Tapon yritys keravalaisen omakotitalon piha-alueella

Poliisi tutkii tapon yrityksenä väkivallantekoa keravalaisen omakotitalon pihalla. Nujakan seurauksena yksi vietiin sairaalaan.

Lähikuvassa on poliisin virka-asun sininen hiha, jossa on hihamerkki ja poliisi logo eli miekka ja leijonakuvia mustalla pohjalla.
Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin Ylelle myöhään torstai-iltana, että vaarassa oli useampia ihmisiä, jotka olivat vierailemassa talossa tapahtuma-aikaan. Kuvituskuva. Kuva: Petri Niemi / Yle

Poliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa, joka tapahtui Keravalla torstai-iltana. Tapaus sattui keravalaisen omakotitalon piha-alueella, poliisi kertoo Ylelle.

Itä-Uudenmaan poliisi sai hälytyksen Keravan Jäspilään noin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Tehtävään hälytettiin useita poliisipartioita.

Yksi henkilö vietiin sairaalahoitoon.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin myöhään torstai-iltana, että vaarassa oli useampia ihmisiä, jotka olivat vierailemassa talossa tapahtuma-aikaan.

– Vaaraan joutuneet olivat omakotitalossa vieraana. Sivullisia ei joutunut vaaraan, vaan he olivat osallisina tässä tilanteessa, Helsingin poliisin johtokeskuksesta täsmennettiin Ylelle torstai-iltana.

Tapahtunutta tutkitaan tapon yrityksenä. Rikosnimike voi muuttua tai täydentyä tutkinnan edetessä. Poliisi ei ole ottanut ketään kiinni rikoksesta epäiltynä.

Poliisin mukaan paikalla olleet ihmiset olivat Suomen kansalaisia. Heidän tarkat roolinsa ja tapahtumien eteneminen tarkentuvat tutkinnan edetessä.

Poliisin johtokeskuksen mukaan tällä hetkellä ei ole tiedossa, että kukaan muu kuin sairaalahoitoon viety henkilö olisi loukkaantunut.

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tekotapaa tutkinnallisista syistä.

– Teon motiivi on vielä selvitettävänä, johtokeskuksesta todettiin.

Poliisi kertoo mahdollisesti lisää tapauksesta huomenna perjantaina.