Lämmin kesä on saanut omenat kypsymään poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna. Samalla mehuasemat ovat ruuhkautuneet.
Mikkeliläisellä mehuasemalla mehustusaikoja joutuu odottamaan kaksi viikkoa. Kangasniemeläisellä Vavesaaren mehuasemallakin jonotusaika on yli viikon, kertoo yrittäjä Taina Laitinen.
Mehuasema aloitti kautensa 10. elokuuta. Kesäomenien, kuten Valkeakuulaan, Huvituksen, Pirjan ja Vuokon aika on jo ohi. Nyt kypsyvät Punakaneli ja Antonovka, jotka normaalisti ovat parhaimmillaan vasta syyskuun lopussa, Laitinen kertoo.
Omenien lisäksi myös muun muassa mustikat ja pensasmustikat, ovat kypsyneet aikaisin.
– Kaikki ihmiset eivät ole vielä ihan heränneet siihen, Laitinen sanoo.
Laitinen neuvoo omenanviljelijöitä tarkistamaan omenien kypsyyden ennen keruuta.
Maasta kerättyjä omenoita voi myös mehustaa, mutta ne on huuhdeltava huolellisesti.
– Öisin omenapuiden alla liikkuu siilejä, mäyriä ja hiiriä. Emme halua, että mehuasemalle kulkeutuu mitään bakteereja, Laitinen sanoo.
Mehiläiset auttavat pölytyksessä
Jukka ja Sirpa Kovanen toivat Vavesaaren mehuasemalle reilun lastin omenoita ja päärynöitä. Heillä on 12 omenapuuta ja kaksi päärynäpuuta, joista saa yleensä noin 170 litraa mehua. Tänä vuonna mehua tulee enemmän, koska sato on hyvä.
Pariskunta uskoo hyvän sadon johtuvan osittain naapurissa sijaitsevasta mehiläistarhasta.
– Se on varmaan yksi tekijä, mikä on vaikuttanut sadon onnistumiseen, Sirpa Kovanen sanoo.
Taina Laitinen vahvistaa mehiläisten merkityksen.
– Meidänkin omenatarhan vieressä on naapurin mehiläispesät. Se auttaa pölytykseen tosi paljon.