia. Santa Cruzin saariston Tinakula ja merenalainen Kavachi purkautuvat säännöllisesti muutaman vuoden välein. Saaret ovat myös geologisesti aktiivista, ja pieniä maanjäristyksiä tapahtuu usein.[10]

Toukokuun lopulta joulukuun alkuun asti saarilla vallitsee kuivakausi ja kaakosta puhaltavat tuulet saavat aikaan miellyttävän lauhkean ilmaston. Joulukuun puolivälistä toukokuun puoliväliin monsuunituulet tuovat saarille sadekauden, jonka aikana lämpötilat ja kosteus ovat korkeampia ja sateet voimakkaampia. Pääkaupunki Honiarassa sataa keskimäärin 2 150 millimetriä vuodessa, mikä on vähemmän kuin suurimmassa osassa muuta maata.[11] Vuotuinen sademäärä on noin 3 050 millimetriä.[10] Päivälämpötilat vaihtelevat 27 ja 32 asteen välillä ja öisin se saattaa tippua noin 19 asteeseen.[11]

Salomoninsaarten maantieteellisestä eristyksestä johtuen niillä on päässyt kehittymään runsaasti kotoperäisiä eläinlajeja, kuten 69 lintulajia, joita ei tavata missään muualla, sekä useita jyrsijä- ja lepakkolajeja. Ihmisten mukana tulleet kissat ovat kuitenkin tehokkaasti hävittäneet useimmat Guadalcanalin alkuperäiset nisäkkäät. Saarilla elää kaikkiaan 47 nisäkäslajia, joista 26 on melkein tai täysin kotoperäisiä. Kasvillisuustyypeistä voidaan erottaa mangrovesuot, makeavetiset suot, alankojen ja vuoriston sademetsät sekä osan vuotta kuivat metsät. Guadalcanalilla on myös jonkin verran ruohikkoa.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salomoninsaaret asutettiin arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden perusteella noin 4 000 – 5 000 vuotta sitten.[13] Salomonin saariston pohjoisosista, Papua-Uuteen-Guineaan kuuluvulta Bukan saarelta on löytynyt todisteita 30 000 vuotta vanhasta asutuksesta.[14] Sieltä väestö jatkoi itään ja etelään Vanuatuun, Uuteen-Kaledoniaan ja Fidžille sekä Polynesian Tongalle ja Samoalle.[13] Ensimmäiset asukkaat puhuivat austronesialaisia kieliä.[11]

Varhaisimmat todisteet Lapita-kulttuurista on Santa Cruzin saarilta noin vuodelta 1500 eaa.[15] Tässä vaiheessa suurin osa ihmisistä eli pienissä kylissä heimoalueilla ja harjoitti kaskiviljelyä, kalastusta, metsästystä, veistosten veistämistä, kudontaa ja kanootin rakennusta. Esi-isiä palvottiin ja verikostojen, pääkallonmetsästyksen sekä kannibalismin harjoittaminen oli yleistä.[11]

Eurooppalaisten tulo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalainen löytöretkeilijä Álvaro de Mendaña de Neira vieraili saarilla vuonna 1568 ja uudestaan vuonna 1595. Mendañan tavoitteena oli perustaa alueelle siirtokunta, mutta hän kuoli malariaan, ja selviytyjät palasivat kahden kuukauden kuluttua takaisin Peruun, josta he lähtivät alun perin matkaan.[11] Mendaña löysi saarilta kultaa ja nimesi ne kuningas Salomon mukaan Salomoninsaariksi luultuaan löytäneensä yhden hänen tarunhohtoisista kultakaivoksistaan.[16]

Englantilainen löytöretkeilijä Philip Carteret vieraili 1767 Santa Cruzin saarilla ja Malaitalla. 1700-luvun lopussa alueelle tuli lisää löytöretkeilijöitä ja valaanpyytäjiä. Pahamaineiset santelipuun kauppiaat kävivät saarilla 1840-luvulta 1860-luvulle. 1860-luvulla merimiehiltä vaihdetut tuliaseet lisäsivät selvästi alueen sisäistä väkivaltaa. Samaan aikaan eurooppalaisten tuomat taudit tappoivat väestöä. Lähetyssaarnaajat olivat tähän aikaan aktiivisia muualla eteläisen Tyynenmeren alueella, mutta liikkuivat varovaisesti pahamaineisina tunnetuilla Salomoninsaarilla. Katkeruus eurooppalaisia kohtaan kasvoi ja useita lähetyssaarnaajia murhattiin.[11]

Britannian protektoraatiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Brittiläiset Salomonsaaret
Salomoninsaarelaisia sotureita vuodelta 1895

Orjakauppiaat veivät vuosien 1871 ja 1903 välisenä aikana 30 000 miestä Salomoninsaarilta työskentelemään Australian ja Fidžin sokeriruokoviljelmille. Tämä julistettiin aikanaan laittomaksi ja osa miehistä palasi takaisin. Lokakuun alussa vuonna 1927 Malaitalla puhkesi eurooppalaisia vastaan kapina, joka sai alkunsa veronkeräysmatkalla olleen englantilaisen virkamiehen surmasta. Seuraavana vuonna useita kapinallisia, heidän johtajansa Basiana mukaan lukien, hirtettiin silloisessa pääkaupungissa Tulagissa.[11]

Yhdistynyt kuningaskunta julisti 6. lokakuuta 1893 osan Salomoninsaarista protektoraatikseen ja laajensi aluetta vuosina 1897 ja 1898.[11] Siirtomaahallinnon luomisen taustalla oli estää työvoiman rekrytoinnissa tapahtuneita väärinkäytöksiä, mutta myös halu hallinnoida uudiasukkaiden ja paikallisten välisiä kontekteja sekä estää ranskalaisten maaliitokset.[15] Britannia luopui vuonna 1899 vaatimuksistaan Länsi-Samoalla ja sai vastineeksi Saksalta Shortlandsaaret, Choiseulin, Ontong Javan ja Santa Isabelan saaret.[11] Saksa piti itsellään vain pohjoisimmat Salomonin saariston saarista.[15]

Lähetyssaarnaajat yrittivät kitkeä pois paikallista kulttuuria ja julistivat vanhojen tapojen ja perinteiden harjoittamisen pahuudeksi. Taikuuden harjoitus ja pääkallonmetsästys vähenivät.[11] Siirtomaahallinto toimi pääosin sivistyneesti paikallisia kohtaan, mutta sen tarkoitus oli edistää erityisesti eurooppalaisten kauppiaiden ja uudisasukkaiden asemaa. Siirtomaalain rikkomisesta paikallisia rankaistiin usein ankarasti.[15]

Toinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltalaisia merijalkaväen sotilaita Guadalcanalilla toisen maailmansodan aikana.

Toisen maailmansodan aikana saarilla käytiin ankaria taisteluja. Japanilaiset valtasivat Shortlandsaaret huhtikuussa 1942. Tulagi vallattiin kolme viikkoa myöhemmin, ja japanilaiset alkoivat rakentaa kiitotietä Guadalcanaliin. Vuonna 1942 alueella käydyssä Savon saaren taistelussa japanilaiset hyökkäsivät Yhdysvaltojen kuljetuksia vastaan aiheuttaen vakavia tappioita. Yhdysvallat saavutti vähitellen ylivoiman, joka maksoi kuitenkin valtavasti miehiä molemmin puolin. Kuuden kuukauden kuluttua japanilaiset vetäytyivät Uuden-Georgian saarelta.[11]

Guadalcanalin taistelun aikana arviolta 30 000 japanilaista ja 7 000 amerikkalaista sai surmansa, ja Guadalcanalin pohjoisrannikolle upposi valtava määrä sota-aluksia. Vuoden 1943 aikana liittoutuneet saivat vallattua takaisin lisää saaria. Vuoden loppuun mennessä enää Choiseul ja Shortlandsaaret olivat japanilaisten hallussa, ja nekin saatiin takaisin Japanin antautumisen jälkeen vuonna 1945.[11]

Itsenäisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entinen pääkaupunki Tulagi tuhoutui pahoin sodan aikana, ja Honiarasta tehtiin uusi pääkaupunki. Sodan jälkeen Malaitalla syntyi Britannian valtaa vastustava Ma’asina Ruru -itsenäisyysliike, joka oli myös lastikultti. Liike kuihtui 1940-luvun lopulla tehtyjen massapidätysten sekä yhdysvaltalaisjoukkojen poistumisen jälkeen vuonna 1950.[11] Salomoninsaaret sai itsehallinnon vuonna 1976 ja itsenäisyyden 7. heinäkuuta 1978.[17]

Salomoninsaarten ensimmäinen pääministeri oli Peter Kenilorea, joka oli ollut aktiivinen politiikassa jo ennen itsenäisyyttä. Toinen itsenäisyyttä edeltäneen alan poliitikko, joka nousi pääministeriksi, oli Solomon Mamaloni, joka toimi hallituksen päämiehenä useaan otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla. Hänet korvasi elokuussa 1997 Bartholomew Ulufa’alu. Mamaloni jätti pääministerin paikan korruptiosyytösten takia.[15]

Vuonna 1999 puhjennut sisällissota käytiin Guadalcanalin alkuperäisväestöä edustaneen Isatubun vapautusliikkeen (tunnetaan myös Guadalcanalin vallankumousarmeijana) sekä Malaitan Eagle Forcen (MEF) välillä. Isatuban vapautusliike syytti malaitalaisten vievän Guadalcanalin tärkeimmät työpaikat sekä maat, ja se aloitti terrorin sekä väkivaltaisuudet alueen malaitanilaisia vastaan, jotka joutuivat pakenemaan pääkaupunki Honiaraan ja Malaitalle. Malaitalaisten etuja suojelemaan perustettiin Malaitan Eagle Force. Kesäkuussa 2000 MEF kidnappasi maan pääministerin Bartholomew Ulufa’alun, joka joutui eroamaan. Lokakuussa sotilasryhmittymät allekirjoittivat Townsvillen rauhansopimuksen Australian ja Uuden-Seelannin välityksellä. Vuoden 2001 helmikuussa allekirjoitettiin Maraun rauhansopimus, jonka tarkoituksena oli päättää kahden vuoden levottomuudet. Etninen jännitys muuttui yleiseksi laittomuudeksi, joka levisi muualle maahan. Maa lamautui, ja sen heikko talous romahti. Vuoden 2003 heinäkuussa Australian johtamat Tyynenmeren valtioiden poliisijoukot (Regional Assistance Mission to Salomon Islands, RAMSI) saapuivat Salomoninsaarille ja onnistuivat palauttamaan järjestyksen.[18][17]

Maanjäristys- ja tsunamituhoja vuonna 2007

Pääkaupunki Honiarassa käynnistyivät huhtikuussa 2006 suuret katumellakat, kun vastavalitun pääministerin Snyder Rinin epäiltiin ottaneen vastaan lahjuksia ulkomaalaisilta liikemiehiltä voidakseen ostaa itselleen valintaansa vaadittavan enemmistön. Väkijoukon viha suuntautui kaupungin kiinalaisvähemmistöön, jonka seurauksena suurin osa kaupungin chinatownista tuhottiin ja kiinalaisväestöä joutui pakenemaan ulkomaille. Snyder Rini erosi oltuaan virassaan vain kahdeksan päivää, ja hänen tilalleen valittiin Manasseh Sogavare ja mellakat loppuivat.[19]

Salomoninsaarilla tapahtui huhtikuussa 2007 Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan 8,1 momenttimagnitudin vedenalainen maanjäristys, jonka keskus oli 45 kilometriä eteläkaakkoon Gizon saaresta.[20] Järistys aiheutti voimakkaan tsunamin, joka iskeytyessään Gizolle surmasi kymmeniä ihmisiä ja jätti tuhansia kodittomiksi. Vuoden 2009 helmikuussa Salomoninsaarille julistettiin poikkeustila rankkasateiden aiheuttaman tulvimisen vuoksi. Vuoden 2010 tammikuussa tapahtui jälleen maanjäristys, jonka aiheuttamat maanvyöryt ja tsunami jättivät 1 000 ihmistä kodittomiksi.[21]

Huhtikuussa 2019 valittiin Manasseh Sogavare maan pääministeriksi. Tämä oli hänen neljäs pääministerikautensa, joista edellisin oli vuosina 2014–2017 ja ensimmäinen vuonna 2000.[22] Syyskuussa 2019 Salomoninsaaret solmi diplomaattisuhteet Kiinan kansantasavallan kanssa ja katkaisi samalla suhteensa Taiwaniin (Kiinan tasavalta), jonka Salomoninsaaret oli siihen asti tunnustanut.[23]

Marraskuussa 2021 maassa oli väkivaltaisia mellakoita. Valtion palveluihin, korruptioon ja maahanmuuttoon on ollut tyytymättömyyttä. Pääministeri Manasseh Sogavare syytti mellakoista ulkomaita ja puolusti päätöstä siirtyä Taiwanin liittolaisesta Pekingin leiriin. Hän pyysi joukkoja Australiasta maiden solmiman turvallisuussopimuksen perusteella.[24]

Hallinto ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen järjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääministeri Jeremiah Manele

Salomoninsaaret on brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluva parlamentaarinen demokratia ja perustuslaillinen monarkia. Salomoninsaarten valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki eli kuningas Charles III. Paikallisesti häntä edustaa viiden vuoden välein valittava kenraalikuvernööri, joksi vuonna 2024 valittiin David Tiva Kapu.

Maalla on yksikamarinen parlamentti, jonka 50 edustajaa valitaan neljä vuotta kestävälle kaudelle. Parlamentti valitsee pääministerin, joka toimii hallituksen päämiehenä. Kenraalikuvernööri nimittää muun hallituksen pääministerin suosituksesta.[25] Vuoden 2024 vaalien jälkeen pääministeriksi valittiin Jeremiah Manele.[26]

Salomoninsaarten puolueet ovat varsin löyhiä liittoumia, eivätkä ne ole kovinkaan järjestäytyneitä.[27] Vuoden 2019 vaaleissa peräti 21 edustajaa valittiin sitoutumattomana, ja suurimmat puolueet olivat Salomoninsaarten demokraattinen puolue ja Kadere-puolue, jotka saivat kumpikin 8 paikkaa. Pääministeriksi valittu Sogavarekin kampanjoi sitoutumattomana, mutta vaalien jälkeen hän uudelleenkäynnisti Ownership, Unity and Responsibility -puolueensa. Salomoninsaarilla ehdokkaiden puolueuskollisuus on varsin heikkoa, ja monet siirtyivätkin tukemaan OUR-puoluetta. Elokuussa 2022 sillä oli 34 edustajaa parlamentin 50 jäsenestä.[25]

Provinssit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salomoninsaarten provinssit.
Salomoninsaarten kartta

Salomoninsaaret jakaantuu yhdeksään provinssiin sekä pääkaupunkialueeseen (merkitty tähdellä).[28]

Provinssi Pääkaupunki Pinta-ala
km² [29] 		Asukasluku
(2019) [1]
1 Keskiprovinssi Tulagi 615 30 326
2 Choiseul Taro 3 837 30 619
3 Guadalcanal Honiara 5 336 154 150
4 Isabel Buala 4 136 30 399
5 Makira-Ulawa Kirakira 3 188 52 006
6 Malaita Auki 4 225 173 347
7 Rennell ja Bellona Tigoa 671 4 091
8 Temotu Lata 868 22 132
9 Läntinen provinssi Gizo 7 509 94 209
3* Honiara (pääkaupunkialue) Honiara 22 130 176
Salomoninsaaret Honiara 30 407 721 455

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salomoninsaaret on Maailmanpankin mukaan alemman keskitulotason maa.[30] Talous on hauras, ja suurin osa kansasta tukeutuu omavaraiseen tai puolikaupalliseen maatalouteen ja kalastukseen. Talous on kuitenkin kehittnyt vuonna 2003 päättyneen sisällissodan jälkeen, mutta vaikeuksia aiheuttavat maantieteelliset olosuhteet, sosioekonomiset kitkat, luonnonkatastrofit, puutteellinen infrastruktuuri sekä heikot valtiolliset instituutiot.[31] Koronaviruspandemian, vuoden 2021 levottomuuksien ja Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan takia Salomoninsaarten talous on laskenut vuosina 2020–2022.[32]

Kiina on selvästi Salomoninsaarten tärkein kauppakumppani, ja ennen koronapandemiaa 65 prosenttia viennistä oli puutavaraa Kiinaan. Vuosien 2001–2018 aikana puutavaran vienti kymmenkertaistui ja veti samalla vientitulot jyrkkään nousuun. Maa yrittää monipuolistaa vientiänsä, sillä 2010-luvun lopulla hakkuut ovat vähentyneet ja Kiinan talouskasvu hidastanut, mikä on vaikuttanut myös vientituloihin. Maan muita vientituotteita ovat kala, rahakasvit, kuten palmuöljy ja kopra, sekä mineraalit, kuten kulta ja hopea.[33] Vuonna 2019 Kiinan osuus viennistä oli 65 prosenttia. Italian osuus oli 9 ja Intian 6 prosenttia.[34]

Salomoninsaarilla on huomattavia bauksiitti- ja fosfaattivarantoja. Valmistusteollisuus puolestaan keskittyy kookospähkinöiden prosessointiin sekä kasvisöljyjen ja kaakaon valmistumiseen. Perinteisiä käsitöitä tehdään sekä turisteja varten että vientiin.[35]

Tilastoja keräävän Cable-verkkosivuston mukaan Salomoninsaarilla on maailman kallei sähkö. Tähän on syynä asukkaiden levittäytyminen sadoille saarille. Lisäksi sähkö tuotetaan lähes kokonaisuudessa dieselöljyllä. Sähköverkkoon yhteydessä Salomoninsaarilla on vain noin viidesosa kansasta.[36] Koteja on tyypillisesti valaistu kerosiinilampuilla, mutta ympäristöjärjestöjen tuella niitä on vaihdettu LEDejä ja aurinkopaneeleita käyttäviin järjestelmiin.[37]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salomoninsaarten ainoa kansainvälinen lentokenttä on noin kymmenisen kilometriä pääkaupunki Honiarasta itään sijaitseva Honiaran kansainvälinen lentoasema.[38] Se on myös maan sisäisten yhteyksien solmukohta. Solomon Airlines lentää sieltä noin 20 kohteeseen. Lisäksi saarten välillä on lauttayhteyksiä.[39] Maantiet ovat pääosin varsin huonossa kunnossa, ja ainoat päällystetyt tiet ovat Honairassa ja sen ympäristössä.[40]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salomoninsaarilla asui vuoden 2019 väestönlaskennan mukaan 721 455 ihmistä. Kymmenen vuotta aiemmin järjestyssä väestönlaskennassa asukkaita oli ollut noin 552 000, joten keskimääräinen väestönkasvu oli kymmenen vuoden ajalla 2,7 prosenttia.[1] Suurin osa väestöstä elää pienissä maalaiskylissä.[41] Vuoden 2019 väestönlaskennan mukaan kaupunkialueilla asui 25,6 prosenttia salomoninsaarilaisista. Selkeästi suurin kaupunkikeskittymä on pääkaupunki Honiara, jonka asukasluku on 130 176. Sen väestöntiheys on melkein 6 000 asukasta neliökilometrillä, kun koko maan keskiarvo on 24 asukasta.[1]

Vuoden 1999 väestölaskennan mukaan saaren suurin etninen ryhmä olivat melanesialaiset (94,5 %). Muut merkittävät väestöryhmät olivat polynesialaiset (3 %) ja mikronesialaiset (1,2 %).[42] Loput väestöstä koostuu pääasiassa aasialaisista ja ulkomailla asuvista kansalaisista.[43] Väestölaskennan mukaan valtaosa väestöstä on kristittyjä. 97,1 prosenttia väestöstä kuuluu eri kristinuskon uskontokuntiin. Muiden uskontojen harjoittajia on 2,4 prosenttia, määrittelemättömiä 0,3 prosenttia ja mihinkään uskontoon kuulumattomia 0,2 prosenttia.[42] Varsinkin kaikista syrjäisimmillä alueilla, erityisesti Malaitalla, harjoitetaan yhä alkuperäisuskontoja.[43] Kuolleisuusluvut ovat olleet voimakka assa laskussa ja eliniänodotteen arvioitiin vuonna 2011 olevan noin 74 vuotta,[42] kun se 1980-luvun lopulla oli vain 54 vuotta.[43]

Salomoninsaarilla on 74 kotoperäistä kieltä, joista 70 kieltä puhutaan yhä. Kielien suuren lukumäärän seurauksena esimerkiksi muutaman kilometrin päässä asuvien kylien ihmiset eivät välttämättä pysty ymmärtämään toisiaan.[43] Vaikka englanti onkin maan virallinen kieli, puhuu sitä ainoastaan noin 1–2 prosenttia väestöstä.[42] Englantiin perustuvaa kreolikieltä pijiniä käytetään ja ymmärretään kuitenkin laajasti.[41] Alkuperäisiä melanesialaisia kieliä ovat muun muassa rennell ja bellona, tikopia, anuta, fatutaka, sikaiana ja ontong java (tunnettu myös nimellä luaniua). Myös kiribatia puhutaan.

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpi 1800-luvun alkupuoliskolta
Salomoninsaarelainen panhuilu 1900-luvulta

Salomoninsaarilla on vahvat perinteet erilaisten veistosten ja käsitöiden valmistuksessa. Veistoksissa voi yhdistyä piirteitä ihmisistä, linnuista, kaloista ja muista aiheista, ja ne esittävät yleensä jumaluuksia tai henkiä.[43] Salomoninsaarten näyttävimpiin taidemuotoihin kuuluvat pajusta kudotut sotakilvet, jotka on koristeltu helmiveneen kuoren palasilla ja erilaisilla abstrakteilla kuvioilla. Kilpien haurauden vuoksi niitä käytettiin todennäköisemmin arvovaltaisten henkilöiden statussymboleina kuin taisteluissa. Korkea-arvoiset henkilöt käyttivät perinteisesti myös erilaisia arvokkaista materiaaleista tehtyjä kaulakoruja ja rintakoristeita. Pääkallonmetsästys oli yleistä aina 1800-luvun loppupuolelle asti, sillä sen katsottiin olevan välttämätön osa elämää ja takaavan yhteisön ja hyvinvoinnin. Hyökkäysretkillä käytettiin usein suuria sotakanootteja, jotka koristeltiin erilaisin koristein.[44] Nguzu Nguzut ovat veistoksia, jotka kiinnitettiin kanoottien vesirajaan keulakuviksi. Nguzu Nguzut -keulakuvat ovat yleensä rintakuvia, joilla on iso pää, pyöreät korvakorut sekä pienet kädet. Niiden tarkoituksena oli ilmeisesti toimia jonkinlaisina yliluonnollisina suojelijoina.[45] Myös kanootin melat koristeltiin erilaisilla kuvioilla, joiden uskottiin tuovan käyttäjälleen turvallisuutta ja menestystä.[44] Tatuointi on myös perinteinen taidemuoto, jonka aiheet voivat ilmaista henkilön ikää tai sosiaalista asemaa.[43]

Perinteisen ruokavalion perusta ovat jamssi, jakkihedelmä ja taaro. Rannikolla niiden kanssa syödään kalaa ja simpukoita, sisämaassa vihanneksia, etanoita ja pussirottia. Aterioiden sisältö ei yleensä vaihtele vuorokaudenajan mukaan. Tyypillinen mauste on kookosmaito. Leipäpuun hedelmiä ja Canarium indicum -puun pähkinöitä poimitaan, kun ne kypsyvät, ja ne joko syödään tai myydään. Perinteinen ruokavalio on nykypäivinä muuttunut huomattavasti varsinkin kaupunkialueilla, ja riisistä on tulossa ruokavalion pääaines, joka nautitaan yleensä teen, sekä lounaalla ja päivällisellä yleensä lihasäilykkeiden kanssa. Köyhempien kaupunkilaisperheiden aamupala koostuu yleensä teestä ja edellisten aterioiden tähteistä, varakkaammat perheet nauttivat esimerkiksi teetä tai kahvia sekä voileipiä, sämpylöitä tai pikkuleipiä. Lounas ja päivällinen ovat yleensä päivän tärkeimmät ateriat. Pöydän ääressä syömisestä on nykypäivänä tulossa normi, ja perheet pyrkivät yleensä syömään yhdessä.[16]

Salomoninsaaret on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1984 lähtien 1–5 urheilijan joukkueella.[46] Salomoninsaarten beachfutis-joukkue Bilikiki Boys oli vuonna 2010 tilastollisesti Oseanian menestynein joukkue ja maailmalla sijalla 14.[47]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Provisional Count 2019 Census Solomon Islands National Statistics Office. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b Solomon Islands data.worldbank.org. The World Bank Group. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ a b c Solomon Islands UNdata. United Nations Statistics Division. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 26.10.2024.
  6. ↑ Salomonit ~ Salomoninsaaret Eksonyymit. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 26.10.2024.
  7. ↑ Lonely Planet 2006, s. 550.
  8. ↑ a b Foster & Laracy: Solomon Islands: Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.7.2023. (englanniksi)
  9. ↑ East Rennell Unesco. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  10. ↑ a b c Background Note: Solomon Islands (Previous Editions) 11.5.2011. U.S. Department of State. Viitattu 11.1.2015. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m Lonely Planet 2006, s. 544–546.
  12. ↑ Solomon Islands, east of New Guinea WWF. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  13. ↑ a b About Solomon Islands Solomon Islands Government. Viitattu 22.8.2023. (englanniksi)
  14. ↑ Sindy Luu ym: Back on the Rat Trail: Analyses of ancient mitochondrial genomes of Rattus exulans from the Western Solomons. Journal of Archaeological Science: Reports, 2022, 45. vsk. Elsevier Ltd. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.8.2023. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e Foster & Laracy: Solomon Islands: History Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.8.2023. (englanniksi)
  16. ↑ a b Solomon Islands Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  17. ↑ a b Solomon Islands profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  18. ↑ Lonely Planet. South Pacific and Micronesia. s. 550.
  19. ↑ Lonely Planet 2006, s. 555.
  20. ↑ Magnitude 8.1 – Solomon Islands U.S. Geological Survey, National Earthquake Information Center. Viitattu 3.4.2007. (englanniksi)
  21. ↑ Solomon Islands profile bbc.com. 30.11.2017. Viitattu 18.1.2020. (englanti)
  22. ↑ Manasseh Sogavare elected prime minister of Solomon Islands RNZ. 24.4.2019. Viitattu 18.1.2020. (englanti)
  23. ↑ China, Solomon Islands establish diplomatic relations www.aljazeera.com. Viitattu 18.1.2020.
  24. ↑ https://www.theguardian.com/world/2021/nov/26/solomon-islands-leader-blames-violent-anti-government-protests-on-foreign-interference
  25. ↑ a b Solomon Islands: Freedom in the World 2023 Country Report FreedomHouse. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  26. ↑ Frances Mao: Pro-China candidate wins Solomon Islands PM vote BBC News. 2.5.2024. BBC. Viitattu 3.5.2024. (englanniksi)
  27. ↑ Foster & Laracy: Solomon Islands: Government and society Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  28. ↑ Provinces of Solomon Islands Statoids.com. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
  29. ↑ Solomon Islands Citypopulation.de. 18.11.2020. Thomas Brinkhoff. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  30. ↑ Solomon Islands World Bank Open Data. The World Bank Group. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  31. ↑ Solomon Islands: 2023 Article IV Consultation-Press Release; and Staff Report, s. 4.
  32. ↑ 2022 CBSI Annual Report (PDF) 12.5.2023. The Central Bank of Solomon Islands. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  33. ↑ Solomon Islands: 2023 Article IV Consultation-Press Release; and Staff Report, s. 43.
  34. ↑ Solomon Islands: 2023 Article IV Consultation-Press Release; and Staff Report, s. 44.
  35. ↑ Foster & Laracy: Solomon Islands: Economy Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  36. ↑ Chrisnrita Aumanu-Leong: Solomon Islands electricity most expensive in the world, but its government says hydro energy is coming 13.4.2023. ABC. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  37. ↑ Energy Globe award for REEEP project in Solomon Islands[vanhentunut linkki] REEEP International Secretariat. 27.4.2010. (englanniksi)
  38. ↑ Lonely Planet 2006, s. 577–578.
  39. ↑ How to Get Around Tourism Solomons. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  40. ↑ Solomon Islands travel advice Government of Canada. Viitattu 27.8.2023. (englanniksi)
  41. ↑ a b Foster & Laracy: Solomon Islands: People Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.8.2023. (englanniksi)
  42. ↑ a b c d Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä CIA ei löytynyt
  43. ↑ a b c d e f Lonely Planet 2006, s. 546–549.
  44. ↑ a b The Solomon Islands The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)
  45. ↑ Canoe Figurehead (Nguzu Nguzu, Musu Musu, or Toto Isu) The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)
  46. ↑ Solomon Islands Sports-Reference.com. Arkistoitu 20.2.2009. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  47. ↑ Bilikiki ranked fourteenth in the world Solomon Star. Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Salomoninsaaret&oldid=22731505”