Germaaninen mytologia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tor taistelemassa jättiläiskäärme Jörmungandrin kanssa Ragnarökissä. Johann Heinrich Fusslin maalaus.

Germaaninen mytologia tarkoittaa germaanisten kansojen uskontoa ja myyttejä ennen kristinuskoa. Tärkein lähde germaaniselle tarustolla on Edda-epiikassa sekä jossakin määrin saagoissa ja riimukirjoituksissa säilynyt skandinaavinen mytologia. Jonkin verran aineistoa on löydettävissä tai pääteltävissä arkeologisesta tutkimuksesta, myöhemmästä folkloresta, Nibelungein laulusta ja Beowulfista ja roomalaisista lähteistä, kuten Tacituksen teoksesta Germania.

Germaaninen mytologia liittyi monijumalaiseen uskontoon, jolla oli yhtäläisyyksiä muihin Euroopan ja Länsi-Aasian mytologioihin, kuten skandinaaviseen, suomalaiseen, saamelaiseen, slaavilaiseen, balttilaiseen, roomalaiseen, kreikkalaiseen ja vedalaiseen mytologiaan.

Germaanisen mytologian kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimpia germaanisen uskonnon muotoja voidaan vain spekuloida arkeologian pohjalta. Ensimmäinen kirjoitettu kuvaus siitä on Julius Caesarin kirjassa Gallian sota. Siinä asetetaan vastakkainen keltiiläisten gallien kehittynyt uskonto ja germaanien alkukantaiset riitit. Caesarin kuvaukset poikkeavat muista varhaisia germaaneja koskevista tiedoista, eikä niille anneta nykyisin kovin paljon painoarvoa.

Gallian sotaa paljon yksityiskohtaisempi kuvaus germaanien mytolgiasta on Tacituksen Germaniassa, joka on kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalta ajanlaskun alun jälkeen. Hän kuvaa siinä sekä eläin- että ihmisuhrauksia ja samaistaa germaanien pääjumaluuden roomalaisten Mercuriukseen, jolle uhrataan tiettyinä päivinä ihmisiä, kun taas Herkulekseen ja Marsin rinnastetuille jumaluuksille uhrataan eläimiä. Tacituksen mukaan germaanit pyhittivät jumalille metsiä ja lehtoja.

Germanian arvoa historiallisena lähteenä vähentää sen tarkoitushakuisuus: Sen päätarkoituksena näyttää olevan roomalaisten hyveellisyyden ja viisauden esittely, ei todenmukainen kansatieteellinen kuvaus. Kuitenkin monet Tacituksen kuvaamat piirteet ovat saaneet vahvistusta muualta. Luontoon liittyviä rituaaleja on löydettävissä keskiaikaisista lähteistä sekä pohjoismaisesta kansantarustosta.

Kansainvaellusaikana germaaninen mytologia muodosti synkretismin kristinuskon ja välimeren kulttuurin kanssa. Varhaisen kristinuskoon kääntymisen takia goottien ja muiden itägermaanien esikristillisistä uskomusjärjestelmistä on varsin vähän tietoa.

Varhaiskeskiaikainen skandinaavinen mytologia on paljon paremmin tunnettua kuin sitä edeltävä germaaninen mytologia. Pääsyy tähän on skandinaavien myöhäinen kristinuskoon kääntyminen. Skandinaavisen mytologian päälähteet ovat Edda ja saagat, jotka kirjoitettiin Islannissa vuosina 1150–1400.

Suurin osa Skandinaviasta kristillistyi 1000-luvullaselvennä. Eräät myöhäiset aikalaisraportit skandinaavisesta pakanallisuudesta ovat Adam Bremeniläiseltä. Sydänkeskiajan aikana skandinaavinenkin pakanallisuus syrjäytyi ja sekoittui folkloreen. Folkloressa germaanisen mytologian aineksia säilyi, ja niitä on nähtävissä esimerkiksi Grimmin veljesten saduissa.

Germaanien jumalat jakautuivat kahteen ryhmään; aasoihin ja vaaneihin. Ylimmät jumalat olivat Odin, Freyr ja Thor. Germaaniset jumalat eivät olleet yliluonnollisia maailmaa hallitsevia olentoja, eivätkä moraalisia ruumiillistumia. Jumalista kertovat tarut ovat sisällöltään mielikuvituksellisesti väritettyjä inhimillisiä kokemuksia ja tapahtumia. Monet säilyneet lähteet painottavat erityisesti ihmisuhreja.

Jumalat olivat olennainen osa germaanisten kansojen elämässä. Oikeudenkäynnissä kuolemantuomio ei ollut vain oikeudellinen teloitus, vaan tuomittu saatettiin paremman uhrin puutteessa uhrata ihmisuhrina Odinille. Toisaalta jumalat seurasivat maanviljelijöiden arkea kuten oikeudenkäyntejäkin. Kotijumalien hahmossa jumalat suojelivat taloja ja tiluksia. Sato ja rauha riippuivat jumalten suosiollisuudesta ja siksi jumalten lepyttämiseksi turvauduttiin riitteihin ja kultteihin. Sodan alkamisen ratkaisivat oraakkelit tai jumalalliset ennustukset. Vuodenaikoihin liittyvien säännöllisten kulttijuhlien kohokohtia olivat uhrimenot, joita varten uhrattujen eläinten veri kerättiin kattiloihin ja vihmottiin viuhkalla seurakunnan päälle.

Yksisilmäinen Odin, olkapäillään korpit Hugin ja Munin.
Pääartikkeli: Odin

Odin on kaikkitietävä jumala, joka tunnetaan myös nimellä Wodan. Hän on yksisilmäinen jumala, joka on muita jumalia ylempi. Ratsunaan hänellä oli kahdeksanjalkainen Sleipnir – hevonen, joka oli Lokin poika. Odin on ensimmäisen aasan, alkujumala Burin pojan Borin poika. Hänellä on kaksi korppia joiden nimet ovat Hugin ja Munin (Ajatus ja Muisti). Odin oli erilainen kuin muut jumalat, hän oli hurja ja arvaamaton sekä oli saanut outoja šamanistisia kykyjä mystisillä teoillaan.[1] Odin oli muun muassa luopunut toisesta silmästään, jotta saisi juoda Mimirin vartioimasta viisauden lähteestä, sekä hän oli uhrannut itsensä itselleen saadakseen lisää viisautta. Hän lävisti itsensä keihäällä ja roikkui hirtettynä Yggdrasil-maailmanpuusta yhdeksän päivää.

Odinille uhrattiin usein, ja hänelle mieluisa uhri olikin hirtetty sotavanki. Hän yllytti sotapäälliköitä ja joukkoja toistensa kimppuun – hän oli sodan jumala. Soturiaristokratian nuoret miehet vihittiin initaatiomenojen jälkeen niin sanotuiksi Odinin sotilaiksi. Kuoleman jälkeen odottavassa Odinin salissa oli tarjolla ehtymätön simalähde ja lukuisia valkyyrioita sankareiden elämää sulostuttamassa.

Pääartikkeli: Thor

Thor on nuorekas jumala, joka edusti raakaa voimaa. Hänen isänsä oli ylijumala Odin ja äitinsä Maa. Thor oli hyvin vahva. Hänet kuvattiin lihaksikkaana ja punapartaisena miehenä, joka pitää käsissään Mjöllner-vasaraa josta hän oli tunnettu. Thor kiiti läpi maailman pukkivaljakollaan, joka sytytti vauhdillaan vuoret palamaan. Koska hän suojeli maanviljelijöitä mytologisilta jättiläisiltä, hän oli hyvin suosittu jumala. Thor kuoli Ragnarökissä taistellessaan Midgårdin jättiläiskäärmettä vastaan. Hän tappoi käärmeen, mutta kuoli myös itse käärmeen myrkkyyn.

Freyr ja Freija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Freyr ja Freija

Freyr ja Freija ovat hedelmällisyyden jumalia. Insestin yhdistämät sisarukset syntyivät Njord-jumalan ja hänen kaksoissisarensa Nerthuksen avioliitossa. Freyrin tunnus oli ylisuuri penis. Hän oli nautintojen ja ilojen lähde, ihmisen seksuaalisuuden ja peltojen hedelmällisyyden antaja. Freyrin vaimo oli Gerda. Freyrillä oli hevonen jolla pystyi ratsastamaan veden ja tulen läpi, ja ihmeellinen kulkuneuvo, Skidbladnir, joka pystyi kulkemaan maalla, merellä ja ilmassa. Hänellä oli myös miekka, joka pystyi taistelemaan itsekseen. Freja oli hyvin kaunis ja Feyr taas komea.

Pääartikkeli: Loki

Loki oli katastrofien ja hävityksen aiheuttaja —. Hän oli jättiläisen poika ja kolmen hirviön (Midgårdin jättiläiskäärme Jörmungandrin, Fenris-susi ja kuoleman valtiatar Hel) isä, jotka loppujen lopuksi tulevat saamaan aikaan maailman tuhon. Loki ei alkujaan ollut paha, vaan varsin hyväntahtoinen. Hän esimerkiksi esti jättiläistä kaappaamasta jumalatar Freijaa ja auttoi monta kertaa ukkosen jumala Thoria. Ennen pitkää Loki kuitenkin katkeroitui, kun huomasi, etteivät jumalat pitäneet hänestä. Tämän tosiasian tajutessaan hän alkoi pilailla muiden jumalien kustannuksella. Loppujen lopuksi Loki johti pahuuden armeijaa jumalia vastaan Ragnarökissä ja kuoli taistelussa Heimdall-jumalaa vastaan. Tosin Heimdall kuoli myös itsekin.

  1. Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 143, 355, 357, 393. (Suom. Pertti Lempiäinen) WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X