Hämeenlinnassa Rimmilän kyläläiset ja kesäasukkaat vastustavat 90 vuotta vanhan Rimmin rukoushuoneen myyntiä.
Rimmin rukoushuone kuuluu Hämeenlinnan seurakuntayhtymälle, jolla on kuten muillakin seurakunnilla paineita luopua harvoin käytetyistä rakennuksista.
Myyntilistalla oleva jugendtyylinen Rimmin rukoushuone sijaitsee Renkajärven pohjoispäässä, entisen Kalvolan kunnan alueella.
Korjausvelka kasvaa joka vuosi
Seurakuntien suuria menoeriä ovat henkilöstö- ja kiinteistökulut ja Kirkkohallitus kannustaa seurakuntia tarkastelemaan rakennusten käyttöä kriittisesti.
– Yksi tehokas keino vähentää kuluja, on luopua ylimääräisistä tai vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä, sanoo taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen Kirkkohallituksesta.
Näin voidaan säilyttää toiminnan kannalta oleellisimmat tilat ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet.
Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Arto Turkulaisen mukaan yhtymällä on tällä hetkellä korjausvelkaa noin 26 miljoonaa euroa. Korjausvelka lisääntyy joka vuosi lähes 1,5 miljoonaa euroa.
Hämeenlinnan kuntaliitoksessa vuonna 2009 myös liittyvien kuntien seurakunnat liittyivät suurempaan kokonaisuuteen eli Hämeenlinnan seurakuntayhtymään.
Rukoushuoneella vähän käyttöä
Rimmin rukoushuoneen ylläpito ei kiinteistöjohtaja Arto Turkulaisen mukaan ole kallista, koska sen kiinteistövero on kohtuullinen eikä rakennusta lämmitetä talvella.
Turkulaisen mukaan seurakuntayhtymässä katsotaan, että rukoushuone on vähällä käytöllä.
– Rimmilässä järjestetään vuosittain yhdestä kolmeen tilaisuutta. Lisäksi rukoushuonetta on vuokrattu jonkin verran ulkopuolisille, mutta aika vähän, sanoo Turkulainen.
Vaikka Rimmin rukoushuone on listattu rakennukseksi, josta yhtymä luopuu mahdollisimman pian, myynnissä ei ole pidetty kiirettä.
– Meillä on tällä hetkellä paljon muita hankkeita, kuten vanhan keskusseurakuntatalon purkaminen ja uuden rakentaminen. Lisäksi syyskuussa alkaa Hämeenlinnan kirkon remontti.
Kiinteistöjohtaja Arto Turkulainen korostaa kuitenkin, että rukoushuonetta ei myydä mihin tahansa käyttöön, eikä siirrettäväksi.
Rukoushuone rakentui talkoilla
Kalvolan kirkkoherra Emil Laurila päätti, että Rimmilän kylälle rakennetaan rukoushuone, koska matka Kalvolan kirkolle oli pitkä. Rimmilässä otettiin mallia Urjalasta. Talkootyönä rakennettu rukoushuone valmistui vuonna 1935.
Videolla kertoo tuolloin 6-vuotias Pauli Kannisto vihkiäistunnelmista. Hän on nykyään Rimmilän kesäasukas:
Myyntiaikeet huolestuttavat kyläläisiä
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä järjesti rukoushuoneella keskustelutilaisuuden loppuvuodesta 2024.
Rukoushuone täyttyi huolestuneista kyläläisistä ja kesäasukkaista, sillä seurakuntayhtymä oli saanut rukoushuoneesta ostotarjouksen. Myöhemmin ostotarjous vedettiin pois.
Keskustelutilaisuuden jälkeen Rimmilän asukkaat pyysivät Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaa järjestämään rukoushuoneella enemmän tilaisuuksia.
Yli 40 vuotta suntiona toiminut Heikki Lindqvist on pitänyt viime vuosina kirjaa siitä, kuinka paljon ihmisiä on käynyt Rimmin rukoushuoneella järjestetyissä tilaisuuksissa. Välillä istumapaikat eivät riitä.
Yleensä jumalanpalveluksiin osallistuu 25–40 henkeä ja suosituimpiin kuten kauneimpiin joululauluihin jopa 80. Kesällä käy myös mökkiläisiä.
Seurakunta voisi Lindqvistin mukaan järjestää rukoushuoneella enemmän musiikkitilaisuuksia. Samaa toivoo myös Päivi Yrjönen, joka on asunut Rimmilässä jo 70 vuotta.
– Toivottavasti tänne kauniin Renkajärven rannalle muuttaisi nuoria perheitä. Rimmin rukoushuone saisi heistä uusia kävijöitä ja tämä säilyisi kylän keskuksena, sanoo Yrjönen.
Lokakuussa järjestetään juhlamessu ja kyläjuhla.
Rakennuksen muutoksiin tarvitaan vastuumuseon lupa
Kanta-Hämeen vastuumuseon rakennustutkija Laura Vikman sanoo ymmärtävänsä hyvin rakennuksen merkityksen paikalliselle yhteisölle.
– Rakennukseen liittyy vahvoja arvoja, jotka tekevät siitä merkittävän osan alueen identiteettiä, historiaa ja kulttuuriperintöä, muistuttaa Laura Vikman.
Lisäksi Rimmilän kylämaisema rukoushuoneineen on tunnistettu maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Jos rukoushuone myydään, niin rakennuksen alkuperäistä tarkoitusperää tai ulkoasua ei saa muuttaa ilman vastuumuseon lupaa.