Sariolan tivolisuvun Suomen Tivolista kasvoi maan suurin kiertävä tivoli.
Vapaa-aika

Suomen Tivolin värikäs historia

Suomen suurin kiertävä tivoli lopettaa toimintansa. Tällainen sen kauas ulottuva historia on.

138 vuotta toiminut, maan suurin kiertävä tivoli, Suomen Tivoli lopettaa. Rahaa ei enää ole.

Viimeistä tivolipäivää vietettiin syyskuun alussa Keravalla. Paikka on sama, josta tivolin tarina alkoi vuonna 1888.

Kiertävä huvipuisto on viihdyttänyt suomalaisia lukemattomia kertoja eri puolilla maata.

Voit kertoa omia muistojasi Suomen Tivolista jutun alla olevan lomakkeen kautta Ylen juttua varten.

Yle koosti tähän juttuun arkistoista riemukkaita huvipuistohetkiä.

1900-luvun alussa: Tivoli ei päässyt maaseudulle

1930-luvulla pappeja ja opettajia huolestutti tivolin ”rappeuttava vaikutus”, kertoo Suomen Tivolin arkea avaava vuoden 1988 dokumentti. Tästä syystä maaseutu oli rajattu asetuksella tivolivapaaksi alueeksi.

Dokumentissa kerrotaan ainoan pidemmän tivolikiertueen keskeytyksen tulleen talvisodan aikaan.

Jo jatkosodassa sotilaat pääsivät nauttimaan sirkushuveista.

Ihmisiä seisoo puisen aidan ja rakennuksen edessä, taustalla näkyy suuria telttoja ja kyltti, jossa lukee "SUOMEN TIVOLI".
Suomen Tivolin historia ulottuu kauas. Arkistokuvan kuvausvuosi ei ole tiedossa. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelma / Museovirasto

1960-1980-luvuilla: Erikoisesitykset houkuttelivat väkeä

60-luvulla yksi tivolin erikoisuuksista oli käärmetanssija.

Irmeli Sariola esiintyi käärmeiden kanssa vuosina 1960–1978.

Suomen Tivoli kertoo sivuillaan eläinten olleen merkittävässä roolissa tivolin historiassa.

Niistä luovuttiin 2000-luvulla. Käärmeet jäivät kuitenkin suvun piiriin käärmetanssiperinteen ylläpitämiseksi.

Nainen seisoo lavalla ja pitelee suurta käärmettä päänsä yläpuolella, taustalla verho.
Käärmetanssija Irmeli Sariola esiintyy arkistokuvassa käärmeen kanssa. Kuva: Sariola kokoelma / Keravan museopalvelut

Tivolissa oli aikoinaan tulennielijöitä. Suomen Tivolin historiikin mukaan yksi erikoisuus oli Pepita-norsu, joka esiintyi tivolissa aina 80-luvun loppuun saakka.

Huviveron poistuttua tivolialalle oli kiinnostusta.

Heikki Kahila haastatteli Suomen Tivolin pitkäaikaista johtajaa Jyrki Sariolaa vuonna 1981 Veroton viihde -ohjelmassa:

Video: Tommi Pylkkö / Yle

1990–2000-luvuilla: Yleisö hullaantui maailmanpyörästä

Suomen Tivoli vieraili vuoden 1991 syksyllä myös maan rajojen ulkopuolella, Neuvostoliitossa.

Kostamuksessa myytiin viiden päivän aikana yli 70 000 lippua, tivoli kertoo sivuillaan.

Suomen Tivolista tuli ensimmäinen länsimainen tivoliyritys, joka vieraili Neuvostoliitossa. Neuvostoliitto romahti pian visiitin jälkeen, joten tivoli jäi myös viimeiseksi länsimaiseksi tivolivierailijaksi.

Suomen Tivolille 90-luvun laman jälkeinen aika oli käänne parempaan.

Yritys kertoo sivuillaan, että kävijöitä tivolissa oli vuosittain 500 000.

Suomen Tivolissa "The Giant Wheel" - huvipuiston maailmanpyörä kohoaa korkeuksiin kirkkaan sinisen taivaan alla.
Jättimäinen laite oli hankintahetkellä pohjoismaiden suurin perävaunujen päälle rakennettava maailmanpyörä. Kuva: Paulus Markkula / Yle

110-vuotisjuhlavuonna, 1998 tivoli teki historiansa suurimman laitehankinnan.

Suuresta maailmanpyörästä tuli yleisön ylivoimainen suosikki.

Sirkusalue täynnä ihmisiä ja laitteita, taustalla metsää, tie ja joki sekä pysäköityjä autoja.
34 metriä korkeasta maailmanpyörästä otetussa kuvassa avautuu Rovaniemen tivolialue vuonna 2010. Kuva: Tapio Nykänen / Yle
Suomen Tivolin huvilaitteita Lahden satamassa.
Lahdessa järjestettiin yötivoli vuoden 2023 syyskuussa. Kuva: Jarno Kajova / Yle
Kaksi lasta istuu huvipuistolaitteen vaunuissa ulkona, taustalla varoituskyltti ja puiden lehviä.
Enolaiset Henri ja Niina Pennanen nauttivat vauhdin hurmasta tivolissa kesällä 2010. Kuva: Sauli Antikainen / Yle

2020–2025: Talous romahti, mukana epäonnea

Korona-aika oli tivolille vaikea. Kiertueet aloitettiin myöhässä ja liiketoiminnasta hävisi noin puolet.

Suomen Tivoli kertoo sivuillaan, että tivoli kärsi 2020-luvulla myös työvoimapulasta.

Lulu Sariola kertoi heikosta kesästä Ylelle vuonna 2025 Kempeleessä:

Video: Paulus Markkula / Yle

Tivolikiertue joutui kaventamaan kiertuettaan. Esimerkiksi vuonna 2022 kerrottiin, ettei tivoli saavu Lappiin lainkaan.

Suomen Tivolissa tunnelma täynnä iloista jännitystä. Taustalla näkyy suuri maailmanpyörä, ja etualalla kimaltaa hauskoja laitteita, jotka odottavat innokkaita kävijöitä.
Monet Suomen Tivolin laitteista kulkivat kaupungista toiseen useiden vuosien ajan. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Kiertävällä tivolilla oli epäonnea elokuussa 2025, kun jo vuosikymmeniä palvellut hevoskaruselli rikkoutui käyttökelvottomaksi.

Menetys oli taloudellisesti suuri, uusi vastaava italialainen karuselli olisi maksanut jopa 250 000 euroa.

Suomen Tivolin karuselli, joka on hajonnut tien varteen.
Suomen Tivolin karuselli hajosi tien varteen matkalla Kempeleestä Kajaaniin. Kuva: Suomen Tivoli

Vuoden 2025 Kuopion joulutori jäi vaille vetonaulaksi muodostunutta karusellia.

Rikkoutuneen karusellin tilalle oli jo hankittu uusi Slovakiasta, mutta sen maalari sairastui, eikä laitetta ehditty toimittaa Kuopioon ajoissa.

Suomen Tivoli suunnitteli vielä viime vuonna olevansa seuraavat viisi kesää Oulussa.

2026: Suomen Tivolin taival päättyi

Suomen Tivoli kertoi jo kesällä, että vuosi voi jäädä viimeiseksi.

Tänään toimitusjohtaja Lulu Sariola kuvaili Ylelle lyhyesti lopettamista.

Tivolisukuun kuuluva Sariola kertoi päätöksen olleen raskas.

Kaksi kilpikonnahahmoa peräkärryssä Oulun Hietasaaressa 24.9.2026.
Tivolin odotukset Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden vetovoimasta olivat korkeat. Kausi jäi heikoksi. Kuva: Rami Moilanen / Yle

Suomen Tivolin tavaroita on yhä säilytyksessä Oulussa Hietasaaren kentällä:

Video: Rami Moilanen, Tommi Pylkkö / Yle

Yhtiölle on muodostumassa seitsemäs peräkkäinen tappiollinen tilikausi.

Tivoli on kertonut talousvaikeuksistaan jo aiemmin. Viime vuonna yritys luonnehti tivolikesää surkeaksi. Heinäkuussa Suomen Tivoli kertoi, että se elää kädestä suuhun.

Lopettamispäätökseen vaikuttivat useat tekijät, kuten koronapandemia, energiakriisi, inflaatio, arvonlisäveron korotus, kulutuskäyttäytymisen muutos, kustannusten nousu sekä kuluttajien varovaisuus.

Karusellin eläinhahmoja rikkinäisessä peräkärryssä Oulun Hietasaaressa 24.9.2026. Taustalla vuoristorata.
Suomen Tivolille kuuluvat rekan peräkärryt ja vuoristorata hylättynä Oulun Hietasaaressa. 24.09.2026.
Suomen Tivolin vuoristorata Oulun Hietasaaressa 24.9.2026.
c

Suomen Tivolin lopetettua Suomessa on enää yksi kiertävä tivoli, Sariolan tivoli.

Huvipuistolaitteen possuvaunu kuljetuslaitteessa.
Kuva: Rami Moilanen / Yle
Ladataan lomaketta...