100 metrin aitojen viisinkertainen Suomen mestari (2019, 2021–2024) Reetta Hurske ei kilpaile Jyväskylän Kalevan kisoissa. Asian vahvistaa Yle Urheilulle hänen kilpailumanagerinsa Tero Heiska.
Heiska ei halua kommentoida tarkemmin suojattinsa poisjäännin syytä eikä sitä, nähdäänkö Hurske kilpailuissa vielä loppukesästä. Kalevan kisoissa kaikkiaan kymmenen mitalia saavuttanut Hurske ei halunnut antaa tilanteestaan haastattelua.
Kalevan kisoissa ei nähdä myöskään pituushypyn kahden vuoden takaista Suomen mestaria Jessica Kähärää, vahvistaa hänen kilpailumanagerinsa Kiti Kalymialaris.
– 99,9 prosentin todennäköisyydellä Jessica ei kisaa enää tällä kaudella, Kalymialaris kertoo Yle Urheilulle.
Kähärä hyppäsi puolitoista vuotta sitten SM-halleissa ennätyksekseen 668 ja sijoittui sisäratojen MM-kilpailuissa yhdeksänneksi tuloksella 644.
Kähärän kilpailukausi 2025 päättyi kuitenkin jo ennen juhannusta selän välilevyn pullistumaan. Loppuvuodesta hän joutui selkäleikkaukseen, josta toipuminen sujui Kalymialarisin mukaan hyvin. Tuoreita ongelmia Kalymialaris ei halua avata.
Keskiviikkona kävi myös ilmi, ettei 100 metrin Suomen ennätysmiestä Samuli Samuelssonia nähdä kilpailemassa tällä kaudella.
Kemppinen palaa
Hallikaudella 60 metrin Suomen ennätyksen juossut Lotta Kemppinen avaa ulkoratakautensa tiistai-iltana Belgian Liegessä. Kalymialaris kertoo, että Kemppinen kilpailee Belgiassa vielä toisen 100 metrin kisan lauantaina.
Kemppinen, 28, on matkan hallitseva Suomen mestari ja kuusinkertainen Kalevan kisojen voittaja (2019–2021, 2023–2025).
Miesten korkeushypyn kaksi edellistä SM-kultaa voittanut Daniel Kosonen ei ole kisannut vielä kertaakaan kuluvana kesänä, mutta Kalymialarisin mukaan Kososen tilanne on paranemaan päin.
– Näillä näkymin hän kilpailee Kalevan kisoissa, Kalymialaris sanoo.
Päivitetty 15.7. klo 17.00: Lisätty Kemppisen ja Kososen tilanteet.