Asukkaat muuttivat Lahdesta Venäjälle – jäljelle jäi omakotitalo, josta tuli riesa koko kaupungille

Omakotitalo on ollut vuosia tyhjillään. Kaupungin viranhaltijat eivät saaneet yhteyttä Venäjällä asuviin omistajiin. Nyt talolla on uudet omistajat.

Hylätyn talon ikkunoita on rikottu ja paikkoja sotkettu. Talon pihapiiri on täynnä roskia ja talon irtaimistoa. Video: Vihtori Koskinen/ Yle

Lahden Launeella, suuren kauppakeskittymän kupeessa sijaitseva omakotitalo aiheuttaa harmia sekä kaupungille että naapurustolle.

Rakennus ja pihapiiri ovat olleet vuosia heitteillä: ikkunoita on rikottu, ulko-ovi ammottaa avoimena ja pihapiiri on täynnä romua. Kaupungin viranhaltijat ovat vastaanottaneet vuosien ajan naapuruston valituksia rottien lisäksi myös asiattomasta liikehdinnästä tontilla.

Yle tavoitti hylätyn talon naapurustossa asuvan henkilön. Hän kertoo tilanteen ryöstäytyneen käsistä parin viime vuoden aikana.

Naapurustossa asuva henkilö haluaa pysyä nimettömänä, koska hän on huolissaan omasta turvallisuudestaan. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.

– Siellä asuu narkkarit. Talossa on ollut avoimet ovet jo pari vuotta. Poliisitkin ovat käyneet moneen kertaan, hän summaa.

Lahden Launeella sijaitseva hylätty omakotitalo pihapiireineen, joka on täynnä roskia.
Naapuruston valituksissa on todettu hoitamattoman ympäristön houkuttelevan paikalle epämääräistä väkeä sekä rottia. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle

Talo autioitui vuoden 2022 jälkeen, kun omistajat muuttivat kotimaahansa Venäjälle. Lahden kaupungin rakennustarkastaja Juhani Pirisen mukaan talosta on tullut paljon yhteydenottoja.

– Täältä on tullut ilmoituksia rottahavainnoista ja epäsiisteydestä meille rakennusvalvontaan sekä ympäristönsuojeluviranomaisille. Lisäksi on ilmoitettu erilaisista henkilöistä, jotka täällä asiattomasti pyörivät, mikä tietysti olisi poliisiasia, summaa Pirinen.

Muutamassa vuodessa talo ja pihapiiri ovat rapistuneet. Kaupunki on arvioinut rakennuksen olevan purkukuntoinen yhdessä Lahden museoiden asiantuntijan kanssa.

– Olimme yksimielisiä siitä, että rakennus alkaa olla mahdoton korjattavaksi. Se on sinänsä harmi, koska tämä on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Omistajien välinpitämättömyyden takia se menee purkuun melkein väkisin, toteaa Pirinen.

Kuvassa on Lahden Launeella hylätyksi jätetty omakotikiinteistö.
Hylätty omakotitalo sijaitsee Lahdessa, vilkkaan tien ja kauppojen läheisyydessä. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle

Omistajiin ei saatu yhteyttä vuosiin

Lahden kaupunki yritti ottaa yhteyttä kiinteistön omistajiin vuosien ajan. Heitä ei kuitenkaan tavoitettu edes talon myynti-ilmoituksen kautta.

Yle onnistui tavoittamaan Venäjällä asuvan Konstantin Aniskon, joka omisti kiinteistön yhdessä puolisonsa kanssa. Hän kertoo myyneensä talon muutama päivä sitten. Lahtelaisesta kiinteistövälitystoimistosta vahvistetaan kauppojen tapahtuneen.

– Myimme talon ja aiomme unohtaa Suomen ikuisiksi ajoiksi. Tavoitteemme on, ja olemme lähellä sitä, saatella loppuun kaikki kaupat Suomessa. Emme koskaan mene maahan, joka on pettänyt meidät, Anisko kertoo.

Tilanne on ollut Lahden kaupungille hankala.

Koska kaupunki ei tavoittanut Aniskoa ja hänen puolisoaan, heitä ei voitu velvoittaa mihinkään toimiin. Lainsäädäntö suojaa yksityistä kiinteistönomistusta niin vahvasti, että viranhaltijatkin ovat pystyneet vain valvomaan tilannetta sivusta.

Huolimatta siitä, että talon pihapiiri on todella epäsiisti ja tontilla kerrotaan vaeltavan rottien lisäksi myös epämääräistä väkeä.

Lahden Launeella sijaitseva hylätty omakotitalo pihapiireineen, jonka ikkunoita on rikottu.
Hylätystä talosta on rikottu muun muassa kadunpuoleinen ikkuna. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle

Kaupunki joutuikin osittain nostamaan kädet pystyyn tilanteen suhteen.

– Tämä tie kuljettiin loppuun. Sen takia lautakunnassakin tehtiin päätös, että lopetamme tämän asian käsittelyn, koska se vie resursseja, toteaa rakennustarkastaja Juhani Pirinen.

Kuntaliiton johtava juristi Riikka Lehtimäki toteaa, että kaupungin keinovalikoima on melko suppea tällaisissa tilanteissa. Kaupunki voi vain uhkasakon nojalla velvoittaa kiinteistön kunnostuksen, tai teettää remontin omistajan kustannuksella.

– Voiko kaupunki ottaa kiinteistön haltuunsa ilman kiinteistönomistajan suostumusta – vastaus on helppo: ei voi. Lainsäädäntö ei tunnista tällaista menettelyä, Lehtimäki toteaa.

Nyt ongelmallisen omakotitalon tilanteessa on odotettavissa jonkinlaista muutosta, sillä kiinteistö on vaihtanut omistajaa. Habita Lahden kiinteistövälittäjä Irina Hämäläisen mukaan uudella omistajalla on aikomuksena kunnostaa ränsistynyt omakotitalo.

Muuallakin maassa ongelmia autiotalojen kanssa

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa kertoo, ettei Lahden autioitunut omakotitalo ole yksittäistapaus.

– Näitä vastaavia tapauksia on ollut erityisesti Itä-Suomessa. Myös välitysliikkeille ja kiinteistönvälittäjille näistä on aiheutunut ongelmia, Viljamaa toteaa.

Venäläisten asuntokauppoja on vaikeutettu erilaisten rajoitusten takia. Muun muassa mökkikauppojen yhteydessä on nostettu esille venäläisten kiinteistön omistajien maahantulorajoitukset sekä maiden välisen pankkiliikenteeseen liittyvät EU-pakotteet.

Lahden kaupungin rakennustarkastaja Juhani Piriselle tuli yllätyksenä, että autioituneen talon pihapiiri on täynnä roskia ja talon irtaimistoa.