Poliisi määräsi suden karkotettavaksi Mustasaaressa: Susi liikkunut asuintalojen pihoissa

Taustalla ovat lukuisat havainnot sudesta asuinalueella ja pihapiireissä.

Susi käveli pihan poikki aamulla kello 6.45 – hetki tallentui valvontakameralle. (Lukijan video)

Pohjanmaan poliisi on antanut määräyksen suden karkottamisesta Mustasaaren Koivulahden alueelta.

Susi on liikkunut toistuvasti lähellä asutusta ja myös asuintalojen pihoissa. Havainnot ovat ajoittuneet 31. elokuuta ja 10. syyskuuta väliselle ajalle.

Viimeisin havainto tehtiin torstaiaamuna 10. syyskuuta, jolloin susi nähtiin jälleen asuintalon pihalla.

Poliisi arvioi tilanteen havaintojen perusteella ja päätti puuttua asiaan. Ratkaisevaa oli havaintojen suuri määrä, niiden toistuvuus sekä se, että susi on liikkunut niin lähellä ihmisten koteja.

Karkotuksen tarkoituksena on saada susi siirtymään pois ihmisasutuksen läheisyydestä. Karkotuksessa poliisin apuna toimivat suurriistavirka-aputoimijat.

Karkottamismääräys on voimassa 30. syyskuuta saakka.