Euroviisut voittaneen Bulgarian esityksen taustalla on häärinyt tunnettu ruotsalaisohjaaja Fredrik ”Benke” Rydman.
Nimi saattaa soitella kelloja, sillä hän oli myös suitsutusta keränneen Käärijän Cha cha chan lavaohjaaja vuonna 2023.
Rydman aloitti uransa tanssijana. Hän on ehtinyt toimimaan myös tv-tanssikilpailun tuomarina. Noin 15 vuotta sitten hän alkoi toimia ohjaajana ja koreografina. Mukaan on mahtunut ohjaamista myös UMK:ssa.
Rydman kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2023, että Euroviisujen ohjaus eroaa muista, sillä kappale saa olla vain kolme minuuttia pitkä. Tarinaa ei voi rakentaa pitkään, mutta esityksestä on löydyttävä tietyt jutut.
– Pitää olla alku, keskikohta ja pam-loppu, Rydman kertoi tuolloin.
Jotain hän tekee oikein, sillä hän oli ohjaamassa myös Ruotsin vuoden 2015 voittoesitystä Heroes sekä Sveitsin voittoesitystä Nemo vuonna 2024.