Dokumentaristeille hepreaksi puhuneet sotilaat käynnistivät skandaalin

  • Dokumenttielokuva Israelin sotatoimista Gazassa on aiheuttanut raivoisan kohun Israelissa.
  • Kulttuuriministeri vaatii ohjaajien Yuval Abrahamin ja Rachel Szorin kansalaisuuden riistämistä.
  • Professori Hannu Juusola arvioi Israelin sananvapauden tilan olevan huono.

Graffiti kuvaa kahta israelilaista elokuvantekijää Yuval Abrahamia ja Rachel Szoria. Heidän päälle on maalattu hepreaksi sana ”petturit”.

Israelilaiskaupungin Ashdodin katukuvaan ilmestyi tällä viikolla graffiti. Se kuvaa kahta israelilaista elokuvantekijää Yuval Abrahamia ja Rachel Szoria. Kasvokuvien päälle on maalattu hepreaksi sana ”petturit”.

Abrahamin ja Szorin tuore dokumenttielokuva NAZA on saanut aikaan raivoisan vastaanoton Israelissa, vaikka harva on sitä vielä edes nähnyt.

Elokuvantekijöiden mukaan Israelin tiedustelupalvelu käyttää NAZA-sanaa ilmaisemaan, kuinka monen siviilin se arvioi kuolevan Gazaan tehtävässä ilmaiskussa.

Elokuvaa on kritisoitu maan ylintä johtoa myöten. Graffitin takana on israelilaislehti Haaretzin mukaan äärioikeistolainen rap-artisti Yoav Eliasi.

Israelin kulttuuriministeri niinikään kutsui elokuvantekijöitä maanpettureiksi ja ilmoitti maanantaina pyytäneensä selvittämään, voidaanko Abrahamilta ja Szorilta riistää Israelin kansalaisuus.

Rachel Szor ja Yuval Abraham vastaanottivat tuomariston erikoispalkinnon Venetsian elokuvajuhlilla viime viikolla.

Dokumenttielokuva sai ensi-iltansa viime viikolla Venetsian elokuvajuhlilla. Näytöksen jälkeen yleisö taputti 25 minuuttia seisaaltaan. Elokuva myös palkittiin tuomariston erikoispalkinnolla.

Elokuva kertoo Israelin asevoimien toimista Gazassa. Ohjaajat kertoivat haastatelleen yli 20 Israelin armeijassa tai tiedustelupalvelussa työskentelevää henkilöä. He esiintyvät elokuvassa nimettöminä asian arkaluonteisuuden takia.

Elokuva ei ole vielä julkisessa jakelussa ja HS ei ole nähnyt sitä.

Ohjaajien mukaan elokuvan keskiössä eivät ole yksittäisten sotilaiden tekemät sotarikokset, vaan ”Israelin asevoimien käskyt, toimintalinjat ja vakiintuneet käytännöt”.

Yksi dokumenttiin haastatelluista väittää, että äärijärjestö Hamasin yhden jäsenen surmaamiseksi oli annettu lupa tappaa 500 ”nazaa” eli siviiliä.

Elokuvan on kerrottu myös tuovan esiin väitteitä siitä, miten järjestelmällisesti Israel on käyttänyt tekoälyavusteista maalinosoitusta Gazassa.

Elokuva perustuu useiden medioiden tutkivaan journalismiin, kuten brittilehti The Guardianin, joka on myös elokuvan tuottaja.

Abraham ja Szor ovat sanoneet haluavansa elokuvallaan rikkoa hiljaisuuden.

”Koimme velvollisuudeksemme käyttää asemaamme israelilaisina elokuvantekijöinä ja toimittajina tutkiaksemme järjestelmiä, jotka ovat palestiinalaissiviilien joukkosurmien taustalla ja joista maamme on vastuussa.”

Israelissa on sekä kiistetty elokuvassa esitettyjä väitteitä että murehdittu sitä, miten elokuva vaikuttaa Israelista muodostuvaan kuvaan maailmalla.

Mediatietojen mukaan Israelin diplomaateille on jopa annettu ohjeet, miten elokuvasta tulisi puhua ulkomailla.

Asevoimien esikuntapäällikkö Eyal Zamir kuvasi elokuvan väitteitä valheellisiksi ja manipuloiviksi. Hän väläytti mahdollisuutta ryhtyä oikeustoimiin elokuvan tekijöitä vastaan.

Pääministeri Benjamin Netanjahu kytki elokuvan “maailmanlaajuiseen antisemitistiseen yllytykseen”.

Elokuvantekijöiden kansalaisuuden poistamista ajanut Miki Zohar kutsui elokuvaa vastenmieliseksi ja sanoi Abrahamin ja Szorin vahingoittavan kotimaataan saadakseen kansainvälistä hyväksyntää.

Abraham puolusti elokuvaa Channel 13 -israelilaiskanavan haastattelussa aiemmin tällä viikolla.

Kesken haastattelun hän myös haastoi kanavan toimittajaa.

”Kolmen vuoden aikana [Israelin television] ajankohtaisohjelmissa ja tutkivissa ohjelmissa ei ole, ellen erehdy, ollut ainuttakaan juttua, jossa olisi käsitelty voimankäyttösääntöjä Gazassa tai siviiliuhreja koskevaa politiikkaa tai tutkittu perusteellisesti Gazan kaistalla viattomille palestiinalaisille aiheutuneita vahinkoja”, Abrahamin kerrottiin sanoneen.

Kohu elokuvan ympärillä nostaa esiin kysymyksen sananvapauden tilasta Israelissa.

“Se ei tällä haavaa ole mitenkään hyvä”, sanoo Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.

Positiivisena hän kuitenkin pitää sitä, että useat elokuvantekijät ovat asettuneet Abrahamin ja Szorin tueksi.

Lisäksi myös yli 40 kansalaisjärjestöä julkaisi yhteisen lausunnon elokuvantekijöiden tueksi.

“Elokuvaan kohdistunut viranomaisten reaktio ja sen tekijöihin kohdistuneet uhkaukset ovat tyypillisiä diktatuureille”, lausunnossa muun muassa todetaan.

Juusolan arvio on, että elokuva on mennyt ihon alle Israelissa, koska edelleen niin moni israelilainen ajattelee, että heidän armeijansa on maailman moraalisin.

Näin siitä huolimatta, että useita elokuvan väitteitä on puitu mediassa aiemminkin.

“Kyseessä on israelilainen elokuva, jonka ovat ohjanneet israelilaiset, ja sotilaiden lausunnot ovat hepreankielisiä. Tätä kautta se tulee niin lähelle [israelilaisia]”, Juusola sanoo.

Elokuvantekijöiden kansalaisuuksien riistäminen on siirtynyt maan sisäministeriön tutkittavaksi.

Israelin lainsäädäntö antaa mahdollisuuden kansalaisuuden riistämiseen, jos henkilö on syyllistynyt esimerkiksi terrorismiin, vakoiluun tai maanpetokseen ja eikä ole näin osoittanut ”uskollisuutta” valtiolle.

Lähtökohtaisesti kaikilla juutalaisilla on oikeus muuttaa Israeliin ja saada maan kansalaisuus.

Abraham kertoi Channel 13 -kanavan haastattelussa olevansa peloissaan, ettei hän voi palata kotimaahansa.

“Israel on kotini. Se on paikka, jossa haluan elää ja joka on minulle hyvin tärkeä”, hän sanoo.

“Mitä minä täällä tekisin, ulkomailla?”

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat