Tampereen ortodoksisen kirkon eteisessä on pimeää, ja sisään astujaa tervehtii vahva savun haju.
Lattialla makaa kolmemetrinen kullattu slaavilainen risti.
Yle vieraili salamaniskun vaurioittamassa kirkossa maanantaina iltapäivällä.
Tampereen maamerkkeihin lukeutuva ortodoksinen kirkko on nyt väliaikaisesti suljettu yleisöltä.
– Silmämääräisesti kirkkosalissa ei ole vaurioita. Kattokruunuista on sähköt pois, ja kaikki on rauhallista, kuvailee kirkon vahtimestari Mika Kangasaho.
Tampereen ortodoksisen kirkon kellotornin kupoliin iski lauantaina salama kesken vihkitilaisuuden. Isku ei keskeyttänyt tilaisuutta, mutta myöhemmin huomattiin, että salama oli sytyttänyt kupolissa kytöpalon.
Palo ei levinnyt kupolista muualle kirkon rakenteisiin, mutta salama vaurioitti kirkon sähköjärjestelmiä.
Siksi kristallikruunuihin ei voi sytyttää valoja, eikä ilmastointi ole päällä.
Sähkövauriot selvitetään tiistaina
Toistaiseksi ei ole tietoa, koska kirkko saadaan taas käyttöön.
Mika Kangasahon mukaan tiistaina ollaan viisaampia, kun sähköliike on käynyt arvioimassa vahingot.
Silloin selviää, voidaanko kirkossa viettää lauantaina nuorten kristinoppileirin päätösjuhlaa vai siirretäänkö se toiseen tilaan. Juhla on seurakunnan kesän tärkeimpiä tapahtumia.
Vahtimestari Mika Kangashon mukaan kirkko on ergonomisesti hankala korjauskohde.
Kirkossa isot korkeuserot, ja joihinkin paikkoihin voi olla vaikea päästä.
– Onnea vaan työvuorossa oleville sähkömiehille, Mika Kangasaho toteaa.
Tampereen ortodoksinen kirkko on rakennettu 1800-luvun lopussa. Rakennus on suojeltu.