Trump tölväisi Googlen Suomen miljardihanketta, Orpo: En ole huolissani

Yhdysvalloissa kolme neljästä asukkaasta vastustaa datakeskuksia.

Valaistu mies profiiilissa tummaa taustaa vasten, suu avoinna.
Presidentti Donald Trump haluaa lisää uusia datakeskuksia Yhdysvaltoihin. Kuva: Anna Moneymaker / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvostelee Truth Social -mediassa kovasanaisesti Googlen 13 miljardin investointia Suomeen.

Tekniikan professori Jussi Kangasharju Helsingin yliopistosta ei panisi paljon painoa Trumpin ulostulolle.

– En ottaisi sitä kauhean vakavasti. Tätä on valmisteltu monta vuotta. Aika outoa olisi, jos hanke tällaiseen kommenttiin kaatuisi.

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tänään tiistaina toimittajille eduskunnassa, ettei ole huolissaan Googlen jättihankkeen kariutumisesta.

– En ole kovin huolissani, investointi hyödyttää sekä Yhdysvaltoja että Suomea. Itse ole tulkinnut tätä viestiksi sisäisesti Yhdysvaltoihin, koska Suomihan näyttäytyy tällä hetkellä hyvänä investointiympäristönä. Luvitusprosessit toimivat nopeasti.

Pääministeri Petteri Orpo uskoo, että Trumpin viesti oli tarkoitettu hänen kotimaahansa. Video: Toni Määttä.

Trump: Yhdysvalloissa vaikea luvitus

Trump vaatii Truth Social -viestipalvelussa teknojätti Googlen muuttavan ajatteluaan.

– Google on äskettäin ilmoittanut haluavansa rakentaa massiivisen laitoksen Suomeen, koska he kokevat lupaprosessin liian vaikeaksi Yhdysvalloissa, Trump kirjoittaa.

Google ilmoitti keskiviikkona rakentavansa uudet datakeskukset Kajaaniin, Vaalaan ja Muhokselle. Teknojätti kertoo myös tehneensä Fortumin kanssa aiesopimuksen uudesta ydinvoimalasta.

Trumpin mukaan Google rakentaa massiivisen laitoksen Suomeen, koska he kokevat lupaprosessin liian vaikeaksi Yhdysvalloissa.

Trump on arvostellut teknologiayhtiöihin Yhdysvalloissa kohdistuvaa sääntelyä, joka hänen mukaansa hyödyttää Kiinaa.

Kansanliike yhdistää eri ryhmiä

Suomessa datakeskusten vastustamisesta ei ole tullut kansanliikettä. Toisin on Yhdysvalloissa.

– Yhdysvalloissa on noussut samoja huolia kuin Suomessa. Riittääkö sähkö? Riittääkö vesi? Paikalliset yhteisöt ovat pitäneet asiasta enemmän ääntä kuin Suomessa, Jussi Kangasharju sanoo.

Yhdysvalloissa datakeskusten vastustus yhdistää ihmisiä eri poliittisista taustoista: Trumpin äänestäjiä, demokraatteja, maaseudun ja kaupunkien asukkaita.

Brittilehti The Guardianin mukaan kolme neljäsosaa amerikkalaisista vastustaa paikallisten datakeskusten kehittämistä.

Trumpin toive on, että datakeskuksia rakennettaisiin enemmän ja nopeammin, mutta vain Yhdysvaltoihin.

Professori Kangasharjun mukaan lupaprosesseja on tiukennettu Yhdysvalloissa nopeammin kuin esimerkiksi Suomessa.

Saako Suomi datakeskuksia vain siksi, että luvat heltiävät helposti, ilmasto on kylmä ja sähkö on halpaa?

– Kylmä on yksi tekijä, mutta koko tämä meidän infrastruktuuri on toimiva. Näin hyviä paikkoja [datakeskuksille] on maailmassa ihan muutama.

juttuun lisätty kello 15.48 Petteri Orpon kommentit ja video.