Juice Leskisen taiteilijaelämään kuului auttamattomasti alkoholi ja tupakka. Hän piti tuotantoaan ruumistaan arvokkaampana.
Boheemit elämäntavat veivät vuosien varrella Leskisen terveyden. Hän sairasti mm. munuaisten vajaatoimintaa, maksakirroosia ja diabetestä.
Juicen elämänfilosofiaan kuului, ettei elämää eletä säästöliekillä.
A-studion haastattelussa hän kommentoi lehtien kirjoittelua terveydestään. Juice toteaa ihmisten olevan huolissaan, miten hän pärjää, kun elämäntavat ovat niin epäterveelliset.
Kato semmosta miehen elämä on, se lyö päätään lattiaan
Elämäntapojensa lisäksi Juice puhui Kesävieras-ohjelmassa muun muassa masennuksen suhteesta luovuuteen sekä keski-ikäisen miehen kriisistä. Juice kuvailee, kuinka moni mies on muodollisesti onnistunut, on ura, auto, vaimo ja kaksi lasta, mutta olo tyhjä. Elämä rakentuu sosiaaliseen onnistumiseen, joka ei tuokaan täyttymystä.
Juice itse toteaa olevansa hulttio ja juoppo, mutta seuranneensa sivusta monenlaista elämää. Kun toimittaja Juho-Pekka Rantala pyytää Juicelta neuvoa näille tavallisille miehille vastaa tämä:
"Voisivat opetella ilmaisemaan itseään, voisivat keskustella muijansa kanssa, voisivat tulla paremmin toimeen työpaikallaan, eivätkä pitäisi huolta siitä onko kravatti suorassa, vaan ihan niin kuin ihmisenä."