Kadonnutta aikaa etsimässä

Kadonnutta aikaa etsimässä
À la recherche du temps perdu
Marcel Proustin omakätisesti korjaama aukeama La Recherche Du Temps Perdu: Du côté de chez Swann -oikovedoksesta.
Alkuperäisteos
Kirjailija	Marcel Proust
Kieli	ranska
Genre	romaanisarja
Julkaistu	1913–1927
Suomennos
Suomentaja	Pirkko Peltonen Helvi Nurminen Inkeri Tuomikoski Annikki Suni
Kustantaja	Otava
Julkaistu	1968–2007
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Kadonnutta aikaa etsimässä (ransk. À la recherche du temps perdu) on Marcel Proustin romaanisarja, jonka hän kirjoitti vuosina 1908–1922. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Ranskassa vuosina 1913–1927. Suomeksi se on ilmestynyt kymmenenä niteenä.

Kadonnutta aikaa etsimässä kertoo elämästä: nuoren ihmisen kehittymisestä, illuusioiden katoamisesta, kasvusta idealismista realismiin. Mutta tämän sinänsä normaalin kehityskertomuksen Proust toteuttaa täysin omalla ja aikanaan vallankumouksellisella tavallaan: teoksen kerronta on samanaikaisesti äärisubjektiivista ja ääriobjektiivista, assosiatiivista ja kauttaaltaan analyyttisen psykologisoivaa: se kuvaa inhimillisen todellisuuden rakentumista muistin, viettien, libidon ja mielleyhtymien kautta. Proust pyrkii selvittämään kertojan jokaisen mielleyhtymän ja motiivin, kuten myös – mahdollisuuksien mukaan – jokaisen muun henkilön teot motiiveineen, taka-ajatuksineen ja niin edelleen. Tästäkin syystä teos etenee hyvin hitaasti ja siitä tuli laaja.

Proustin kieli on monipolvista, tarkkaa, täsmällistä ja erittäin ilmaisukykyistä. Kirjallisen tyylin psykologinen oivaltavuus oli uutta ja oikeastaan vailla aikaisempaa esikuvaa. Teos oli julkaisuaikanaan myös varsin uskalias, sillä homoeroottiset kuvaukset liittyvät kiinteästi useisiin teoksen henkilöihin. Näiden tekijöiden summasta koostuu teoksen maine: kyse on yhdestä 1900-luvun keskeisimmästä kaunokirjallisesta teoksesta.

Teoksen osat

Claude Monet, Hotelli Des Roches Noires Trouville-sur-Merissa, 1870.

Luettelossa ovat teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä osat, ensin alkuperäisteokset ja sitten niiden suomennokset. Otava julkaisi vuonna 2017 kaikki kymmenen osaa.

• Du côté de chez Swann ilmestyi kirjailijan kustannuksella (Grasset) vuonna 1913, sittemmin muokattu versio (Gallimard) vuonna 1919.
  • Suomennoksen osa 1: Swannin tie: Combray (suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Otava, Helsinki 1968.), ilmestyi myös André Nicolas Suterin kuvittamana (Ex libris, Helsinki 1972).
  • Suomennoksen osa 2: Swannin tie: Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1977) Niteen ensimmäinen jakso Swannin rakkaus on myöhemmin ilmestynyt erillisenä teoksena.
• À l’ombre des jeunes filles en fleurs (Gallimard 1918) Teos sai samana vuonna Goncourt-kirjallisuuspalkinnon.
  • Suomennoksen osa 1: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1: Rouva Swannin ympärillä (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1979)
  • Suomennoksen osa 2: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2: Paikannimet: paikkakunta (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1982)
• Le côté de Guermantes ilmestyi kahdessa osassa 1920–1921 (Gallimard).
  • Suomennoksen osa 1: Guermantesin tie 1 (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1985)
  • Suomennoksen osa 2: Guermantesin tie 2 (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1986)
• Sodome et Gomorrhe I et II (Gallimard, 1921–1922)
  • Suomennos Sodoma ja Gomorra I–II (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1989)
• La Prisonnière ilmestyi postuumisti 1923 (Gallimard).
  • Suomennos Vanki (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1994)
• Albertine disparue ilmestyi postuumisti 1925 (Gallimard) ja sen alkuperäinen nimike oli La Fugitive.
  • Suomennos Pakenija (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 2003)
• Le Temps retrouvé ilmestyi postuumisti 1927 (Gallimard).
  • Suomennos Jälleenlöydetty aika (suom. Annikki Suni, Otava Helsinki 2007)

Teoksen lähtökohdat

Kadonnutta aikaa etsimässä kuuluu maailmankirjallisuuden keskeisiin teoksiin. Teoksesta on tullut useiden käsitteiden, sanontojen, mielikuvien ja analyysien lähde. Teoksen pohjalta on kirjoitettu tuhansia artikkeleita ja lukuisa määrä jopa lääketieteellisiä väitöskirjoja. Teos alkaa kertojan pohdinnalla unensaantivaikeuksistaan: "Longtemps je me suis couché de bonne heure" ('Pitkät ajat menin varhain nukkumaan'). Lisäksi teoksen ehkä kaikkein tunnetuin kohtaus on se, jossa kertoja elää uudelleen erään lapsuutensa tapahtuman kastaessaan madeleineleivosta lehmuksenkukkateehen.

Proustin teos luokitellaan tajunnanvirtakirjallisuuteen, joskin Proust eittämättä loi tästä kirjallisuudenlajista aivan oman sovellutuksensa. Usein puhutusta vaikeaselkoisuudesta huolimatta teoksen ensimmäisen niteen osa Swannin rakkaus, joka on usein julkaistu omana niteenään, on kuulunut Ranskassa muun muassa pääsykoekirjoihin. Tässä osassa Proust käsittelee kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluvan Charles Swannin ja Odette de Crécyn suhteen tunteellisia ja äkillisiä muutoksia. Koska tämä osa on myös suhteellisen lyhyt, sitä pidetään usein eräänlaisena helpompana johdantona itse teokseen.^lähde?

Kirjallista taustaa

Bertall, Charles Augustin Sainte-Beuve, noin 1860. Sainte-Beuve oli Proustin varhaisten kirjoitusten aihe.

John Ruskin, Omakuva, 1861.

Proustille oli suurta apua varhaisista kirjoituksistaan, kun hän lopulta päätti toteuttaa laajan teoskokonaisuutensa Kadonnutta aikaa etsimässä. Toinen näistä postuumina ilmestyneistä teoksista oli Contre Sainte-Beuve, jota Proust kirjoitti vuodesta 1908 lähtien aina siihen saakka, kun hän aloitti Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen kirjoittamisen noin vuonna 1910. Teos ilmestyi viimeistelemättömänä katkelmana 1954, ja se sisältää myös lukuisia filosofisia ajatuksia, jotka myöhemmin saavat paikkansa Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa. Toinen näistä teoksista on vuosina 1896–1899 kirjoitettu Jean Santeuil. Teos ilmestyi keskeneräisenä vuonna 1954. Vaikka sen kerrontametodi on täysin erilainen kuin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa, se sisältää kuitenkin useita kokonaisuuksia, jotka sisältyivät myöhemmin Proustin pääteokseen.

Vaikka Marcel Proustia pidettiin yleisesti vain hienostelevana dandynä, joka haaveili kirjailijan urasta, ennen suurtyötään hän ehti kuitenkin julkaista vuonna 1896 kirjasen Les plaisirs et les jours, jonka esseillä hän valmentautuu kirjalliseen ilmaisuun. Samoin kaksi merkittävää käännöstyötä englannista ranskaksi, John Ruskinin La Bible D’Amiens (alkuteos Bible of Amiens) 1904, ja Sésame et les lys (alkuteos Sesame and Lilies) 1906, toivat esille hänen kykynsä tarkkaan ja monivivahteiseen ilmaisuun, joka on ominaista teokselle Kadonnutta aikaa etsimässä.

Tiivistelmä

Proustin teoksen lyhyt ja yksiselitteinen yhteenveto on vaikeaa. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, sillä siinä ei ole keskeistä tapahtumaa tai yhtä ainoata teemaa, jonka ympärille yhteenvedon voisi rakentaa. Monty Python on sketsissään The Summarize Proust Competition järjestänyt kilpailun parhaasta 15 sekunnissa tehdystä Proustin yhteenvedosta. Kirjan kerronnallisista puitteista voi kuitenkin tehdä yhteenvedon:

Marcel on erikoisen herkkä nuorimies, joka on syntynyt pariisilaiseen porvarisperheeseen 1800-luvun loppupuolella. Hän haluaa ruveta kirjailijaksi. Seurapiirielämän viehätykset ja houkutukset saavat kuitenkin hänen huomionsa pitkäksi aikaa, ja varsinainen tavoite, kirjailijanura, unohtuu. Belle Époquen aristokratian ihmeellisyys ja loisto kiinnostavat häntä, samoin muodissa olleet kylpyläkaupungit (Balbec Normandian rannikolla). Samaan aikaan hän vähitellen löytää maailman, rakkauden ja homoseksuaalisuuden olemassaolon. Sairaus ja sota kuitenkin katkaisevat hänen suhteensa seurapiireihin, ja hän tiedostaa äärimmäisen sosiaalisen turhamaisuutensa sekä omat tavoitteensa kirjailijanurasta, joka lopulta toteutuu ja realisoituu kadonneen ajan etsinnässä.

Liian vahvasta yksinkertaistamisen vaarasta huolimatta Kadonnutta aikaa etsimässä -teosta voidaan pitää kertomuksena siitä, miten teos itsessään tulee kirjoitetuksi. Jo hyvin nuorena kertoja, joka kutsuu itseään myöhemmin myös Marceliksi, haaveilee kirjailijanurasta. Hän on kuitenkin fyysisesti niin sairas ja herkkä, että vanhemmat eivät pakota häntä harkitsemaan tai hankkimaan mitään muuta elämänuraa. Niin hän omistautuu seuraelämälle ja ajanvietteille. Eräänä esikuvana hänellä on kirjailija Bergotte, ja viimeisen osan lopulla kertoja ymmärtää, että hänen kohtalonsa on kirjoittaa kirja omasta elämästään.

Pohdinnan aineksia

Proustin teoksen esitystapa on paradoksaalinen. Teos on tutkielma kirjoittajan omasta elämästä vähäisimpiäkin yksityiskohtia myöten. Tässä hyvin erikoislaatuisessa yhteisössä, joka koostuu 1900-luvun alun Ranskan ylemmästä porvaristosta ja aristokratiasta, hän kohoaa universaaliuteen.^lähde?

Proustin teoksen filosofia ja estetismi eivät kuitenkaan voi olla kuin pieni osa koko aikakaudesta:

• Bergsonin filosofiasta
• impressionismista
• Debussyn musiikista
• Dreyfusin skandaalista.

Perrine Viger-Duvigneau, Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, noin 1755.

Proustin kirjoitustyyli on hyvin omaperäinen. Hänen lauseensa ovat pitkiä, ja vaikka ne muistuttavatkin tässä mielessä Proustin usein siteeraaman kirjailijan, Saint-Simonin herttuan, tyyliä, vasta kuitenkin Proustin oma erityislaatuinen henkevyys on synnyttänyt Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen omaperäisen tyylin. Aikalaiset ovat kertoneet, että kirjoittaja käytti omassa puheessaan pitkälti samanlaista tyyliä.^lähde?

Tämän omaperäisen tyylin ansiosta kirjoittaja voi käsitellä totuutta kaikissa ulottuvuuksissa, kaikissa mahdollisissa aistihavainnoissa ja kaikissa mahdollisissa vivahteissa. Kyseessä on impressionistien esittämä näkemys: ”Todellisuudella ei ole merkitystä kuin aistihavainnon kautta esitettynä, olipa kyseessä sitten todellinen tai kuviteltu.”^lähde?

Prisma ei toimi ainoastaan teoksen eri henkilöiden välityksellä. Se on myös kertojan tapa kokea ja havainnoida, sillä hän on tarkastelee asioita ajan suhteen useista eri näkökulmista: kuluvan hetken näkökulmasta, menneen hetken näkökulmasta sekä menneen hetken näkökulmasta sellaisena kuin se ilmenee nykyisyydessä.^lähde?

Proustin teos ei rajoitu vain psykologiseen ja sisäiseen ulottuvuuteen, vaan se käsittelee usein hyvin ankaralla tavalla oman aikansa yhteiskuntaa: vastakohtaisuutta Guermantesien aristokraattisten sfäärien ja Verdurinien tapaisten nousukasporvareiden välillä. Tähän tulee vielä palveluskunnan maailma kotiapulainen Françoisen kautta. Oman erikoisen lukunsa muodostavat ylhäistä syntyperää oleva paroni Charlus sekä vaatturi Jupien, joiden erilaisuus johtaa heidät seksuaaliseen kanssakäymiseen ja siten eräänlaiseen ”sovintoon” yhteiskuntaluokkien välillä. Eri osiensa kautta teos heijastelee oman aikansa historiallisia tapahtumia, kuten esimerkiksi Dreyfus-skandaalia ja ensimmäistä maailmansotaa.^lähde?

Ville-Juhani Sutisen mukaan teos on ”väärin arvostettu klassikko”, joka ansaitsee arvostuksen mutta eri syistä kuin kuvitellaan. Sutisen mukaan Proust ”yrittää liikaa olla suuri kirjailija – – jos kaikki liikaa yrittävät harrastelijat määriteltäisiin klassikoiksi, tulisi kaanonissa ruuhkaa”.

Teemat

Proust piti John Ruskinin teoksista, joista kaksi hän käänsi ranskaksi. Ruskinilla oli merkittävä vaikutus Proustin tyyliin kirjoittajana. Proust myös ilmoitti, että Kadonnutta aikaa etsimässä olisi hänen pyrkimyksensä kirjoittaa ranskalainen versio Tuhannen ja yhden yön tarinoista.

Proust esittää psykologisen teorian, jossa keskeisiä ovat muisti, alitajunta ja lapsuudenkokemukset. Vaikka hän kirjoitti Sigmund Freudin aikalaisena, he eivät olleet lukeneet toistensa teoksia. Muistin rooli on siis keskeinen ja tämän takia madeleinenleivoksesta kertova kohtaus on kirjan keskeinen avain. Proust tuntuu kertovan meille, että me olemme yhtä kuin muistomme. Menneisyydestä irtautuminen on osaksi muistoista etääntymistä, ja se toimii eräänlaisena puolustusmekanismina tuskaa ja ikäviä muistoja vastaan. Kun kertojan isoäiti kuolee, isoäidin kuolemantuskaa kuvataan näennäisesti täydellisenä hajalle menemisenä, ja erityisesti muistojen virratessa hänen muististaan hän tuntuu menettävän yhteyden niihin.^lähde?

Suuri osa teoksesta käsittelee taiteen olemusta. Yksi kirjan suuria hetkiä on kirjailija Bergotten kuolema, joka tapahtuu hänen vieraillessaan Vermeerin taidenäyttelyssä. Kertoja (kirjailija) käyttää museossa käydessään kokonaisen sivun kuvatakseen pientä keltaista läiskää keskellä Näkymä Delftistä -maalausta. Proust tuokin voimakkaasti esille demokraattista taiteentuntemuksen teoriaa, jonka mukaan jokainen meistä pystyy tuottamaan taidetta. Avaimena tähän on elämänkokemus, teoksen täydentäminen sen avulla ja sen muuttaminen luovaksi taiteelliseksi prosessiksi.^lähde?

Guermantesin tie -osasta alkaen homoseksuaalisuus on yksi kirjan keskeisiä teemoja. Kirjassa on useita selvästi homoseksuaaleja henkilöitä, ja Proust tutkii heidän kauttaan poikkeavuuden asemaa yhteiskunnassa ja tuo esiin seksin merkityksen ihmisen elämänmenossa.^lähde?

Julkaisuhistoria

Alkuperäinen ranskankielinen teos julkaistiin useassa osassa vuosina 1913–1927, viimeiset siis postuumisti ja siten ilman Proustin lopullisia korjauksia, joita Proust varmasti olisi tehnyt, jos olisi ollut elossa. sillä Proust oli latojien ja taittajien kauhu: monet romaanin keskeiset kohdat hän kirjoitti vasta vedosvaiheessa. Henkilöiden nimiä vaihtui, marginaaliin hän kirjoitti lisäyksiä. Ensimmäisen osan taittamiseen meni kahdeksan kuukautta.

Proust ei löytänyt teoksensa ensimmäiselle osalle Du côté du chez Swann kaupallista kustantajaa. Arvostettu Gallimard-kustantaja (Nouvelle Revue Française) hylkäsi teoksen Proustin harrastelija- ja seurapiirihenkilön maineen vuoksi. Teoksen julkaisi kuitenkin Grasset-kustantamo kirjoittajan itsensä kustantamana vuonna 1913. Teos sai arvostelijoilta ristiriitaisen vastaanoton. Kuitenkin monissa kirjallisissa piireissä todettiin, että nyt oli julkaistu jotakin sellaista, jolla olisi merkitystä kirjallisuudelle, ja samalla sen todettiin olevan alkua uudelle taiteelliselle hankkeelle. Proust maksoi Grasset-kustantamolle noin 300 frangia (nykyrahassa noin 1 000 euroa) saadakseen imartelevan arvostelun osasta Swannin tie. Hän maksoi myös Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksensa ensimmäisen painoksen mainitsemisesta sanomalehtien etusivuilla. Proust kirjoitti huomiot itse ja lähetti ne kirjoitettavaksi kirjoituskoneella sanomalehtiin ”jotta käsialastani ei jäisi jälkiä” ja etäännyttääkseen itsensä ”ehdottomasti rahasta, joka siirtyy kädestä toiseen”.

Vuonna 1914 André Gide, joka oli Gallimard-kustantamossa hylkäämässä Proustin teosta, kirjoitti Proustille anteeksipyyntönsä ja onnittelunsa kirjan johdosta. Samalla hän kertoi kustantamonsa olevan kiinnostunut julkaisemaan teoksen muut osat. Proust kuitenkin valitsi kustantajakseen Grasset'n.

Seuraavan osan ilmestymisen sekoitti ensimmäinen maailmansota. Grasset-kustantamon omistajan oli lähdettävä sotaan, ja kustantamon ovet sulkeutuivat. Tämä antoi Proustille mahdollisuuden tarttua Giden tarjoukseen ja siirtyä Gallimardille. Aikaa myöten kirjan koko kasvoi kasvamistaan; aluksi sen piti oleman vain kahden tai kolmen niteen mittainen.

Keskeiset henkilöt

Charles Haas (1822–1902).

Giovanni Boldini, Robert de Montesquiou, 1897. Henkilö vaikutti paroni Charluksen hahmoon.

• Kertoja (Marcel)
• Kertojan äiti
• Albertine Simonet, Marcelin rakastajatar, elämän nainen, joka tutkimusten mukaan kuitenkin on ennemminkin maskuliininen Albert
• Françoise, Marcelin ja aiemmin hänen isotätinsä Leonien kotiapulainen
• Charles Swann, varakas pankkiiri ja Marcelin perheen läheinen ystävä, joka solmii epämääräisen avioliiton, esikuvana muun muassa Charles Haas (1833–1902)
• Odette de Crécy, Charles Swannin puoliso, pariisilainen kurtisaani, nainen, jonka menneisyys on epämääräinen
• Gilberte Swann, eräänlainen Marcel-tyttönä-henkilö, on myös Swannin ja Odetten lapsi sekä aikanaan myös de Saint-Loupin vaimo
• Robert de Saint-Loup, Marcelin paras ystävä, vanhan aristokraattisen suvun jäsen, upseeri
• Palamède de Guermantes eli paroni de Charlus, aristokraatti, esteetikko ja kirjan ehdottomia päähenkilöitä, joka harhaviettisyydellään elävöittää koko teosta
• Guermantesin herttuatar, esikuvina Geneviève Halévy eli rouva Straus sekä Élisabeth de Riquet de Caraman eli Greffulhen kreivitär
• Rouva Verdurin, nousukas, joka perintöjen, avioliittojen ja yksinkertaisen mielensä avulla nousee yhteiskunnan huipulle
• Charles Morel, viulisti, joka pitää paroni Charlusta suojelijanaan.

Teoksen kronologia

Ennen Marcelia

1879 Kertojan vanhempien avioliitto. Swann tutustuu Odetteen. 30. tammikuuta: Jules Grévy valitaan tasavallan presidentiksi. 18. joulukuuta: Paris-Murcien juhla. Vuoden 1879 lopulla: Swann «yhdistyy Odetten kanssa».

1880 Swannin ja Odetten suhde viilenee. Kesäkuu: Swann kuulee Saint-Euvertin juhlissa uuden pienen musiikkiesityksen. Heinäkuu: kertojan syntymä. Loka-marraskuu: syntyvät Albertine ja Jeunes filles en fleurs -teoksen Morel, Mlle de Vinteuil et Gilberte, Odetten tytär. Vuosina 1880 ja 1881: Odette osallistuu kaksi vuotta kestävään Välimeren-risteilyyn.

1881 Alkuvuodesta: Swann kohtaa omnibussissa Mme Cottardin, joka kertoo Odetten jumaloivan Swannia, jonka mustasukkaisuus laimenee. Swann lähtee Combrayhin ja tapaa Mme de Cambremer-Legrandin.

Kertojan lapsuus

1885 Kertoja vierailee äitinsä kanssa uutenavuotena Léonie-tädin luona. Täti asuu aina talvet Pariisissa. Kertojan tulee antaa viiden frangin rahan tädin kotiapulaiselle Françoiselle.

1888 Kertoja käy setänsä Adolphen luona. Setä tapaa tuona päivänä kotonaan Odetten. Setä suljetaan tämän jälkeen pois perhepiiristä, eikä hän enää saa vierailla Combrayssa.

1889 Swann avioituu Odetten kanssa.

1890 Kertoja joutuu menemään nukkumaan saamatta hyvänyönsuudelmaa äidiltään, sillä Swann on tullut vierailulle Léonie-tädin taloon Combrayhin.

1892 Lomat Combrayssa. Kertoja tekee kävelyretkiä kohden Tansonvilleä, jossa hän näkee Gilberten, ja kohden Guermantesia, jossa hän ei kuitenkaan koskaan pääse linnalle saakka. Kertoja kiinnostuu kahdesta naisesta. Combrayssa hän osallistuu tohtori Pervepiedin tyttären vihkiäisiin ja näkee samalla Guermantesin herttuattaren. Pariisissa hän näkee rouva Swannin.

1894 Vinteuilien tytär viettää skandaalimaista elämää ystävättärensä (rakastajattarensa) kanssa. Kertoja (14-vuotiaana) masturboi ja kokee, ensimmäistä kertaa, rakkauden erään serkkunsa kanssa Léonie-tädin sohvalla. Léonie-täti kuolee syksyllä. Kertoja perii tämän. Hän lukee Augustin Thierryä. Léonie-tädin kotiapulainen Françoise siirtyy kertojan vanhempien palvelukseen.

Nuoruus

1895 Alkuvuosi: kertoja (15-vuotias) toivoo pääsevänsä matkustamaan Firenzeen ja Venetsiaan, mutta sairauden tähden hänen on luovuttava suunnitelmista. Champs-Élysées -kadulla kertoja tutustuu Gilbertiin. Teatterissa hän näkee kuuluisan näyttelijättären Berman. Herra de Norpois käy päivällisellä hänen vanhempiensa luona. Kertoja mainitsee kuningas Théodosen vierailun.

1896 1. tammikuuta: kertoja ehdottaa Gilbertelle uuden ystävyyden solmimista. Mutta onnellisen alun jälkeen heidän suhteensa väljähtyy. Lokakuu: kertoja käy ulkona Gilbertin ja tämän vanhempien kanssa, ja siellä he kohtaavat prinsessa Mathilde de Bonaparten, kun tsaari Nikolai II on vierailulla Pariisissa (7. lokakuuta). Tuolloin (16-vuotiaana) Bloch vie kertojan ilotaloon.

1897 1. tammikuuta: kertoja havaitsee, että hän ei ole onnistunut valloittamaan Gilberten sydäntä. Vuoden alkupuoliskolla, 17-vuotiaana, hän on yksi Odetten ympärillä pyörivistä nuorukaisista. Kesä–heinäkuu: kertoja menee Combrayhin osallistuakseen Léonie-tädin äidin hautajaisiin. Hän käyskentelee maaseudulla ja huomaa skandaalimaisen elämän, jota neiti Vinteuil viettää rakastajattarensa kanssa Montjouvain'issa isänsä, herra Vinteuilin, kuoleman jälkeen. Elokuu: kertoja tutustuu Balbecissa Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa -teoksen henkilöihin. Marraskuu: Dreyfus-skandaalin alkuvaihe, asiakirjojen julkistaminen. Kertojan vanhempien muutto. Hän käy oopperassa ja näkee Guermantesin herttuattaren. Hän rakastuu perätysten rouva Swanniin ja Guermantesin herttuattareen.

Seuraelämän alku

M. Meyer, Alfred Dreyfus menettää sotilasarvonsa 13. tammikuuta 1895.

Alfred Dreyfus.

1898 13. tammikuuta: otetaan esille ns. Esterhazyn oikeudenkäynti. 14. tammikuuta: Émile Zola julkaisee kuuluisan kirjeensä J’accuse (’Minä syytän’), jossa hän voimakkaasti arvostelee syyttömän Alfred Dreyfusin tuomiota ja vaatii sen oikaisemista. Picqartin ensimmäinen pidätys. 7.–13. helmikuuta Zolan oikeusprosessi ja tuomitseminen. Zola valittaa tuomiosta ja uusi oikeudenkäynti on heinäkuussa. Kesäkuu: isoäitinsä kuoleman jälkeen kertojalla on kuuden kuukauden suruaika, ja vasta joulukuussa kertoja palaa seuraelämään. Talvi: kertoja osallistuu Guermantesin herttuattaren tarjoamille illallisille.

1899 Kertoja kutsutaan Guermantesin prinsessan illallisille. Siellä hän havaitsee paroni Charluksen ja Jupienin välisen erikoisen suhteen. 3. kesäkuuta: Picquart pääsee vapauteen vankeudesta. Swann tekee kuolemaa.

1900 Lääkäreiden määräyksestä kertoja (20-vuotiaana) matkustaa Balbeciin, jossa hän on viettänyt kesäänsä vuonna 1897. Paroni Charlus tutustuu Moreliin, joka on myös 20-vuotias ja suorittaa asepalvelustaan Doncièresissä. Raspelièressä Morel on kutsuttu soittamaan Degyssy-juhlaan. Kertoja ja Albertine on kutsuttu vierailemaan Verdurinien luona (20 vuotta Swannin ja Odetten jälkeen). Toukokuu: Sarah Bernhardt esiintyy L’Aiglonissa. Kertoja jää Balbeciin 15. syyskuuta saakka. Tästä päivästä lähtien Albertine asuu kertojan luona Pariisissa.

Kirjasta Vanki lähtien Proustilla ei ole ollut aikaa harmonisoida teoksensa kronologiaa. On siis erotettava toisistaan sisäinen kronologia (henkilöiden ikä) ja ulkoinen kronologia (historialliset tapahtumat, jotka ovat tapahtuneet sisäisen kronologian tapahtumien jälkeen).

Aikuinen Marcel

1901 Kertoja elää Albertinen kanssa. Talvi: vierailu Guermantesin herttuattaren luona. Paroni Charlus on 62-vuotias. Albertine jättää lopullisesti kertojan. Kevät: Albertine pakenee ja kuolee onnettomuudessa. Kertoja alkaa unohtaa Albertinen helluntaina.

1902 Vuoden alku: Keskustelu Andréen kanssa. Kevät: matka Venetsiaan. Kertoja huomaa rouva de Villeparisisin ja rouva de Norpoisin vanhentuneen, he ovat yli 80-vuotiaita. Hän ihastuu lasiliikkeen myyjättäreen, joka on 17-vuotias (kuten oli Albertine Balbecissa). Venetsiassa muusikko laulaa ”O Sole mion” (joka oli sävelletty 1901). Gilberte ilmoittaa avioliitostaan Robert de Saint-Loupin kanssa. Kesä: kolmas oleskelu Balbecissa. Gilberte on raskaana.

1903 Gilberte synnyttää tyttären, joka teoksessa on neiti de Saint-Loup. Kertoja suorittaa asepalveluksensa.

1904–1914 Kertoja joutuu useita kertoja eri parantoloihin.

1907 Harden-Eulenburg-skandaali.

Valentin Serov, Sergei Djagilev, 1909.

1909 Les Ballets russes eli Venäläinen baletti Pariisissa.

1914 Sodan syttymisen tähden Gilberte matkustaa Combrayhin.

1916 Vuoden alku: Saint-Loup kuolee rintamalla, hänen hautajaisensa pidetään Combrayssa. Herra de Verdurin kuolee. Hänen leskensä avioituu Durasin herttuan, Guermantesin prinssin kanssa. Tämä on köyhtynyt Baijerin vallankumouksen seurauksena.

1918 Marraskuu: Tunteellinen ja nostalginen kävelyretki Bois de Boulognen puistometsässä.

1919 Vuoden alku: Kertoja on sairas, häntä vaivaa flunssa. Madeleineleivoksen tapahtuma muistuttaa hänelle Combraysta. Toukokuu–kesäkuu: Palattuaan parantolasta kertoja vierailee eräänä aamupäivänä Guermantesin prinsessan luona; hän on 39-vuotias, tapaa Guermantesin herttuan (83-vuotias) ja haluaa tavata neiti de Guermantesin (16-vuotias). Kertoja päättää kirjoittaa teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä. Päivä on hänen elämänsä kaunein, mutta kamalin päivä on vuonna 1890, kun äiti kieltäytyi antamasta hyvänyönsuukkoa.

Teoksen paikat

Combray

Combray on Pariisista lounaaseen pieni kaupunki, joka oli oikealta nimeltään Illiers ja myöhemmin Proustin kunniaksi Illiers-Combray. Kaupungissa oli Léonie-tädin kesäasunto, jossa Proustin perhe ja muu suku vierailivat. Proust vieraili siellä siis usein lapsuudessaan, ja hän säilytti Léonie-tädin talon puutarhasta taianomaisia muistikuvia, jopa talon tuhoamisen jälkeenkin.

Illiers oli Proust-suvun vanhaa asuinseutua, ja se kiihotti nuoren miehen, tulevan kirjailijan, mielikuvitusta. Perheen keskinäiset suhteet ja suhteet naapureihin ovat jatkuvasti kehityksen alainen kokonaisuus, kun kirjailija kirjoittaa Léonie-tädin kodista. Myös ympäristön keskiaikaisten rakennusten jäänteet ovat kirjan nuorelle kertojalle jatkuvan ilon lähde.

Le côté de Guermantes on yksi Proustin kävelyreiteistä Combrayssa. Reitti johti ikivanhan aatelissuvun Guermantesien linnalle, mutta koskaan kävelyretket eivät yltäneet sinne saakka.

Le côté de chez Swan, joka johti kohden Méséglisen kylää, oli toinen kävelyreitti, jonka varrella kohdattiin muut Combrayn mielenkiintoiset asiat.

Näiden kävelyretkien avulla Proust voi romaanissaan kuvailla Eaucen maisemia, joilla on keskeinen osa kirjailijan muistoissa. Alueen halki virtaava Loire-joki muuttuu romaanissa Vivonne-joeksi, jossa Proustin kertomuksen mukaan lumpeet kukkivat. Nämä kukinnot ovat kuitenkin muistoja vuoden 1900 taidenäyttelystä Durand-Ruel-galleriasta, jonne Claude Monet oli asettanut näytteille kuuluisat lummetaulunsa.

Tämä lapsuuden maiseman kuvaus kertoo hyvin, miten todellisuus ja fiktio sekoittuvat luontevasti teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä ensimmäisessä osassa ja luovat myyttisen kuvan onnellisesta lapsuudesta, jonka kertoja sai viettää lähellä äitiään. Teoksen loppuosassa kertoja palaa uudelleen tuohon maisemaan, mutta Gilberte Swannin talo, joka on vierailun kohde, ei herätä enää samoja tunteita, ja myös kertojan tunteet Gilbertiä kohtaan ovat samalla tavoin viilenneet.

Pariisi

Champs-Élysees, jonka edustalla näkyvissä puistoissa pieni Marcel leikki.

Pariisi oli Marcel Proustin kotikaupunki koko hänen elämänsä ajan. Hän asui peräti lähes koko elämänsä 8. kaupunginosassa aivan Monceaun puiston lähellä. Vain elämänsä loppuvaiheessa hän vietti joitain hetkiä naapurustossa 16. kaupunginosassa. Monet kohdat Proustin teoksessa kertovat Pariisista. Niistä saa tarkan ja yksityiskohtaisen kuvauksen erään yhteiskuntaluokan elämästä 1800-luvun lopun Pariisissa.

Kuvattuja Pariisin paikkoja ovat:

• bulevardit Trocaderolta Bois de Boulogneen,
• akaasioiden puistokatu, jossa Odette Swann ja koko hienostunut Pariisi käyskentelevät,
• Bulevard Haussmannin seudut,
• Champs-Elyséen puistikot, joissa kertoja kokee ensimmäiset rakkauden värinänsä,
• Champs-Élysées -katu, jossa kertoja tapaa sodan aikana Pariisiin tulleen paroni Charlusin, jota ei ole hänessä tapahtuneiden muutoksen vuoksi edes tuntea,
• hotelli Ritz, josta oli perustamisensa jälkeen vuonna 1917 tullut paikka, jossa Proust mieluiten tapasi vieraitaan ja järjesti illallisia.

Oman lukunsa ansaitsee Faubourg Saint-Germain, jonka vanhoihin ylellisiin yksityisasuntoihin (palatseihin) ovat asettuneet asumaan ylhäisaatelistoon kuuluvat suvut, joita edustaa eritoten Guermantesin herttuatar. Teoksen viimeisessä osassa kertoja palaa vielä tuonne suuresti kaipaamaansa maailmaan, jossa kuitenkin uuden ajan tuulet ovat aiheuttaneet suuria muutoksia.

Balbec

Eugène Boudin, Trouvillen (Balbec) ranta, 1868.

Balbec on kylpyläkaupunki, joka oli teoksessa pitkään nimellä Quequeville. Se on eräänlainen lomailun ja seurapiirielämän ihannekuva. Siellä yhdistyivät viehättävästi meren ja hiekkarantojen jatkuva leikki.

Proust saapui Trouvilleen ensimmäisen kerran vuonna 1891 ja oli sen Grand Hôtel Cabourgin uskollinen vieras myös vuosina 1907 ja 1913. Näiden lomiensa aikana hän tutustui Normandian maaseutuun autonkuljettajansa Alfred Agostinellin kyyditsemänä.

Osassa Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa Balbec saa kertojan uneksimaan kaikesta, mikä saa alkunsa, kun Swann kertoi siellä olevasta 1100–1200-lukujen vaihteessa rakennetusta kirkosta, joka on vielä puoliksi romaanista tyyliä, puoliksi gotiikkaa. Kirkko on ehkä mielenkiintoisin esimerkki normandialaisesta gotiikasta, tyyliltään jopa niin yksinkertainen, että sitä voisi Proustin mukaan kutsua jopa persialaiseksi.

Omien halujensa tuntemisessa Balbec kuitenkin merkitsee hyvin keskeistä paikkaa teoksen kertojan minälle. Siellä hän kohtaa taidemaalari Elstirin ja rannalla joukon nuoria tyttöjä, joista yksi on Albertine, yksi koko romaanin keskeisistä päähenkilöistä. Albertinen rakkaus ja rakkaus Albertineen värisyttävät koko lopputeosta ja siten myös kertojan elämää. Rakkaudesta kuitenkin jää oikeastaan vain kipeitä muistoja, jotka ovat voimakas vastakohta Balbecissa vietetyille onnellisille hetkille.

Teos muissa taiteissa

Teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä viimeinen sivu Marcel Proustin korjaamana käsikirjoituksena.

• The Proust Screenplay, Harold Pinterin käsikirjoitus, jota ei ole filmattu.
• Un amour de Swann, Volker Schlöndorffin elokuva vuodelta 1984, pääosissa Jeremy Irons ja Ornella Muti.
• Le temps retrouvé, Raoul Ruizin elokuva vuodelta 1999, pääosissa Catherine Deneuve, Emmanuelle Béart ja John Malkovich.
• La captive, Chantal Akermanin elokuva vuodelta 2000.
• My life with Albertine, Off Broadway -musikaali vuodelta 2003.

Lähteet

Kirjallisuus

• Antoine Compagnon; Proust entre deux siècles. Seuil, 1981.
• Ghislain de Diesbach; Proust. Perrin, 1991.
• Anne Henry; Proust. Balland, 1986.
• André Maurois; Marcel Proust. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. WSOY, 1984.
• Ambert Mingelegrün; Theme et structures biblique dans l’oeuvre de Marcel Proust. L’Age d’homme, 1978.
• George D. Painter; Marcel Proust. A Biography.
  • Vol. I: 1871–1903. Mercure de France, 1959.
  • Vol. II: 1904–1922. Mercure de France, 1965.
• Léon Pierre-Quint; Marcel Proust, sa vie, son oeuvre. Le Sagitaire, 1976.
• Jean-Yves Tadié; Proust et le roman. Gallimard, 1971.
• Jean-Yves Tadié; Proust. Pierre Belfond, 1983.

Aiheesta muualla

• Äänikirja Yle Areenassa
• Kolmen ensimmäisen osan tekstit digitaalisina Gutenberg-projektissa (ranskaksi)
• Sur les pas des écrivains (kirjailijan jalanjäljissä) (oppaat teoksen paikoilla vierailemiseen ja valokuvia) terresdecrivains.com. (ranskaksi)
• Sur les pas des écrivains 1, Sur les pas des écrivains 2, Sur les pas des écrivains 3 Tiedostot Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen paikoista. (ranskaksi)
• Société des Amis de Marcel Proust (Marcel Proustin ystävät ja Léonie-tädin museo Illiers-Combrayssa) La Société des Amis de Marcel Proust et des Amis de Combray. (ranskaksi)
• Alf Vignat: Sur le Vocabulaire dans La Recherche (Proustin käyttämän kielen tutkimiseen erikoistunut sivusto) Laboratoire d'Informatique de l'Institut Gaspard Monge, Universite Paris Est. (ranskaksi)
• Sivusto Proustin teokseen tutustumiseksi. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Proustin teoksen uusin englanninkielinen internetissä julkaistu käännös. (englanniksi)
• Asko Korpela: Marcel Proustin elämä ja teokset (Arkistoitu – Internet Archive) (kronologia suomeksi).
• Marcel Proustia käsittelevien verkkosivujen luettelo. (Arkistoitu – Internet Archive)