Ammattiopisto Ekami ryhtyy kouluttamaan datakeskusosaajia Haminassa – hakijoita jo yli sata

Ekami on tarjonnut datakeskusalan koulutusta jo vuodesta 2011. Nyt opinnot on yhdistetty omaan tutkinnon osaan.

Mies seisoo koulurakennuksen edessä syksyisellä pihalla.
Ekamin rehtori Sami Tikkanen kertoo uudesta tutkinnon osasta, jolla koulutetaan työntekijöitä datakeskuksiin. Arkistokuva. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami ja teknologiajätti Google ovat sopineet datakeskusosaajia valmistavan koulutuksen käynnistämisestä Haminassa.

Google kertoi keskiviikkona, että se investoi Suomeen 13 miljardia euroa kahden seuraavan vuoden aikana. Se on Suomen historian suurin investointi. Investoinnista osa käytetään Haminassa sijaitsevan datakeskuksen laajentamiseen. Lisäksi Google rakentaa kolme uutta datakeskusta Kajaaniin, Vaalaan ja Muhokselle.

Samalla datakeskukset tarvitsevat työntekijöitä. Ekamin tavoite on yhteistyössä Googlen kanssa kouluttaa jopa sata opiskelijaa vuodessa.

– Koulutus on saavuttanut huikean suosion. Ensimmäiseen koulutukseen on yli sata hakijaa, kertoo kuntayhtymän johtaja, rehtori Sami Tikkanen.

Googlella on ollut Haminassa datakeskus jo 15 vuotta. Tänään keskiviikkona Google kertoi jälleen laajentavansa Summassa sijaitsevaa datakeskusta.

– Olemme julkaisseet uuden Datakeskusten perusteet - koulutuksen, joka toimii omana kokonaisuutena, mutta se voidaan liittää myös muun koulutuksen oheen miltei alasta riippumatta, sanoo Tikkanen.

Koulutus kestää kolmisen kuukautta

Ekami on tarjonnut datakeskusalan koulutusta vuodesta 2011. Haminan kampuksella sijaitsee Suomen ensimmäinen datakeskuskoulutuksen oppimisympäristö.

Uuden tutkinnon osan laajuus on 15 osaamispistettä. Koulutus kestää kerralla käytynä noin kolme kuukautta ja yhdessä ryhmässä on noin parikymmentä oppilasta. Koulutusta tarjotaan jatkuvan haun koulutuksena sekä työvoimakoulutuksena. Koulutus ei tuo osaamista johonkin tiettyyn tehtävään, vaan valmistaa oman alan töihin datakeskusympäristössä.

Ekamin datakeskusalan koulutus vastaa erityisesti Kymenlaakson, mutta myös koko Suomen kasvavaan datakeskusosaajien tarpeeseen.