Aikuisetkin tytöt tahtoo nukeilla leikkiä

Jotkut harrastaa nukkekoteja ja silloin on ihan pienet nuket leikissä mukana - aikuisillakin. Mutta Ylellä oli juttu nuoresta tytöstä, joka tykkäsi hoivata kolmea oikean näköistä vauvanukkea. Siinä oli jotain suloista. Ja mielestäni myös rohkeaa hänen ikäiseltään esiintyä nuket sylissä👍

https://yle.fi/uutiset/3-12367586 

Minun ensimmäinen nukkeni ja muita lelujani on tässä nähtävissä:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/08/lapsuuteni-leluja-60-ja-70-luvulta.html 

Ja onhan mulla nytkin iso nukke... Se aikuinen mallinukke. Aikuistuukohan ne nuketkin?:) 

Yhdenlaista nukkekeikkiä se tuokin on, kun vaihtelee tuolle vaatteita. Tämmöinen aikuisen nuken vaatteiden vaihtelu käy vaan hitaampaa tahtia kuin lapsena. Tällä on kai kolmas asu nyt. Viimeksi tosin vaihdoin vain puseron  nyt yllä olevaan ja siihen lisäksi  asun värinen kangaskukka. Kaulaansa sai yhden tytön aikoinaan  koulussa tekemät "helmet", joissa ne helmet on huopapallukoita ja niiden väleissä olevat osat oli jostain lehdestä leikattu ja kääritty. 

Liekö ulos menossa, vai kahviako kaipaa...

Mutta vielä minua paljon vanhempi nukkea tarvinnut, oli joskus vanha sukulaistäti. Hänellä oli vanhainkodissa muistinsa menettäneenä hoivattavana mollamaijatyyppinen, tehdastekoinen  sairaanhoitajanukke. Täti oli aikoinaan ollut sairaanhoitaja itse. Olisin halunnut tähän sen nuken kuvan laittaa, sillä meille se hänen jälkeensä tuli, mutta en sitä nyt tähän tuolta varastosta löydä. Täysin varma en ole siitäkään, onko se vielä meillä, kun remontin takia paljon poistuikin tavaraa huushollista. Ja silti tavaraa on liikaa...

Mutta tosiaan,  nukkea saattaa naiset tarvita vauvasta mummoon asti...  Miehet ehkä niitä autoja tai junia...😀   Tosin ei ole tullut kuulluksi yhtään kertomusta jostakin papasta, joka vanhainkodissa olisi leikkinyt autoilla tai niillä junilla. Mutta kai niitä kuitenkin on. Ellei omaiset ym. ole pitäneet sellaisia ihan turhana... Mutta tästä tulikin vielä mieleen vähän tätä sivuava aihe, jonka kenties  jossain toisessa jutussa otan esiin.  

Jaksakaahan taas tämäkin päivä ☀️

Jumalan armon varassa mennään❤️🙏

Barbie tilasi uusia vaatteita...

Barbie kävi tekijältä tilaamassa tavallisen baskerin, mutta saikin tuollaisen hatun. No, sopiihan se hänen uuteen takkiinsa ja laukkuunsa kylläkin hyvin. Huovasta kun ovat kaikki tehdyt.

Kaverikin kehuskelee saaneensa jotain uutta: t-paidan. Barbien mielestä kaverin paita näyttää kyllä kumman kauhtuneelta; ihan nyppyinen näyttää nimittäin olevan. No, suositaan kuulemma kierrätysmateriaalia.

Mutta  olipa siskollekin vielä trikoomekko. Tai ei siitä vielä  ihan varmaksi tiedä, käytetäänkö sitä vaikka yöasuna. Taitaa sentään mennä kesämekoksi kuitenkin. Niin arvellaan.

Barbielle pikamuotia

Minulle ehdottettiin nuoremman väen toimesta barbien vaatteiden tekoa. Eilen olinkin sillä tuulella. Usein en ole, sillä ajatukseni niiden teosta ovat monesti olleet liian "pikamuotia" väheksyviä; ikäänkuin nekin pitäisi tehdä ainaisesti kestäviksi.  Olen ottanut mallia nuoremmista, sillä heillä on ollut kekseliäitä luomuksia nopeasti tehtyinä vaikkapa sukanvarsista tai sukkahousujen punteista. Nyt  tein minäkin helpolla ja nopsaan useamman vaatteen. Muutoin koko homma olisi kenties jäänyt vallan.

Barbie sai ensiksi sukanpohjasta lyhythihaisen tunikan, joka on tuossa neuletakin alla. Tunikan helma on takaa pidempi; se pidennys oli sukan kantapäässä jo valmiina. Sitten löysän mallinen tunika sai  vyön.  Se tuli yhden sukansuun resorista, jonka pienensin puoleen pituuteen. Etuosaan löytyi koristeeksi rusetti. Barbien pitkä, kapea hame, on ihan suoran mallinen. Ja joustava kun on, niin sen saattoi ommella niin tiukaksi, ettei tarvinnut mitään muotoiluja tms. Ja lasten sukansuun resorista tuli  tuo kaulalla oleva tuubihuivikin. Sille ei tarvinnut tehdä mitään, sen kun kietaisi pari kertaa kaulan ympäri.

Näppeihini osui myös paksumpien "nailonien" jämät. Tein ensin leggingsit. Kun niistä tuli käytettävät, päätin tehdä tälle sukkahousutkin. Molemmat tein samalla systeeemillä.

Leggingseistä tuli sopivan pituiset, mutta sukkahousuja olisi voinut vähän lyhentääkin. En viitsinyt. Nostin vain löysyyden pukiessa ylös.

Ja viimeiseksi tuli vielä lasten sukkahousujen puntista neuletakki. Oikeastaan tykkään enemmän tuosta nurjasta, pörröisestä puolesta. Se olikin välillä niin päin barbien yllä, näkyvistä saumoista huolimatta.

"Maijan" lakki

Kun en ole itse saanut mitään aikaiseksi, niin voihan postauksen tehdä  jonkun muunkin tekemisistä...
Muutama vuosi sitten tytär teki tuolle "Maijaksi" nimittämälleni nukelle vaatteet.

Tykkäsin tuosta vaatetuksesta kovin ja erityisesti minua ihastutti tuo lakki. Sehän on samaa tyyliä kuin Pieni talo preerialla -sarjassa usein nähdyt. Olin yllättynyt, että hän teki siihen noin kivasti tuon lipankin, vaikka ei juuri ollut ompelua harrastanut. Joku pahvi siellä  lipan sisällä  on.  Puvussa näkyvä pitsi on jostain vanhasta lakanasta, joista meillä rikkonaisetkin pitsit otetaan talteen. Nehän sopii tälläisiin pieniin juttuihin.
Kuvassa näkyvät puiset esineet ovat tyttären tekemiä myöskin. Linturasia nykyisessä opinahjossaan ja tuo pikkuruinen eläin kotona veistelty. Tuo pieni nappi on kuvassa mittakaavan virkaa  tekemässä.

Tämä "Maija" tarvitsi vaatteet silloin aikanaan aivan erityisestä syystä: sitä uhkasi nimittäin roskikseen joutuminen. Ja sen uhan sille olin asettanut minä, syystä siitä, että nuken pää on halki. Tytär halusi pelastaa nuken ja  onhan  tuo nyt söpön näköinen säilytettävä. Siellä tyttären hyllyssä se asustaa nykyään:)
 

Olisi itsekin kiva kokeilla jonkin tuollaisen tekemistä, mutta kuten sanottu, mikään aikomani ompeluhomma ei ole ottanut nyt tuulta siipiensä alle... Ei edes keskeneräisten tekeleitten jatkaminen. Ja niitäkin on useampia.

---

Iltapäivällä tuon ylläolevan tekstin kirjoitin. Nyt alkuillasta löysin laatikostani yhden sifonginkappaleen, jota olin joskus alkanut kursia barbielle mekoksi. Siitäpä pääsin alkuun ja barbie sai tänään siitä mekon päälleen:)  Josko nyt olisi saanut ompeluhommista  hiukan otetta...

Lapsuuteni leluja 60- ja 70-luvulta

Tässä kuvassa onkin sitten minun muita lelujani myös. Nukke on 60-luvulta. Apina on 70-luvulta. Ja jo aiemminhan oli jutunaiheena nuo 60-luvun nukenvaunut, sekä niissä olevat nalle ja koira.

Tuo nukke onkin ihan ensimmäinen nukkeni ja sen olin saanut kummeiltani. Nukke on jo silmäpuoli ja nuken pintaan on tarttunut väriä jostakin. Nukessa on ollut joku äänitoimintokin, koska selässä näkyy siihen viittaava "pyörylä".  Tukkamalli tuo mieleen 50-luvun.  On mahdollista sekin, että nukke on valmistettu sillä vuosikymmenellä. Kun otin nuken esiin varastosta, se oli ilman vaatteita ja nuo nyt nuken päällä olevat vaatteet, olivat nallen yllä.  Vaatteet ovat alunperin nukelta, joka minulla ja siskollani oli 70-luvulla. Siihen aikaan nukeilla oli muuten usein keskiruskea tukka.

Tällä 70-luvun apinalla oli sininen kaverikin aikanaan. Sisko nimittäin sai samana vuonna joululahjaksi sinisen apinan. Nämä oli joskus silloisen asuntomme, vaatimattoman mökin, eteiskomerossa säilytyksessä. Kerran oli joku hiiri syönyt minun apinaltani kasvot... Tulin komerosta itkien, kun näin mitä sille oli tapahtunut. Äiti pelasti apinan, sillä hän teki sille kokonaan uudet kasvot! En tiedä mistä hän löysikin noin sopivaa kangasta ja todella hyvin onnistunut oli kasvojen ompelutyötkin. Nyt tältä puuttuvat silmät enkä enää muista varmasti, saatiinko tälle laitettua sen hiirionnettomuuden jälkeen vielä ne alkuperäiset silmät.

Kaikki nämä ovat jo aika kärsineen näköisiä.  Ovat olleet vuosikymmenten saatossa monenlaisissa tiloissa säilytykssessä. Nukkea voisi  halutessaan säilyttää vielä sisälläkin ja vaunuthan olivatkin sisällä (täynnä lasten roinaa), mutta näitä muita en sisällä viitsisi säilyttää, koska ovat jo homeenhajuisia. Apinan naamassa näkyy selvästi homepilkkua. Ovat siis nykyisin varastossa suljetussa pussissa, joka ei tietenkään näiden "hyvinvointia" edistä. Jos joskus päättäisin hävittää nämä, en varmaankaan raskisi ihan roskiin heittää... vaan, polttaisin ne.

60-luvun nukenvaunut ja muita leluja

Tässä ovat minun nukenvaununi, jotka ovat peräisin 60-luvun alusta. Isä teki ne minulle ja alunperin niiden oli tarkoitus olla myös apuna kävelynopetteluun (nykyajan Taapero-vaunujen tapaan) mutta eivät kuulemma oikein toimineet siinä tarkoituksessa. Niissä olisi pitänyt olla jotain painavaa, etteivät olisi keikahtaneet tenavan tukeutuessa työntöaisaan.

Materiaali on jotain vaneria. Maalaus ei ole alkuperäinen, mutta aika samantapainen kuitenkin. Alunperin väri oli joku vaalean harmahtava ja vaunujen kapea yläreuna oli maalattu viininpunaiseksi, eli sama väri, joka "on" työntöaisassa ja vaunujen pyörissä. Yhdestä pyörästä on kuminen rengas kadonnut. Ja lapsuudestani muistan, että kun näillä leikittiin (muita nukenvaunuja minulla ei koskaan ollutkaan) pyörät löystyivät helposti ja niitä sitten yhtenään väänneltiin tiukempaan.

Ja sitten tämä nalleparka! Nenänpäätäkin kammattiin aikanaan niin ahkerasti, että on ihan kalju siitä. Siltä on myös kaikki raajat ommeltu kiinni moneen kertaan ja nytkin jouduin yhden irrallaan olevan jalan ompelemaan. En huomannut sitä jalkaa edes ommella aivan oikein päin, eli jalkaterä sojottaa mihin sattuu... mutta eihän tuo kuvassa niin erotu.

Tällä on kyllä molemmat silmät tallella, mutta alkuperäisiä ne eivät ole. Nuo silmät on nallelle laitettu joskus 70-luvulla ja ne on peräisin toisesta lelusta. Kyseinen lelu oli vähän "Hamahelmi" -systeemin mieleen tuova. Siinä oli sellainen valkoinen reikälevy, johon saattoi painella kuvioita "helmistä", joissa oli pieni "jalka". Ja tuon nallen silmät ovat siis niitä "jalallisia helmiä". Nallen sisus on jotain oljen tapaista... mitä se sitten lieneekin, mutta nalle ei siis ole pehmeä vaan kova tunnultaan. Tämän sisuksissa on joku äänisysteemi, joka näkyy nallen rinnassa koholla olevan kohtana nyt. Kun vanhoja nalleja näkyy kuvissa, olen usein katsonut niitä tarkalla silmällä löytääkseni samanlaisen kuin omani. Aivan samanlaista en ole vielä nähnyt, sillä tällä jalkaterät ovat melkein olemattomat muodoltaan. Siksihän en huomannut edes ommellessani ajatella koko asiaa, että kuinka päin se siihen kuuluu. Jalkaterissä ja tassuissa on jalkapohjana ja kämmenenä vaaleanpunainen kangas.

Tuossa kuvassa,  jossa nalle on vaunuissa oranssin pyyhkeen päällä (lapsuudestani 70-luvulta sekin), niin siinä nallen väri on lähinnä oikeaa. Ärsyttävän haljuja näistä kuvista tuli. Kenties oli joku väärä säätö... tai vain liikaa aurinkoa silloin.


Ja omasta nallestani innostuneena piirsin ja vesiväritin vuosia sitten oman nalletaulun...

Sitten on tämä nahkainen koiranreppana.  Ei silmiä enää lainkaan ja suuret alueet aivan kaljuja. En edes muista miksi se onkin näin kulunut.

Vanhassa kuvassa minulla on tuo koira kainalossa. Kuva on otettu Lempäälässä ja kuvan takana lukee, että olen siinä viisivuotias.

Sain tähän juttuuni idean, kun näin Kuvittelun ilo -blogissa kuvan, jonka Ninnu oli tehnyt äitinsä vanhoista nukenvaunuista. Ne olivat melkein samanlaiset kuin nämä minun. Siitä jutusta sain pontta tehdä tämän oman juttuni nyt, eikä joskus hamassa tulevaisuudessa:)

Tuossa alla olevassa kuvassa korjaan tämän jutun nallea. Kuvassa on näkyvillä myös muita leluystäväväisiä, joista ensin aioin laittaa tekstiä tähän samaan juttuun. Muutinkin suunnitelmaa, ja teen niistä juttua toiste.

Nallen korjauspuuha meneillään.

Aamun lukuhetki ja nuken oudot varusteet

Meillä on nuorimmilla kirjat usein kourassa. Ne ovat näpeissä  illalla viimeisenä ja aamulla lähes ensimmäisenä. Aamun lukutouhu menee siis siinä syömisen lomassa tyyliin - leipä toisessa ja kirja (tai lehti) toisessa kädessä/pöydällä. Joskus on yritetty toppuutella pöydässä lukemista, mutta heillä alkaa aamu miellyttävämmin kun saavat lukea.  Aaamuin, illoin ja päivisinkin luetuksi ovat tulleet Ankat, Nalle Puhit, Gulla-tytöt, Viisikot ym.Blytonit, Vihervaaran Annat ynnä monenmoista muuta. Tähän muihin lukeutuu myös tänä aamuna keittiön pöydälle päässeet  Onnenpäiviä ja Väinö Havaksen Joulusta Jouluun.

Molemmat kirjat ovat oikeastaan samantapaisia, vaikka ovatkin ihan eri tahon tuotantoa. Kummassakin on kertomuksia, joissa päähenkilöinä  on lapsia.  Näkökulma asioihin on myös molemmissa kristillinen. Itse tykkäsin lapsena lukea tuota Joulusta Jouluun -kirjaa. Se ei siis ole mikään joulukirja. Kertomukset vain alkavat ja päättyvät jouluaikaan ja välissä on koko vuodenkierto. Tämä opus, jota meillä nyt luetaan, on äitini tädin jäämistöstä löytynyt. Luullakseni se aikanaan lapsuudenkodissani ollut kirja oli samaiselta tädiltä tullut. Siinä oli vain erilainen kansi, sellainen vanhoissa kirjoissa tyypillinen raidallinen.

Tuo Onnenpäiviä-kirja ei ollut minulle lapsena tuttu. Se ja kolme muuta samaan sarjaan kuuluvaa ovat löytyneet kirpparilta. Aika kärsineen näköinen se meidän Onnenpäiviä jo on, mutta ei se ostettaessakaan tainnut ihan priimakunnossa olla. Yhtenä vuonna  nämä Onnenpäiviä-kirjat olivat myös lastenleirillä lainassa ja se oli ihan kiva juttu. Molemmissa mainitsemissani kirjoissa on sellainen vanhanaikainen tunnelma. Se viehättää, vaikka karujakin tilanteita on. Parasta niissä on kuitenkin se sellainen läpi kirjan jatkuva sovinnon sanoma - niin ihmisten kesken kuin Jumalankin kanssa - ja tieto Jumanlan huolenpidosta.

Tämä nukke nyt ei mitenkään liity noihin kirjoihin. Se vain sattui löytymään sängyn alta (sieltä löytyy kaikenlaista) ja rupesin ihmettelemään, että mitkäs ihmeen säärystimet tällä on? Nehän onkin niitä äsken ostettuja hiuslenkkejä! Ranteissakin niitä on.  Eipä sitten tarvi ihmetellä kun ne hiuslenkit aina häviää...