Potkukelkkkoja ja -kelkkailijoita

Olin vain hieman nuorempi kuin tämä neitokainen tuossa kuvassa kun muutimme Lempäälästä Pomarkkuun. Muuttokuorma oli tehty ja vielä olisi ollut yksi kapistus, joka olisi pitänyt saada mukaan. Kyytiin ei enää kuitenkaan  millään mahtunut potkukelkka. Se oli sellainen vanhanaikainen, "kippurakärkinen" ja viininpunainen väriltään. Se oli tullut meille äitini vanhemmilta Luopioisista ja kelkka oli minun nimissäni. Sen jättäminen harmitti, mutta vaikka se silloin olisi mukaan saatu, niin tuskin sitä enää olisi tallella.

Tämä pieni potkukelkka  puolestaan löytyi Löytöpuodista yli vuosi sitten. Se oli sellaista vuodenaikaa, jolloin lunta ei olisi voinut ollakaan ja kannoin löytöni autoon. Olin poikkeuksellisesti liikkeellä vain itsekseni silloin. Kelkka oli täysin virheettömän näköinen ja maksoi vain 20 e. Se on juuri sopivan kokoinen nuoremmalle.

Minun lapsuudessani meillä oli kaksi potkukelkkaa: sininen ja lakattu, jossa oli punainen välipiena. Siihen aikaan, siis 70-luvulla varsinkin, kelkkoja vielä yleisemmin käytettiin. Niillä käytiin koulussa ja ystävän luona. Niillä tehtiin ne luistelumatkat koulun jäälle. Siinähän se luistinpussi kätevästi kulki ja luistimet saattoi laittaa jalkaansa kelkassa istuen. Joskus saatettiin tehdä "juna", eli useampi kelkka laittaa peräkkäin ja sillä tavalla laskea joku mäki.

Kelkka ja tunika myös täällä.

Se meillä aikanaan  ollut lakattu kelkka päätyi joskus tänne Lieksaan asti. Se oli jo aika raasu,  jalaksetkin vääntyneet. Se maalattiin siniseksi. Se oli  vuosia käytössä täälläkin, mutta sitten minä onnistuin hajottamaan sen... Lähdin nimittäin joskus erittäin liukkaalla kelillä pihasta ja jo tuossa ensimmäisessä mäessä se lähti käsistä... Siitä irtosi osittain se mistä työnnetään. Se oli kelkan loppu, kun se oli jo huonokuntoinen muutenkin. Sen työntökapulan otin talteen muistoksi. Se oli koristeellisempi, kuin toisessa hieman uudemmmassa kelkassa, joka on tullut isännän tädiltä. Mitä vanhempi potkukelkka, sitä koristeellisempi se on. Vanhimmissa kelkoissa oli ne kippurakärjet, joissa  joskus näki kumiset suojukset päällä.  Kun kippurakärjet jäivät muodista, niin  puuosissa oli silti muotoilua ja koristesorvauksia, jotka nykykelkoista puuttuvat kokonaan.




Eipä nykyteillä välttämättä paljon kelkotella, kun hiekotettuja ovat. Potkukelkat lienee katoaavaa kansanperinnettä ennenpitkää. Ei kuitenkaan ihan vielä, sillä täällä voi kelkotella vielä ja se tädin kelkka on pienen kelkan lisäksi yhä käytössä. Viime vuonnakin joulunaikaankin ne molemmat olivat liukkauden tähden tarpeellisia apuvälineitä.

Tässä vielä hajonnut kelkka kunnossa