TORINO.
Vaikka Suomen lentopallomiehet olivat Kreikka-ottelussa kentällä vakavia ja vasta viidennessä erässä heräsivät kunnolla taistelemaan, oli Palavela-hallin uumenissa eri meininki.
Helpottunut hymy kareili monen pelaajan huulilla, 3–2-voiton ja puolivälierään pääsyn tuoman euforian saattoi aistia pitkälle.
– Minulla tuli kylmät väreet melkein heti, kun tajusin, että tämä vääntö on vihdoin ohi. Ajattelin vain, että kiitos, että se on ohi, Nooa Marttila naurahti.
Viimeisen pallon löi vielä velipoika Luka Marttila.
Samaa mieltä oli myös Severi Savonsalmi, jonka mukaan kivi vierähti sydämeltä, kun viimeinen piste iskettiin tauluun.
– En tiedä, oliko se sellainen onnen tunne, mutta just sellainen, että huh huh, ei hävitty, saamme jatkaa, Savonsalmi kertoi, mutta vakuutti, ettei usko horjunut.
”Odotettiin, että peli lähtisi rullaamaan”
Molempien mielestä Suomen peli oli Kreikkaa vastaan todellista vuoristorataa, ja tunteet olivat myös sen mukaiset. Joukkue pelasi Savonsalmesta välillä todella hyvin ja teki oikeita asioita, mutta sitten oli se toinen ääripää.
– Välillä tuntui, että vähän jokainen oli omissa maailmoissaan. Oli paljon hankalia hetkiä ja hyviä hetkiä, Savonsalmi sanoi ja totesi, että pelaajia mitattiin oikein kunnolla ottelussa.
Marttilan mielestä joukkue oli etenkin ensimmäisessä erässä aivan unessa ja tuskastui omaan toimintaansa. Toinen erä kulki jälleen totuttuun tapaan, mutta kolmas erä meni jälleen puristamiseksi.
– Ei ollut rentoutta ollenkaan ja pallot kimpoilivat. Aikamoinen työvoitto tuo oli. Ei ollut meidän parasta peliä, mutta meidän oli vain pakko saada se voitto, Marttila sanoi.
– Ehkä vähän odotettiin, että se peli lähtee siitä sitten itsestään rullaamaan. Sitten kun se ei lähde, niin täytyy tiedostaa, että se pitää itse kaivaa sieltä jostain se rytmi. Se ei tule millään muulla kuin sillä, että tuulettaa vähän enemmän ja tekee omia hyviä suorituksia. Tässä kohtaa turnausta kaveri ei enää sitä anna, Marttila totesi.
Viidennen erän hyvä alku riitti
Sekä Savonsalmi että Marttila korostivat tahdon merkitystä ottelussa ja sen kääntämisessä. Pelaajat osoittivat ottelussa jälleen kerran, mitä suomalainen sisu on. Peli ei välttämättä ollut nättiä, mutta tulos oli riittävä.
– Väitän, että ottelu ratkesi loppujen lopuksi siihen, että me aloitimme viidennen erän vähän paremmin. Kun molemmilla oli ailahtelua, ja me aloitimme paremmin, niin se lopussa kääntyi meille, Marttila sanoi.
Marttila itse nakutti ottelussa 21 pistettä, saman verran kuin veljensä Luka Marttila. Suomen hakkuri Joonas Jokela tehtaili 20 pistettä. Kreikan paras pistemies oli Angelos Markou 20 pisteellään.
Savonsalmi kehui etenkin Kreikan passaria Markos Galiotosia, joka pyöritti joukkueensa peliä terävästi. Suomella oli vaikeuksia päästä torjunnassa ja puolustuksessa Kreikan pelin rytmiin tämän takia.
– Näin mututuntumalla sanottuna, niin kolmannessa erässä tuli myös syöttövirheitä ihan hirveästi, mikä varmaan sekoitti meidän pelirytmiämme. On aika mahdotonta tehdä omia pisteitä, jos jokainen syöttö on verkossa, Savosalmi sanoi.
Kaikki pitää voittaa
Suomi saa seuraavaksi vastaansa otteluparin Italia–Tanska-voittajan. Jos ennakkosuosikki Italia pitää pintansa, pääsee Suomi haastamaan seuraavaksi hallitsevaa maailmanmestaria.
Savonsalmi ei tästä ota paineita eikä mieti tulevaa vastustajaa ainakaan vielä.
– On se sitten Italia tai Tanska, niin aika samat fiilikset. Nekin pitää voittaa, jos haluaa neljän sakkiin, Savonsalmi sanoi.
Marttila taas odottaa sitä, että pääsee hiljentämään Italian yleisön. Suomi ehti tottua Tampereelle tuhansien kannattajien huutoon, ja arveli senkin takia Suomen pelin olleen niin tahmeaa alussa. Italiaakin vastaan huutoa olisi tarjolla, mutta tällä kertaa yleisö ei ole suomalaisten puolella. Marttilaa se ei haittaa, sillä hän saa energiaa kaikenlaisesta yleisöstä.
– Se on meille maukas tilanne, että kaikki hurraavat vastustajalle. Se on kiva fiilis, kun painaa jonkun hyvän vedon tai ässäsyötön, ja koko yleisö on hiljaa, Marttila virnisti.