Etelä-Savon aluevaltuusto päätti talousarviokäsittelyn yhteydessä, että Mikkelin keskussairaalan synnytykset säilyvät maksuttomina.
Talousarviosta keskusteltiin paljon ja äänestettiin yhteensä 15 kertaa. Lopulta talousarvio meni läpi alkuperäisen esityksen mukaisesti, lukuun ottamatta synnytysten maksuttomuutta.
Niistä valtuusto päätti yksimielisesti aluehallituksen puheenjohtaja Jari Lepän (kesk.) esityksestä ja aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkosen (sd.) kannattamana.
Talousarvio sisältää 25 miljoonan euron säästöt.
– Tiedän, että moni asia talousarviossa kirpaisee, niin se tekee itsellänikin. Meidän pitää kuitenkin katsoa riittävän pitkälle ja siten varmistaa maakunnan palvelut, hyvinvointi ja elinvoima. Ketään ei jätetä heitteille, Leppä sanoi.
Valtuusto lähetti terveisiä valtiolle
Eloisan tiedotteen mukaan aluevaltuusto toivoo valtiolta rahoituksen uudistamista ja lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Leppä muistutti, että rahoitusmallin korjaaminen kuuluu nykyiselle hallitukselle.
Eloisa on, nyt tehdyt päätökset mukaanlukien, sopeuttanut talouttaan noin 130 miljoonalla eurolla. Alijäämien kattaminen ei kuitenkaan onnistu annetussa ajassa.
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä toteaa tiedotteessa, että alijäämät johtuvat rahoitusjärjestelmästä.
Seppälä toivoo valtion huomioivan tämän ainakin siinä vaiheessa, kun seuraavan kerran harkitaan, mitkä hyvinvointialueet joutuvat arviointimenettelyyn.
– Eloisan menojen kehitys kuuluu parhaiden joukkoon ja meidän on vaikea nähdä, että arviointimenettely toisi lisäarvoa tilanteeseemme. Rahoitusmalli sen sijaan pitää korjata pikaisesti, jos halutaan taata tasapuoliset sosiaali-, terveys ja pelastuspalvelut koko maassa, Seppälä kertoo tiedotteessa.
Videolla Santeri Seppälä avaa ensi vuoden säästöpakettia: