Ohikiitävää!

Otsikon sana on myös Juha Tapion laulun nimi. Mutta ohikiitävää on elämä. Äsken olin lapsi ja nuori, nyt edessä häämöttää vanhuus - mikäli elää saa. Elämä on mennyt ihan humahtamalla. Elämä todellakin on lyhyt. Jopa silloin, kun se on pitkä.

"Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi

niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin..."

Psalmi 39:6

Mutta myös...

"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden

 hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja,

 jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." 

Saarnaaja 3:11

"...Niin valitse siis elämä..."

  5. Moos. 30:19

Mistä nämä tämän aamun mietteeni saivat alkunsa? Melkein voisi yksinkertaistaen sanoa, että potkukelkasta! Mutta tarkemmin sanottuna: juuri ennen heräämistä näkemästäni unesta.

Jälleen oli tapahtumapaikkana Pomarkku, lapsuuteni ja nuoruuteni paikka. Siinä unessa oli talvi. Ihmiset kulkivat potkukelkoilla. Minä olin jonkun kanssa tulossa alas kirkon viereistä mäkeä kelkalla. Joku tuli Salen suunnasta aikoen tulla sinnepäin, mistä me tulimme, mutta hän kurvasi siihen kirkkomaan alakulmalle, portin kohdalle odottamaan. Kun itse menin kaupalle, kurvasin oman potkukelkkani siihen Salen päätypuolelle sillä ajatuksella, että poistuessani voin lähteä siitä oikopolkua pitkin kotia kohti. (Oikopolun paikalla on nykyisin ihan vartavasten tehty tie kävelijöille, ym. ilman autoa liikkuville.)  Ehdin siinä sitä kelkkaa parkkeeratessani miettiä, että kauppaostosten kanssa se voi olla kyllä aika raskas lasti lykättäväksi.

Kun heräsin, mielessäni oli heti se kelkka. Lapsuudessani meillä oli kaksikin potkuria. Tänne maan toiselle laidalle kulkeutui niistä toinen, ja siitä oli meille täällä huvia. Mutta siitäkin on jo monta vuotta, kun se rikkoutui käyttökelvottomaksi. Eikä taida kumpikaan niistä kahdesta muustakaan  kelkasta olla enää käytettävissä, joita meillä täällä vielä jokin vuosi sitten käytettiin. Mutta se lapsuuteni kelkka - se hajonnut, se sai miettimään, kuinka murenevaa kaikki lopulta on.

Joten näihin "kelkallisiin" ajatuksiin ei sovi kuvitukseksi muu, kuin se kyseinen kelkka:)

Kaikinpuolin hyvää päivää sinulle!

Jos tahdot nähdä lisää kelkkakuvia, on niitä tässä viiden vuoden takaisessa jutussa:
Potkukelkkoja ja -kelkkailijoita

Haluan jakaa tämän

Haluan jakaa yhden kirjoituksen, joka oli Yksin armosta -blogissa. Se on lohdullista luettavaa, kun tuntuu että on juuttunut monenlaisiin vaikeuksiin.

Kun sain sen kirjoituksen silmieni eteen, olimme isännän kanssa juuri puhuneet siitä, että vanhemmiten niitä taakkoja tuntuisi olevan hartioilla aiempaa enemmän.

https://yksinarmosta.fi/2019/04/09/oletko-verkossa-kiinni/

---

Jos auton kuvat kiinnostaa, ne on tässä.

Yksi saatu lahja

Kuinka autoton "nuoripari" (no, nuori... ja nuori... yli kolme- ja neljäkymmentä) sai auton, kun omaa mahdollisuutta sen hankintaan ei ollut:

Olipa "nuoripari" eräänä 90-luvun vuonna perheineen tädin kanssa liikenteessä, tädin autolla. Kun oltiin kääntymässä erään lammen kohdalta pienemmälle tielle, täti ilmoitti yllättävän uutisen: hän antaisi juuri sen ajossa olleen auton tälle perheelle... sitten kun hän ostaisi itselleen uuden auton.

Ja niin myös tapahtui, eikä siihen mennyt vuosia, kuten lupauksen kuulleet olivat päätelleet, vaan auto saatiin  yllättävän pian.

Auto oli perheellä käytössä sitten useita vuosia. Itseasiassa jopa kahteen otteeseen... Tapahtui nimittäin niin, että sitten kun oli vihdoin autoa vaihdettukin, auto päätyi toiseen tarvitsevaiseen paikkaan. Kuluipa sitten aikaa... Ja taas tarvitsi tämä alussa mainittu "nuoripari" autoa. Nytpä tuo toinen perhe oli tilanteessa, että he saattoivat luopua siitä autosta... Ja niinpä tuo sama auto, alunperin tädin lahjoittama, tuli jälleen käyttöön tälle samalle perheelle, jolle täti sen aikanaan oli lahjoittanut.

Auto oli beigen värinen Opel Corsa. Siitä oli iloa moneen kertaan!

"Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt..." 1. Aikakirja 16:22

Romuautohomma

Viime vuonna elokuussa meillä oli romuautoprojekti. Otin siitä silloin kuvia, mutta jutuksi asti se ei silloin päätynyt. Päätyköön nyt. Meillä oli entisiä ajopelejä pihassa silloin peräti kolme: Opel, Audi ja Mazda. Tuntui hienolta, kun lopulta järjestyi niille kyyti jonnekin muualle.

Autot jonoon järjesty!

Audi ja Opel odottavat lähtöä.

Opel; ihan kelvollisen näköinen... mutta eipä ole autoa pelteihin katsomista.

Audin sisustaa

Tässä Opelia sisältä.  Kuvassa myös opetuspoljin.

Opelin penkkejä.

Koska pihamme on pieni,  tehtiin sellainen hommeli, että ajokelvottomat autot lasketeltiin vapaalla vaaran laelta alas pikkutien varteen. Siitä oli ison auton helpompi ne hakea. Minä sain olla se, joka lasketteli. Miehet, isä ja poika, työnsivät minut matkaan, ja saattoi siinä tyttäretkin olla touhussa mukana.  Minua varoiteltiin liian kovasta laskettelunopeudesta....

Ja tästä se lähtee... Rouvalla on kumisaappaat "ajokenkinä".

Ja siellä ne kohta olivat  alhaalla kaikki kolme, sopivasti pusikkoiseen tienpieleen ohjattuina.

Mazdan lisävalot. Aikanaan minusta tyylikkäät pötikät, nyt ruostepilkkuiset.

Harmaan Opelin yksityiskohdat puolestaan  tuntuivat tylsimmiltä. Aikaa myöten nekin olisivat voineet ruveta näyttämään kiinnostavilta, tarpeeksi vanhetessaan...

Audissa oli jo pelkästään värinsäkin puolesta enemmän kiinnostavuutta.

Olisin silloin kovasti halunnut olla katsomassa, kun ne nostettiin ison auton kyytiin. Se vain ei mennyt toiveeni mukaan - ja varmasti parempi niin! Lähdimme kauppaan ja näimme, että kohta tuli isolla tiellä sellainen auto vastaan, joka varmaankin tulee hakemaan niitä meidän romuja. Kaupasta palattuamme totesimme, että autot todellakin ovat poissa. Mutta onneksi en sittenkään ollut katsomassa niiden hakua, olisi tuntunut  pahalta nähdä, kuinka niistä nostovaiheessa ikkunatkin hajoilivat... Sen tiesimme siitä, kun meille jäi tienpieleen lasinmurua kerättäväksi...

Sellainen oli "kertomuksemme" tällä kertaa.

Vanha mopokuva

Pomakussa käydessämme löysin äidin albumista kuvan, jonka luulin jo kadonneen. Nappasinpa siitä kuvan.

Minä ja Crescent-moponi 70-luvun lopussa. Bensatankin korkki oli satulan alla.

Minä olen siinä ensimmäisen moponi kanssa ystäväni kodin pihassa. Kuva lienee kesältä 1978 tai 1979, koska syksypuolella 1979 ostin jo uuden mopon kenkätehtaalla tienaamillani rahoilla.

Höyryveturi Lieksan asemalla

Eilen oli Lieksan asemalla vähän erilainen juna; oikea höyryjuna. Se tuli Nurmeksesta Lieksan asemalle ja jatkoi matkaansa siitä vielä Pankakoskelle.

Kun halusin kuvan mittareista veturin sisältä, minun käskettiin ottaa se itse... Kiipesin sitten sinne ja tulipesän luukku avattiin.

Henkilöjunat eivät kohta enää kulje Lieksaan... Toivottavassti edes museoliikenne jatkuu. Tässä linkki museojunaliikenteestä: http://www.steamrail.fi/2015/01/museojunaliikenne-2015/.