Tuesday, 26 October 2021
Changing polar region – enjoying eight seasons of the Arctic
Monday, 13 September 2021
Onnistunut HEMERA-stratosfääripallolento
Lauantaina 11.9.2021 klo 12:53 Suomen aikaa laukaistun kansainvälisen HEMERA-stratosfääripallon lento sujui menestyksekkäästi. Pallon reitti kulki Esrangen avaruustutkimuskeskuksesta Kiirunasta Suomeen Kolarin, Rovaniemen ja Ranuan kautta Posiolle. Pallo oli kooltaan yli 100 metriä, kävi korkeimmillaan 33,1 km korkeudessa ja kuljetti lähes kaksi tonnia massaa.
Eri maiden tutkimusryhmien omat hyötykuormat eli erilaiset mittausinstrumentit olivat kiinnitettyinä pallon alapuolella sijaitsevaan kuutiomaiseen alumiinikehikkoon eli gondoliin, jonka koko oli 2,5 kuutiometriä. Gondoli oli päällystetty lämpötilavaihteluja tasapainottavalla kanvaasilla. Lisäksi eri instrumenteilla oli omat lämpöeristyksensä, koska stratosfäärissä lämpötila laskee jopa –60 celsiusasteeseen. Sodankylän Geofysiikan Observatoriolla oli lennolla mukana kosmista säteilyä mittaava instrumentti SGO:n laboratoriossa suunnitellussa ja rakennetussa lämpöeristyslaatikossa, sekä kaksi lämpötilasensoria laatikon ulko- ja sisäpuolella.
Lennon lopuksi gondoli ja pallo irrotettiin toisistaan, jonka jälkeen gondoli laskeutui hallitusti laskuvarjolla asumattomalle alueelle Posiolla. Gondoli ja pallo noudettiin helikopterilla, jolla ne kuljetettiin tien varteen ja lopulta rekalla takaisin Kiirunaan Esrangen avaruuskeskukseen. Yli päivän kestäneen kuljetuksen jälkeen gondolista purettiin hyötykuormat maanantaina 13.9.
SGO:n tutkimustiimi ensin irrotti gondolissa sijainneen oman lämpötilasensorinsa, jonka jälkeen oli vuorossa itse tutkimusaineistoa tuottaneen säteilyilmaisimen hellävarainen irrotus. Mittauskampanjan jännittävimmät hetket koettiin, kun varmistettiin kaikkien SGO:n laitteiden toimineen erinomaisesti ja moitteettomasti. Tiimi valmistautuu nyt kotiinpaluuseen, jonka alkavat työt itse mittausaineiston tutkimiseksi.
Teksti: Esa Turunen, Sodankylä.
Lue lisää:
- YLE Uutiset: "Jättimäinen tutkimuspallo nousi Kiirunasta 35 kilometrin korkeuteen ja laskeutuu Suomen Lappiin – tutkimuksessa saadaan lisätietoa ilmastonmuutoksesta ja säteilystä"
- YLE Uutiset: "Katso, kuinka jättimäinen pallo nousi korkeuksiin – harvinainen tutkimuslento Ruotsista stratosfääriin ja Suomen Lappiin onnistui"
Friday, 5 February 2021
SGO:n harjoittelupaikat ja kesätyöt 2021
Haku kesätyö- ja harjoittelupaikat vuodelle 2021 ovat haussa 7.3.2021 saakka. Paikkoja on yhteensä seitsemän observatorion eri tutkimusyksiköissä, jotka sijaitsevat Sodankylässä ja Oulussa (seismologia ja kosminen säteily). Paikkoja täytettäessä pääpaino on yliopistotason opiskelijoissa, mutta mahdollisuuksien mukaan muitakin palkataan. Vuoden 2021 rekrytointi tapahtuu SAIMA-järjestelmän kautta. Sähköpostihakemuksia ei käsitellä. Mikäli olet jo ehtinyt lähettää hakemuksen, täytä se uudelleen SAIMASSA!
Oulun yliopiston harjoittelupaikat ja linkki hakemusprosessiin:
Lopputyöaiheita sekä muita opiskeluihin liittyviä harjoittelupaikkoja voit tiedustella ympäri vuoden.
--------------------------
--------------------------
SAIMAn kautta on tarjolla mm. seuraaviin aihepiireihin liittyviä tehtäviä (some in English):
- Harjoittelija osallistuu observatorion jatkuvien mittausten ylläpitoon, osallistuu havaintotyöhön kesälomien aikana sekä dokumentointiin, pitkäaikaisaineistojen käsittelyyn ja arkistointityöhön.Tehtävät määräytyvät hakijan osaamistason perusteella. Eduksi katsotaan yliopistotason avaruusfysiikan ja geofysiikan opinnot. Ajankohta touko-elokuu.
- Ennen havaitsemattomien äänitaajuisten radioaaltojen luokittelu ja analysointi. SGO:lla on maailman herkin ELF-VLF-vastaanotin Sodankylän Pomokairassa. Sen herkkyys on jopa 100-kertainen vastaaviin laitteisiin verrattuna. Sillä havaitaan mm. jokainen salamanisku ympäri maailmaa ja sellaisia Maan magnetosfäärissä syntyviä emissioita, joita muualla ei pystytä rekisteröimään. Tehtävänä on verrata näitä emissiota muihin geofysikaalisiin mittauksiin ja ilmiöihin. Suunniteltu työ johtaa todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun.
- Revontulien esiintyminen ja vaihtelu työssä tutkitaan revontulia, niiden perusfysiikkaa ja vaihtelua viimeisen sadan vuoden ajalla. Työssä tutustutaan peruslaskennan työkaluihin ja revontulista tehtyihin mittauksiin all-sky-kameralla, satelliiteilla ja magnetometreillä. Työssä etsitään revontulirikkaita ja -köyhiä ajanjaksoja ja vertaillaan avaruussääolosuhteita näiden jaksojen aikana. Lisäksi työssä tutustutaan revontulien alkusyihin aurinkotuulessa ja auringossa sekä vanhojen mittausten digitointiin käytettävään digitointilaitteeseen DigiMAG. Työ on osa Suomen Akatemian ”Space storms” projektia sekä FIRI/FLEX-EPOS instrastruktuuria.
- Monimutkaiset magneettiset rakenteet työssä tutustutaan magneettisen ympäristön muutoksiin lyhyillä ja pitkillä aikaskaaloilla. Lyhyillä aikaskaaloilla tutkitaan magneettikentän nopeita vaihteluita (pulsaatioita) ja magneettikentän kierteisyyttä maan lähiavaruudessa sekä auringossa. Pitkillä aikaskaaloilla tutkitaan magneettinapojen liikettä ja mietitään liikkeen fysikaalisia syitä. Magneettisen ympäristön muutokset vaikuttavat moniin jokapäiväisiin järjestelmiin kuten sähkönjakeluun, navigointiin ja viestintään, joten häiriöiden esiintymisajankohdan ja intensiteetin ennustaminen on tärkeää. Työ on osa kansallisella tiekartalla olevaa Earth-Space Research Ecosystem infrastruktuuria ja EU:n PITHIA hanketta.
- Hiukkaspresipitaation havaitseminen ja vaikutukset yläilmakehän otsonikemiaan maanpinta- ja satelliittihavainnoista. Harjoittelussa opitaan analysoimaan mittausaikasarjoja signaalinkäsittelyn työkalujen avulla.
- Flux of cosmic rays near Earth is modulated by solar magnetic activity carried out by solar wind and interplanetary magnetic field. In addition, severe solar eruptive storms (flares and coronal mass ejections) can produce fluxes of solar energetic particles filling the near-Earth space. Cosmic-ray variability is continuously monitored by ground-based detectors, known as neutron monitors (NMs). The cosmic-ray data are collected in a database hosted and maintained by SGO. The database needs to be updated to accommodate some improvements and data corrections. Basic knowledge of scientific data analysis and programming in algorithmic languages (Matlab, Python, R, etc) is an advantage. The work can potentially lead to a larger project work.
- Task computation of EPPs (focusing on solar protons) induced ionization in the atmosphere during weak GLEs and sub-GLEs, considering the derived spectra of solar protons during solar cycle 24. The student is expected to possess knowledge on MATLAB or at least to learn at level to use for the task. In a summary is expected to develop MATLAB based tool for computation of EPPs induced ionization. During the summer job training for the employment of the formalism of yield functions will be performed. This topic matches the tasks of SGO to study the energetic particles precipitation and related effects. In case of success, at least one publication can be prepared.
- The student is expected to dig in the existing NM records and to search for to search for not registered officially sub-GLEs (using the existing catalogues of strong SEPs) that can be included in the list and if the data allow assessment of their spectra using space-borne data. The student can be taught how to use to GLE database and NMDB as well as catalogs of strong SEP events.
- Sodankylän geofysiikan observatorio on kehittämässä omaa satelliittiosaamiskeskustaan, johon kuuluu olennaisena osana oma satelliittimissio. Työtehtäviin kuuluu satelliitin ja avaruusinstrumenttien mekaaniset suunnittelu- ja kehitystehtävät. Odotamme sinulta työtehtävään soveltuvaa osaamista, vähintään yhden 3D-mallinnusohjelman osaamista (esim. SolidWorks) sekä alan kursseja suoritettuina. Arvostamme erityisesti halukkuutta uusien asioiden oppimiseen ja itsesi kehittämiseen sekä kokemusta aiemmista avaruusalaan liittyvistä projekteista ja mekaanisista työtehtävistä. Työtehtävää pystyy jatkamaan esim. diplomityöksi ja se tulee johtamaan todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun. Työssä on etätyömahdollisuus.
- Sodankylän geofysiikan observatorio on kehittämässä omaa satelliittiosaamiskeskustaan, johon kuuluu olennaisena osana oma satelliittimissio. Työtehtäviin kuuluu satelliitin ja avaruusinstrumenttien sulautetut järjestelmät, jossa pääset mm. tekemään ohjelmistosuunnittelua, vaatimusmäärittelyä sekä dokumentaatiota. Odotamme sinulta työtehtävään soveltuvaa osaamista sulautetuista järjestelmistä, ja erityisesti arvostamme ohjelmointikokemusta STM32-tuoteperheestä. Arvostamme erityisesti halukkuutta uusien asioiden oppimiseen ja itsesi kehittämiseen sekä kokemusta aiemmista sulautettuihin järjestelmiin liittyvistä projekteista ja työtehtävistä. Työtehtävää pystyy jatkamaan opinnäytetyöksi ja se tulee johtamaan todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun.
- Lukioikäisille erilaisia tutkimusavustajan tehtäviä ja aineistojen järjestelytehtäviä.
Sunday, 8 March 2020
Tasavallan presidentin vierailu SGO:lla 5. maaliskuuta – The President of Finland visited SGO on the fifth of March
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Sodankylän geofysiikan observatoriolla Tähtelässä torstaina 5. maaliskuuta. Presidentti Niinistö tutustui uuteen tilannekuvakeskukseen Sodankylän observatorion johtaja Eija Tanskasen johdolla. Vierailun aikana presidentti Niinistö kuuli observatorion monipuolisista ja kattavista tehtävistä, joihin kuuluvat avaruusmyrskyjen havainnointi ja tutkimus, observatorion yli satavuotiset magneettisen ympäristön pitkäaikaismittaukset, sekä nykyään erittäin tärkeät geouhkien ja GPS-häiriöiden monitorointi.
Tasavallan presidentin kanssa keskusteltiin avaruusperäisten häiriöiden vaikutuksesta yhteiskunnan perustoimintoihin sekä SGO:n tutkainfrastruktuurista. Tasavallan presidentti esitti teräviä kysymyksiä magneettisten napojen liikkumisesta, revontuliovaalin paikasta ja observatoriolla havaituista magneettisen ympäristön muutoksista.
Kuvat Riikka Hietajärvi / Tasavallan presidentin kanslia
Lisää tietoa presidentin virallisilta sivuilta
Ylen haastattelu (01:09 alkaen)
The President of the Republic of Finland visited the Sodankylä Geophysical Observatory on the fifth of March
The President of the Republic of Finland Sauli Niinistö visited the Sodankylä Geophysical Observatory, located in Tähtelä, on Thursday March 5th. The President got acquainted with the new Situational Awareness Center with SGO's Director Eija Tanskanen. During the visit the President was briefed about the diverse and comprehensive tasks carried out at the observatory, which include the monitoring and research of space storms, the long-term magnetic measurements that have been carried out since 1914, and vital monitoring of geo risks and GPS interference.
Photography by Riikka Hietajärvi / Office of the President of the Republic of Finland
More information can be found on the official presidential homepage (in Finnish)
An interview by Yle starting at 01:09 (in Finnish)
Tuesday, 28 January 2020
SGO:n harjoittelupaikat ja kesätyöt 2020 - Traineeship and summer work 2020 at SGO
Tarjolla on mm. seuraaviin aihepiireihin liittyviä tehtäviä:
- Hiukkaspresipitaation havaitseminen ja vaikutukset yläilmakehän otsonikemiaan maanpinta- ja satelliittihavainnoista. Työssä opitaan analysoimaan mittausaikasarjoja signaalinkäsittelyn työkalujen avulla
- Sodankylän geofysiikan observatorio käyttää ja kehittää tietojärjestelmää ylläpitämiensä havaintoverkkojen reaaliaikaiseen monitorointiin. Tietojärjestelmään on kehitteillä uusi osa, joka hyödyntää avoimia tietoaineistoja (salamahavainnot) riskianalyysiin, vaurion selvittämiseen, lyhyen aikavälin ennusteisiin ja automatisoituihin toimiin. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu tämän osan suunnittelu- ja kehitystehtäviä (ohjelmointi, käyttöliittymä). Avainsanoja: Linux, Bash, Python (mm. Flask, Bokeh), HTML
- Maan läheisyydessä kosmisen säteilyn vuota moduloi Auringon magneettinen aktiivisuus, jota välittävät aurinkotuuli ja interplanetaarinen magneettikenttä. Kosmisen säteilyn vaihtelua monitoroidaan jatkuvasti maanpinnalla olevilla sensoreilla, jotka ovat neutronimonitoreja (NM). Stabiilein NM sijaitsee Oulussa ja sitä operoi SGO. Jokainen NM tuottaa oman datan, joka sisältää sekä hyödyllisen signaalin että kohinaa. Jotta tunnettua mallia voidaan käyttää useiden sensoreiden tuottamaan kohinaiseen dataan, mallin parametrit täytyy määrittää (ja epätarkkuus arvioida) jokaiselle ajanhetkelle. Suunniteltu työ johtaa todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun.
- SGO operoi kosmisen säteilyn maanpintasensoreita Concordian mittausasemalla Etelänapamantereen keskellä olevalla ylätasangolla, joka on optimaalinen sijainti kosmisen säteilyn havaitsemiseen. Sensori mittaa kosmisen säteilyn ilmakehässä synnyttämän kaskadin nukleoni-komponenttia, kun useita hiukkasia voidaan havaita lähes samanaikaisesti. Tätä sanotaan kosmisen säteilyn moninkertaistumiseksi. Näiden moninkertaisten havaintojen lukumäärä ja tarkka ajoitus antavat tietoa primääristen kosmisen säteilyn hiukkasten ominaisuuksista. Opiskelijan tehtävänä on analysoida Concordian asemalla rekisteröityjä moninkertaisia kosmisen säteilyn havaintoja ja kehittää malli, jolla voidaan arvioida primäärisen kosmisen säteilyn parametreja. Suunniteltu työ johtaa todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun.
- Työssä tutkitaan revontulia, niiden perusfysiikkaa ja vaihtelua viimeisen sadan vuoden ajalla. Työssä tutustutaan peruslaskennan työkaluihin ja revontulista tehtyihin mittauksiin niin all-sky kameralla, satelliiteilla kuin magnetometreillä. Työssä etsitään hyvin revontulirikkaita ja -köyhiä ajanjaksoja ja vertaillaan ajanjaksojen eroja, sekä tutustutaan revontulien syihin aurinkotuulessa ja auringossa. Työ on osa Suomen Akatemian ”Space storms” projektia sekä FIRI/FLEX-EPOS instrastruktuuria.
- Monimutkaiset magneettiset rakenteet työssä tutustutaan magneettisen ympäristön muutoksiin lyhyillä ja pitkillä aikaskaaloilla. Lyhyillä aikaskaaloilla tutkitaan magneettikentän kierteisyyttä (maan lähiavaruudessa sekä auringossa) ja sen vuosittaista ja vuodenaikaisvaihtelua. Pitkillä aikaskaaloilla tutkitaan magneettinapojen liikettä ja mietitään liikkeen fysikaalisia syitä. Magneettisen ympäristön muutokset vaikuttavat moniin jokapäiväisiin järjestelmiin kuten sähkönjakeluun, navigointiin ja viestintään, joten häiriöiden esiintymisajankohdan ja intensiteetin ennustaminen on tärkeää.
- Ennen havaitsemattomien äänitaajuisten radioaaltojen luokittelu ja analysointi. SGO:lla on maailman herkin ELF-VLF-vastaanotin Sodankylän Pomokairassa. Sen herkkyys on jopa 100-kertainen vastaaviin laitteisiin verrattuna. Sillä havaitaan mm. jokainen salamanisku ympäri maailmaa ja sellaisia Maan magnetosfäärissä syntyviä emissioita, joita muualla ei pystytä rekisteröimään. Tehtävänä on kerätä SGO:n aineistosta näitä emissiota ja luokitella ne eri ryhmiin. Suunniteltu työ johtaa todennäköisesti tieteelliseen julkaisuun.
Positions are available in Sodankylä and Oulu depending on the research topic. Next topics are available for the coming call:
- Energetic particle precipitation detection and their consequences on the upper atmospheric ozone chemistry based on ground based and satellite datasets. In the internship, students will learn usage of signal processing methods in the analysis of time-series.
- Sodankylä Geophysical Observatory uses and develops an information system for real-time monitoring of the observation networks it maintains. A new component of the information system is being developed, utilizing open data (lightning detection) for risk analysis, fault detection, short-term forecasting and automated actions.
- The tasks of the trainee include the design and development tasks (programming, user interface) of this part. Keywords: Linux, Bash, Python (including Flask, Bokeh), HTML.
- Flux of cosmic rays near Earth is modulated by solar magnetic activity carried out by solar wind and interplanetary magnetic field. Cosmic-ray variability is continuously monitored by ground-based detectors, known as neutron monitors (NMs). The most stable NMs is located in Oulu and operated by SGO. Each of NMs provides its own data which contains both useful signal and noise. By applying a known model to the noisy data from several detectors, parameters of the model need to be defined (and uncertainties estimated) for each moment of time. The planned work will expectedly lead to a research publication.
- SGO operates a cosmic-ray ground-based detector on the Central Antarctic plateau, at the Concordia station, which is an optimal location to detect cosmic rays. The detector measures the nucleonic component of cosmic-ray-induced cascade in the atmosphere, when many particles can be detected nearly simultaneously, which is known as multiplicity of cosmic-ray counts. The number and exact timing of these multiplicity counts contains information on the parameters of the primary cosmic-ray particle. The student will analyze multiplicity data collected at the Concordia station and develop a method to estimate the parameters of cosmic rays. The work will expectedly lead to a research publication.
- In this work we study the northern lights, their basic physics and variations during past 100 years. In this task we get to know basic calculation tools and different kind of observations of northern lights made e.g., by all-sky camera, satellites, and magnetometers. Task is to search very active and very quiet periods, and then those periods will be compared. We will also get to know main sources of northern lights in solar wind and the Sun. This work is a part of Space storms project funded by the Academy of Finland, and it is a part of FIRI/FLEX-EPOS instrastructure.
- Complicated magnetic structures take us to get to know changes in magnetic environment both in short and long time scales. In short time scales the twisted structures of the magnetic field (in near Earth space and in Sun) and their annual and seasonal variation. In long time scales the movement of magnetic poles are studied and the physical reasons will be investigated. Changes in the magnetic environment cause effects in every day systems as distribution of electricity, navigation, and communication. That is the reason why it is important to forecast the occurrence and intensity of these disturbances.
- Classification and analysis of audible radio waves that have not been observed earlier. SGO has the world’s most sensitive ELF-VLF receiver in Pomokaira, Sodankylä. Its sensitivity is even 100 times better than any other similar receiver in the world. It can detect e.g., every single lightning discharge around the Earth, and such emissions that are generated in the Earth's magnetosphere, and what others cannot observe. Task will be collecting these emissions from SGO data and classify them into different groups. The work will expectedly lead to a research publication.
Wednesday, 27 November 2019
Polar Stratospheric Clouds / Helmiäispilviä
🇬🇧 Rarely seen this early in winter, this morning we saw beautiful Polar Stratospheric Clouds (Mother-of-Pearl clouds) here in Sodankylä. PSCs contribute to the stratospheric ozone loss in spring.
🇫🇮 Harvoin näkyy helmiäispilvet jo marraskuussa. Tänä aamuna Sodankylässä näkyi hienosti stratosfääripilvet. Pilvet vaikuttavat keväällä otsonikatoon stratosfäärissä.
Photo/kuva: Thomas Ulich, Sodankylä, Finland.
Wednesday, 25 September 2019
Tutkijoiden yö Sodankylässä / Researchers' Night in Sodankylä
19:00 - Sodankylän Geofysiikan Observatorio ja nykyajan suurimmat haasteet (Thomas Ulich)
20:00 - Valo ja Aika - voidaanko tallentaa aikaa tiedostoon? (Thomas Ulich)
English language programme / Englanninkielinen ohjelma
In parallel SGO's international researchers will tell about their research work (in English, in the upstairs meeting room).
19:00 - Waves in space: what is behind the aurora? (Claudia Martinez)
19:30 - Space weather: ionosphere & atmospheric electricity (Liljana Macotela Cruz)
20:00 - Oscillations of the Earth's magnetic field (Neethal Thomas)
Coffee, tea, juice and cake will be served from 18:30. Kahvia, teetä, mehua ja marjapiirakkaa tarjotaan klo 18:30 alkaen.