Saksalaisten lentokentästä tuli paikallisten leikkipaikka: nyt Inarissa tutkitaan sodan jäänteitä

Saksalaiset rakensivat Inariin Kaamasen lentokentän toisen maailmansodan loppupuolella. Paikallisilla on lentokentästä paljon muistoja.

Kaamasen lentokentän arkeologiset kaivaukset alkoivat Inarissa 14. syyskuuta.

Inarissa Kaamasen lentokentällä on aloitettu arkeologiset kaivaukset. Kaivausten aikana tutkijat selvittävät lentokentän vanhojen rakennusten ja jäännösten historiaa ja tarkoitusta.

Lentokentällä on ollut suuri merkitys myös paikallisille. Lapset ovat leikkineet kentällä ja etsineet sieltä räjähteitä, kertoo leikeissä mukana ollut Kaamasen asukas Sakari Lehtola.

– Siellä oli tykin ja kiväärin panoksia ja vaikka minkälaista sotaromua. Me keräsimme niitä ja asuntolan hoitajan kauhuksi pamauteltiin, Lehtola muistelee.

Joskus kävi vahinkojakin, mutta onni oli matkassa ja kaikki säilyivät hengissä. Lehtola kertoo esimerkin tapauksesta, jolloin itse tehty ruudilla täytetty ase oli räjähtänyt.

– Yksi lennätettiin sairaalaan. Hänelle tuli iso reikä päähän, mutta kyllä hän siitä toipui. Me muut säilyimme hengissä, mutta kyllä minullekin lensi pomminsiruja päähän, Lehtola kertoo.

Iäkäs henkilö istuu pöydän ääressä, pöydällä on useita ruostuneita metallikappaleita, taustalla puiset kaapit 17.9.2026 Kaamanen.
Sakari Lehtola on jo lapsena kulkenut sodanaikaisella lentokentällä ja keräillyt vanhaa sotaromua. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Saksalaisten sotavangit rakensivat Kaamasen lentokentän toisen maailmansodan lopussa, vuonna 1944. Sen kiitorata oli tuolloin saksalaisten pisin kiitorata Suomessa.

Nyt tutkijat haluavat selvittää lentokentän jäänteitä tarkemmin. Oulun ja Itä-Suomen yliopistot ovat aloittaneet kaivaukset Kaamasen lentokentällä. Työryhmä on kiinnostunut muun muassa eräästä lentokentän betonilattiasta, kertoo arkeologi Oula Seitsonen.

– Halusimme selvittää, miksi tuollaiseen valtavaan kuoppaan oli valettu betonilattia.

Seitsonen uskoo, että betonilattiaa on tarvittu räjähteiden säilyttämiseen.

Kaksi henkilöä seisoo ulkona syksyisessä metsässä, kasvot toisiaan kohti, toinen ojentaa kättään. Kädessä arkeologisia löydöksiä, 15.9.2026 Kaamanen.
Arkeologi Iain Banks Galsgow'n yliopistosta ja Oula Seitsonen Oulun yliopistosta ovat löytäneet saksalaisten sotilaiden jäljiltä muun muassa peltisiä ruokapurkkeja ja viinapulloja. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Seitsonen kertoo, että paikallisten toiveilla ja muistoilla on tutkimuksissa tärkeä rooli. Paikalliset myös kertovat tutkijoille, mitä kannattaa tutkia.

Paikallisten muistojen mukaan venäläiset eivät onnistuneet lähes ollenkaan pommittamaan aluetta hyvän ilmatorjunnan ansiosta.

– Sen perusteella, mitä nyt on kartoitettu, niin vaikuttaa siltä, että tässä on todella paljon ilmatorjunta-asemia, eli se varmaan pitää hyvinkin paikkaansa tämä muisto.

Lentokenttä oli käytössä vain muutaman kuukauden

Saksalaiset eivät ehtineet käyttää lentokenttää kuin puolisen vuotta, kesästä joulukuuhun. Oula Seitsonen kertoo, että lentokentän rakentaminen oli osa Adolf Hitlerin suunnitelmaa vallata Neuvostoliitto. Tavoitteena oli päästä Kaamasesta helposti Murmanskiin.

Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Sotilaat eivät olleet varautuneet pohjoisen olosuhteisiin ja maastoon, kertoo Seitsonen. Kaamasen ympärillä on paljon suomaata. Tieyhteyksiäkin oli siihen aikaan huonosti.

Kun suunnitelma ei toteutunut, saksalaiset jäivät Kaamaseen rakentamaan infrastruktuuria ja huolehtimaan Pohjois-Suomen sotilaista.

Ilmakuva Kaamasen lentokentästä, jossa näkyy katepillarilla kaivetut toisen maailmansodan aikaiset poikki kuopat ja useita teitä ja vesistöjä.
Kaamasen lentokenttä myllättiin ja pommitettiin sodan jälkeen. Vanhassa imakuvassa näkyy kaivuujälkiä. Kuva: Aino Sistosen kotialbumi

Lapin sodan alettua Saksan sotilaat vetäytyivät. He räjäyttivät lähtiessään kaiken, ja lentokentälle jäi vain pommin jäänteitä ja isoja kuoppia.

Kaamaslainen Aino Sistonen muistaa lentokentällä olleet kuopat. Hänen edesmennyt isänsä Eino Sistonen kävi usein katselemassa pommitettua kenttää ja unelmoi uuden lentokentän rakentamisesta.

Eino Sistonen oli itse työskennellyt sodan aikana lentokonemekaanikkona ja toimi myöhemmin Kaamasen Palovaaran tutka-aseman päällikkönä. Lopulta hän osti lentokentän.

– Sitten hänen unelmansa toteutui. Ensin tutkittiin, ettei siellä enää ole räjähtäviä pommeja, ja sitten hän alkoi täyttää kuoppia.

Henkilö seisoo ja pitää kädessään Inarin Iijärvellä sijaiseva toisen maailmansodan aikaisen neuvostoliittolaisen Petljakov Pe-3 -lentokoneen perää.
Aino Sistonen on itsekin lapsena kulkenut lentokentällä. Toisen maailmansodan jäänteitä löytyy edelleen luonnosta. Kuvassa on Inarin Iijärveen tippuneen Neuvostoliiton lentokoneen osa. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Sistonen kertoo, että hänen isänsä oli selvästi iloinen, kun ensimmäiset pienkoneet laskeutuivat kentälle. Hänellä oli sille suuret suunnitelmat.

– Isä rakensi viisi kelomökkiä ja ajatteli, että kun lentokoneet laskeutuvat, niin saa majoittua siihen lähelle, ei tarvitse pitkälle lähteä. Ei siihen aikaan ollut autoja joka lähtöön, Aino Sistonen kertoo.