Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla oli heti lauantaisena aamupäivänä täysi tohina päällä. Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäisen kerran Itäkeskuksen Stoassa, ja pelkästään lauantaina festarille oli löytänyt tiensä noin kaksituhatta sarjakuvafania.
– Kulttuurileikkausten takia budjetistamme lähti kolmasosa, joten oli pakko etsiä vaihtoehtoisia tapahtumapaikkoja, joihin meillä olisi varaa. Yhteistyö Stoan kanssa tuli juuri sopivalla hetkellä ja meille tämä on ollut täydellinen ratkaisu, Helsingin Sarjakuvafestivaalien taiteellinen johtaja Athanasía Aarniosuo toteaa.
Itäkeskus on tuonut festivaalille myös uusia yleisöjä.
– Tässä lähellä sijaitsevat sekä kirjasto että nuorisotalo. Lisäksi tänne tulee yleisöä myös kauppakeskus Itiksestä, Aarniosuo jatkaa.
Sarjakuvassa näkyvät omakohtaiset kokemukset
Kotimaisen sarjakuvan valtavirtaan on kuulunut pitkään Fingerporin, Avaran luonnon ja Viivin ja Wagnerin kaltainen, muutaman ruudun mittainen strippisarjis, mutta viime vuosina tilaa ovat saaneet yhä enemmän pitkät tarinat ja graafiset romaanit.
Athanasía Aarniosuo nostaa esille etenkin omakohtaiset kokemussarjakuvat, kuten Pilvi Hyvärin tuoreen Koeta pysyä herttasena -sarjakuvaromaanin (WSOY, 2026). Omaelämäkerran alalaji autofiktio on ollut viime vuosina hyvin esillä kirjallisuudessa, ja sen laineet ulottuvat nyt sarjakuvataiteeseenkin.
– Muun taiteen ja kirjallisuuden trendit näkyvät totta kai myös sarjakuvassa, Aarniosuo summaa.
Myös digitaalisuus ja käyttöliittymät ovat luoneet uudenlaista sarjakuvataidetta. 2020-luvulla kansainvälistä näkyvyyttä on saanut muun muassa webtoon eli mobiiliympäristössä selattavaksi suunniteltu pystysarjis.
Pari vuotta sitten järjestettiin EU Webtoons -kilpailu, jonka tiimoilta haluttiin tuoda eurooppalaista webtoonia marginaalista valtavirtaan. Finaaleihin pääsi myös kaksi suomalaista, Tuoni Myllylä ja Sari Sariola.
– Suomessa ja muualla Euroopassa kylläkin tehdään webtoonia, mutta se näkyy täällä vähemmän kuin vaikkapa Aasiassa ja Yhdysvalloissa, Athanasía Aarniosuo kertoo.
Karmiva vampyyri piinaa suomalaista pikkukaupunkia
Kotimaisen sarjakuvaromaanin voittokulusta käy hyvänä esimerkkinä tällä viikolla julkaistu, Sami Makkosen ja Lauri Ainalan yhteistyönä syntynyt Verikyyhky (Like, 2026). Makkonen on hankkinut kannuksensa tyylikkäillä kauhusarjakuva-albumeillaan ja luonut kansainvälistä uraa muun muassa Microsoftin ja Hasbron projekteissa. Ainala taas tunnetaan monialaisena taiteilijana, joka vaikuttaa Paavoharju-yhtyeessä.
Verikyyhkyn synkkien kuvastojen tapahtumapaikkana on 1990-luvun alun vaihtoehtohistoriallinen Savonlinna.
– Olemme Ainalan kanssa molemmat kotoisin Savonlinnasta, joten kaupungin nurjempi puoli on aika hyvin hyppysissämme, Makkonen sanoo.
Verikyyhkyä varten Makkonen ja Ainala muun muassa tutkivat pikkukaupungin kolmen vuosikymmenen takaista rakennuskantaa, jonka uumenissa sarjakuvaromaanissa sitten tapahtuu kaikenlaista kammottavaa.
Vuonna 2015 purettu siilo esimerkiksi toimii pahuuden pesäkkeenä ja eräänlaisena Draculan linnana – Verikyyhky nimittäin on pohjimmiltaan vampyyritarina. Pääosassa siinä kammoilee slaavilaisesta kansanperinteestä peräisin oleva demoninen olento Upyr, joka Makkosen mukaan on useita asteita ”karumpi tyyppi”.
– Kyseessä on vampyyrin eriaste – ei siis mikään Bram Stokerin Draculan kaltainen viettelijä, vaan mätänevä, kävelevä ruumis, Sami Makkonen tarkentaa.
Makkosta kiinnostaa tällä hetkellä yliluonnollinen ja okkulttinen kauhu, ja Verikyyhkyn vampyyrihahmoa on ryyditetty paikallisella kansanperinteellä.
– Luulisin, että kyseessä on huomattavasti erilaisempi vampyyri, kuin mihin on aiemmin totuttu.
Nanilta katoavat vaatteet – ja sitten tapahtuu jotakin
Suomen mittapuun mukaan Jouko Nuoraa voisi kutsua todelliseksi kuriositeetiksi: hänen taiteellisen uransa keskiössä nimittäin on eroottinen sarjis, jota voidaan toki luonnehtia myös pornografiseksi sarjakuvaksi. Tom of Finlandin (Touko Laaksosen) ohella tämän genren tekijöitä Suomesta ei oikein löydy.
Jouko Nuoran ura käynnistyi pornosarjiksien tiimoilta vuonna 1998, jolloin julkaistiin ensimmäinen Nani-sarjan albumi, Nani – Cowgirl.
– Like-kustannus lähestyi minua eräässä taidenäyttelyssä ja kyseli, voisinko tehdä heille pornosarjakuvaa. Mietin kolme päivää ja sen jälkeen pilasin oman nimeni.
Kuudes Nani-albumi julkaistiin eilen lauantaina. Nuora keskittyy kuvaamaan heteropornoa ja -erotiikkaa, tosin välillä voi mukaan ”lesbojuttujakin lipsahtaa”.
Nuoran taiteellisiin esikuviin kuuluu muun muassa italialainen elokuvaohjaaja Federico Fellini.
– Hän totesi haluavansa syntyä joka aamu uutena ihmisenä. Noudatan tätä ohjenuoraa: minulla ei ole käsikirjoitusta, vaan jokainen uusi sivu syntyy aina päivän fiiliksen mukaan. Pääasiana kuitenkin on, että Nanin päältä katovat vaatteet ja sitten tapahtuu akteja – tai ei tapahdu.
Jouko Nuora laskee teoksensa amerikkalaisen underground-sarjakuvataiteilija Robert Crumpin ja eurooppalaisten Milo Manaran ja Moebiuksen tuotannon jatkumoksi. Kaikki kolme ovat operoineet myös erotiikan saralla.
– Opettelin seitsemänvuotiaana piirtämään Asterixin ulkoa, eli suosikkeihini kuuluu myös Albert Uderzo.
Manga vetoaa sukupolvesta toiseen
Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla on tänä vuonna ollut näkyvästi esillä myös manga. Itäkeskuksen kirjaston tiloissa sijaitsevassa manganurkkauksessa on mahdollista tehdä pinssejä tai osallistua lukupiiriin. Monelle nuorelle nimenomaan manga on ollut portti sarjakuvan maailmaan.
– Tuntuu siltä, että sarjakuvamatkani on edelleen mangan tienoilla. Manga on aivan ihana juttu, erikoiskirjastovirkailija Tiina Välke summaa.
Hänen mukaansa manga viehättää ja koukuttaa vuosikymmenestä toiseen, koska siitä on samastuttavuutta varsinkin nuorille.
– Taiteellisen ja visuaalisen iloittelun ohella mangassa on slice of life -meininkiä eli arkipäiväisiä tarinoita, isojen sankarimatkateemojen ohella.