Sudet tappoivat Erik Ahlströmin lampaat – ”Koiraa en aio enää päästää yksin ulos”

Sudet tappoivat kolme lammasta, minkä lisäksi loput kolme oli lopetettava. Sisältövaroitus: jutussa on kuvia, jotka voivat järkyttää.

Pyhtääläinen Erik Ahlström kävelemässä lammasaitauksessa, jossa sudet raatelivat hänen lampaat.
Sudet tunkeutuivat Erik Ahlströmin lammasaitaukseen. Kuva on tiistailta, jolloin eläinten ruhot odottivat vielä pois siirtämistä. Kuva: Antro Valo / Yle

Erik Ahlström menetti kaikki kuusi lammastaan Pyhtäällä maanantaina sattuneessa susihyökkäyksessä.

Susilauma tunkeutui Ahvenkosken kartanon maiden läheisyydessä sijainneeseen lammasaitaukseen ja tappoi lampaista kolme. Loput kolme lammasta oli lopetettava niiden saamien vammojen takia.

Sudet olivat liikkuneet lähellä asuinrakennusta.

– Olemme aika järkyttyneitä, koska tämä on sattunut aivan pihapiirin keskellä. Meidän rappusiltamme on vajaa 100 metriä tapahtumapaikalle, Ahlström kertoo.

Erik Ahlström kertoo videolla, missä kunnossa hän löysi lampaat maanantaiaamuna. Video voi järkyttää:

Sudet pääsivät sähköaidasta läpi

Ahlström on pitänyt lampaita noin kymmenen vuoden ajan. Lampaat ovat olleet niin sanottuja kesälampaita, eli ne ovat laiduntaneet ulkona kesäisin.

– Lapset tykkäävät siitä, että on eläimiä. Ne myös pitävät metsäalueen hyvin siistinä, Ahlström sanoo.

Ahlström löysi lampaat maanantaiaamuna raadeltuina ja verissään. Hän soitti heti paikalliselle petoyhdyshenkilölle, joka neuvoi lopettamaan vielä hengissä olleet lampaat eläinsuojelulain mukaisesti.

Pyhtääläinen Erik Ahlström.
Erik Ahlström on pitänyt lampaita Ahvenkosken kartanon maiden läheisyydessä. Kuva: Antro Valo / Yle

– Lopetin lampaista kaksi. Aitauksen ulkopuolella oli vielä kolmas, jonka luulin olleen ainoa, joka pelastui. Kiinniotettaessa paljastui, että senkin kaula oli purtu auki, Ahlström kertoo.

Aitaus oli suojattu noin metrin korkuisella sähköaidalla. Sudet onnistuivat silti pääsemään aitaukseen.

– Aitauksen yksi tolppa oli poikki ja aita oli kaatunut siitä kohtaa. Sudet ovat todennäköisesti koittaneet hypätä aitauksen yli.

Lampaat laidunsivat Ahvenkosken kartanon pihapiirissä.

Ei koiraa yksin ulos

Sudet eivät ole Ahlströmin aiheuttaneet ongelmia aiempina vuosina. Lähimmäksi tultiin viime talvena, kun sudet raatelivat peuran lähimetsässä.

– Sudet olivat kulkeneet jälkien perusteella hyvin lähellä rakennusta peuraa jahdatessaan.

Ahlström epäilee, että kyseessä on voinut olla sama lauma, joka surmasi myös lampaat.

Pyhtäällä Ahvenkoskenkartanontiellä susien raatelemat lampaat lammasaitauksessa.
Raadeltuja lampaita. Kuva: Antro Valo / Yle
Pyhtäällä Ahvenkoskenkartanontiellä susien raatelema lammas lammasaitauksessa.
Sudet tappoivat kolme lammasta. Erik Ahlström lopetti jäljelle jääneet lampaat itse. Kuva: Antro Valo / Yle

Ahlström ei halua lietsoa susi-inhoa. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että sudet ovat liikkuneet niin lähellä asutusta.

– Meillä on koiria pihapiirissä ja aika moni lapsikin siellä pyörii. Koiraa en aio päästää enää yksin ulos, sehän menee susille suupalana, hän toteaa.

Lampaita Ahlström pitäisi tiluksilla mielellään jatkossakin.

– Tämä ei ole mikään elinkeino, niin petoaitoja en tietenkään rupea rakentamaan. Puolitoistametrisen panssariaidan rakentaminen ei ole ihan halpaa.

Pyhtääläinen Erik Ahlström osoittamassa kaatunutta lammasaitauksen aitaa, josta sudet todennäköisesti tulivat sisään.
Yksi lammasaitauksen tolpista on kaatunut. Sudet olivat todennäköisesti yrittäneet hypätä aitaukseen. Kuva: Antro Valo / Yle

Poliisi antanut susista karkottamispäätöksen

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo Ylelle, että se on antanut susien karkottamispäätöksen Pyhtäällä maanantain tapahtumien vuoksi.

Karkottamispäätös koskee rajattua aluetta. Karkotuksesta vastaavat paikallisen riistanhoitoyhdistyksen vapaaehtoiset. Toimenpiteet voivat olla esimerkiksi susien jäljestämistä koiran avulla, jolloin ne saa ajettua pois alueelta.

Muita apuvälineitä voivat olla muun muassa ilmaan ammutut laukaukset tai valopatruunat.

Mikäli karkotustoimenpiteet eivät tehoa, poliisi voi määrätä sudet lopetettaviksi. Karkottamispäätös on voimassa enintään kolme viikkoa kerrallaan.

Kartta taadeltujen lampaiden sijainnista Pyhtäällä.
Lampaiden löytöpaikka Pyhtäällä. Kuva: Antro Valo / Yle

Korjaus 20.8.2026 kello 10.11: jutussa luki aiemmin, että lampaat olisivat laiduntaneet Ahvenkosken kartanon mailla. Lampaat laidunsivat todellisuudessa kartanon läheisyydessä.