Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Muonio sai THL:n kunniamaininnan ansiokkaasta työstä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi – kiitosta tuli etenkin nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä

THL:n kunnimaininnan sai kaksi kuntaa. Toinen oli metropolialueella sijaitseva 273 000 asukkaan Espoo, toinen piskuinen lappilainen 2 300 asukkaan Muonio.

Muonion yhtenäiskoulu
Yksi nuorten hyvinvointia edistävä teko Muoniossa on se, että kunta on palkannut koululle nuorisotyöntekijän. Arkistokuva. Kuva: Timo Metsäjoki / Yle
  • Mia Sivula

Muonion kunta on saanut THL:ltä valtakunnallisen kunniamaininnan ansiokkaasta työstä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tunnustus annettiin THL:n järjestämän hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivän tilaisuudessa verkossa 25. marraskuuta.

THL oli tarkastellut kuntien kohdalla sitä, miten kunnat olivat onnistuneet hyödyntämään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuksien lisäosaa työssään. THL:n arvioinnissa Muonio sekä Espoo olivat suoriutuneet Suomen kunnista asiassa parhaiten.

THL:n mukaan Muonion kunta oli onnistunut erityisen hyvin ehkäisemään nuorten syrjäytymistä.

Muonion vs. kunnanjohtaja Katri Rantakokko kertoi ällistyneensä kunniamaininnasta, josta hän sai tiedon samana päivänä kuin tiedon siitä, että Muonion koululaisten keskuudessa oli meneillään koronavirustartuntarypäs.

Rantakokko sanoo, että kokonaisuutta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi on rakennettu Muoniossa vuosien varrella.

– Työpajatoiminta on kehittynyt meillä hienoon suuntaan. Meillä on myös kymmenen vuotta täyttänyt etsivä nuorisotyö ja sen saralta yhteistyötä sekä Lappiaan, työpajalle että nuorisotoimeen. Yhteistyötä on tiivistetty myös koulupuolelle, ja koululle on palkattu nuorisotyöntekijä, Rantakokko listaa.

Muonion työpaja on tarkoitettu nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat tukea koulutus- ja työmarkkinoille kiinnittäytymisessä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.