Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

Senkin paikka

Meillä on vanha Ikean senkki, joka on matkannut  talossa jo monet huoneet. Nyt on menossa viides sijoittelu. Nykyinen paikka löytyi meidän makuuhuoneesta.



















Maton olen luonut Espanjasta viimeisellä reissulla. Ja juu, meillä pitää olla iso televisio myös makuuhuoneessa.  Ei voi mitään.

Sellaista makuuhuoneessa tällä hetkellä.

Nyt pitää perehtyä kameran saloihin. 
Kuvittelenko vain, vai ovat nuo kuvat todella huonolaatuisia...







Espanjan makuuhuone

Täällä ollaan Suomessa taas. Hieman totutellen. Kylmään ja arkeen. Onneksi voi aina palatan kuviin. Sisustus ja kalusteet ovat nyt hoidettu. Mutta pientä stailailua pitää aina tehdä, tietenkin.















Rakastan tuota makuuhuoneen tunnelmaa. Tai oikeastaan koko kotimme tunnelmaa. Mieli on aina haikea, kun joudumme lähtemään. Mutta toisaalta tiedämme, että pääsemme taas takaisin sinne.
Tämä oli siis meidän makuuhuoneemme. Palaan vielä muihin myöhemmin.

Nyt vaan nauttimaan siitä, mitä Suomi tarjoaa. Ainakin raikasta lenkkeilysäätä, takkatulta ja kynttilöitä. Ja tietysti paljon kaivatun koiramme iloista seuraa.





Musta masters

Espanjan, ja tarkoita nyt siis Torreviejan, kalustevalikoima  on aika surkea. Omaan makuun ei löydy juurikaan mitään. Zara Home tietysti.  Mutta onneksi siellä on yksi sisustusliike, joka tarjoaa ihan mielenkiintoisia tuotteita. Meille sieltä kotiutui musta Kartellin masters-tuoli. Makuuhuoneen nurkka nimittäin kaipasi tuolia, jonne voi kasata kaikki vaatteensa. Ja tämä tuoli sattui olemaan sopivasti alennettuun hintaan. Nyt sain  lempituolin Espanjaankin. Kotona meiltä löytyy samaa, mutta valkoisena.







Ja vielä loppuun kuvia  kyseisestä liikkeestä. Voi olla, että sieltä ei olisi saanut ottaa kuvia, en tiedä. Mutta onneksi on keksitty kännykät. 
Siellä sillain salamyhkäisesti kuvailin teidän iloksenne kuvia.










Juu, laatu ei ihan mennyt nappiin tässä salakuvailussa. Mutta ehkä saitte hieman käsitystä tarjonnasta siellä.
 





Makuuhuoneessa

Mieheni on saanut uuden herätyskellon. Tämä oli toivomuslistalla ja nyt jouluna oli hyvä tilaisuus vaikuttaa kellon ulkonäköön.  Eli laittamalla lahjapakettiin. Itsellä nimittäin oli toiveena tämä Arne Jacobsenin suunnittelema kello.

Ennen joulua oli Anttilassa kaikki pussilakanat -40 %, joten oli hyvä tilaisuus hankkia myös Annon pellavapussilakanat, vaihteeksi tummanharmaana. Aika ihanat. 
Pieni kurkistus siis makuuhuoneeseen ja petaamattomaan sänkyyn.







Aika rouhea meiniki siis makuuhuoneessa. Päätyseinä on maalattu kalkkimaalilla.

Ai niin, saihan mieheni myös toisen makuuhuoneseen liittyvän lahjan. 
Tyttäremme tekemän unilelun, aika liikkis, vai mitä?









Casa Mimin makuuhuone

Heippa taas!
Helteinen ja aurinkoinen tunnelma on vaihtunut villasukkiin ja takkatuleen. Ihan kiva muuten tämäkin, omalla tavallaan.
Mutta heti innoissani palaan Espanjaan valokuvien muodossa.
Tässä olisi nyt meidän makuuhuone.















Olosuhteet olivat sisustamiselle siis varsin haastavat. Kiire, tuntematon ympäristö eikä kovin paljon tarjontaa. Siis omaan makuuni.  Monet tuotteet olen tuonut  Suomesta. Minulla oli tästä huoneesta selkeä visio ja halusin varmistaa sen toteutumisen. Sängynpäällinen on Annon pellavalakana. Tomii hyvin. Taulut on ostettu  Helsingistä Nougatista. Espanjassa on käyty Ikea-hankintoja tekemässä. Ripaus Zara Homea.Verho H&M, pellavaa.  Lamput Leroy Merlinistä. Lipasto on paikallisesta sisustusliikkeestä. Ai niin, sänky myös Espanjasta. Nurkkaan vielä yksi tuoli, kunhan sopiva tulee vastaan.

Voi huokaus, minulla on tuota huonetta ikävä!

Katsellaan muita paikkoja sitten vähän myöhemmin.