Ylä-Savon seurakunta­yhtymä aikoo pitää kirkollisvero­prosentin ennallaan

Kuluvana vuonna rahoitus­tilannetta heikentää Iisalmen Pyhän Ristin kirkon korjaus, jonka arvioitu kustannus on noin 1,6 miljoonaa euroa.

Petteri Tikkasen tekemä muistomerkki Iisalmen kirkkopuistossa. Taustalla Pyhän Ristin kirkko.
Iisalmen Pyhän Ristin kirkko on remontissa. Kuva on keväältä 2022. Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle

Ylä-Savon seurakuntayhtymän taloudellinen tilanne on parantunut merkittävästi viime vuosina. Vuoden 2025 tilinpäätös oli noin 506 000 euroa ylijäämäinen, ja kirkollisverokertymä on kehittynyt myönteisesti vuodesta 2023 alkaen.

Kirkollisveron tuloveroprosentti on ollut 1,65 prosenttia vuodesta 2016 lähtien. Esityksen mukaan sama taso säilyy myös ensi vuonna. Päätös kirkollisveron määrästä tehdään yhteisessä kirkkovaltuustossa 11. elokuuta.

Tulevina vuosina on kuitenkin tiedossa taloudellisia haasteita.

Kuluvana vuonna rahoitustilannetta heikentää Iisalmen Pyhän Ristin kirkon korjaus, jonka arvioitu kustannus on noin 1,6 miljoonaa euroa. Rahoitustilanne säilyy kuitenkin vielä kohtuullisena, ja kirkollisveroprosentti voidaan säilyttää ensi vuonna ennallaan.

Nykyisellä 1,65 prosentin kirkollisveroprosentilla vuosi 2027 näyttäisi noin 135 000 euroa alijäämäiseltä. Alijäämä aiheutuu seurakuntayhtymälle kohdistuvista Iisalmen herättäjäjuhlien järjestämisestä. Se on mahdollista kattaa aikaisemmin kertyneellä ylijäämällä.