Arktisen huippukokouksen juhlapuheet nostivat Rovaniemen esiin, mutta käytännön päätöksiä pitää odottaa

Investointeja eli esimerkiksi uusia teitä on tulossa Lappiin, arvioi tutkimus­professori Sanna Kopra. Vielä ei kuitenkaan sovittu mitään konkreettista.

European Arctic Summit -kokous Rovaniemiellä. Kaja Kallas saapumassa Lappia-taloon.
Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas (keskellä) saapumassa Lappia-taloon maanantaina. Hänen mukaansa Euroopassa tarvitaan jäänmurtajia ja aluksia arktisten merireittien sulaessa. Kuva: Sari Pöyhönen

Rovaniemellä sunnuntaina ja maanantaina järjestetty Euroopan arktinen huippukokous nosti Lapin ja arktisen alueen tärkeyttä esiin, vaikka konkreettisista käytännön asioista ei Rovaniemellä päätettykään.
Näin kokouksen antia arvioi Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Sanna Kopra.

– Kokoukseen osallistuneiden EU-maiden johtajilta tuli varsin hyvä julkilausuma tärkeistä arvoista, joiden tulisi edelleen määrittää arktista politiikkaa, Kopra sanoo.

Euroopan unioni valmistelee parhaillaan uutta arktista strategiaa, jonka on määrä olla valmis syyskuun lopussa tai lokakuun alussa.

Varsinkin sotilaallisen liikkuvuuden investoinnit eli uusien teiden rakentaminen ja vanhojen parantaminen ovat Kopran mukaan väistämättömiä nykyisessä poliittisessa ja turvallisuustilanteessa.

– Investointeja varmasti tulee. Se tietysti on hyvä asia, jos ne kohdistuvat niihin teihin, mitä Lapissa toivotaan parannettavan. Niihin liittyy myös paljon paikallisia kysymyksiä ja huolia, kuten Kutturantiehen, hän sanoo ja viittaa uusien tieosuuksien haittoihin porotaloudelle.

Kaja Kallas ja Petteri Orpo kävelevät Arktikum-museon käytävällä. taustalla muita kokouksen osanottajia.
Euroopan arktinen huippukokous oli maanantaina Rovaniemellä Arktikum-tiedekeskuksessa. Pääministeri Petteri Orpo (oikealla) isännöi kokousta. Kuva: Samuli Holopainen / Yle

Tavoittena saada Venäjän uhka strategiapaperiin

Uuteen strategiaan liittyen Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui EU-johtajia ja EU-maiden päättäjiä Rovaniemelle, jotta Suomelle tärkeitä asioita mainittaisiin strategiapapereissa.

Niitä ovat muun muassa turvallisuus ja Venäjän uhka sekä jäänmurtajaosaamisen tärkeys. Jäänmurtajilla turvataan etenkin arktisella alueella vedenalaisia kaapeleita sabotaasilta.

Kokouksen osallistujat olivat lehdistötilaisuudessa asioista jopa liikuttavan yksimielisiä, sanoo Sanna Kopra.

Jäänmurtajatilaukset vaativat kuitenkin aikaa ja rahaa. Taloustilanne on tiukka ja myös muualla Euroopassa on rahareikiä.

– Jäänmurtajakaupat ovat pitkiä prosesseja. On epävarmaa, tulevatko ne toteutumaan ja mikä on Suomen rooli. Vielähän ei mitään konkreettista ole sovittu, tutkimusprofessori Sanna Kopra toteaa.

European Arctic Summit -kokous Rovaniemiellä.
Rovaniemelle kokoontui EU:n arktiseen huippukokoukseen päättäjiä kahdeksasta EU-maasta, muun muassa Saksasta, Ranskasta, Romaniasta ja kaikki Baltian maat. Kuva: Sacha Lagrillière / Yle

Tutkimusprofessori Kopra on ilahtunut, että kokouksessa Euroopan mahtimiehet ja -naiset muistivat julkilausumassa ”kovan” turvallisuuden eli sotilaallisen puolustuksen lisäksi myös ”pehmeitä” puolia.

Niitä ovat muun muassa demokratia, alkuperäiskansojen ja alueen asukkaiden oikeudet, tutkimuksen tärkeys sekä ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun näkökulma.

– Ainakin julkilausuman mukaan näistä on keskusteltu. Keskustelut on tietysti käyty suljettujen ovien takana, eli on vaikea sanoa, kuinka paljon näistä asioista on keskusteltu.

Joonas Hänninen Lordin aukiolla.
Rovaniemen tuore kaupunginjohtaja on tyytyväinen siihen, että kokous toi kaupungille kansainvälistä näkyvyyttä. Kuva: Samuli Holopainen / Yle

Syystapahtuma tukee ympärivuotista matkailua

Isot kokoukset ja tapahtumat ovat tärkeitä Rovaniemen kaupungille ja ne tuovat monia eri mahdollisuuksia yrityksille ja näkyvyyttä kaupungille, sanoo kaupunginjohtaja Joonas Hänninen.

– Yksi on tapahtumapuoli, kun pystymme tuomaan tänne isoja, merkittäviä tapahtumia. Se tuo meille vierailijoita.

Kaupungin tavoitteena on kehittää ympärivuotista matkailua, eli houkutella vierailijoita muulloinkin kuin talvella.

– Ja nyt ollaan kauniissa syysajassa. Tämä aika sopii hyvin tapahtumille, kaupunginjohtaja Hänninen toteaa.

Näkyvyyttä tuo myös toimittajat ja kuvaajat monista eri maista, jotka tekivät uutisia huippukokouksesta.

– Täällä oli toista sataa toimittajaa ja saimme näkyvyyttä ympäri maailmaa, Hänninen kertoo.

Rovaniemen katukuvassa näkyi poliiseja ja turvahenkilöstöä tavallista paljon enemmän. Myös ruuhkia muodostui keskustan liikenteeseen.

Sotilaspoliisi ohjaa liikennettä.
Sotilaspoliisi ohjasi liikennettä Rovaniemen keskustassa huippukokouksen aikaan. Kuva: Armi Auvinen / Yle

Miten jämerät turvajärjestelyt olivat huippukokouksessa Rovaniemellä ja miten ne näkyivät katukuvassa? Kuuntele Yle Areenassa keskustelua huippukokouksen annista:

Euroopan arktinen huippukokous Rovaniemellä - miten se sujui?
Toimittajat Armi Auvinen ja Sari Pöyhönen keskustelevat siitä, miltä huippukokous näytti sekä siihen osallistujan että kaupunkilaisten näkökulmasta.